Tuli otettua 15v. asuntolaina syksyllä 2000. Tuolloin euribor hieman yli 5 ja alkoi tippumaan, jolloin koron lasku koko ajan laskennallisesti lyhensi lainaani. Vuosi sitten (kun euribor hieman päälle kaksi ja kiinteä viite 2,80) eli loppukesästä 2005 muutin lainani kiinteäksi viideksi vuodeksi viitekorolla 2,80 ja 0,45 marginaalilla. Hieman tarkemmalla ajoituksella olisin päässyt vieläkin parempaan lopputulemaan. Nyt sitten "harmittaa" kun 15v talolaina tuleekin maksettua reilussa kymmenessä vuodessa ja nelikymppisenä on velat maksettu. Puhumattakaan, että talon "virtuaaliarvo" on nyt kuudessa vuodessa hyvin noussut, mutta se on ihan sivuseikka.
näin
voi käydä
8607
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mielenkiinnosta kysyisin, että paljonko sitä lainaa alunperin oli?
Kiitos kysymästä !
Markkoina lainaa oli aluksi aika jetsu 450000 (Vaihdoimme 95 neliöisen rivarin 80-luvun lopun 200 neliön ok-taloon ja olimme ehtineet rivaria jo muutaman vuoden maksaa, plus rivari oli ostettu vuonna 98 aika sopivaan hintaa, eli tuli jonkin verran myyntivoittoakin).
Taloon on tulorahoituksella tehty pieniä fiksauksia joka vuosi, mm. katto uusittu. Reilu vuosi sitten teimme taloon lainarahalla noin 40000 euron remontin (keittiö/takkahuone/kylppäri/sauna). Oikeastaan tässä yhteydessä aloin pohtimaan tuota kiinteää korkoa. Nyt lainaa on jäljellä 76000e, eli tuo remppalainakin lyhenee tuossa samassa ajassa (toki kuukausierää n. 200e uuden pääoman vuoksi). Mutta itseasiassa tuo alkuperäinen laina olisi ollut tasan kymmenessä vuodessa mennyt.
Enkä väitä, että tässä olisi ollut mitään suurempaa spekulaatiota tai ammattitaitoa mukana, näin vain kävi, olisi voinut mennä juuri toisinkin päin.
Niin ja sen verran vielä, että emme asu pääkaupunkiseudulla, mitä kuvastanee se, että vaikka alueellamme ei ole taloja paljon ollut myynnissä, mutta silloin kun on ollut, hintahaarukka 200-250. Ja sanotaan nyt vielä sekin, että en ole ajatellut asuntoa mitenkään spekulatiivisena varallisuuden sijoituskohteena, vaan tärkeämpänä pidän mukavaa ja miellyttäää, turvallista ympäristöä erityisesti lapsillemme. Eihän se tietysti haittaa jos hommat talouspuolellakin menee "nappiin".
Keksittyjä tositarinoita
...omassa harkinnassasi uskotko vai et, turkinpa se elämääsi mullistaa oli niin tai näin. Mutta tapaus on kuitenkin tosi, vaikka silläkään ei ole mitään merkitystä.
Alkuperäinen
kuinka vanhan lähiöläävän silloin ostit ja joko olet remppalainaa ottanut vai menikö ihan taloyhtiölainan puitteissa...?
Arvohan siinä veikkaisin 70-luvun lähiöläävässäsi on noussut aivan hulvattomasti ja nousee edelleen, kun läävästäsi tulee antiikkia.
P.S. Onko pihamaalta kuulunut mitään ylimääräistä meteliä esim. telaketjujen ääntä tms.?
on vastaus tuossa ensimmäisessä. Katsele sieltä. Mutta sinähän et selvästi voi uskoa, että jollakin voi mennä paremmin kuin sinulla, joten älä turhaan katsokkaan. Mene mieluummin palauttamaan työttömyysaikaa koskeva ilmoituksesi Kannelmäen Kelaan.
vähän rahaa takaisin hammaslääkärilaskustani. Vilkaisin samalla uteliaisuuttani sitä lokeroa, jossa blankkoja "työtön, työtön"-lappuja pidetään.
Lokero oli tyhjä, mutta uusia tuli juuri Kelan pihaan...isolla rekalla ja lavatolkulla.
Mitähän mahtaa olla tapahtumassa?
etää ruppee rommoomaan. Alan oppimaan teidän peelojen slangia jo.