Miltä näyttää Mielestänne paras pientalo pohja?
ja kuka sen on suunnitellut.
ja kuka sen on suunnitellut.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mitä itse olen tuossa mallintanut, on vielä vaiheessa mutta hyvä tuloo kun isse teköö.
mielestämmE pienin pahnanpohja näyttää aika pahalta. Sen on suunnitellut erkkI.
Jos jokin pohjaratkaisu pitäisi nostaa ylitse muiden se olisi suomen tavallisin talopohja eli ns aravatalo. Neliöitä n. 120 ja pohjaratkaisu on suunnilleen suorakaide joka on karkeasti jaettu kuuteen osaan. Harjan pituussuunnassa kolmeen ja poikkisuunnassa kahtia. Näin syntyy kuusi "lokeroa"(myös kahdeksan lokeroisia näkee). Keittiö ja olohuone ja eteinen keskellä kahdessa lokerossa talon eripuolilla. Toisessa päässä pesu- sauna- ynnä muut tilat, yhdessä lokerossa sekä yksi makkari/takkahuone toisessa lokerossa. Toisessa päässä taas kaksi tai kolme makkaria ja vessa kahdessa lokerossa. Tällaisesta pohjaratkaisusta löytyy paljon eri variaatiota kaikkien talopakettivalmistajien 1krs malleista. Ratkaisu sopii keskivertoperheelle mutta täydellinen se ei ole varmaan kenellekään.
Oikeasti pitäisi aloittaa tontista ja katsoa millainen talo siihen sopisi. Tähän vaikuttaa ilmansuunnat, kulkutiet, näköalat, tontin muoto, tontille tulevat/sillä olevat rakennukset, pihan käyttö, naapurit jne... sitten pitää sovittaa talon pohjaratkaisu ja ulkomuoto(seinälinjat) edellisiin vaatimuksiin sekä asukkaiden tarpeisiin. Lisäksi pitäisi miettiä elikaariasioita. Onko talossa tehtävissä muutoksia pohjaratkaisuun, perheen kasvaessa/pienentyessä(n. 20v myöhemmmin). onko talo soveltuva vanhuksille. Ja vielä pitäisi hieman miettiä ettei tehdä niin kummallista taloa ettei se kelpaa kenellekkään muulle.
Ymmärtänet ettei ole mitään pakettia joka olisi kaikissa tilanteissa paras.
vaikka kastellin tai omatalon tai jukan, katso sieltä.
Nimet taitavat jäädä paketin nimen taakse piiloon.
Nämä Alvariakin suuremmat suunnittelijat,
jäävät suurelle yleisölle salaisuudeksi ja pois historian kirjoista.
tekee arkkitehtuuri -otsikon alla? Eikö kyse ole pakettirakentamisesta ja sen jälkeen pikaisesta remontoinnista? Siirtykää siis "rakentaminen ja remontointi" -osastoon, kiitos.