Ajatusleikki

Juttelimme eräänä iltana tästä sijaislapsi politiikasta ja laitanpa juttelumme tähänkin.

Mies: mitä sanosit, jos otettaisiin sijaislapsi
Minä: ei ikinä
Mies: miksi ei
Minä: kuvittele, miltä sen lapsen omista vanhemmista tuntuu, jos me noin vain "vietäisiin" heiltä lapsi? Täytyy olla itsekäs ja röyhkeä kyetessään moiseen.
Mies: oli hiljaa

Mies: entä palkkiot, voisit jäädä pois töistä
Minä: en sittenkään voisi tehdä sitä jollekin äidille. Jos minulla olisi sijaislapsi, miettisin koko ajan olevani rikollinen. Olen ottanut jotain toisen omaa?

Päädyimme keskustelussa siihen, että voisin adoptoida vaikkapa Kiinasta lapsen, jolla ei vanhemmat ole elossa.
Siis täysin orvon lapsen ulkomailta. Tällöin en kokisi tekeväni mitään väärää. Eihän pahan omantunnon kanssa voi edes nukkua, saatikaan jos vieressä tuhisee jonkun TOISEN äidin lapsi??

Totesimme, että sijaisvanhempien täytyy olla hyvin itsekkäitä, ehkä bisnesmielisiä tai sitten ihmisiä joilla ei ole ammattia ja toimeentuloa.

Luulisi ikuisen syyllisyyden painavan, koska jossain itkee lapsen omat vanhemmat?
Miten tämän syyllisyyden voi tukahduttaa??

Ettekö koskaan pysähdy OIKEASTI miettimään, miltä hoitamanne lapsen omista vanhemmista tuntuu?

Keskustelu päättyi jotenkin niin, että lopunaikoina itsekkyys saa vallan...
Ei tässä voi olla muusta kysymys??

Jos vastaat vuoropuheluumme, toivon ettet käytä kirosanoja ja höpö, höpö kommentteja.
Tämä on tosielämässä mietittyä ajatusleikkiä, eikä sisällä mitään roskaa.
1156087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 115

Vanhimmat

Minä ja mieheni istuimme illalla lasten jo nukkuessa keskustelemassa seuraavan ajatusleikin.

Minä: Mietitkö koskaan, milloin lasten bioäiti saa asiansa siihen kuntoon, että lapset voivat todellakin palata hänen luokseen asumaan?

Mieheni: Kyllä todella usein, mutta aika epätodennäköiseltä näyttää.

Minä: Miksi näin?

Mieheni: Valitetavasti taas asuinpaikka on muuttunut. Asuiko hän edellisessä kaksi kuukautta. Hoitoonohjaukset on katkennut hänen vapaasta tahdostaan aina muutaman viikon jälkeen.

Minä: Todellakin hän ei ole ollut tasapainossa oman elämänsä kanssa lainkaan.
Onneksi lapsilla on paikka jossa olla ja kasvaa tasapainoisesti ja turvallisesti. Ajattele miltä lapsista tuntuisi muuttaa koulua muutaman kuukauden välein. Ajattele miltä lapsista tuntuisi olla kriisi- tai vastaanottokodissa aina äidin lyhyiden hoitojen ajan.

Mieheni: Onneksi me päädyimme sijaisvanhemmiksi näille lapsille.

Äänestä
  • voin onnellisesti kertoa ettei minulta viety kotia vaan sain kodin. Oikean sellaisen, jossa oli vanhemmat, välittävät sellaiset. Nyt tulevana sijaisvanhempana ryhdyn siihen iloiten ja toivon muidenkin löytävän tämän tien.
    Olenkin sitä mieltä että aikaisemmin olisi meidänkin pitänyt saada oikea koti.

    Äänestä

miettimään, miltä lapsesta tuntuu, kun perusturvallisuus puuttuu? Millaista on kasvaa perheessä, jossa vanhemmat juovat, ja unohtavat sinut yöksi pihalle? Millaista on kerta toisensa jälkeen pettyä "en juo enää"-lupauksiin?

Eivät minun vanhempani ole perääni kyselleet, saatika itkeneet...

Äänestä

"Luulisi ikuisen syyllisyyden painavan, koska jossain itkee lapsen omat vanhemmat?
Miten tämän syyllisyyden voi tukahduttaa??

Ettekö koskaan pysähdy OIKEASTI miettimään, miltä hoitamanne lapsen omista vanhemmista tuntuu?"

Kyllä meidän on huolehdittava ensisijaisesti lapsista ja heidän surustaan. He eivät ole aiheuttaneet biologisille vanhemmilleen sitä että nämä eivät voi enää huolehtia heistä. He eivät ole halunneet että äidit itkevät. Silti äidit itkevät omaa menetystään. Sijaisvanhempien tehtävä on tukea näitä lapsia ja auttaa heitä omassa surussaan.

Ensi kerralla kun miehenne kanssa puhutte adoptiosta tai sijoituksesta, niin puhukaa niistä lapsista myös!

Äänestä
  • takaisin kotiin. 3 lasta. Äidillä asiat kunnossa, tehnyt kaiken minkä sossut ovat pyytäneet. Papereille tehty jo kotiuttamistoimenpiteet.

    Sijaisvanhemmat eivät luovukkaan lapsista. Ja sossut alistuvat sijaisvanhempien toiveeseen. Onhan iso rahallinen menetys palauttaa 3 lasta takaisin äidille!

    Äänestä

  • jossa lapset luvattiin kirjoitti:

    takaisin kotiin. 3 lasta. Äidillä asiat kunnossa, tehnyt kaiken minkä sossut ovat pyytäneet. Papereille tehty jo kotiuttamistoimenpiteet.

    Sijaisvanhemmat eivät luovukkaan lapsista. Ja sossut alistuvat sijaisvanhempien toiveeseen. Onhan iso rahallinen menetys palauttaa 3 lasta takaisin äidille!

    Et sitten tiedä kaikkea, koska sijaisvanhemmilla ei ole oikeutta päättää lasten kotiuttamisesta tai kotiuttamatta jättämisestä - lapsilla sen sijaan saattaa olla mahdollisuus ilmaista mielipiteensä (iästä riippuen).
    Itse tiedän tapauksen, jossa lasten kotiutus olisi ollut mahdollista, mutta biologiset vanhemmat ja sosiaalityöntekijät antoivat lasten jatkaa sijaisperheessä, koska nämä eivät itse halunneet lähteä sieltä.

    Äänestä

että jatkakaa vain tuolla ajatusleikki tasolla edelleenkin. Teistä ei olísi sijaisvanhemmiksi. Kypsyystason pitäisi olla huomattavasti korkeampi.

Äänestä

Saimme monenlaisia vastauksia, mutta yksi seikka edelleen askarruttaa. Ettekö koskaan koe itseänne rikolliseksi? Tehän olette ottaneet toisen lapsen, siis toisen omaa?

Ja miten omantunnon voi vaimentaa, kun vieras lapsi nukkuu omassa kodissa?

Tämä on huono vertaus, mutta laitan sen kuitenkin. Jos löydän irtokoiran ja otan sen hoitooni. Kiinnyn siihen ja samalla lehdessä etsitään -kadonneet osastossa jonkun omaa lemmikkiä ja luvataan jopa löytöpalkkio.

Enkö toimisi sitten rikollisen tavoin, jos vain pitäisin koiran??
Voisinhan olla roisto ja salaa pitää koiran, mutta omatunto varmasti muistuttaisi siitä päivittäin - varsinkin silloin jos katson koiraa silmiin?

Saanko/saammeko vielä pyytää perusteluja sijaisvanhemmuuteen? Tämä olisi tärkeä asia meille.

Äänestä
  • mietipä tätä näin. huomaat sen irtokoiran kävelevän ohitsesi ja vaikka se on likainen ja laihtunut niin että kylkiluut näkyvät, annat sen kävellä ohitsesi kummempaa välittämättä. seuraavana päivänä kävelet samalla seudulla ja näet saman koiran, mutta tällä kertaa niin nälän uuvuttamana ettei se enää jaksa liikkua, et välitä vaan jatkat matkaa, niinkö?

    Äänestä

  • Ja miten omantunnon voi vaimentaa, kun vieras lapsi nukkuu omassa kodissa? Eikö ole parempi, että "vieras" lapsi nukkuu turvassa teillä, teidän kodissanne, kun pelkää omassa kotonaan?

    Miksi sijaisvanhempien pitäisi tuntea syyllisyyttä? Hehän tarjoavat lapselle kodin, rakkautta ja turvaa, sen mihin lapsen biologiset vanhemmat eivät pystyneet.

    Eikö olisi oikeutetumpaa kysyä, kuinka biologiset vanhemmat saavat omatuntonsa vaimennettua? Heidän käytöksensähän takia lapsi on pois omasta kodistaan joutunu.

    Mutta todellakin, jos teistä jo nyt ajatusleikin asteellakin tuntuu sijaisperheenä/vanhempina toimiminen rikolliselta, on ehkä parempi luopua ajatusleikistä.

    Äänestä

  • syy kirjoitti:

    mietipä tätä näin. huomaat sen irtokoiran kävelevän ohitsesi ja vaikka se on likainen ja laihtunut niin että kylkiluut näkyvät, annat sen kävellä ohitsesi kummempaa välittämättä. seuraavana päivänä kävelet samalla seudulla ja näet saman koiran, mutta tällä kertaa niin nälän uuvuttamana ettei se enää jaksa liikkua, et välitä vaan jatkat matkaa, niinkö?

    ei kai kenenkään sijoitusta tarvitsevan lapsen tilanne ole näin kamala?
    Tai jos on, niin sitten ymmärrän/ymmärrämme paremmin, miksi ko. työtä tarvitaan ja tehdään.

    Äänestä

  • En koe itseäni rikolliseksi. Koska en sitä ole.
    Emme ole ottaneet kenenkään lasta, vaan hänet on annettu meille kasvatettavaksi.
    Eihän kukaan voi ottaa toisen lasta "kadulta" kuten vertaat. Kyllä nämä lapset ovat kärsineet jo liian kauan ennenkuin siihen on puututtu.
    Nykyään kun katson lapsen loistaviin silmiin niin joskus muistan kuinka pelokkaat ja surulliset ne joskus olivat. Onneksi eivät ole enää.
    Itse lähdimme sijaisvanhemmuuteen siitä syystä, että meillä oli talossa tilaa ja taloudellinen mahdollisuus siihen. Halusimme antaa kodin, rakkautta ja perheen jollekin, joka sitä tarvitsi. Adoptiolasta emme olisi Suomesta saaneet, koska meillä on biologisia lapsia.

    Äänestä

  • Vertasit irtokoiraa lapsen sijoitukseen mikä mielestäni oli myös aika kehno vertaus. No mutta kommentoin siihen seuraavalla tavalla:
    Vertauksessasi irtokoira oli KADONNUT omistajiltaan omille teilleen. Sijoitettu lapsi harvemmin katoaa vanhemmiltaan,vaan hänen sijoitukseensa on joku syy ja vanhemmat tietävät minne lapsi on SIJOITETTU. Kadonnut irtokoira tietenkin palautetaan omille omistajilleen, kun sellaiset löytyy. Varmasti koiraan ovat ajan kuluessa tilapäiset hoitajat kiintyneet, mutta omilla omistajillaan sen on hyvä olla. Kuitenkin tulee muistaa, että koiran omistajilla tulee olla halu ja kyky hoitaa tätä lemmikkiään kunnolla, muussa tapauksessa koiran varmasti olisi parempi olla uusien hoitajien luona. Sijaisvanhemmat varmasti kiintyvät lapseen joka heille sijoitetaan. Kaikkien lasten on tietenkin paras olla ja kasvaa omilla biovanhemmillaan, jos heillä on mahdollisuus ja kyky hoitaa lastaan kunnolla. Jos sijaislapsen kotioloissa on tilanne hyväksi muuttunut, lapsi pääsee takaisin kotiinsa.
    Olikohan kuinka epäselvästi kirjoitettu, mutta toivottavasti ymmärsitte pointtini =)

    Kommentoin vielä tuohon, että on todella selvää että teidän ei tule ryhtyä sijaisvanhemmiksi jos toinen vähänkin asiaa epäröi. Tuota työtä tehdään sydämellä ja rakkaudesta lapsiin, olivatpa lapset omia tai "toisen omia".

    Äänestä

  • mutta.. kirjoitti:

    ei kai kenenkään sijoitusta tarvitsevan lapsen tilanne ole näin kamala?
    Tai jos on, niin sitten ymmärrän/ymmärrämme paremmin, miksi ko. työtä tarvitaan ja tehdään.

    luulette löytyvän sijoitusten takaa?

    Äänestä

  • syitä sitten kirjoitti:

    luulette löytyvän sijoitusten takaa?

    tai äiti/isä liian uupuneita hoitamaan ja huolehtimaan.
    Siis voiko todella lapsi olla nälissään, ilman perustarpeita ennen sijoitusta? Kamalaa?

    Äänestä

  • teidän tekstistänne.. kirjoitti:

    Ja miten omantunnon voi vaimentaa, kun vieras lapsi nukkuu omassa kodissa? Eikö ole parempi, että "vieras" lapsi nukkuu turvassa teillä, teidän kodissanne, kun pelkää omassa kotonaan?

    Miksi sijaisvanhempien pitäisi tuntea syyllisyyttä? Hehän tarjoavat lapselle kodin, rakkautta ja turvaa, sen mihin lapsen biologiset vanhemmat eivät pystyneet.

    Eikö olisi oikeutetumpaa kysyä, kuinka biologiset vanhemmat saavat omatuntonsa vaimennettua? Heidän käytöksensähän takia lapsi on pois omasta kodistaan joutunu.

    Mutta todellakin, jos teistä jo nyt ajatusleikin asteellakin tuntuu sijaisperheenä/vanhempina toimiminen rikolliselta, on ehkä parempi luopua ajatusleikistä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000020218524

    Äänestä

  • rikolliseksi, kun teet lapsen, etkä sitten huolehdi hänestä? Voiko olla törkeämpää, kuin pilata pienen lapsen elämän alku? Jo kysymyksen asettelusi kertoo, että olet hyvin minä-minä-keskeinen ihminen, jolle lasten hyvinvointi ei ole tärkeää. Jos ei olisi sijareita, niin lapsesi eläisi laitoksessa, joka ei koskaan ole kodin veroinen paikka. Joka tapauksessa, lapsesi olisi viety Sinulta.

    Äänestä

  • on hankala.. kirjoitti:

    tai äiti/isä liian uupuneita hoitamaan ja huolehtimaan.
    Siis voiko todella lapsi olla nälissään, ilman perustarpeita ennen sijoitusta? Kamalaa?

    seurannut maailman menoa, tai oikeastaan Suomen tapahtumia? Lapsia pahoinpidellään ja jätetään vaille fyysistä ja henkistä huolenpitoa. Kirjoittajan esimerkki kulkukoirasta ei ollut kaukaa haettu.

    Äänestä

  • kommentti kirjoitti:

    Vertasit irtokoiraa lapsen sijoitukseen mikä mielestäni oli myös aika kehno vertaus. No mutta kommentoin siihen seuraavalla tavalla:
    Vertauksessasi irtokoira oli KADONNUT omistajiltaan omille teilleen. Sijoitettu lapsi harvemmin katoaa vanhemmiltaan,vaan hänen sijoitukseensa on joku syy ja vanhemmat tietävät minne lapsi on SIJOITETTU. Kadonnut irtokoira tietenkin palautetaan omille omistajilleen, kun sellaiset löytyy. Varmasti koiraan ovat ajan kuluessa tilapäiset hoitajat kiintyneet, mutta omilla omistajillaan sen on hyvä olla. Kuitenkin tulee muistaa, että koiran omistajilla tulee olla halu ja kyky hoitaa tätä lemmikkiään kunnolla, muussa tapauksessa koiran varmasti olisi parempi olla uusien hoitajien luona. Sijaisvanhemmat varmasti kiintyvät lapseen joka heille sijoitetaan. Kaikkien lasten on tietenkin paras olla ja kasvaa omilla biovanhemmillaan, jos heillä on mahdollisuus ja kyky hoitaa lastaan kunnolla. Jos sijaislapsen kotioloissa on tilanne hyväksi muuttunut, lapsi pääsee takaisin kotiinsa.
    Olikohan kuinka epäselvästi kirjoitettu, mutta toivottavasti ymmärsitte pointtini =)

    Kommentoin vielä tuohon, että on todella selvää että teidän ei tule ryhtyä sijaisvanhemmiksi jos toinen vähänkin asiaa epäröi. Tuota työtä tehdään sydämellä ja rakkaudesta lapsiin, olivatpa lapset omia tai "toisen omia".

    olosuhteet "kotona" ovat huonot, niin tuskin palautetaan.

    Äänestä

  • on hankala.. kirjoitti:

    tai äiti/isä liian uupuneita hoitamaan ja huolehtimaan.
    Siis voiko todella lapsi olla nälissään, ilman perustarpeita ennen sijoitusta? Kamalaa?

    todella nähnyt nälkää biologisten vanhempiensa luona. Ollut täysin vailla perusturvaa, heitteillä.

    On varmaankin parempi, ettette harkitse enää sijaisvanhemmiksi ryhtymistä.

    Äänestä

  • Ensinnäkään emme ole ottaneet mitään, vaan meille on annettu lapsia, jotka muuten asuisivat lastensuojelulaitoksessa.

    Meille tulleista lapsista jokainen on kokenut kovia ennen lastensuojelulaitokseen pääsemistään ja ovat jo sikiöinä altistuneet biologisten äitiensä alkoholinkäytölle, joka on aiheuttanut heille monenlaisia neurologisia häiriöitä.
    Valitettavasti olen tavannut myös lapsia, jotka ovat joutuneet kärsimään nälkää (jopa aivojen vaurioitumiseen saakka), lapsia jotka ovat joutuneet yöpymään ulkona tai asunnon parvekkeella jopa pakkaskelillä, alle kouluikäisiä lapsia, jotka on jätetty selviytymään useiksi vuorokausiksi ilman aikuisen läsnäoloa, lapsia jotka ovat olleet mukana huume- ja seksiorgioissa joko sivusta seuraajina tai uhreina jne. jne.
    Minua ei lainkaan häiritse, että ne vanhemmat, jotka ovat näin kohdelleet lapsiaan, joutuvat itkemään heitä ikävöidessään - ennemminkin suututtaa se, että lapset joutuvat tapaamaan heitä vaikkakin valvotusti, vaikka eivät aina haluaisikaan.

    Äänestä

  • lapsi on kirjoitti:

    todella nähnyt nälkää biologisten vanhempiensa luona. Ollut täysin vailla perusturvaa, heitteillä.

    On varmaankin parempi, ettette harkitse enää sijaisvanhemmiksi ryhtymistä.

    pyritään varmistamaan vastaamatta jätetyillä hakemuksilla ja odotellaan, josko kohta ilmoitusta vaikka kouluista tulisi.
    Sen sijaan vanhempien toistuvat hakemukset eivät saa mitään aikaan.

    Äänestä

  • todellakaan kirjoitti:

    Ensinnäkään emme ole ottaneet mitään, vaan meille on annettu lapsia, jotka muuten asuisivat lastensuojelulaitoksessa.

    Meille tulleista lapsista jokainen on kokenut kovia ennen lastensuojelulaitokseen pääsemistään ja ovat jo sikiöinä altistuneet biologisten äitiensä alkoholinkäytölle, joka on aiheuttanut heille monenlaisia neurologisia häiriöitä.
    Valitettavasti olen tavannut myös lapsia, jotka ovat joutuneet kärsimään nälkää (jopa aivojen vaurioitumiseen saakka), lapsia jotka ovat joutuneet yöpymään ulkona tai asunnon parvekkeella jopa pakkaskelillä, alle kouluikäisiä lapsia, jotka on jätetty selviytymään useiksi vuorokausiksi ilman aikuisen läsnäoloa, lapsia jotka ovat olleet mukana huume- ja seksiorgioissa joko sivusta seuraajina tai uhreina jne. jne.
    Minua ei lainkaan häiritse, että ne vanhemmat, jotka ovat näin kohdelleet lapsiaan, joutuvat itkemään heitä ikävöidessään - ennemminkin suututtaa se, että lapset joutuvat tapaamaan heitä vaikkakin valvotusti, vaikka eivät aina haluaisikaan.

    Tarkenna todellakaan:

    "

    Viedäänkö lapset vankilaan tapaamaan noita rikoksen lasta kohtaan tehneitä vanhempiaan. Kuka on tehnyt sellaisen päätöksen ja velvoittaa lapset siihen? Hänet on saatettava vastuuseen.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Vankilasta myös tuodaan vanhempia vartijan kanssa tapaamaan lastaan.
    Tapaamispäätökset tehdään joko sosiaalityöntekijän ja vanhempien kesken tai jos vanhempi on eri mieltä, niin hallinto-oikeudessa.

    Äänestä

  • juuri tapahtuu kirjoitti:

    Vankilasta myös tuodaan vanhempia vartijan kanssa tapaamaan lastaan.
    Tapaamispäätökset tehdään joko sosiaalityöntekijän ja vanhempien kesken tai jos vanhempi on eri mieltä, niin hallinto-oikeudessa.

    Millä perusteella Suomessa sallitaan lastaan vastaan rikoksen tehneen vanhemman lähestyä ja tavata pientä uhriaan. Vaadin selitystä!

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Tarkenna todellakaan:

    "
    Valitettavasti olen tavannut myös lapsia, jotka ovat joutuneet kärsimään nälkää (jopa aivojen vaurioitumiseen saakka), lapsia jotka ovat joutuneet yöpymään ulkona tai asunnon parvekkeella jopa pakkaskelillä, alle kouluikäisiä lapsia, jotka on jätetty selviytymään useiksi vuorokausiksi ilman aikuisen läsnäoloa, lapsia jotka ovat olleet mukana huume- ja seksiorgioissa joko sivusta seuraajina tai uhreina jne. jne.
    Minua ei lainkaan häiritse, että ne vanhemmat, jotka ovat näin kohdelleet lapsiaan, joutuvat itkemään heitä ikävöidessään - ennemminkin suututtaa se, että lapset joutuvat tapaamaan heitä vaikkakin valvotusti, vaikka eivät aina haluaisikaan.
    "

    Viedäänkö lapset vankilaan tapaamaan noita rikoksen lasta kohtaan tehneitä vanhempiaan. Kuka on tehnyt sellaisen päätöksen ja velvoittaa lapset siihen? Hänet on saatettava vastuuseen.

    varsinaisesti vankilassa tapahtuvia tapaamisia, niistä minulla ei ole tietoa.. Mutta meillä ainakin osa lapsista on tavannut ei-vankilassa-olevia vanhempiaan, valvotusti. Jotkut tapaamisista ovat olleet biovanhempien kotona, mutta valvoja ollut paikalla.

    Äänestä

  • todellakaan kirjoitti:

    Ensinnäkään emme ole ottaneet mitään, vaan meille on annettu lapsia, jotka muuten asuisivat lastensuojelulaitoksessa.

    Meille tulleista lapsista jokainen on kokenut kovia ennen lastensuojelulaitokseen pääsemistään ja ovat jo sikiöinä altistuneet biologisten äitiensä alkoholinkäytölle, joka on aiheuttanut heille monenlaisia neurologisia häiriöitä.
    Valitettavasti olen tavannut myös lapsia, jotka ovat joutuneet kärsimään nälkää (jopa aivojen vaurioitumiseen saakka), lapsia jotka ovat joutuneet yöpymään ulkona tai asunnon parvekkeella jopa pakkaskelillä, alle kouluikäisiä lapsia, jotka on jätetty selviytymään useiksi vuorokausiksi ilman aikuisen läsnäoloa, lapsia jotka ovat olleet mukana huume- ja seksiorgioissa joko sivusta seuraajina tai uhreina jne. jne.
    Minua ei lainkaan häiritse, että ne vanhemmat, jotka ovat näin kohdelleet lapsiaan, joutuvat itkemään heitä ikävöidessään - ennemminkin suututtaa se, että lapset joutuvat tapaamaan heitä vaikkakin valvotusti, vaikka eivät aina haluaisikaan.

    lapsi joutuu kokemaan niin silloin ymmärrämme täysin lasten huostaanoton ja sijoituksen.
    Mutta sitä en käsitä, missä tällaista voi tapahtua? Eikö naapurit puutu, jos lapsi on vaikka jätetty parvekkeelle?
    Ja miksi se vanhempi ei anna ruokaa, jos on kotona?
    Siis ruoka, puhtaus, vaatetus, riittävä uni ovat lapsen perustarpeita. Eikö niitäkään siis kyetä hoitamaan?
    Miksi ihmiset sitten tekevät lapsia?

    Emme ymmärrä näin järjenköyhää yhteiskuntaa, mutta asumme pienessä kaupungissa.
    Olemme seuranneet tv:sta Gamboin-kaltaisia tapauksia ja luulleet, että kaikki ovat sitä?

    Hyvä että asiat tulevat esiin. On paljon helpompi suhtautua sijaisvanhempiin.

    Äänestä

  • asioita.. kirjoitti:

    Jos todella noin karmeita asioita on vanhempiensa taholta joutunut kärsimään, ja vanhemmat on siitä tuomittu vankilaan, niin eikö todellakaan missään tule se raja, että vanhemmat suljetaan kokonaan pois lapsen elämästä adoptoimalla hänet kunnolla johonkin adoptiolasta odottavaan perheeseen. Eihän tuollaisilla vanhemmilla voi olla enää yhtään mitään vanhempien oikeuksia. Näitä tapauksia ei varmaan ole monta, mutta lastensuojelumma tason mukaisesti, arvatenkin taaskaan ei ole tutkittu eikä tilastoitu niitäkään.

    Sekin on ihmeellistä, että adoptiovanhempien kriteerit ovat tiukemmat kuin sijaisvanhempien. Henkilö, joka ei täytä adoptiovanhemman kriteereitä voi saada kotiinsa sijaislapsen. Miksi huostaanotettu lapsi on tässä suhteessa vähempiarvoinen, mielestäni pitäisi olla jopa päinvastoin. Adoptiovanhemmathan sitoutuvat lapseen aivan toisella tavalla kuin sijaisvanhemmat eikä raha näyttele mitään roolia adoptiossa, vaan adoptiovanhemmat kasvavat vanhemmuuteen ilman yhteiskunnan rahallista panostusta.

    Äänestä

  • asioita.. kirjoitti:

    lapsi joutuu kokemaan niin silloin ymmärrämme täysin lasten huostaanoton ja sijoituksen.
    Mutta sitä en käsitä, missä tällaista voi tapahtua? Eikö naapurit puutu, jos lapsi on vaikka jätetty parvekkeelle?
    Ja miksi se vanhempi ei anna ruokaa, jos on kotona?
    Siis ruoka, puhtaus, vaatetus, riittävä uni ovat lapsen perustarpeita. Eikö niitäkään siis kyetä hoitamaan?
    Miksi ihmiset sitten tekevät lapsia?

    Emme ymmärrä näin järjenköyhää yhteiskuntaa, mutta asumme pienessä kaupungissa.
    Olemme seuranneet tv:sta Gamboin-kaltaisia tapauksia ja luulleet, että kaikki ovat sitä?

    Hyvä että asiat tulevat esiin. On paljon helpompi suhtautua sijaisvanhempiin.

    Eivät puutu, eivät - eräskin naapuri sanoi, ettei uskalla, koska pelkää omasta puolestaan.
    Kun lapset sitten oli huostaanotettu alkoi monikin naapuri "kylillä" kertoa, että kyllä on hyvä, että vihdoinkin lapset pääsivät pois (olivat kulkeneet nälissään kerjäämässä ruokaa naapureilta, vanhempansa ei vaihtanut nuorimmille vaippoja aikoihin, vaatteet ja vuodevaatteet olivat kyllästettyjä ihmisten eritteillä, vanhempansa oli heitellyt lapsia päin seiniä yms.).

    Äänestä

  • asioita.. kirjoitti:

    lapsi joutuu kokemaan niin silloin ymmärrämme täysin lasten huostaanoton ja sijoituksen.
    Mutta sitä en käsitä, missä tällaista voi tapahtua? Eikö naapurit puutu, jos lapsi on vaikka jätetty parvekkeelle?
    Ja miksi se vanhempi ei anna ruokaa, jos on kotona?
    Siis ruoka, puhtaus, vaatetus, riittävä uni ovat lapsen perustarpeita. Eikö niitäkään siis kyetä hoitamaan?
    Miksi ihmiset sitten tekevät lapsia?

    Emme ymmärrä näin järjenköyhää yhteiskuntaa, mutta asumme pienessä kaupungissa.
    Olemme seuranneet tv:sta Gamboin-kaltaisia tapauksia ja luulleet, että kaikki ovat sitä?

    Hyvä että asiat tulevat esiin. On paljon helpompi suhtautua sijaisvanhempiin.

    naiivilta. Narkkari-, alkoholisti-, tms.vanhempi ei välitä kuin omista tarpeistaan ja voi olla niin sekaisin, ettei tajua, mitä lapsi on vailla. Vieroitusoireista kärsivä voi piestä nälkää, tai pahaaoloansa itkevän lapsensa, koska ei siedä huutoa. Hirveitä ihmiskohtaloita ja ihan Suomilandiassa tapahtuvia.
    Miksi ihmiset tekevät lapsia, hyvä kysymys!

    Äänestä

  • todellakaan kirjoitti:

    Ensinnäkään emme ole ottaneet mitään, vaan meille on annettu lapsia, jotka muuten asuisivat lastensuojelulaitoksessa.

    Meille tulleista lapsista jokainen on kokenut kovia ennen lastensuojelulaitokseen pääsemistään ja ovat jo sikiöinä altistuneet biologisten äitiensä alkoholinkäytölle, joka on aiheuttanut heille monenlaisia neurologisia häiriöitä.
    Valitettavasti olen tavannut myös lapsia, jotka ovat joutuneet kärsimään nälkää (jopa aivojen vaurioitumiseen saakka), lapsia jotka ovat joutuneet yöpymään ulkona tai asunnon parvekkeella jopa pakkaskelillä, alle kouluikäisiä lapsia, jotka on jätetty selviytymään useiksi vuorokausiksi ilman aikuisen läsnäoloa, lapsia jotka ovat olleet mukana huume- ja seksiorgioissa joko sivusta seuraajina tai uhreina jne. jne.
    Minua ei lainkaan häiritse, että ne vanhemmat, jotka ovat näin kohdelleet lapsiaan, joutuvat itkemään heitä ikävöidessään - ennemminkin suututtaa se, että lapset joutuvat tapaamaan heitä vaikkakin valvotusti, vaikka eivät aina haluaisikaan.

    kovaa kohtelua saaneisiin.
    Vai meneekö biojen syyksi?

    Äänestä

  • eläintensuojelua kirjoitti:

    olosuhteet "kotona" ovat huonot, niin tuskin palautetaan.

    ...lopuksi koira nukutetaan ikuiseen uneen....
    Herran Jumala teitä vertaajia....Koira ja ihminen!!!

    Äänestä

  • asioita.. kirjoitti:

    lapsi joutuu kokemaan niin silloin ymmärrämme täysin lasten huostaanoton ja sijoituksen.
    Mutta sitä en käsitä, missä tällaista voi tapahtua? Eikö naapurit puutu, jos lapsi on vaikka jätetty parvekkeelle?
    Ja miksi se vanhempi ei anna ruokaa, jos on kotona?
    Siis ruoka, puhtaus, vaatetus, riittävä uni ovat lapsen perustarpeita. Eikö niitäkään siis kyetä hoitamaan?
    Miksi ihmiset sitten tekevät lapsia?

    Emme ymmärrä näin järjenköyhää yhteiskuntaa, mutta asumme pienessä kaupungissa.
    Olemme seuranneet tv:sta Gamboin-kaltaisia tapauksia ja luulleet, että kaikki ovat sitä?

    Hyvä että asiat tulevat esiin. On paljon helpompi suhtautua sijaisvanhempiin.

    ..joutuu kärsiin ja asiat joita silmätikku tekeekin kaikkien moraalisääntöjen,suositusten yms.yleisen hyvän merkeissä kanssa ihmiset kääntää sen jollakin sairaalla tavalla huonoksi just sun perheessä.

    Minä olen ollut just sellanen kansalainen joka otti asiakseen rohkeuden puuttua kaikkeen pahaan.

    Ilmoitin just poliisille ja eläinsuojeluun ja lasten suojeluun kaiken herkästi minkä näin kaltoin kohteluksi.Mitä sain kiitokseksi!

    Minusta tehtiin sillä perusteella "pökö"ja omat lapset huostattiin koska katsoivat etten ole turvallinen lapsieni henkiselle kasvulle.

    Niin et turhaan valitatte miksi joku ei puutu naapurin asioihin vaikka näkee pahuutta.
    Katsos nää jokka oikeesti kohtelee kaikkia huonosti on hyvin tietoisia siitä et hyvävelijärjestelmä suojaa heidän toimiaan ja se siis joka puuttuu ulkopuolelta asiaan saa koston.
    Esim.Liikenne valot ovat punaiset silmätikku tietää sen ja hyvävelijärjestelmä kirjoittaa dokumenttiin valot ovat vihreät silmätikku on siis syyllinen.

    Äänestä

  • Kuulostat hiukan kirjoitti:

    naiivilta. Narkkari-, alkoholisti-, tms.vanhempi ei välitä kuin omista tarpeistaan ja voi olla niin sekaisin, ettei tajua, mitä lapsi on vailla. Vieroitusoireista kärsivä voi piestä nälkää, tai pahaaoloansa itkevän lapsensa, koska ei siedä huutoa. Hirveitä ihmiskohtaloita ja ihan Suomilandiassa tapahtuvia.
    Miksi ihmiset tekevät lapsia, hyvä kysymys!

    mutta en ole uskonut, että lapsia voidaan kohdella näin törkeästi?
    Tiedän vain ne tapaukset jotka tulevat lehtiin.

    Kyllä meinaa itkettää, kun ajattelee pientä lasta jolla on märkä vaippa hautomassa ja vatsa tyhjä. Mikä turvattomuus ja hätä pienessä mielessä.

    Nyt arvostuksemme sijaisvanhempia kohtaan nousee.
    Emme ole tienneet, että hyvinvointi valtiossa tapahtuu tällaista? Siis näin julmaa, että huume tai alko voi mennä LAPSEN PERUSTARPEIDENKIN EDELLE??

    Äänestä

  • naiivi.. kirjoitti:

    menee moni asia. Läheltä olen sellaista tilannetta seurannut, missä lapsella ei enää ole väliä, vaan sillä, mistä saa seuraavan pullon. 4 päivää lapsi(3v) ehti olla meillä, ennenkuin vanhemmat huomasivat, että jotain puuttuu.

    elää ihmisraunioita, jotka aiheuttavat paljon pahaa, syyttömille.

    Äänestä

  • turha on turhaa kirjoitti:

    ..joutuu kärsiin ja asiat joita silmätikku tekeekin kaikkien moraalisääntöjen,suositusten yms.yleisen hyvän merkeissä kanssa ihmiset kääntää sen jollakin sairaalla tavalla huonoksi just sun perheessä.

    Minä olen ollut just sellanen kansalainen joka otti asiakseen rohkeuden puuttua kaikkeen pahaan.

    Ilmoitin just poliisille ja eläinsuojeluun ja lasten suojeluun kaiken herkästi minkä näin kaltoin kohteluksi.Mitä sain kiitokseksi!

    Minusta tehtiin sillä perusteella "pökö"ja omat lapset huostattiin koska katsoivat etten ole turvallinen lapsieni henkiselle kasvulle.

    Niin et turhaan valitatte miksi joku ei puutu naapurin asioihin vaikka näkee pahuutta.
    Katsos nää jokka oikeesti kohtelee kaikkia huonosti on hyvin tietoisia siitä et hyvävelijärjestelmä suojaa heidän toimiaan ja se siis joka puuttuu ulkopuolelta asiaan saa koston.
    Esim.Liikenne valot ovat punaiset silmätikku tietää sen ja hyvävelijärjestelmä kirjoittaa dokumenttiin valot ovat vihreät silmätikku on siis syyllinen.

    kun ilmoittelit pahoja naapureita sossuun, en ihan heti usko. Oletkohan tehnyt perättömiä ilmoituksia, kun mielenterveyttäsi on epäilty?

    Äänestä

  • hunajabalsami kirjoitti:

    ...lopuksi koira nukutetaan ikuiseen uneen....
    Herran Jumala teitä vertaajia....Koira ja ihminen!!!

    tajunnut että kyseessä oli vain vertauskuva, ei tositarina. miksei elävää olentoa voi verrata toiseen elävää olentoon? samalla tavalla on lapsia kohdeltu kuin vertauksessa olevaa koiraakin. jos et pitänyt vertauksessa olevasta koirasta niin vaihda koira sanan tilalle sana lapsi, niin ehkä ymmärrät mistä on kysymys.

    Äänestä

  • edelle kirjoitti:

    menee moni asia. Läheltä olen sellaista tilannetta seurannut, missä lapsella ei enää ole väliä, vaan sillä, mistä saa seuraavan pullon. 4 päivää lapsi(3v) ehti olla meillä, ennenkuin vanhemmat huomasivat, että jotain puuttuu.

    Eikö tällaisia vanhempia havaita jo neuvolassa käydessä, että heistä ei ole lapsen huoltajiksi?
    Vai jättävätkö he käymättä neuvolassa?

    Lisäksi ihmettelen, miten vauva annetaan synnytyssairaalasta tällaisten vanhempien matkaan?
    Täytyyhän päihdetausta olla jollain tavoin selvillä.
    Jos äiti on vaikka 5 päivää osastolla, miten hän kestää ilman viinaa sen ajan?
    Mielestäni pitäisi jo sairaalassa selvittää jotenkin vaikka sosiaalityöntekijän avulla, millaisiin olosuhteisiin vauva on kotiutumassa.
    Jos siellä ei ole kaikki vauvaa varten valmiina ja näyttää että hoidossa tulee ilmenemään puutteita, silloin ei kotiutusta.

    Olen äiti itsekin ja muistan kuinka pelotti käsitellä ensimmäistä lasta, jottei niska retkahda. Muutoinkin hän tuntui niin hennolta ja hauraalta, että pidin kaiteesta kiinni kun tulin yläkerrasta vauvan kanssa.

    Ja sitten kuulee tällaisia karmeita juttuja. Lapsi huomataan kadonneeksi vasta 3 päivän kuluttua??
    Voi tätä yhteiskuntaa.

    Äänestä

  • nyky-Suomessa kirjoitti:

    biologisille vanhemmille annetaan loputtomasti uusia tilaisuuksia, lasten hyvinvoinnin kustannuksella.

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    tajunnut että kyseessä oli vain vertauskuva, ei tositarina. miksei elävää olentoa voi verrata toiseen elävää olentoon? samalla tavalla on lapsia kohdeltu kuin vertauksessa olevaa koiraakin. jos et pitänyt vertauksessa olevasta koirasta niin vaihda koira sanan tilalle sana lapsi, niin ehkä ymmärrät mistä on kysymys.

    HUH!Kyl mie ymmärrän et täällä on pahaolo ihmisillä,minullakin on!Halusin vaan purkaa omaani pois.

    Äänestä

  • vietiin, kirjoitti:

    kun ilmoittelit pahoja naapureita sossuun, en ihan heti usko. Oletkohan tehnyt perättömiä ilmoituksia, kun mielenterveyttäsi on epäilty?

    En ole yksin ollut asiotten kanssa,kyllähän meitä ihmisiä on ympärillä ollut näkemässä niitä kaltoin kohtelevia vanhempia.Olen vain niitä ihmisiä jotka ei vaan puhu seläntakana vaan paukasee totuuksia, jos siinä, on viattomia kärsijöitä.

    Eli olen niitä ihmisiä joista ei voi sanoa,et MIKSI VALITATTE?,TEHKÄÄ JOTAIN ASIAN HYVÄKSI!

    Mut,nyt ymmärrän miksi ihmiset ei uskalla puuttua epäkohtiin kongreettisesti....siinä voi oma elämä mennä pilalle.

    Tää naapuri sanoi minulle humalassa pihalla(hän oli raskaana,odotti kolmatta),ET,taida tietää kenen kanssa olet joutunut tekemisiin...ette tule koskaan pääseen meistä eroon!
    Soitettiin heti poliisille,poliisi kuuli nimen tästä henkilöstä ja asia sit kääntyikin meitä vastaan....!
    Tämä rouva ryyppäs ja poltteli ketjussa tupakkaa...ja seuraukset olikin sen mukaiset: kaksi keskenmenoa 8kk sisällä.

    Äänestä

  • jopa, joo! kirjoitti:

    laitettiin, liiallinen vasikointi, vai?

    Äänestä

  • entäpä jos tiedät että kotona koiraa piestään eikä anneta ruokaa. Sen lisäksi koiran "oikea" omistaja tietäisi koiran olevan luonasi, ja saavan siellä hyvää hoitoa?? Kokisitko silti olevasi rikollinen? Vai kenties jopa hyväntekijä?

    Ja ihan aikuisten oikeasti, ette te olisi kenenkään lasta vieneet- lapsi, jonka vanhemmat eivät voi huolehtia "omistaan", otetaan huostaan jokatapauksessa. Menevät silloin vain joillekin toisille sijaisvanhemmille kuin teille- pahimmassa tapauksessa johonkin kylmään laitokseen!

    Äänestä

  • teidän tekstistänne.. kirjoitti:

    Ja miten omantunnon voi vaimentaa, kun vieras lapsi nukkuu omassa kodissa? Eikö ole parempi, että "vieras" lapsi nukkuu turvassa teillä, teidän kodissanne, kun pelkää omassa kotonaan?

    Miksi sijaisvanhempien pitäisi tuntea syyllisyyttä? Hehän tarjoavat lapselle kodin, rakkautta ja turvaa, sen mihin lapsen biologiset vanhemmat eivät pystyneet.

    Eikö olisi oikeutetumpaa kysyä, kuinka biologiset vanhemmat saavat omatuntonsa vaimennettua? Heidän käytöksensähän takia lapsi on pois omasta kodistaan joutunu.

    Mutta todellakin, jos teistä jo nyt ajatusleikin asteellakin tuntuu sijaisperheenä/vanhempina toimiminen rikolliselta, on ehkä parempi luopua ajatusleikistä.

    JUURI NÄIN! Jos sijoitustilanteessa jonkun tulee kestää huonoa omaatuntoa niin nimenomaan huonosti kohdelleen äidin tai isän! Hehän kuitenkin on se alkuperäinen syy siihen että lapsen arki järkkyy.. Ei kenenkään lasta oteta pois sen takia että joku toinen pariskunta jossain haluaa sijaislapsen. Onpa naurettavaa koko "rikollisuudesta" puhuminenkin!!

    Äänestä

  • lastesi huostaanotolle kirjoitti:

    laitettiin, liiallinen vasikointi, vai?

    ...mulle annettiin ymmärtää...et olisin vaarallinen persoona lapsille henkisesti kun katsos monet ihmiset just tuomittee "vasikaksi" äidin ja kostavat tietty lapsille....eli lapsia alettas kiusaan koulussa.....mut täs just oli se pieni ristiriita kun nää asiat mistä ilmoittelin poliisiinkin oli lapsille häiriöksi eli ympäristö epäterveellinen...ja soskuakka ei tykkää(vanhanajan sosku)et hänen kuntansa palveluita kuten kunnan läävä kämppiä ja sen "kunnollisia" asukkaita(alkkiksia) "haukutaan"....

    Ensimmäinen katsos yhteyden otto soskuun oli miehelläni ja mulla et meille järjestetäs asunto rauhallisemmalta paikalta kun me välitetään omista lapsistamme niin paljon et emme halua lapsesiemme kärsivän väsymyksestä ja tupakansavusta ja koiran jatkuvasta haukunnasta sekä siitä et naapuri nai niin et taulut seinissä hytkyy!

    No,kyllähän te nyt tiiätte ettei sit niitä avohuollontukeja ole tarjolla tietyille ihmisille....niille jotka justa haluais lapsilleen parasta kun kerran siitä oikein laissa kirjotetaan(saatavuudesta=lastensuojelua nääs)

    Joillekkin Ulla Taalasmaan tyylinen ihminen(salatut elämät)on musta vaate!

    Äänestä

  • Ulla kirjoitti:

    omista asioista, siinä tämän tarinan opetus.

    Äänestä

  • nyky-Suomessa kirjoitti:

    Eikö tällaisia vanhempia havaita jo neuvolassa käydessä, että heistä ei ole lapsen huoltajiksi?
    Vai jättävätkö he käymättä neuvolassa?

    Lisäksi ihmettelen, miten vauva annetaan synnytyssairaalasta tällaisten vanhempien matkaan?
    Täytyyhän päihdetausta olla jollain tavoin selvillä.
    Jos äiti on vaikka 5 päivää osastolla, miten hän kestää ilman viinaa sen ajan?
    Mielestäni pitäisi jo sairaalassa selvittää jotenkin vaikka sosiaalityöntekijän avulla, millaisiin olosuhteisiin vauva on kotiutumassa.
    Jos siellä ei ole kaikki vauvaa varten valmiina ja näyttää että hoidossa tulee ilmenemään puutteita, silloin ei kotiutusta.

    Olen äiti itsekin ja muistan kuinka pelotti käsitellä ensimmäistä lasta, jottei niska retkahda. Muutoinkin hän tuntui niin hennolta ja hauraalta, että pidin kaiteesta kiinni kun tulin yläkerrasta vauvan kanssa.

