Varoitus ! Varo ottamasta pesänselvittäjää ja -jakajaa.
Minulle on käynyt näin: Tulin ottaneeksi äitini kuolinpesään pesänselvittäjän ja -jakajan, kun kuvittelin, että hänen avullaan ja ohjauksellaan saisimme pesänselvityksen ja -jakamisen suoritetuksi asianmukaisesti. Otimme pesänselvittäjäksi ja -jakajaksi asianajaja Hannele Järvisen. Meitä on kolme lasta, joista yksi eli veljeni luopui oikeudestaan perintöön PK 17 luvun 2 a § mukaisesti.
Järvinen teki sitten sellaisen päätöksen, että veljen lapset ovat perillisiä. Mitään lakia tällaisesta ei ole olemasta. Hän vain tykkäsi tehdä tällaisen päätöksen. Sitten hän ilmoitti, että siitä saa sitten valittaa vasta ns. moiteoikeudenkäynnissä eli vasta kun perinnönjaosta saa valittaa.
Ajattelin, että onhan asiaan saatava selvyys, kun perustuslain 21 §:kin tähän oikeuttaa. Niinpä panin jutun vireille Loimaan käräjäoikeudessa, jotta selviäisi ketkä ovat osakkaat ja keillä on asiassa asialegitimaatio eli asiavaltuu eli puhevalta. Samaan aikaan panin vireille oikeudenkäynnin Järvisen erottamiseksi, johon katson olevan paljonkin syytä. (En muuten suosittele häntä kenellekään ja hän ajattelee vain omaa etuaan.)
PK 19 luvun 7 § mukaan yksimieliset osakkaat voivat päätöksellään vapauttaa pesänselvittäjän. Pesä on muuten velaton ja vakavarainen. Otimme pesänselvittäjän ja -jakajan vain saadakemme asiaan asiantuntemusta, mutta emme tienneet, että kyse onkin ensisijaisesti pesänselvittäjän ja -jakajan nautintaoikeudesta ja privivelgiosta, josta on vaikeaa ja tosi kallista päästä eroon.
Pyysin sitten yhdistämään osakaspuhevaltaa eli asialegitimaatiota koskevan asian ja Järvisen vapauttamista koskevana asian. Loimaan käräjäoikeus ja Forssan käräjäoikeus yhdistettiin vähän tätä ennen. Loimaan käräjäoikeu ilmoitti, että minulla ei ole riittävää intressiä pyytää käsittelemään asialegitimaatiota koskevaa kysymystä vapauttamisoikeudenkäynnissä. Samalla kannalla oli myös Forssan käräjäoikeuden laamanni. Laamanni päätti puolustaa Järvistä ja keksi hyvän juonen. Hän päätti, että asialegitimaatiokysymys siis käsitelläänkin erikseen Loimaalla ja erottamiskysymys Forssassa.
PK 19 luvun 7 § mukaan asialegitimaatio on osakkailla. Asialegitimaatiokysymys on myös aina prosessin muuten ehdoton edellytys, sitä mieltä olen. Mutta ei Forssassa ! Niinpä Loimaan käräjäoikeus päätti jättää erillisen asialegitimaatiokysymyksen tutkimatta ja sanoi, että asialegitimaatiota koskeva kysymys ei ole sellainen kysymys, joka pitäisi käsitellä yhdessä pesänselvittäjän ja -jakajan vapauttamista koskevassa oikeudenkäynnissä ja koska siis minulla ei myöskään ole riittävää intressiä. Loimaan käräjäoikeuden ja myös Forssan käräjäoikeuden mukaan siitä, kenellä on puhevalta pesänselvittäjän ja -jakajan vapauttamista koskevassa oikeudenkäynnissä päättää itse syytetty eli erottamisen kohteena oleva pesänselvittäjä ja -jakaja ! Siitä sitten on valitusoikeus käräjäoikeuteen ns. moiteoikeudenkäynnin yhteydessä. Jep - että sillai oikeu toimii ! Joku ihmettelee, että miksi puhun kahdesta käräjäpaikasta. Kummallista se onkin, sillä lain mukaan oikeudenkäyntipaikkana olisi kuulunut olla yksinomaan Loimaa eli forum hereditatis - perintöpaikan tuomioistuin. Mutta näin tehtiinkin siitä syystä, että laamanni halusi puokustaa Järvistä kaikin keinoin ja tämä kuului iis hänen taktiikkaansa. Perintöpaikan tuomioistuin on pakollinen. Mutta viis laista, ajatteli laamanni - Järvinen on kysymyksessä, jolloin kaikki keinot on käytettävä. Laamanni taktioi myös ovelasti ajan kanssa. Hän odotti melekin 7 kk ennenkuin Järvis-asia tuli vireille. Loimaalla taas toimittiin vikkelästi, jotta asiat ajallisesti liikkuisivat mahdollisimman erillään. Milemmat asia silti olivat pitkään yhtäaikaa vireillä, joten yhdistämismahdollisuus (eli siis itse asiassa lain veloittama) olisi hyvinkin ollut.
Loimaan käräjäoikeudessa erikseen ratkaistu asialegitimaatiokysymys alkoi sitten elämään omaa elämäänsä. Turun hovioikeus oli samalla kannalla, kuin Loimaan käräjäoikeus. Toisin sanoen asialegitimaatiota koskevan kysymyksen ratkaiseminen kuuluu pesänselvittäjälle itselleen ja pesäsnelvittäjän ja -jakajan vapauttamista koskevan oikeudenkäynnin asialegitimaatiokysymys kuuluu ratkaista joskus paljon jälkeenpäin mahdollisessa moiteoikeudenkäynnissä.
Valitin vielä korkeimpaan oikeuteen. Myös korkeimman oikeuden kanta oli sama eli asialegitimaatiota koskeva kysymys kuuluu pesänselvittäjän itsensä ratkaistavaksi ja että sitten eri oikeudenkäynnissä joskus ratkaistaan se, keillä olisi ollut asiavaltuus pesänselvittäjän ja -jakajan vapauttamista koskevassa oikeudenkäynnissä.
Tilanne on tietysti täysin tukehtunt pesässä, sillä yksimielisille osakkaille on varattu perintökaaressa monenlaisia oikeuksia mm. PK 23 luvun 7 §, joten tarvitsisimme tiedon siitä, ketkä ovat osakkaita.
Korkeimman oikeuden ratkaisu on nyt siis mielenkiintoinen. Siinä siis on päätetty, että asialegitimaatiokysymystä ei tarvitse tutkia ja ratkaista ollenkaan. Samalla oikeudenkäynnissä avautuu puhevalta kaikille halukkaille eli puhevalta on kaikilla, kunnes myöhemmin eri oikeudenkäynnissä toisin todistetaan, jos kantaja jaksaa vielä kaydä myöhemmin erillisen oikeudenkäynnin asiasta.
Perintöasioissa sellainen oikeudenkäynti on siis sallittu vasta perinnönjaon jälkeen. Sitä ennen perilliset ovat lainsuojattomia eli perustuslain 21 § ei sovelleta heihin.
Suomi on nyt 11. sijalla ihmisoikeus-tuomioistuimen listoilla eli siis Suomessa on 11. huonoin oikeuslaitos. Uskon sen, mutta ihmettelen, ettei se ole huonoudessa sijalla 1.
Muutakin kummaa olen huomannut. Esimerkiksi prof. Aarnio on pannut kirjaansa vanhat perintöoikeus-komiteassa esittämänsä lakiehdotukset. Hän esittää nämä ehdotuksensa voimassa olevina lakeina, vaikka komiteamietintö tukehtui sauhuunsa. Niinpä Aarnio ajatteli, että hänen ajatuksistaan kyllä tulee sovellettavaa oikeutta, kun hän paneekin ne kirjaansa. Ja niinpä on tullutkin - ohi eduskunnan ! Kaikki käräjäoikeudet ja ylemmätkin perustelevat pääätöksiään Aarnion kirjoituksilla vähääkään ajattelematta ! Aarnio harjoittaa pesänselvitystä ja -jakamista isona bisneksenä nimellä Tampex Oy. Hän on kirjaansa pannut, että pesänselvittäjän ja -jakajan vapauttamisessa rima on korkealla. Toisin sanoen, pesänselvittäjä ja -jakaja saa olla aikamoinen roisto ennen kuin häntä vapautetaan. Aarnion kirja on bisnesmiehen kirja siitä, mitä hän oman etunsa nimessä haluaa ajaa. Ja tätä siis sovelletaan Suoomen tuomioistuimissa ! Bisnesmiehen käsikirjaa !
Todella kuluttajavastainen kirja.
Kirjoittelen nyt hiljalleen valitusta ihmisoikeustuomioistuimeen. Saapa nähdä jääkö sija 11 jälkeen ja ollaa kohta kärkisijoilla.
Minulle on käynyt näin: Tulin ottaneeksi äitini kuolinpesään pesänselvittäjän ja -jakajan, kun kuvittelin, että hänen avullaan ja ohjauksellaan saisimme pesänselvityksen ja -jakamisen suoritetuksi asianmukaisesti. Otimme pesänselvittäjäksi ja -jakajaksi asianajaja Hannele Järvisen. Meitä on kolme lasta, joista yksi eli veljeni luopui oikeudestaan perintöön PK 17 luvun 2 a § mukaisesti.
Järvinen teki sitten sellaisen päätöksen, että veljen lapset ovat perillisiä. Mitään lakia tällaisesta ei ole olemasta. Hän vain tykkäsi tehdä tällaisen päätöksen. Sitten hän ilmoitti, että siitä saa sitten valittaa vasta ns. moiteoikeudenkäynnissä eli vasta kun perinnönjaosta saa valittaa.
Ajattelin, että onhan asiaan saatava selvyys, kun perustuslain 21 §:kin tähän oikeuttaa. Niinpä panin jutun vireille Loimaan käräjäoikeudessa, jotta selviäisi ketkä ovat osakkaat ja keillä on asiassa asialegitimaatio eli asiavaltuu eli puhevalta. Samaan aikaan panin vireille oikeudenkäynnin Järvisen erottamiseksi, johon katson olevan paljonkin syytä. (En muuten suosittele häntä kenellekään ja hän ajattelee vain omaa etuaan.)
PK 19 luvun 7 § mukaan yksimieliset osakkaat voivat päätöksellään vapauttaa pesänselvittäjän. Pesä on muuten velaton ja vakavarainen. Otimme pesänselvittäjän ja -jakajan vain saadakemme asiaan asiantuntemusta, mutta emme tienneet, että kyse onkin ensisijaisesti pesänselvittäjän ja -jakajan nautintaoikeudesta ja privivelgiosta, josta on vaikeaa ja tosi kallista päästä eroon.
Pyysin sitten yhdistämään osakaspuhevaltaa eli asialegitimaatiota koskevan asian ja Järvisen vapauttamista koskevana asian. Loimaan käräjäoikeus ja Forssan käräjäoikeus yhdistettiin vähän tätä ennen. Loimaan käräjäoikeu ilmoitti, että minulla ei ole riittävää intressiä pyytää käsittelemään asialegitimaatiota koskevaa kysymystä vapauttamisoikeudenkäynnissä. Samalla kannalla oli myös Forssan käräjäoikeuden laamanni. Laamanni päätti puolustaa Järvistä ja keksi hyvän juonen. Hän päätti, että asialegitimaatiokysymys siis käsitelläänkin erikseen Loimaalla ja erottamiskysymys Forssassa.
PK 19 luvun 7 § mukaan asialegitimaatio on osakkailla. Asialegitimaatiokysymys on myös aina prosessin muuten ehdoton edellytys, sitä mieltä olen. Mutta ei Forssassa ! Niinpä Loimaan käräjäoikeus päätti jättää erillisen asialegitimaatiokysymyksen tutkimatta ja sanoi, että asialegitimaatiota koskeva kysymys ei ole sellainen kysymys, joka pitäisi käsitellä yhdessä pesänselvittäjän ja -jakajan vapauttamista koskevassa oikeudenkäynnissä ja koska siis minulla ei myöskään ole riittävää intressiä. Loimaan käräjäoikeuden ja myös Forssan käräjäoikeuden mukaan siitä, kenellä on puhevalta pesänselvittäjän ja -jakajan vapauttamista koskevassa oikeudenkäynnissä päättää itse syytetty eli erottamisen kohteena oleva pesänselvittäjä ja -jakaja ! Siitä sitten on valitusoikeus käräjäoikeuteen ns. moiteoikeudenkäynnin yhteydessä. Jep - että sillai oikeu toimii ! Joku ihmettelee, että miksi puhun kahdesta käräjäpaikasta. Kummallista se onkin, sillä lain mukaan oikeudenkäyntipaikkana olisi kuulunut olla yksinomaan Loimaa eli forum hereditatis - perintöpaikan tuomioistuin. Mutta näin tehtiinkin siitä syystä, että laamanni halusi puokustaa Järvistä kaikin keinoin ja tämä kuului iis hänen taktiikkaansa. Perintöpaikan tuomioistuin on pakollinen. Mutta viis laista, ajatteli laamanni - Järvinen on kysymyksessä, jolloin kaikki keinot on käytettävä. Laamanni taktioi myös ovelasti ajan kanssa. Hän odotti melekin 7 kk ennenkuin Järvis-asia tuli vireille. Loimaalla taas toimittiin vikkelästi, jotta asiat ajallisesti liikkuisivat mahdollisimman erillään. Milemmat asia silti olivat pitkään yhtäaikaa vireillä, joten yhdistämismahdollisuus (eli siis itse asiassa lain veloittama) olisi hyvinkin ollut.
Loimaan käräjäoikeudessa erikseen ratkaistu asialegitimaatiokysymys alkoi sitten elämään omaa elämäänsä. Turun hovioikeus oli samalla kannalla, kuin Loimaan käräjäoikeus. Toisin sanoen asialegitimaatiota koskevan kysymyksen ratkaiseminen kuuluu pesänselvittäjälle itselleen ja pesäsnelvittäjän ja -jakajan vapauttamista koskevan oikeudenkäynnin asialegitimaatiokysymys kuuluu ratkaista joskus paljon jälkeenpäin mahdollisessa moiteoikeudenkäynnissä.
Valitin vielä korkeimpaan oikeuteen. Myös korkeimman oikeuden kanta oli sama eli asialegitimaatiota koskeva kysymys kuuluu pesänselvittäjän itsensä ratkaistavaksi ja että sitten eri oikeudenkäynnissä joskus ratkaistaan se, keillä olisi ollut asiavaltuus pesänselvittäjän ja -jakajan vapauttamista koskevassa oikeudenkäynnissä.
Tilanne on tietysti täysin tukehtunt pesässä, sillä yksimielisille osakkaille on varattu perintökaaressa monenlaisia oikeuksia mm. PK 23 luvun 7 §, joten tarvitsisimme tiedon siitä, ketkä ovat osakkaita.
Korkeimman oikeuden ratkaisu on nyt siis mielenkiintoinen. Siinä siis on päätetty, että asialegitimaatiokysymystä ei tarvitse tutkia ja ratkaista ollenkaan. Samalla oikeudenkäynnissä avautuu puhevalta kaikille halukkaille eli puhevalta on kaikilla, kunnes myöhemmin eri oikeudenkäynnissä toisin todistetaan, jos kantaja jaksaa vielä kaydä myöhemmin erillisen oikeudenkäynnin asiasta.
Perintöasioissa sellainen oikeudenkäynti on siis sallittu vasta perinnönjaon jälkeen. Sitä ennen perilliset ovat lainsuojattomia eli perustuslain 21 § ei sovelleta heihin.
Suomi on nyt 11. sijalla ihmisoikeus-tuomioistuimen listoilla eli siis Suomessa on 11. huonoin oikeuslaitos. Uskon sen, mutta ihmettelen, ettei se ole huonoudessa sijalla 1.
Muutakin kummaa olen huomannut. Esimerkiksi prof. Aarnio on pannut kirjaansa vanhat perintöoikeus-komiteassa esittämänsä lakiehdotukset. Hän esittää nämä ehdotuksensa voimassa olevina lakeina, vaikka komiteamietintö tukehtui sauhuunsa. Niinpä Aarnio ajatteli, että hänen ajatuksistaan kyllä tulee sovellettavaa oikeutta, kun hän paneekin ne kirjaansa. Ja niinpä on tullutkin - ohi eduskunnan ! Kaikki käräjäoikeudet ja ylemmätkin perustelevat pääätöksiään Aarnion kirjoituksilla vähääkään ajattelematta ! Aarnio harjoittaa pesänselvitystä ja -jakamista isona bisneksenä nimellä Tampex Oy. Hän on kirjaansa pannut, että pesänselvittäjän ja -jakajan vapauttamisessa rima on korkealla. Toisin sanoen, pesänselvittäjä ja -jakaja saa olla aikamoinen roisto ennen kuin häntä vapautetaan. Aarnion kirja on bisnesmiehen kirja siitä, mitä hän oman etunsa nimessä haluaa ajaa. Ja tätä siis sovelletaan Suoomen tuomioistuimissa ! Bisnesmiehen käsikirjaa !
Todella kuluttajavastainen kirja.
Kirjoittelen nyt hiljalleen valitusta ihmisoikeustuomioistuimeen. Saapa nähdä jääkö sija 11 jälkeen ja ollaa kohta kärkisijoilla.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Sekä veljesi että pesänselvittäjä ovat toimineet ihan oikein. Sattumalta törmäsin samaan asiaan ja kauhistelin samanlaista dokumenttia, jonka veljesi on luultavasti tehnyt. Mutta lakikirjat eivät olekaan meidän heiniä.
lukuisista tällä palstalla esillä olleista kysymyksistä/kokemuksista, että silloin kun perillinen luopuu (haluaa luopua jostain syystä) perinnöstään se menee hänen lapsilleen , jos niitä on...
PK 16 luvun 3§ huomioimattomuus sijaantulijoista heti pesänjakajan ratkaisua pureskellessa on ehkä saanut tunteet pintaan, mutta luopumisen osalta asia vaikuttaa täysin selvältä.
Et maininnut onko kyseessä hakemuksesi mukaan käräjäoikeuden määräämä pesänjakaja, mutta erottamiseen käynnistämäsi prosessi viittaa siihen. Aina ei huomata sitä, että itse haetun pesänselvittäjän/-jakajan erottamiseen tarvitaan kaikkien osakkaiden, eli tapauksessanne myös veljen sijaantulleiden perillisten vaatimukset.
Asiat toki selviävät oikeuden kautta, mutta prosessit vievät melkoisesti aikaa ja tulevat hintoihinsa.
että perinnöstään luopuvan lapset perivät luopujan sijasta. Ketään lasta ei vaan saa nimetä perilliseksi, vaan mainittava luopuvansa, jolloin lapset ovat automaattisesti perillisä. Eli jos luopujalla on vaikkapa poika ja tytär, hän ei voi sanoa luopuvansa perinnöstä poikansa hyväksi, vaan lastensa, ja siloin asia on ok. Ei Järvinen tehnyt lainvastaista päätöstä.
Juuri näin paitsi että jos lupuu jonkun (muun kuin sijaantulevien) hyväksi kyse on perintöosuuden luovuttamisesta ja siitä menee sekä perintö- että lahjavero. On se siis mahdollista, mutta tulee kalliiksi.
Perustelusi ovat tätä tuttua Aarnion vänkäämistä.
Aarnio tekee tällä perintöoikeudesta luopumisideallaan bisnestä.Aarnio esittää kirjassa PK 16 luvun 3 § suhteen analogia-tulkintaa. PK 16 luvun 3 § analogiatulkinna soveltuvuus on tutkittu KKO:ssa.
Kannattaa lukea Korkeimman oikeuden päätös KKO:1988:102, mikä viittaus on lakikirjassa.
Siinä eräs osallinen ja Itä-Suomen hovioikeus olivat perustelleet, että perintöoikeudesta luopuneen lapsi olisi luopujan sijaan tuleva perillinen PK 16:3 perusteella, ex analogia. Vaan eipäs ollut.
PK 16 luvun 3 §:ssä on vain niiden perillisten luettelo, jotka voivat tehdä oikeudelle PK 16 luvun 1 § 2 momentissa tarkoitetun hakemuksen.
PK 16 luvun 3 §:ssä on sitä paitsi analogia-tulkinnan kielto. Siinä sanotaan sanat
"tämän luvun". On siis kielletty soveltamassa sanottua lainkohtaa muiden lukujen suhteen.
Kuoleman jälkeen tapahtuneesta perintöoikeudesta luopuminen tapahtuu PK 17 luvun 2 a § mukaisesti.
Perintöoikeudesta luopuminen on asiaryhmänä sellainen, jossa sopiminen on sallittu. Niinpä perikunta saa katsoa kenet hyvänsä perilliseksi, jos tahtoo. Mikään viranomainen tätä ei tutki, jos asia ei riitaudu. Osakkaat saavat myös antaa rahaa kenelle hyvänsä. Senkään lainmukaisuutta ei mikään viranomainen tutki. Sinänsä olen sitä mieltä, että tällaisessa tapauksessa osakkaat antavat lahjan luopujan lapsille. No, heh he - voihan ne omankädenoikeudellakin väittää toimivan ja ettei sitten kukaan huomannut !
Jos lainsäätäjä olisi tahtonut säätää PK 17 luvun 2 a §:n siitä syystä, että se olisi halunnut saada aikaan veroetuuden, olisi lainsäätäjä tehnyt verolain ja kirjoittanut PK 17 luvun 3 §:n alle viittauksen ao. verolakiin. Sinänsä on loogista, ettei luopuja maksa vero silloin, kun luopuu oikeudestaan perintöön, mutta siitä ei voi tehdä johtopäätöstä, että lapset olisivat sijaisperillisiä.
Perintöverovelvollisuus, alkaa siitä, kun ns. r y h t y y perintöön eli käyttää sen suhteen määräämisvaltaa eli siis ottaa perinnön vastaan. Määräämisvaltaa ei tietenkään voi käyttää ennen, kuin on ottanut perinnön vastaan.
Hallituksen esityksessä PK 17:2a säätämiseksi on sanottu, että jos perillinen on m ä ä r ä n n y t perinnöstään l u o v u t t a m a l l a sen toiselle, e s i m e r k i k s i yhdelle useista sijaisperillisistä, on perillisen katsottu tällaiselle pesäosuudella ryhtyneen pesään.
Tässä painopiste on sanoilla "luovuttamalla toiselle". Kun luopuu oikeudestaan perintöön, niin silloin oikeus mitätöityy.
Aarnio on tarjonnut sellaistakin ideaa kirjas-saan, että sukuhaara olisi perillinen. No, eipä tietenkään sukuhaara voi olla perillinen, koska se ei voi olla mikään oikeussubjekti. Jos sukuhaara olisi oikeussubjekti, niin perillisellä ei olisi oikeutta myydä tai lahjoittaa PK 17:3:ssa tarkoitettua pesäosuutta pyytämättä sukuhaaran suostumusta. Samoin saatua perintöä ei olisi oikeus myydä tai lahjoittaa tms. ilman sukuhaaran suostumusta.
En myöskään ymmärrä Aarnion logiikkaa siitä, että perillinen voisi luopua oikeudesta perintöön myös sukuhaaran osalta, jos hän kerran näkee, että perintö olisikin sukuhaaran. Kukaan ei voi luopua toisen oikeuksista. Ei edes lapsensa oikeudesta perintöön, siihen tarvitaan "virkaholhoojaa". Niin, että hömppää koko sukuhaara-ajatus.
Oikeusneuvos Pertti Välimäki kirjoittaa kirjassa
Lohi-Välimäki: "Lähtökohtana on, että varallisuus on vieraan eli pesän varallisuutta eikä osakkaan varoja." Olen samaa mieltä. Ei ole sukuhaaran, eikä osakkaan. Juuri tästä syystä onkin pitänyt säätää PK 17:3, sillä muutoin perillisellä ei olisi oikeutta luovuttaa pesäosuutta toiselle.
Oikeus perintöön siis tarkoittaa sitä, että ei käytä oikeuttaan saada perintöä kuolinpesästä eli että hänelle ei sitten jaeta pesästä mitään. Kuolinpesä ei siis ole ikään kuin osakeyhtiö, jota omistettaisiin osuuksina. Eri asia on, jos perintökaaressa sitten on erityislaeilla annettu perilisille ja osakkaille määräysvaltaa.
Jos naapurin täti tarjoaa soppakattilastaan viidelle henkilölle soppaa, niin soppa jaetaan jaossa viiteen osaan. Jos joku ei ota soppaa, niin sitten syöjiä on vain neljä. Kieltäytyjän lapsella ei ole oikeutta tulla sanomaan, että vaatii luopujan soppaosuutta. Täti saa kieltäytyä. Jos vartioi toisen soppakuppia, niin silloin ei voi antaa muille, kuin niille joille hänelle on oikeus antaa soppaa.
Siis sellainen idea, että luopuu jonkun hyväksi tarkoittaa aina PK 17:3 mukaista pesäosuuden (ei siis perintöoikeuden) luovuttamista, ei luopumista. No, jos sanoo, että luopuu Matin ja Mirjan hyväksi ja sitten Matti ja Mirja ovat yhtä kuin kuolinpesän muut osakkaat, niin se ei ole perintöön ryhtymistä eli koska Matti Mirja = kuolinpesän määritelmä. Jos sanoisi vain Matin hyväksi, niin se olisi lahja Matille eli pesäosuuden luovutus. Jos luopuu lastensa hyväksi, niin silloin on antanut lahjan lapsilleen eli ei olekaan luopunut oikeudestaan, vaan luovuttanut pesäosuutensa ! Tätä mieltä olen. Kun kerran PK 17:3 jo oikeuttaa pesäosuuden luovuttamisen lapsilleen, niin miksi PK 17:2a:lla tulisikaan olla samanalainen oikeusvaikutus. Miksi tarvittaisiin samaa asiaa säätämään kaksi lakia !
Tämä perintöoikeudesta luopumisen hössötys on peräisin prof Aulis Aarnion bisneksestä. Siis Tamlexin, ei Tampexin, niin kuin eilen kirjoitin, eikä myöskään Tampaxin !
Hän oli myös 1973-1976 perintöoikeuskomitean puheenjohtaja lakiehdotuksen tekstin tekijä aiottuun perintökaaren uudistukseen. Tässä yhteydessä hän ehdotti sellaista pykälää, jossa olisi luopumisen kohdalla todettu, että luopujan ns. sijaisperilliset tulevat perillisiksi hänen sijaansa. Lakiehdotus kuoli sauhuunsa. Siitä ei koskaan tullut hallituksen esitystä. Tästä kimpaantuneena Aarnio kirjoitti ehdotuksiaan ns. tieteelliseen kirjaansa. Oikeustieteellisiä kirjoja, kun pidetään myös oikeuslähteinä. Tätä kautta Aarnio päätti saada ajatuksistaan sovellettavaa oikeutta ja on aika paljon onnistunutkin - kiitos krittikittömän ja pölhön Suomen oikeuslaitoksen, joka ei ajattele ollenkaan, eikä paljon viitsi asiakrjojakaan lukea. Mahtaa häntä huvittaa. Tässä maassa siis sovellettavat lait säätävät Aarnio ja eduskunta ja lakia sovellettaessa usein eduskunta jää toiseksi.
Näin Aarnio siis ohitti eduskunnan ja rupesi itse lainsäätäjäksi - ja onnistui !
Sitä paitsi PK 2 luvun 5 §:ssä säädetään: "Muut kuin edellä tässä luvussa mainitut sukulaiset eivät saa periä." PK 2 luvussa ei ole mainittu perintöoikeudesta luopuneen lapsia perillisinä.
PK 2 luvun 1 § 2 mom edellyttää, että perillisen on oltava kuollut, ennen kuin sijaisperillinen voi tulla perilliseksi sijaan. Lisäksi PK 1 luvun 2 § edellyttää, että PK kuolema on todistettava.
Kuoleman jälkeen tapahtuvasta perintöoikeudesta luopumisesta on säädetty PK 17 luvun 2 a §:ssä ja
ennen kuolemaa tapahtuvasta perintöoikeudesta luopumisesta PK 17 luvun 1 § 2 momentissa.
PK 17:2a on säädetty vuonna 1991 ja PK 17:1.2 on säädetty 1965.
Hallituksen esityksessä (HE 102/1990 vp) PK 17:2a säätämiseksi todetaan perillisellä olleen oikeus luopua oikeudestaan jo voimassa olevan lain mukaan eli siis PK 17:1.2 mukaan.
Aarnio on muuten kirjaansa (Aarnio-Kangas),s. 429 kirjoittanut: " Suomen voimassa olevassa oikeudessa positiivinen perintösopimus on nimenomaisesti kielletty. PK 17:1.1:n mukaan sopimus elossa olevan henkilön jäämistöstä on MITÄTÖN."
Aarnio kirjoittikin tällaisen ehdotuksen perintöoikeuskomitean ehdotukseen, mutta mietinnöstä siis ei tullut edes hallituksen esitystä. Aarnio ei siis tästä lannistunut ja ajatteli, että hänen kirjansa kautta siitä sitten tulee sovellettavaa oikeutta.
PK 17:1.1 sanotaan: "Sopimus elossa olevan henkilön jäämistöstä on PÄTEMÄTÖN. Oikeudellisessa kielenkäytössä sanoilla pätemätön ja mitätön on selvä merkitysero. Aarnio aikanaan perusteli sitä, miksi siinä pitäisi olla sana mitätön. Mutta, kuten sanottu lakia siitä ei tullut.
Niin - on se kyllä niin, että kun ilmoitetaan, että luopuu oikeudestaan perintöön, niin ilmoituksen vastaanottajan täytyy voida nauttia luottamuksensuojaa.
Suomnen peerintökaari ja laki kun nyt on sellainen, että jos vaikkapa minä veljieni kanssa perisin , ja perinkin joskus vanhempamme, jos emme kuole ennen heitä, niin voin luopua perinnöstäni ja minun perintöosuuteni menee automaattisesti minun lapsilleni, jos he elävät. Usko hitossa selvää lakitekstiä ja googleta sellainen kuin Lakikirja, ja sieltä perintö. Soita internetin lakipuhelimeen ja kysy! Samalla sivulla on puhelinnumero, ja neuvoja saat 24 h vuorokaudessa. Maksaa alta 3 euroa minutilta. Sinulle tosin tulisi kalliimmaksi kuin muille sillä viipyisit jankuttamassa langsn päässä pari päivää. Jos sinulla on rahaa pistää menemään niin annahan palaa, mutta sanon minä vain, että voi sinua pykälien tulkitsija!
Kerro nyt sitten se lakipykälä, jonka mukaan kävisi kertomallasi tavalla.
Luepa ensin perintökaari ja tutki oikeustapaus.
Oikeustapaus KKO:1988:102
A = Kuollut, perittävä
B = A:n lapsi, oikeudestaan perintöön luopunut
C = A:n veli Yrjö K myötäpuolineen
D = B:n lapsi
ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS:
Kun B on A:n kuoleman jälkeen ilmoittanut luopuvansa perinnöstä A:n jälkeen, hänen on katsottava tarkoittaneen, kun hän ei ole ollut läsnä perunkirjoituksessa eikä ole muutenkaan ottanut kuolinpesää hoitoonsa, kieltäytyä vastaanottamasta perintöä. Perintökaaren 16 luvun 3 §:n mukaan perintöoikeus A:n jälkeen on, B:n menetettyä kerrotuin tavoin oikeutensa perintöön, D:llä, jolla olisi ollut perintöoikeus siinä tapauksessa, että B olisi kuollut ennen A:ta. Koska vain lähimmällä perillisellä on oikeus moittia testamenttia, Yrjö K:lla myötäpuolineen ei ole puhevaltaa tässä A:n testamentin mitättömäksi julistamista koskevassa jutussa.
KORKEIMMAN OIKEUDEN PÄÄTÖS:
Korkeimmalle oikeudelle esitetyn selvityksen mukaan B on antaessaan 16.1.1970 päivätyn tahdonilmaisunsa perinnöstä luopumisesta A:n jälkeen tehnyt sen lopullisesti omasta ja tuolloin alaikäisen poikansa D:n puolesta. Hän on lisäksi A:n kuoleman jälkeen ilmoittanut olevansa tietoinen A:n jälkeensä jättämästä omaisuudesta ja perustellut ratkaisuaan luopua perintöoikeudestaan sillä, että hänen käsityksensä mukaan A ei ole hänen oikea isänsä.
B:llä on ollut oikeus ilmoittaminsa tavoin luopua perinnöstä A:n jälkeen riippumatta siitä, onko hän saanut luopumisesta vastiketta vai ei. Tuo luopuminen on siten pätevä sekä hänen itsensä että D:n osalta. Yrjö K:lla ja hänen myötäpuolillaan on näin ollen oikeus ajaa kysymyksessä olevaa testamentin tehottomaksi julistamista koskevaa kannettaan.
Päätöslauselma
Hovioikeuden tuomio kumotaan ja juttu palautetaan hovioikeuteen siellä lain mukaan uudelleen käsiteltäväksi. Hovioikeuden tulee jutun ratkaistessaan lausua myös täällä esitetyistä oikeudenkäyntikuluvaatimuksista.
Osallistumatta lakitieteelliseen kehittelyynne, niin odotin myös alustuksena esittämäsi jutun yksilöintiä esittämäsi 1988:102 jutun sijaan tai lisäksi. Tietysti jo sinänsä on outoa jutun muuttuminen eri oikeusasteissa etenkin ilman uusia todisteluita. Jutun 102 esityksessä jäin kaipaamaan testamentin tietoja ja tapahtumien päiväyksiä, sekä etenkin alaikäisen D:n huoltajana (edunvalvojana?) olleen B:n tekemän luopumisensa tekstiä, että mainitsiko hän luopumisen perustelut huomioiden luopumisen tarkoittavan myös alaikäistä D:tä.
No, kehityskin kehittyy, eikö myös oikeus!
B oli D:n äiti ja äiti oli tavalliseen tapaan lapsensa holhooja. Jutussa oli siis kysymys asialegitimaatiosta sen suhteen kenellä oli oikeus moittia testamenttia. Koko juttu löytyy Finlexistä eli www.finlex.fi. En ottanut sitä kokonaisuudessaan, koska sen voi sieltä lukea. Lisäksi minulla on valokopiot ao. jutun asiakirjoista.
Perintöoikeudesta luopumista tarkoittava luopumisilmoitus kuuluu seuraavasti:
" Suostumus
Täten ilmoitan suostuvani luopumaan metsäteknikko A:n perillisenä minulle mahdollisesti tulevasta perintöosuudesta. Samalla ilmoitan saaneeni kohtuulliseksi katsomani vastikkeen edellä mainitusta perintöosuudesta luopumisestani.
Helsingissä tammikuun 16 päivänä 1970 ".
Sitten B:lta kysyttiin kaksikin kertaa tarkentavasti, mitä hän oli asiakirjalla tarkoittanut. Kyselyihin B ilmoitti kirjallisesti, että hän oli tarkoittanut luopua oikeudestaan perintöön PK 17 luvun 1 § 2 mom mukaisesti. Kaikki oikeusasteet pitivät oikeustointa oikeudestaan perintöön luopumisena.
Toisin sanoen em. tarkennuksia hän antoi vielä 16.1.1970 jälkeen. Kuitenkin KKO totesi ratkaisunsa perusteluissa, että B oli jo 16.1.1970 päivätyllä tahdonilmaisullaan luopunut perinnöstä lopullisesti, eikä siis vasta myöhemmillä ilmoituksilla. Ilmoituksessa ei siis ole mitään mainitaa pojasta.
Tuohon aikaankaan lapsen äiti tai isä ei voinut määrätä lapsen omaisuudesta, vaan määrääminen kuului holhouslautakunnalle. Asiakirjoissa ei mainita mitään holhouslautakunnasta.
Holhouslautakuntaa ei tietenkään tarvittukaan, koska oikeus perintöön ei ole sukukunnan tai-haaran oikeus, jota lähin perillinen ikään kuin saisi nauttia. Sellainen omistustapa on kyllä historiassa ollut tunnettu ja sitä on kutsuttu nimellä sääntöperimys. Sääntöperimys on ollut tunnetuinta perintötilojen kohdalla nimellä fideikomissio. Sääntöperimys lopetettiin muistaakseni v. 1919 Suomessa. Tämän seurauksena sääntöperimysomaisuutta omistavat saivat myydä, lahjoittaa ja pantata vapaasti täten saamaansa omaisuutta. Oikeus perintöön ei siis nykyään ole mitään edustuksellista oikeutta. Kun luopuu oikeudestaan perintöön, ei siinä mitään sukuhaaroja enää ole oikeutettuina.
Mitä tuossa omassa asiassani tuli sanottua, niin saatan tarkentaa sitä eri viestissä lisätiedoilla, kunhan katson sen kertaalleen uudestaan. Korkein oikeus ei siis ratkaisuut sitä prejudikaattina, vaan jätti asian tutkimatta, joten siis Turun hovioikeuden ratkaisua oli pidettävä oikeana eli siis itse asiassa Loimaan käräjäoikeuden ratkaisua, jossa sanottiin osakaspuhevaltaa koskeva kysymys kuuluu pesänselvittäjän / jakajan ratkaistavaksi ja sitten edelleen ns. moiteoikeudenkäynnissä käsiteltäväksi.
Olin siis käräjäoikeutta a) pyytänyt osakaspuhevaltaa koskevan kysymyksen käsittelemään vapauttamisoikeudenkäynnissä ja b) käsitykseni osakaspuhevallan suhteen perustellut.
Olin siis valittanut asiasta kaikilta osin eli siis myös sitä osin, kuin yhdessä käsitteleminen oli hylätty ja sitten, jos sitä ei voitu tehdä, niin ratkaisemaan asian erikseen välituomiolla.
Ja kun siis asialegitimaatiokysymys kuuluu asioihin, joka oikeuden on aina viran puolesta ratkaistava, ei minun tahtomuksillani ole mitään merkitystä, mutta eipä oikeuskaan saa harjoittaa asiassa vapaata harkintaa.
Suostumuksessa luovutaan perintöosuudesta ja vastike on saatu, joten perintöoikeutta ei enää ole.
Ei tässä tapauksessa perintö mene luopujan lapsille, eikä sillä ole menkitystä mainitseeko vaikka nimet, jos mainitsee kaikki lapsensa.
Verottaja on se joka puuttuu siihen, jos on määrännyt perinnöstä. Kyseessä ei ole pesänselvittäjän asia.
Kun pesässä on pesänselvittäjä, niin hänen toimistaan voidaan valittaa ja vaatia vahingonkorvauksia sitten, kun pesä on jaettu. Valitukseen aikaa 6 kuukautta jakokirjan päiväyksestä. Älä kirjoita jakokirjaa alle, jos aijot valittaa.
Testamenttia on moitittava 6 kk. sisällä testamentin tiedoksisaanosta ja sen tekee kukin, joka ei hyväksy testamenttia. Pesänselvittäjällä ei ole asialegimitaatiota testamenttiin nähden.
Kiitos, päivämääriä kaipaamalla halusinkin saada esille sen, että juttu 1988:102 on testaattorin eläessä tapahtuneesta testamentin hyväksymisestä. Lakiosasta saadun korvauksen ollessa kohtuullisen, niin tällöin testamentin hyväksyminen pätee myös luopujan perillisiin. Varoituksestasi sain käsityksen, että kyseessä oli kuoleman jälkeen tapahtunut perinnöstä luopuminen ja pesänjakajan oikea ratkaisu luopujan lasten sijaantulosta. Se siitä.
Perintöoikeudesta luopuminen oli tapahtunut 1970 ja testamentti oli tehty 1975 eli siis 5 vuotta
ennen testamentin tekemistä.
Kyse siis EI ollut testamentin hyväksymisestä,
eikä testamentista luopumisesta.
Kyse oli siitä KENELLÄ OLI OIKEUS MOITTIA oli oikeus moittia testamenttia. Lain mukaan vain lähimmällä perillisellä on oikeus moittia testamenttia. VAIN LÄHIMMÄLLÄ PERILLISELLÄ ON OIKEUS MOITTIA. KUKA SIIS OLI LÄHIN PERILLINEN.
Tästä syystä siis tuossa oikeustapauksessa virisi kysymys siitä, kuka/ketkä on lähin perillinen eli oliko se perittävän A:n tyttären poika vaiko veli. Tytär oli siis luopunut oikeudestaan perintöön. Asiavaltuus on siis lähimmällä perillisellä. Oli siis ensin ratkaistava kuka on lähin perillinen. Todettiin siis, että luopuja
perintökaaren mukainen lähin perillinen, mutta koska hänen oli luopunut oikeudestaan, niin kuka sitten oli lähin perillinen. Jos luopuja olisi ollut kuollut, olisi hänen poikansa ollut lähin perillinen. Kun äiti oli luopunut oikeudestaan, niin perittävän veli oli silloin lähin perillinen.
PK 17 luvun 1 § 2 mom kuuluu: "Jos perillinen hyväksymällä testamentin tai muulla TAVALLA
ilmoittaa LUOPUVANSA PERINNÖSTÄ, on luopuminen pätevä. Perillinen saa kuitenkin lakiosansa, jollei hän ole saanut siitä kohtuullista vastiketta taikka jollei hänen puolisolleen testamentin tahi jälkeläisilleen lain tai testamentin nojalla tule lakiosaa vastaavaa omaisuutta."
Kun ap vetoaa KKO:n ratkaisuun, niin hän jättää huomiotta sen oleellisen eron, mikä KKO:n tapauksen ja hänen oman tapauksensa välillä on. Tämän eron takia KKO:n ratkaisua ei voida ottaa ohjeeksi ap:n tapauksessa.
KKO:n tapauksessa perinnöstä oli luovuttu ennen perittävän kuolemaa. Luopuja kertoi luopumisilmoituksessa saaneensa kohtuulliseksi katsomansa vastikkeen perinnöstä luopumisesta. Tällöin luopuminen oli pätevä ja sitoi myös luopujan sijaantulijoita - kun perintö oli jo perittävän eläessä saatu. Kun perittävä kuoli, luopuja/luopujan sijaantulijat eivät siten olleet perillisiä.
Ap:n tapauksessa ap:n veli luopui vanhempansa perinnöstä tämän kuoleman jälkeen. Mitään vastiketta luopumisestaan hän ei (ilmeisesti) ollut saanut. Luopujan tarkoituskin oli (vallitsevan oikeuskäytännön mukaisesti) nähtävästi se, että hänen lapsensa tulevat perillisiksi hänen sijaansa.
Toki luopuja olisi voinut täsmentää luopumisensa siten, että hän luopuu perinnöstä lastensa hyväksi. Veroseuraamus olisi ollut sama kuin luopumisessa, jossa sijaantulijoita ei mainita (kun sijaantulijat ovat luopujan lakimääräiset perilliset). - Jos - ap:n kannan mukaisesti - katsottaisiin, että lasten hyväksi ei olisi mahdollista luopua, ilmoitus olisi tällöin - ilmoittajan tarkoituksen mukaisesti - katsottu perintöosuuden luovuttamiseksi lapsille, jotka joka tapauksessa olisivat olleet perittävän perintöä jakamassa.
Vaikuttaa siltä, että ap on yrittänyt spekulatiivisesti hyötyä veljensä luopumisesta todistelemalla, että luopujalla ei mitään sijaantulijoita voi olla, jolloin hän toisen sisaruksensa kera olisi jakamassa luopujaveljensä osuuden.
Sinänsä ap:n perustelut ovat aivan järkeenkäyviä. Vakiintunut oikeuskäytäntö nyt kuitenkin on Aarnion kannan mukainen.
Panee ihmettelemään miten näinkin selvältä vaikuttava tapaus on saanut valitusluvan KKO:hon asti. Jospa kirjoittaja kertoisi ratkaisun numeron ja vuoden niin voisimme tutustua jutun perusteluihin tarkemmin.
Kuuntelintänään a-takin, sitten kaksi muuta Anna-Politkovskajan elämäntyöhön ja Venäjän oikeusoloihin perehtynyttä tv-,ohjelmaa.
Sanon suoraan: Kävi kateeksi.
Suomessa ei arvostella nykyisin oikeusjärjestelmää olleenkaaan. Suomen lehdistö on todella rapakunnnossa.
Lopetankin kaikkien loppujenkin lehtien tilaamisen. Niissä ei arvostella valtaa pitäviä.
Oikeuslaitos on paljon, paljon huonompi kuin Venäjälllä. Suomen oikeusjärjestelmä on surkein.
Ei sitä usko ennen kuin on kokeillut.
Suomen oikeudellinen tilanne ja journalismin tilanne on surkein koko Euroopassa.
Kun pesänselvittäjän/-jakajan kanssa ryhtyy ottamaan mittaa käy niinkuin nyt on käynyt. Rähinäinnin aloittaminen on aika helppoa mutta lopettaminen onkin sitten korkeimmassa kädessä. Et ole selvittänyt jäikö tille käteen mitään, paljonko jutussa on palanut rahaa.
Tuttu henkilö, keskittyy laskuttamaan ja tulee kalliiksi. Silti rehellisempi kun monet vorssalaiset kaverinsa
tarvitsen asianajajaa täältä, keitä olisivat "kaverit?"
Perinnöstä luopuminen on tehtävä kirjallisessti.
Sen jälkeen luopujan perilliset tulevat perijöiksi kuten luopuja olisi kuollut.
Kallista touhua kun ei osata puhua .
Meillä meni 17.000e ja ihan sitten testamentin mukaan kuitenkin. Ei naurata.
kuka asianajaja
voisitko suositella jotakin "rehellistä" asianajajaa ?
sama seutu ja samantyyppinen asia.
Alle 50.000 euron pesä, kajaanilainen asianajaja lohkaisi siitä 16.000 euroa. Yksi riitaisa, yksi haki jakajaa, loput passiivisia jälkeenpäin takanamarisijoita. Yhteistyö mahdotonta heidänkään kanssaan, siksi oli pakko hakea ulkopuolista jakajaa. Kukin kävi kirjeenvaihtoa suoraan pesänjakajan kanssa, jos kävi, ja jakaja velotti siitä 160 euroa tunti - hän ei eritellyt, miten paljon kukin puhelu/viesti/käynti meille maksoi, vaan antoi vain yhteissumman, pyöreän 12.000 alussa sovitun 4.500 euron lisäksi. Lakeja tuntemattomana maallikkona haettiin pesänjakajaa, ei pesänselvittäjää. Nyt jakaja jätti tonnin verran perinnöstä jakamatta, ei kuulemma voi koskea pankissa oleviin rahoihin. Sai mukavat tienestit köyhiltä ihmisiltä lähestyville eläkepäivilleen varustatuessaan.
Toitta turiset. Järjettömäm kallista.
KMäyttäkää maalaisjärkeä ja puhukaa.
Kunnioittakaa vainajan tahtoa!
1700e maksanut pesä.
Ei edes ollut testamentteja asiaa sotkemassa. Se vaan oli ongelma, kun oli yksi ahne, joka olisi asettunut taloksi "pientä korvausta vastaan" ja "maksellut ajallaan toisten osan pois - just joo. Lukitsi paikat eikä antanut muille avaimia. Vuokrasi autotallin ulkopuolisen käyttöön ja piti vuokratulot. Kieltäytyi kuitenkin maksamasta kiinteistön sähkö- ja muita kuluja. Karhusi "hoitopalkkioita" pidettyään kaikkien tahtoa vastaan toista vanhempaa luonaan käyden samalla töissä. Halusi jopa maksun "lahjoittamistaan" kodinkoneista ja halusi myös pitää ne romut. Halusi kaiken irtaimiston talon kanssa. Raivosi ja kiljui, kun perunkirjoituksessa mainittiin aikaisemmin saamansa ennakkoperintö - siitä ei hänen mielestään saanut puhua.
Hullut kanssaperilliset maksavat maltaita. Olisimme voineet hakea hänelle hullun papereita, mutta kun hän kuitenkin hoitaa työläisen hommansa jotakuinkin, ehkä hänet olisi luonneviastaan huolimatta katsottu ns. "täysjärkiseksi". Toinen vaihtoehto olisi ollut antaa hullun pitää kaikki. Se nyt ei oikein huvittanut sekään.
Laadin valitusta Asianajajaliittoon, tosin pienin toivein. Toisiaan ne siellä puolustavat, olen kuullut.
Paljonko laskutti