Lång , Salminen ja Vesterbacka

Olen ollut vankeinhoitolaitoksen palveluksessa kaikkien näitten johtajien aikana.Lång aivan ykkönen , Vesterbakka sopisi sosiaalivirastoon ,Salminen omiaan poliisin paperi byrokratiaan täyttelemään kaavakkeita.
41037
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mmmmmm, No Longi oli KKS uran uurtaja, Salminen kyttäs poliisi ylijohtajan paikkaa jo tullessaan. mmmm nii no Westerbackalle on jääny kaikki paska hommat...raket sun muut. ei käy kateeks.

Äänestä

Olin muutaman kerran Helsingin keskusvankilassa ja Lång oli silloin vankeinhoitolaitoksen ylijohtaja. Hän tenttasi minua eräästä asiasta aika tarkkaa ja mietin kyselyn motiivia. Teki kuitenkin minulle edullisen päätöksen joka kerta.

Mies oli aikaansa edellä.

Äänestä

Lång oli ylijohtaja-aikanaan aivan ehdoton uranuurtaja ja vankeinhoidon uudistaja. Häntä parempaa ja kyvykkäämpää pääjohtajaa tuskin koskaan saadaan. Hän joutui usein urallaan kohtuuttoman arvostelun kohteeksi, usein täysin aiheetta. Vesterbacka varmaan on ihan hyvä johtaja tällä hetkellä.

Äänestä
  • Risestä löytyy tiettyjä henkilöitä, jotka ylijohtajan ohella vetelevät vankeinhoitoon uusia suuntia. 1.10 vangeille annettiin uusia oikeuksia jotka mm. vaikeuttavat heidän valvontaa. Näin ollen vankilasta käsin tapahtuva rikollinen toiminta tulee räjähdysmäisesti kasvamaan, mutta tämä tuntuu olevan hyväksyttävissä nykyisen lainsäätäjän ja ylijohdon mielestä. jos vankeinhoito olisi kyllin läpinäkyvää ja ihmiset näkisivät mitä vankiloissa todella tapahtuu niin tulisihan siitä melkoinen meteli. Normaali oikeustaju on erittäin kaukana nykymenosta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helinä Huu kirjoitti:

Olen ollut vankeinhoitolaitoksen palveluksessa kaikkien näitten johtajien aikana.Lång aivan ykkönen , Vesterbakka sopisi sosiaalivirastoon ,Salminen omiaan poliisin paperi byrokratiaan täyttelemään kaavakkeita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu