OFP_FDF

Olen FDF-kampanjan ilmeisesti viimeisessä tehtävässä, jossa tarkka-ampuja ampuu aina otsaan siltaa ylitettäessä.

Suomalaisella sisulla puskin kuitenkin joesta yli polkupyörällä sopivasta kohtaa sillan pohjoispuolelta. Tämän jälkeen kävin surmaamassa tarkka-ampujan niskalaukauksella, jolla yllätys,yllätys ei ole lainkaan patruunoita.

Sitten menin tehtävän kohteeseen, eli päämajaan, joka on aivan tyhjä. Suoritin tehtävän mutta mitään ei tapahdu. Sillalla muuten kuolee edelleen, vaikka sniperi on kuollut. Kuollut tarkka-ampuja ampuu ukkelin.

Taisi vaan kampanjan tekijöiltä loppua sisu kesken. Eivätpä tienneet, että vielä on sisua suomalaisissa.

Teen tällaista muuten kaikissa liian tiukkaan koodatuissa peleissä, sen verran aina tuollainen keljuttaa. BaldursGateII:ssa kohdassa, jossa salamurhaaja aina murhaa ukon, jolla on tärkeää asiaa pelaajalla, heitin ukon päälle sellaiset suojaloitsut, että salamurhaajalta loppui lopulta myrkkynuolet. Bugihan siitä tuli, kun ohjelma ei saanut suoritettua animaatio koodia loppuun. Animaatio koodi jäi päälle ja ukot vaan seisoi. Mutta minä sain voitonriemua, koska olin pelannut kohdan erinomaisesti ja muuttanut tapahtumien vääjäämätöntä kulkua.
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sisu Superkommando kirjoitti:

Olen FDF-kampanjan ilmeisesti viimeisessä tehtävässä, jossa tarkka-ampuja ampuu aina otsaan siltaa ylitettäessä.

Suomalaisella sisulla puskin kuitenkin joesta yli polkupyörällä sopivasta kohtaa sillan pohjoispuolelta. Tämän jälkeen kävin surmaamassa tarkka-ampujan niskalaukauksella, jolla yllätys,yllätys ei ole lainkaan patruunoita.

Sitten menin tehtävän kohteeseen, eli päämajaan, joka on aivan tyhjä. Suoritin tehtävän mutta mitään ei tapahdu. Sillalla muuten kuolee edelleen, vaikka sniperi on kuollut. Kuollut tarkka-ampuja ampuu ukkelin.

Taisi vaan kampanjan tekijöiltä loppua sisu kesken. Eivätpä tienneet, että vielä on sisua suomalaisissa.

Teen tällaista muuten kaikissa liian tiukkaan koodatuissa peleissä, sen verran aina tuollainen keljuttaa. BaldursGateII:ssa kohdassa, jossa salamurhaaja aina murhaa ukon, jolla on tärkeää asiaa pelaajalla, heitin ukon päälle sellaiset suojaloitsut, että salamurhaajalta loppui lopulta myrkkynuolet. Bugihan siitä tuli, kun ohjelma ei saanut suoritettua animaatio koodia loppuun. Animaatio koodi jäi päälle ja ukot vaan seisoi. Mutta minä sain voitonriemua, koska olin pelannut kohdan erinomaisesti ja muuttanut tapahtumien vääjäämätöntä kulkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu