pentuelämää

Meille tuli viikko sitten kauan odotettu aivan ihana koiranpentu! Tyttö on sekarotuinen (mm.noutajaa), ikää reilut 8 viikkoa, suloinen nöpönenä! Ollaan päästy hyvään alkuun mielestäni: pentu tuntee perheensä, tulee luo iloisesti, tunnistaa tutut. Minua hän seuraa jatkuvasti, minne vain menen pentu tulee perässä, katsoo silmiin tarkkaan ja odottaa kysyvä katse silmissään. Aika kiinni on minussa nyt, varmasti jossain vaiheessa vähän hellittää? Pissat ja kakat tehdään pihalle (kiitos säännöllisen ulos viemisen) tai paperille jos emännän ajoitus ei ole kohdallaan. Öisinkään ei ole tehnyt sisälle, vaan odottaa aamuun! Ruoka maistuu ja leikki sujuu, erityisesti veto- ja palloleikit on lemppareita. Ulkona ollaan oltu sekä vapaana että remmissä. Vähän hän laittaa hanttiin jos pihalta yrittää pois, mutta tulee kyllä kun houkuttelee, toki uudet asiat hiukan pelottaa. Syliinkin pääsee jos paniikki iskee. eikä olla menty kauas: lähinurmelle ja takaisin, että vähän saadaan liikuntaa ja nähdään muutakin kuin hiljaiset kotinurkat. Nukkuminen on ainoa joka vähän vielä vaatii aikaa, ollaan nukuttu olohuoneessa, minä sohvalla ja koira pedissään vieressä. Pentu itkeskelee jonkin verran öisin, muutaman kerran yössä. Mutta viime yönä hän oli päässyt sohvalle! Jossain vaiheessa yötä huomasin pennun nukkuvan tyytyväisenä kyljessäni. En tiedä kauanko oli siinä ollut, mutta itku alkoi kun laskin alas. Nyt pelottaa että mites ensi yön kanssa käy, kun kerran on viereen päässyt... pelkään pahoin että meteli on melkoinen.
6577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei kannata päästää sänkyyn sillä silloin aina siellä jos kerran oppii.Kovana vain.

Äänestä

Kuulostaa ihanalta tuo teidän pentuelämä. Meillä se on vielä edessä, reilu kuukausi pitää vielä odotella. Saa nähdä miten meidän nukkumisen käy, jos sänkyyn opettais niin voi tulla ongelmia myöhemmin, haukustamme tulee nimittäin isona vähintään 70-kiloinen lössykkä!

Äänestä
  • :) mun sänkyyn mun oma ¨tulokas¨ ei pääse kato mulla on moottorisänky :) mennään hakee 1 viikon kuluttuu pieni JackRussellTerrier pentu :) ihania.

    Äänestä

Heipä hei taas! Viime yö meni suht kivasti. Nukuin omassa sängyssä ja koira olohuoneessa. Muutaman kerran yössä heräsi ja vinkui,alkoi leikkiä ja raapia ovia ym. kun rauhoittui menin nostamaan hänet koppaan jolloin nukahti uudelleen. Vaikuttaa siltä että pentu alkaa sietämään yksinoloa yöllä ja sekin asia hoituu muutaman yön vinkumisella. Huh huh, alkoi jo jännittää joskos tulee ongelmia... Mutta en usko että tulee, niin hyvin meni viime yö. Edelleen jaksaa hämmästellä : On se sitten ihana otus!

Äänestä

Eli teillä on koiralle kielto ettei se saa tulla makuuhuoneeseen, ymmärsinkö oikein? Vai saako se tulla sängyn viereen mutta ei sänkyyn?

Tuollainen yöllinen itkeskely on ihan normaalia sillä onhan se pentu tottunut olemaan yöt emon ja muiden sisarusten lähellä. Eli rankkaahan se on pienoiselle joutua yhtäkkiä nukkumaan yksin.

Minulla oli niin korkea sänky että pennulla ei ollut mitään mahdollisuutta kivuta sänkyyn ja se menikin aina pentuna sängyn alle nukkumaan niin että nenän pää pilkisti siitä minun pääni kohdalta ulos.
Se tekee sitä vieläkin vaikka on jo kaksivuotias. Täysin käsittämätöntä miten se tuonne alle rutistuu mutta kai se siellä on ns turvassa.

Pennullekin tuollainen turva on tärkeää. ELi jos se ei saa tulla nukkumaan kanssasi makuuhuoneeseen niin pitäisi muilla keinoin luoda sille sellainen turvallinen nukkumapaikka. Jotkut ostavat pennulle häkin jota sitten aikusenakin käytetään. Sinne ruuat parin päivän ajan yms niin pentu oppii että se on kiva ja turvallinen oma paikka jossa kukaan ei häiritse.

Äänestä

Jee jee. Meilläpä nukutaan jo lähes koko yö: minä omassa sängyssä ja pentu olohuoneessa. Pari kertaa yössä kuuluu muutama vinkaisu, kunnes uninen pentu huomaa että no jaa, sama kämppähän tämä on ja vaihtaa nukkumapaikkaa. Nukkuu joko sohvalla, omassa korissa tai lattialla jos on liian lämmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mimmu kirjoitti:

Meille tuli viikko sitten kauan odotettu aivan ihana koiranpentu! Tyttö on sekarotuinen (mm.noutajaa), ikää reilut 8 viikkoa, suloinen nöpönenä! Ollaan päästy hyvään alkuun mielestäni: pentu tuntee perheensä, tulee luo iloisesti, tunnistaa tutut. Minua hän seuraa jatkuvasti, minne vain menen pentu tulee perässä, katsoo silmiin tarkkaan ja odottaa kysyvä katse silmissään. Aika kiinni on minussa nyt, varmasti jossain vaiheessa vähän hellittää? Pissat ja kakat tehdään pihalle (kiitos säännöllisen ulos viemisen) tai paperille jos emännän ajoitus ei ole kohdallaan. Öisinkään ei ole tehnyt sisälle, vaan odottaa aamuun! Ruoka maistuu ja leikki sujuu, erityisesti veto- ja palloleikit on lemppareita. Ulkona ollaan oltu sekä vapaana että remmissä. Vähän hän laittaa hanttiin jos pihalta yrittää pois, mutta tulee kyllä kun houkuttelee, toki uudet asiat hiukan pelottaa. Syliinkin pääsee jos paniikki iskee. eikä olla menty kauas: lähinurmelle ja takaisin, että vähän saadaan liikuntaa ja nähdään muutakin kuin hiljaiset kotinurkat. Nukkuminen on ainoa joka vähän vielä vaatii aikaa, ollaan nukuttu olohuoneessa, minä sohvalla ja koira pedissään vieressä. Pentu itkeskelee jonkin verran öisin, muutaman kerran yössä. Mutta viime yönä hän oli päässyt sohvalle! Jossain vaiheessa yötä huomasin pennun nukkuvan tyytyväisenä kyljessäni. En tiedä kauanko oli siinä ollut, mutta itku alkoi kun laskin alas. Nyt pelottaa että mites ensi yön kanssa käy, kun kerran on viereen päässyt... pelkään pahoin että meteli on melkoinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu