Itselläni ei ikinä aiemmin särkenyt päätä.
Nyt syötyäni Cipralexia reilun kuukauden, päänsärky on päivittäinen vaiva. :| Muuten lääke toimii hyvin, ja sivuoireita ei ole.
Cipralex ja päänsärky
6
888
Vastaukset
- Anteeksi
...
- Vikki Vaateri
Hei, sama juttu aloitin käytön noin 3 v sitten ja useamman kuukauden oli päänsärkyä, niinkuin vanne olisi kiristynyt päänympärille.
Yritä kestää, muutoin hyvä lääke, joskin kallis.
-vikki-- Ymmärsinkö oikein
Hyvä lääke, olen samaa mieltä.
Ymmärsinkö oikein kirjoitti:
Hyvä lääke, olen samaa mieltä.
Sittemmin jouduin vaihtamaan sepramiin, cipralexin kalleuden vuoksi. (ei korvata)
Sepram minusta vaisumpi ja huomattavasti heikompi
vaikutus mielialan nostoon.
-vikki-
- näin...
Minulla oli päänsärkyä ensimmäisen kolmen viikon aikana samoin kuin muitakin sivuoireita lievinä. Nyt olen syönyt reilun neljä viikkoa lääkettä ja satunnaisen yöhikoilun lisäksi ei ole enää sivuoireita ja toivottavasti eivät palaa enää takaisinkaan. Muutenkin lääke on toiminut minulle, joten toivon hartaasti sen toimivan jatkossakin.
- miulle
Menneenä talvena käytin noin neljän kuukauden ajan. Ei ollut päänsärkyä yhtään, ei unettomuutta vaan jotenkin väsynyt ja vähän aloitekyvytön olo. Kun töistä tuli kotiin niin sitä oli ihan naatti ja tuijotti vaan telkkaa vaikkei aina edes tajunnut mitä sieltä tuli. Saattoi tosin johtua myös siitä että töissä oli rankkaa, pirunmoinen kaaos päivisin ja usein piti jäädä vielä ylitöihin. Mutta cipralexin ansiosta pystyin olemaan töissä, muuten olisin varmaan lopulta jäänyt vaan punkkaan. Ja kevätpäivän tasauksen aikoihin jätin lääkkeet hissuksin pois. Pääsiäisenä olin jo ilman.
Mutta voi olla että marraskuun puolella joudun taas uusimaan reseptin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475335Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "571981Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381713Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella171689- 141435
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol271305Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4129081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171087Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771048Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60887