Olen ihmetellyt sitä että nyt kun poika on siirtynyt käyttämään osan päivää housuvaippoja, niin törmäämme tämän tuosta siihen,että vaipat fuskaa. Pojalla kiloja 10 ja vaikka olemme käyttäneet kahta eri kokoa ( Liberon lila ja vihree paketti, en muista nyt ulkoa niiden kiloja, mutta painon pitäisi osua niihin ) ja molemmissa sama juttu, ja etenkin fuskausta tulee jos nukahtaa housuvaippa päällä.( Yöksi meillä laitetaan se ns.perinteinen. ) Onko muilla ollut samaa, vai onko tuo meidän poika vaan jotenkin "oudon" kokoinen että housuvaippa ei sovi ( kaikin puolin on kyllä normaali poika :) )
housuvaipat
liian isojako
3522
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meilläkään ei nuo liberon housuvaipat istu sitten ollenkaan päälle, falskaavat heti ekan pisun tultua. Vaihdoimme pampersin easy uppeihin ja älyttömän hyviä ovat. Kertaakaan ei ole falskannut ja iho pysynyt hyvänä. Käytämme housuvaippoja sekä yöllä että päivällä.
Meitän likalla vauva-aikana muumit istuivat hetken aikaa ihan hyvin, sitten vaihdettiin pampersiin kun muumeista alkoi tulla punoitusta milloin minnekin. Pampersin myötä nuo oireet hävisivät.
Nyt likka käyttää liberon housuvaippoja. Nykyisin jo päivät ja yöt läpeensä. Pampersin vastaavat juoksuvaipat eivät vain istuneet kunnolla ja tuloksena oli taas punoitusta.
Pampersin käytöstä yöaikaan luovuttiin kun pampers leikkasi kaikessa hiljaisuudessa vaippojen määrää paketista. Tuli vähän petetty olo kun vaippapaukkaus näytti kaikilta muilta osin siltä samalta tutulta ja turvalliselta, jota oltiin jo ostettu kuukausia.
Liberon "yövaipat" taas eivät koskaan oikeen sopineet..
Mutta niinkai se on, että riippuu vähän lapsen lantiosta/reisistä jne. mikä vaippa milloinkin istuu parhaiten.
Kun aloitin käyttää lapsillani housuvaippoja ensin käytin liberoa ja sitten pampersia. Mutta tällä hetkellä poikamme käyttää liberoa joka "istuu" paremmin sille kuin pampers. Kokeilemalla löytyy se sopiva.