Puoskarilaista

On paljon puhuttu että hypnoosi täytyy jättä terveydenhuollon ammattilaisille. Kun aikoinaan opiskelin hypnooisa 90 luvulla en ollut terveydenhuollon ammattilainen.Kuitenkin tein hypnoosia mielestäni varsin hyvin tuloksin.

Myöhemmin olen opiskellut terveydenhuollon ammattilaiseksi ja voi kertoa omasta kokemuksesta, että se koulutus ei antanut mitään lisäarvoa tai tietämystä hypnoosityöskentelyyn. Sehän on asia josta ei edes puhyta virallisessa terveydenhuollonj koulutuksessa. Ja jos puhutaan niin hyvin yleisellä tasolla ja ohimennen. Miksi siis terveydenhuollon koulutus nähdään niin tärkeänä. Eihän automekaanikoltakaan vaadita kodinkonekorjaajan koulutusta.
4604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hypnoosi on oma erikoisalansa ja joka hankkii riittävän tiedon ja taidon hypnoosin käytöstä, on alansa asiantuntija riippumatta muusta koulutuksesta.

Toki on myös niin, että vastuuntuntoinen hypnoosinkäyttäjä hankkii myös laajan tietouden ihmisestä kokonaisuutena. Vegetatiivisen hermoston toiminta, psykologia ym. ym. jotta voi vastuullisesti käyttää hypnoosia lähimmäistensä hyväksi. Samoin vastuuntuntoinen hypnoosinkäyttäjä ei lähde operoimaan sellaisille alueille, jotka kuuluvat lääkäreille tai psykiatreille ellei hänellä ole alan erikoiskoulutusta.

Äänestä

Osuitpas naulan kantaan. Esim. sairaanhoitajan ei tarvitse tietää mitään hypnoosista. Hoitoalan koulutuksissa ei edellytetä hypnoosin saatikka erilaisten hypnoositeorioiden tuntemusta.

Äänestä

Voi hyvänen aika. Täytyyhän sitä tietää jotain niistä vaivoista, joita hoitaa! SIKSI tarvitaan terveydenhuollon koulutusta ja puoskarilaki.

Äänestä
  • ...> Täytyyhän sitä tietää jotain niistä vaivoista, joita hoitaa!

    Kuinkas on siellä "oikean terveydenhoidon" piirissä?
    Tiedetäänkö siellä aina mistä on kysymys ja mitä hoidetaan?
    Jos kuulemaansa, jopa kokemaansa on uskominen niin valitettavasti vastaus on kielteinen!

    Onhan siellä jopa oikein diagnoosikin tällaisia tapauksia varten FIBROMYALGIA!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


oma kokemus kirjoitti:

On paljon puhuttu että hypnoosi täytyy jättä terveydenhuollon ammattilaisille. Kun aikoinaan opiskelin hypnooisa 90 luvulla en ollut terveydenhuollon ammattilainen.Kuitenkin tein hypnoosia mielestäni varsin hyvin tuloksin.

Myöhemmin olen opiskellut terveydenhuollon ammattilaiseksi ja voi kertoa omasta kokemuksesta, että se koulutus ei antanut mitään lisäarvoa tai tietämystä hypnoosityöskentelyyn. Sehän on asia josta ei edes puhyta virallisessa terveydenhuollonj koulutuksessa. Ja jos puhutaan niin hyvin yleisellä tasolla ja ohimennen. Miksi siis terveydenhuollon koulutus nähdään niin tärkeänä. Eihän automekaanikoltakaan vaadita kodinkonekorjaajan koulutusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu