Pakko kirjoittaa kun niin ihmetyttää...
Elikäs meillä on tämmöinen tilanne, että olen lasteni (3 ja 5) yksinhuoltaja. Lasten isä maksaa elatusmaksuja, minimin mukaan.
Nyt olen uudessa suhteessa ja tämän myötä muutin
lapsieni kanssa reilun 200km:n päähän heidän isästään. Joka toinen viikonloppu oli tarkotus, että lapset näkevät isäänsä kuten tähänkin asti...
Mutta, mutta.. lasten isällä ei ole ajokorttia, saatia autoa, tosin hänen uudella naisystävällä on. Hän ei siis tule hakemaan lapsia vaan velvoittaa minut tuomaan ne hänelle. Bensakuluihin hän osallistuu 30€ ja minä siis joudun ajelemaan reilun 800km viikonlopun aikana vielä se aika mikä siihen menee eli käytännössä kun lapset ovat isällään, minä huristelen autolla :(
Ennen kuin asuimme lähekkääin, hän ei siltikään hakenut lapsia vaan minun piti viedä tai soitti jopa lasten isovanhemmilta kyyti apua... bussit ja juna meni aivan vierestä. Eli laiskuus tässä vaan painaa takana.
Muutenkin kun lapset ovat hänellä, näin harvoin ,hän kehtaa sunnuntaisin soitella, että milloin haen lapset kun hän tarvii omaa aikaa, aika paksua!!!
Nyt kieltäydyin lapsia kuskaamasta ja hän veti oletetusti herneen nenäänsä. Sanoin, että lapset ovat täältä noudettavissa esim sen naisystävän autolla, minunkin avopuolison autoa on käytetty lasten kuljetuksiin. Kaikki olisi ihan hyvin jos me lapsia kuskataan, mutta jos hänen pitäisi jotain tehdä alkaa meteli.
Minä olen työttömänä ja muuton takia jouduin 3kk:den karenssiin joten auton pito on minulle tällä hetkellä juuri ja juuri mahdollista.
Minusta on kohtuutonta, että minä joudun viemään ja hakemaan ja suurinosa kuluista lankeaa minulle. Hän on niin "fiksu", että hänen mielestään lapset voivat tulla sitten yksin junalla, hei haloo... 3 ja 5 v lapset!!! En voi tuollaiseen suostua.
Ja muutenkin hänen "järjenjuoksusta" kertoo jotain , että hän näyttää lapsille k-15 ja k-18 väkivaltapelejä...todella fiksua.
Hänen kanssa on hirveen vaikea neuvotella mistään, sillä hänen mielestään hän on aina oikeassa. En ole virheetön itsekään, mutta joku kohtuus tässä pitää olla, hän vaan "kyykyttää" minua ja käyttää aina muita hyväkseen kun itse ei viitsi tehdä mitään.
Minä ja uusi avopuolisoni ollaan sitä mieltä, että lasten pitäisi saada viettää aikaa isänsä kanssa, mutta ei ole reilua, että se sitten revitään vaan meidän selkänähasta.
Hänen mielestään ajo tänne ja takaisin "menee yöleikiksi"... sama juttuhan se meille on, mutta hän ei näe kun itsensä.
Hoh hoijaa... enpä tiedä miten tässä menettelis, lastenvalvojalle olen yrittänyt soitella kohta 2 vkoa, ei vastausta :((.
Vinkit, kommentit, tervetulleita!
Elikäs meillä on tämmöinen tilanne, että olen lasteni (3 ja 5) yksinhuoltaja. Lasten isä maksaa elatusmaksuja, minimin mukaan.
Nyt olen uudessa suhteessa ja tämän myötä muutin
lapsieni kanssa reilun 200km:n päähän heidän isästään. Joka toinen viikonloppu oli tarkotus, että lapset näkevät isäänsä kuten tähänkin asti...
Mutta, mutta.. lasten isällä ei ole ajokorttia, saatia autoa, tosin hänen uudella naisystävällä on. Hän ei siis tule hakemaan lapsia vaan velvoittaa minut tuomaan ne hänelle. Bensakuluihin hän osallistuu 30€ ja minä siis joudun ajelemaan reilun 800km viikonlopun aikana vielä se aika mikä siihen menee eli käytännössä kun lapset ovat isällään, minä huristelen autolla :(
Ennen kuin asuimme lähekkääin, hän ei siltikään hakenut lapsia vaan minun piti viedä tai soitti jopa lasten isovanhemmilta kyyti apua... bussit ja juna meni aivan vierestä. Eli laiskuus tässä vaan painaa takana.
Muutenkin kun lapset ovat hänellä, näin harvoin ,hän kehtaa sunnuntaisin soitella, että milloin haen lapset kun hän tarvii omaa aikaa, aika paksua!!!
Nyt kieltäydyin lapsia kuskaamasta ja hän veti oletetusti herneen nenäänsä. Sanoin, että lapset ovat täältä noudettavissa esim sen naisystävän autolla, minunkin avopuolison autoa on käytetty lasten kuljetuksiin. Kaikki olisi ihan hyvin jos me lapsia kuskataan, mutta jos hänen pitäisi jotain tehdä alkaa meteli.
Minä olen työttömänä ja muuton takia jouduin 3kk:den karenssiin joten auton pito on minulle tällä hetkellä juuri ja juuri mahdollista.
Minusta on kohtuutonta, että minä joudun viemään ja hakemaan ja suurinosa kuluista lankeaa minulle. Hän on niin "fiksu", että hänen mielestään lapset voivat tulla sitten yksin junalla, hei haloo... 3 ja 5 v lapset!!! En voi tuollaiseen suostua.
Ja muutenkin hänen "järjenjuoksusta" kertoo jotain , että hän näyttää lapsille k-15 ja k-18 väkivaltapelejä...todella fiksua.
Hänen kanssa on hirveen vaikea neuvotella mistään, sillä hänen mielestään hän on aina oikeassa. En ole virheetön itsekään, mutta joku kohtuus tässä pitää olla, hän vaan "kyykyttää" minua ja käyttää aina muita hyväkseen kun itse ei viitsi tehdä mitään.
Minä ja uusi avopuolisoni ollaan sitä mieltä, että lasten pitäisi saada viettää aikaa isänsä kanssa, mutta ei ole reilua, että se sitten revitään vaan meidän selkänähasta.
Hänen mielestään ajo tänne ja takaisin "menee yöleikiksi"... sama juttuhan se meille on, mutta hän ei näe kun itsensä.
Hoh hoijaa... enpä tiedä miten tässä menettelis, lastenvalvojalle olen yrittänyt soitella kohta 2 vkoa, ei vastausta :((.
Vinkit, kommentit, tervetulleita!
Vastaukset 44
Vanhimmat
Sinä muutit ja nyt olet valmis itsekkäästi viemään lapsilta oikeuden ja mahdollisuuden tavata isäänsä. Lopeta ruikutus tai muuta takaisin lähemmäs!
Minulla on oikeus asua missä vain, hänenkö etujen mukaan minun pitäisi elää?
Lähellä asuessakaan hän ei osallistunut lasten vietiin ja tuontiin vaan odotti , että lapset tuodaan ja haetaan ovelta.
Etävanhemman kuuluu hoitaa tapaamisesta aiheutuvat kulut ja hänen tehtävä on lapset hakea ja viedä. Yritin olla reilu ja osallistua kuluihin, mutta kaikkea paskaa en katsos minäkään niele.
Ja en ruikutu, totean vaan.
ei välttämättä etän kuulu maksaa kaikkia kuluja tapaamisten osalta, vaikka näin yleensä otaksutaan. Kaikista fiksuintahan olisi osallistua molempien puoleksi ja jos naisystävällä on auto, miksei voisi vuorotella eli sinä vaikkapa viet ja naisystävä isä tuovat kotiin?
No, ei kyllä mun mielestä ole oikein, että etävanhempi automaattisesti joutuu kustantamaan tapaamisesta aiheutuvat kulut. Ihan sama onko etä- vai lähivanhempi, niin se joka muuttaa, se myös on velvollinen maksamaan kuljetuksista aiheutuvat kulut. Meillä on sellainen tilanne, että mies eli etävanhempi muutti 500 kilsan päähän, ja hän tietysti kustantaa suurimman osan kuluista. Mutta jos minä itse lähivanhempana olisin ollut muuttaja, niin silloin minä maksaisin suurimman osan.
jotain tämmöistä minäkin mietin, mutta isän mielestä se on vaan meidän homma, tuo kuskailu. Kiitos asiallisesta vastauksesta!
Siis sinä muutat äijän luokse, yli 200 kilometrin päähän. Tietäen ettei miehelläsi ole edes ajokorttia tai autoa. Sitten et ole valmis tulemaan vastaan näissä kyytsimisissäsi. Kohta alat varmaan vaatimaan, että exäsi muuttaisi sinun perässäsi sinne minne sinäkin? Juu, sinun oikeudet ja sinun oikeudet. Entä lapsesi?
Omasi vai lastesi?
Minulla on oikeus päättää asuinpaikkani(sekä lapsieni ,koska hän ei heitä ole luokseen halunnut asumaan) ja todellakin luonnonrauha on lapsille parempi kuin lähiö kaupungissa.
Lapsien isä ei hakenut lapsia edes kun asuttiin 3 km välimatkalla toisistamme ja minä vein ja hain lapset, että lasten OIKEUDEN mukainen tapaaminen toteutuisi. Lasten isää asia ei kiinnostanut lainkaan.
Lapset tykkäävät asua täällä ja sanovat, että täällä on meillä ihana koti. Lasten isä on toivotettu tervetulleeksi käymään, ei kiinnosta. Kysyin jopa hänen mielipidettä muutosta ja se oli hänelle ihan sama joten...
Mutta kuten mainittu tämä riittää tästä aiheesta tällä palstalla.
Kiesus mitä selittelyä. Pelaat siis lapsellasi? Etkö edes häpeä?
Lässyti lässyti vaan itsellesi. En pelaa lapsillani vaan ajattelen heidän parasta ja kannan vastuun kun toista vanhempaa ei kiinnosta.
Olet todella verbaaliakrobaatti niin ylevää tuo sinun tekstisi on xD
Mikäs kuski se naisystävä on? Hän ei ole mitenkään elatus-/ hoitovelvollinen sinun lastesi suhteen!
Toisekseen, olet kyllä lopun ikäsi tilivelvollinen muutoistasi exällesi. Et voi tuosta noin vain muuttaa satojen kilometrien päähän lasten kanssa ja sitten alkaa vinkua matkoista. Se oli sinun oma ratkaisusi; lastenvalvoja olisi jopa voinut kieltää moisen.
lastenvalvoja on mikään taas kieltämään muuttoa, lastenvalvojan tehtävänä on neuvoa, antaa tietoa ja tukea lasten huoltoon, elatukseen ja tapaamisiin liittyvissä asioissa. Päinvastoinhan nykyään suositaan esim. työvoiman liikkuvuutta. Tottakait lapsiakin on ajateltava muuttettaessa, mutta eiväthän lapset kuitenkaan voi sanella aikuisen ihmisen eli vanhempansa muuttuvista elämäntilanteista. Mikäli vanhemmat ajattelisivat pidemmälle näissä kustannusasioissa, päällimmäisenä olisi se lapsen etu ja asioista sopiminen? Ei ainainen riitely euroista tuo onnea kenellekään, vaan joustaminen ja sille exälle tai uo:lle uuden elämän mahdollisuuden antaminen - vaikkakin toisella asuinpaikkakunnalla.
oikeus uuteen suhteeseen! Nyt tulee sellaisia vastauksia taas että ne ovat täysin ristiriidassa keskenään.
Ei tämä äiti ole lasten isälle kiusaa tehnyt muuton kanssa, vaan jatkanut omaa elämäänsä, ja se vaati uhrauksen tämän muuton, vaikkakin se vei lapset kauemmaksi isästään.
Ja eipä se mies ole lähellä asuessaankaan kovin hanakasti niitä lapsia luokseen hakenut, halusi ovelta ovelle kuljetusta.
Ei tarvi yksipuolisesti hoitaa kustannuksia, ja jos kerran miehen naisystävällä on auto, niin ei ole mitään puolusteltavissa, että ei voisi hakea.
Tosi itsekästä ajatella, että äiti maksaisi kaikki kulut, kuitenkin elatusvanhempi aina pääsee helpomalla.
Kerrankin joku älysi mistä on kysymys. :)
Siis tietysti on molemmilla oikeus uuteen suhteeseen, tottakai! Mutta jos muuttaa huomattavasti kauemmas lasten toisesta vanhemmasta, niin kyllähän nyt muuttajalla on velvollisuus hoitaa SUURIN osa matkakuluista, ei tietysti kaikkia. Ap:n tapauksessa isä on sanonut osallistuvansa 30 eurolla bensakuluihin.
Voihan isä olla laiskakin, jos ei lähellä asuttaessakaan ole lapsia hakenut/tuonut mutta ei mun mielestä ole isän tehtävä kärsiä pidentyneestä välimatkasta = suurentuneista kustannuksista.
Lain mukaan ainakin tapaava vanhempi vastaa tapaamiskuluista kuten muistakin kuluista tapaamisten aikana.
Reiluna tahdoin jotain sopu ratkaisua, mutta mielestäni 30€ bensarahat( jota viimeksikin perittiin sitten myöhemmin, kun hän ei haku hetkellä, jaksanut mennä automaatille) ei todellakaan kattaa 800km ajoa sitä aikaa mitä siihen menee.
Lasteni isällä on uuden kumppanin myötä auto käytössä joten ajokoon he tuon matkan ja minä maksan 30€.
Ei myöskään ole minun tehtävä istua autossa jotta hän näkee lapsiaan, kun kerta silloin kun lapset sitten ovat hänen luona niin jo on kiire päästä heistä eroon, kun HÄN tarvitsee OMAA AIKAA.
Lapsilla oikeus isäänsä ja isällä lapsiin. En halua tapaamisia estää, mutta ei myöskään ole reilua, että minä maksan kulut ja hoidan viemisen ja tuomisen.
Meillä on 3 lasta joista on yhteishuoltajuus. vanhin asuu isänsä luon ja nuorimmaiset minun luon. Isä asuu n.300km päässä. Kun nuorimmaiset menevät sinne niin me menemme puoleen väliin ja he tulevat vastaan puoleenväliin. On tähän toiminut tuo mut vanhimman osalta ei toimi tapaamiset. Piti keväällä hakea oikeuden päätös et saa tavat poikaa. Mutta nyt pitää mennä taas oikeuteen koska ei noudateta päätöstä. Poikani olen nähnyt viimeksi kesällä.Aina sanovat syyksi ettei kerkeä viemään junalle???? Haiskahtaa tekosyyltä.Exän tuleva vaimo tekstailee ja uhkailee et meille tulee sosku ja vie lapset. hän on kuulemma voittaja ja minä luuseri. En jaksa enää tämmöistä henkistä väkivaltaa kun olisi joku joka olisi kokenut samaa.Nyt elän itse parisuhteessa ja kaikki on loistavasti.
Ei ole olemassa sellaista lakia, että etävanhempi maksaa tapaamiskulut.
Pääsääntöisesti näin useimmiten tehdään, mutta kun matka on pitkä, monesti vanhemmat maksavat kulut puoliksi, esim lähi menomatkan etän luo, ja etä menomatkan lähin luo.
Eli, kun isä maksaa 30 e bensarahaa, hän maksaa oman osuutensa.
Ei etän kuulu maksaa sinun ajeluitasi takaisin kotiin.
Tuolla rahalla saa noin 23 litraa bensaa, keskivero auto vie bensaa 6-8 l /100km.
Mites muuten linja-auto?
Kuski pitää huolta etteivät lapset lähde pois autosta ennenkuin ovat perillä ja isä vastassa.
lapsille evästä, lukemista ym mukaan matkalle.
No, 3 vuotias on vielä aika pieni, mutta tulevaisuudessa..
Pelkästä rahasta kun tässä ei juuri olekaan kyse, vaan siitä, että minä joudun OMALLA ajallani kuskaamaan lapsia, ja se ei ole oikein.
Ja todella tuon 30€ minäkin voin antaa heille jos hakevat, mutta itse myöntänyt ettei jaksa istua autossa (kyydissä) noin pitkään.. miksi minun pitäisi? Kas kun pienet lapset "jaksaa" istua, mutta hän ei jaksa.
Tänä viikonloppu he( lasten isä ja hänen naisystävä) lähtivät mökille, jonne ajoivat myös pitkän matkan, kyseessä onkin juuri se , että ei halua hakea lapsiaan kun on tottunut siihen, että muut passaavat ja se passaus loppui nyt tähän.
Lapset on noudettavissa täältä.
Huh huh, 5 ja 3 vee bussiin?? En todellakaan suostu. Pienet lapset TARVITSEVAT aikuista lähelle ja ei ketä vaan, vaan tuttua ja turvallista läheistä. Asia on eri kun lapset kasvavat, mutta tällä hetkellä asia ei todellakaan ole ajankohtainen.
Ja mitä tulee lakiin niin ainakin lastensuojelun keskusliiton sivuilta, löytyi tuo maininta, että " periaatteessa ja lain mukaan tapaava vanhempi vastaa tapaamiskuluista kuten muistakin lapsen kuluista tapaamisen aikana". Mikä pykälä on kyseessä, sitä en tiedä.
Ja nyt sain vihdoin ajan lastenvalvojalle joten eiköhän asiat lähde rullaamaan. Kiusaa ei ole tarkoitus tehdä kellekään, vaan saada jotain tolkkua tapaamiskuluihin ja siihen menevään aikaan.
Kiitos mielipiteestä.
Voimia sinulle!
Kuin myös sinullekkin!!!!
Kiitos :)
Meillä seisoo tapaamissopimuksessa, että etä maksaa tapaamismatkat yksinään, jos välimatka on max. 50km:ä. Sen yli menevältä osalta vanhemmat maksavat puoliksi. Vai oliko se niin, että jos menee yli 50:n maksetaan kaikki puoliksi ;D
No tämä lisäys vaadittiin heti, kun tapasin mukavan yhisin, joka asui hivenen kauempana.
Jakakaa 50-50 homma. Sinä viet ja hän tuo, kumpikin maksaa omat matkakulunsa. Eikös toi ole nyt simppeliä, olisit nyt huomioinut nämä asiat silloin kun muutit.
Voi elämän kevät, en mä ruikuta :)
Asia nyt vaan on niin, että kulut ei mene puoliksi ja siksi tämä "ruikutus".
Ja edelleen painotus, että asun siellä missä tahdon ja lapsilla todellakin parempi täällä.
No se tästä aiheesta tällä palstalla.
lapset luokseen ja kun ei kelpaa eikä kiinnosta niin sitten voi mennä itseensä. Sen virheen Ap on tehnyt kun on edes alunperin suostunut exää passamaan ja hälle kaiken liian helpoksi tehnyt. Sitä kun äidit ajattelee asioita lasten kannalta ja suostuvat näkemään vaivaa. Kyllä isä voi sen verran persettään puuduttaa että hakee lapset tapaamiseen.
Sinäkö sen pystyt määräämään, missä lapsilla on paras olla??? Ethän edes pystynyt tarjoamaan heille isää!!! Ja sekin on omaa valintaasi!
Kuule ystäväni aloita lääkitys, esim leponex voisi sopia sulle.
En pystyt tarjoamaan isää? *totalreps*, ei sinunlaiselle voi kun nauraa ja todella vatsakippurassa. Kyllä mun lapsilla isä on, ei se isä mihinkään katoa vaikka me aikuiset erottiinkin.
Suosittelen sulle psykologin konsultaatiota pikaisesti :DDDD ja myös ala-aste voisi olla paikallaan kun näkyy olevan tuossa luetun ymmärtämisessä perustavanlaatuista vikaa :D
Kiitos sulle hyvistä nauruista *kops*
Näin minustakin asia on.
Mielestäni reaktiosi on vain sijaistoiminto. Tiedäthän, kissa nuolee itseään nopein likkein hermostuessaan.
Se, että et pysty tarjoamaan lapsellesi normaaleja oloja, näyttäisi olevan sinulle ylpeyden aihe. todella todella viisasta. Lienet koulutukseltasi Suomen huippua...
Määrittele normaali olot?
Siis sinun kirjoissasi ilmeisesti vaan ydinperhe on normaali. Ideaali se tietysti on, mutta aina se ei vaan niin käy.
Sinä olet ilmeisesti ollut viettämässä meidän "perheeloa" jossa isää ei kiinnostanut se yhtään. Viikonloppusin pakeni omiin menoihinsa, joka vkonloppu ja viikolla ei tehnyt mitään ,ikinä. Jos sinä kutsut tuollaista perhe-elämäksi, niin päivitä tietosi sieltä ajalta, kivi ja keppi tähän päivään. Perhe-eloon kuuluu perhe, sinkku on ihan eri asia.
Ja kun näin hyvin, olet perillä meidän perhe-elosta niin varmasti tiesit myös sen, että pyysin lasten isää lukuisia kertoja perheneuvolaan selvittämään asioita ja hän ei halunnut. Jos sinä haluat elää kuin kynnysmatto ja nielet kaiken paskan lasten takia, niin ihan vapaasti. Minä en halua muuttua katkeraksi sitten kun lapset ovat isoja ja itse elää surkeessa liitossa. Lasten takia toki ponnistelin ja yritin saada suhdetta toimimaan, mutta rajansa kaikella.
En ole väittänyt olevani mikään ydinfyysikko, hienoa, että sinulla on Mensan paperit taskussa, syöpälääke kehitteillä ja muutenkin olet täydellisyyden ruumiillistuma.
Sinun kannattaisi keskittyä elämään eläinten ystävä , meinaan omaasi.
Ps. Edelleen lukihäiriö vaivaa? Minulla on ainakin 2 lasta joten en tiedä kenen lapsesta puhut kun kirjoitat "lapsellesi", jopa minun koulutuksella tajuan, että kun lapsia on useita se kirjoitetaan lapsillesi. Päivitä tietosi, sugar!
Ps. 2 Voit jatkaa vastaisuudessa tätä monologiasi yksin, minä en vastaa vaan hoidan tämän asian ihmisten kanssa joilla on äo hieman enemmän kuin asteikolla 0-6, niin kuin sinulla tuntuu olevan. Joten o/
Ilmoita sille exälle kylmän rauhallisesti, että sinä viet lapset hänen luokseen ja hän voi sitten tuoda ne takaisin, autolla tai bussilla.
Eli, mitä sitten että maksaa minimin mukaan ?? Miten se vaikuttaa kuljetusasiaan ??? Säälipisteitäkö hamuat ???
Miehen uuden naisystävän ei tarvitse olla kuski, vaan ex-puolison täytyy järjestää kuljetus, vaikka panssarivaunulla.
Naisystävä ei vaan kuulu "joukkoon" kun viilaatte kuljetuksia, eikä sen puoleen sinunkaan miesystäväsi. He molemmat ovat täysin ulkopuolisia riidassanne.
Eli matkanne kohti lastenvalvojaa käy ex-puolisosi kanssa viilaamaan sopimusta: Kuka kuljettaa mihinkin suuntaan tai korvaa kuljetuksen.
Miksi on niin vaikeaa ymmärtää tuo asian ydin? Vai oletteko kaikki onnellisesti naimisissa? Minä tajusin asian heti ja ymmärrän Itsellänikin lasten isä muutti 300km ja sovimme että tulemme puoleenväliin kun lapset menee sinne.Vaikka joskus se on niille vaikeaa. Kyllä ne vaan uudet puolisot jotenkin kuuluu joukkoon.Miettikää enneku kommentoitte varsinkaan jos ette ymmärrä asiaa.
Ei ole vaikeaa ymmärtää "villakoiran ydintä". MUTTA luehan ajatuksella, mitä ap. kirjoitti. " Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti" Mitäköhän näiden kahden "tappelupukarin" elatussopimuksessa lukee: tuskimpa vain, että uudet kumppanit olisi velvoitettu lasten kärräämiseen paikasta toiseen. Kyseinen toiminta on vain ja ainoastaan ko. henkilöiden hyväntahtoisuuden varassa.
Eli viimeistä virkettäsi lainaten; Miettikää enneku kommentoitte varsinkaan jos ette ymmärrä asiaa.
halua sääliä, en pisteinä tai muutenkaan, mutta...lastenvalvojan mukaan minulla olisi oikeus vaatia enemmän , mutta en halua kupata toista tai olla itsekäs.
Suurin osa lastenkuluista tulee minun maksettavaksi, joten pointti tässä vaan nyt oli, että kun hän kerta muutenkin maksaa vähemmän kuin pitäisi, niin eipä ole reilua, että minä sitten hoidan kuljetukset ja maksan suurimman osan siitäkin, joko omana aikanani ja/tai rahalla.
Joo, ei varmaan kuulukaan tämä hänen naisystävä tähän "soppaa", mutta jännä vaan, että minun miesystäväni kyllä kyyditsi lapsia monesti, ja se ei taas ollut hänestä yhtään vaikea asia.
Se vaan oli ihan täysi olettamus, että hommaa toimii niin.
Ja miksi hän matkustaa satoja kilometrejä mökille ihan itsenäisesti, mutta lapsia ei halua hakea, eli minusta kertoo kyllä paljon siitä, mikä on tärkeetä. Omiin mielekkäisiin juttuihin satsataan, mutta lapsista ei niin väliä olekaan.
Kiitos mielipiteestä. Ja heippa vaan o/ :)
:))
kumma oli kyllä aloitustekstisi. Mutta lastenvalvoja kun edelleen päätä kenenkään elatusmaksuja; ihan huomion vuoksi, vain ja ainoastaan periaatteessa toimii sopimuksen laillisena vahvistajana, harva lastenvalvoja kun ei osaa vaan toimia "oikein". Ei pitäisi olla äidin tai isän puolta, vaan ja ainostaan valvoa lapsen etuja.
Kauniisti toki ajattelet, ettet halua kupata tai olla itsekäs. Mutta itse olet "ajautunut" maksamaan, kuten moni muukin lähivanhempi, "llian kanssa" lasten kuluja. Harvallapa eronneella on löytynyt se kultainen keskitie ja vielä parasta, pysyttäytyneet siinä.
_Sinä_ _itse_ muutit 200km:n päähän ja teit isän tapaamiset vaikeiksi. Vastaa kuin aikuinen itse omista valinnoistasi ja päätöksistäsi, äläkä vingu kuin keskenkasvuinen! Lasten isä sitten vastaa omista valinnoistaan ja siitä, että vieraantuu lapsista, jos/ kun ei heitä halua nähdä.
Ja kuten sanottu: uudet puolisot eivät ole mitään ilmaisia kuskeja. He kuskaavat, jos se heille sopii. Jos ei sovi, ei sinulla ole nokan koputtamista asiaan! Jos he haluavat ajaa vaikka 10000km mökille, niin sekään ei sinulle kuulu hevon elintäkään.
Olitpas fiksusti kirjoittanut. Tuliko hyvä mieli?????
Lopetan jutun puimisen täällä. Keskityn lapsiini ja tapaan pian lastenvalvojan.
Lasten takia lähihuoltajuus olisi pitänyt vaihtaa, koska sinä muutit, saat toki muuttaa, mutta ei lasten elämää tarvitsisi pilata!
Olisit sitten itse huolehtinut ne vkl-tapaamiset luoksesi. Sinullahan on ajokorttikin, isällä ei.
täällä on. Eikö sen vertaa voi että lukisi edes tekstin mihin on kommenttia laittamassa? Eli isää ei kiinnostanut. Miksi helvetissä pitäisi lähihuoltajuus vaihtaa sellaiselle jota omat lapset ei kiinnosta?
Siis ovatko kaikki todellakin sitä mieltä että se joka muuttaa, maksaa/ hoitaa kuljetuksen... Entäs sitten kun lasten isä muutti saksaan ja ei halua tavata missään? pitäisikö minunkin pakata lapset koneeseen ja viedä heidät isän luokse???? Haloo typerykset, kaikkia etävanhempia ei lapset kiinnosta!!!! uskomatonta, mutta totta!