    Ja sitten kuulee tällaisia karmeita juttuja. Lapsi huomataan kadonneeksi vasta 3 päivän kuluttua??
    Voi tätä yhteiskuntaa.

    ei se ole yhteiskunnan vika mitä yksityinen ihminen (biologisetvanhemmat)kotonaan tekevät tai on tekemättä.
    Kait olet ymmärtänyt että ne joilla on ongelmia niin eivät hae apua eikä suvaitse minkään sortin viranomaista. Siis neuvola käynnit jäävät tekemättä.
    Usein hyviä manipuloimaan että ei heistä saa selvää kuvaa mitä se arjen totuus on.

    Ummistatko silmäsi että et todellakaan ole ollut tietoinen tämän kaltaisista tapauksista.
    Miksi minä näen niitä päivittäin vaikka asun suuren kaupungin pienehkössä kaupunkilähiössä.

    Kyllä alkoholisti kestää olla juomatta useamman kuukaudenkin jos siihen pakotetaan. Ei siihen aina kuole vaikka moni niin sen kokee ja ryhtyy uudelleen juomaan. Yksi naapuri äsken kuoli kun lopetti äkkiä juomisen. Orpoja lapsia jäi neljä heidät nyt sitten on huostaanotettu.
    Ketä tästä voimme kiittää?

    Äänestä

Ihan vahingossa satuit tänne keskustelupalstalle ihan vain tuommoisen satunnaisen ajatusleikkikeskustelun innoittamana jakamaan tuon jutustelunne. Todella uskottavaa.

Äänestä
  • minkälaisia keskusteluja muiden tietoisuuteen. Tämä ketjuhan on ollut asiallisinta keskustelua koskaan, tällä palstalla.

    Äänestä

Onpa sinulla outo ajattelutapa. Luuletko oikeasti, että jos sijaisvanhemmat kieltäytyvät ottamasta kotiinsa huostaanotettua lasta, hänet viedään takaisin biovanhemmilleen? Ota asioista selvää!
Jos lapsi ei pääse kotihoitoon, hän joutuu laitokseen ja ihan yhtä kova ikävä hänellä sielläkin on, usko pois.

Äänestä

Tämänkin päivä lehdessä useita lapsiin kohdistuvia omien vanhempien tekemiä pahuuksia:"isä pahoinpiteli vauvaansa useaan kertaan",oli salannut asian.Mitenkähän äiti ei "huomannut"?Toisessa uutisessa äiti oli surmannut vastasyntyneen,kolmannessa jutussa oma perheenjäsen käyttänyt vuosia hyväkseen...Mitenkähän nämä uutiset eivät tavoita teitä,jotka ajattelette vain omaa napaanne ja lasten etu jää huomiotta.Itkekööt vanhemmat,kun ovat pahoja lapsille.Ei ne tahot ole pahoja,jotka huolehtii edes ne perustarpeet ja sen Helinä-Keijun parjaaman pehmoisen sylinkin kenties lapselle tarjoavat turvaksi.

Äänestä
  • Eikö se vieraan naisen pehmeä syli sitten tarjoa turvaa ilman sanaa "äiti". Eihän me savannilla eletä.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Eikö se vieraan naisen pehmeä syli sitten tarjoa turvaa ilman sanaa "äiti". Eihän me savannilla eletä.

    Pienet on murheet sulla...kuka saa sanoa äiti

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Eikö se vieraan naisen pehmeä syli sitten tarjoa turvaa ilman sanaa "äiti". Eihän me savannilla eletä.

    Eiköhän anneta lasten päättää, millä nimellä ne kasvattajiaan haluavat kutsua...Jotkut meistä ansaitsevat(lasten mielestä) tuon nimityksen.

    Äänestä

  • kun on vaikeaa,sinulla kirjoitti:

    Lapsia pitää opastaa sukutuntemuksessa. Ajatelkaa entisaikojen imettäjiä, he olivat pyyteettömiä ja taatusti lapsille läheisiä.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Lapsia pitää opastaa sukutuntemuksessa. Ajatelkaa entisaikojen imettäjiä, he olivat pyyteettömiä ja taatusti lapsille läheisiä.

    noin 6kk-1-vuoden ikään. Lapsia varmasti opastetaankin sukutuntemuksessa, vaikka he päättäisivätkin kutsua äidiksi ja isäksi sijareita tai adoptiovanhempiaan. Onhan lapsilla kaksi mummoa ja pappaakin, uusioperheessä voi olla useampiakin. Lapsen rakkauden määrä ei vähene, vaikka hän kutsuisi useampaa naista äidiksi, sillä sehän on pohjimmainen pelkosi, vai mitä?

    Äänestä

  • lasta imetetään kirjoitti:

    Pelkään, että lapsi häkeltyy.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Pelkään, että lapsi häkeltyy.

    että hänet on jouduttu huostaanottamaan, niin eiköhän hän selviä tästäkin. Jos lapsi itse haluaa kutsua sijaria äidiksi, niin tuskin se hänelle on paha juttu...

    Äänestä

  • selviää siitä, kirjoitti:

    Suosittelen tutustumaan tähän opinnäytteeseen:

    http://72.14.221.104/search?q=cache:KIMtB3vgrNIJ:www.uudenmaansijaiskotiyhdistys.org/arkisto/sukulaissijoitus.pdf sijaislapsi perhesuhteet&hl=fi&gl=fi&ct=clnk&cd=2

    Siinä on tutkittu lastensuojelun toimijoiden asenteita ja käsityksiä.

    Äänestä

  • ei olisi kirjoitti:

    jos vanhemmat olisivat niin vastuullisia, että hoitaisivat jälkikasvunsa, tai huolehtisivat ehkäisystä, jos eivät osaa kantaa vastuuta teoistaan.

    Sukulaissijoituksissa olemme taas muista länsimaista rutkasti jäljessä. Meillä ei arvosteta sukujen ja perheiden vahvuuksia ja merkitystä kuten teollistuneissa pitkälle kehittyneissä demokratioissa vaan meillä on käännytty afrikkalaiseen malliin eli taantumaan.

    sijoittaa sukulaisiin, jollei kukaan heistä halua lapselle tarjota kotia.

    Äänestä

  • ...itkee jotka noin hakkaa lapsia tai käyttää hyväksi....ainut mikä itku niillä kerran pääsee on tuo kiinnijäämisen ja teostaan vastuun ottamisen pakko!!!!!

    Ajatelkaapa itse sitä näin esimerkkinä:
    - jos ja kun teillä on ihminen jota vihaatte ylikaiken ja tietty käy päässä jopa tappoajatuksiakin tälle henkilölle....tuskimpa itkette henkilön pois menoo jos sattuu näin hyvällä tuurilla käymään.

    Ei siis sellanen isä tai äiti rakasta eikä edes välitä lapsestaan on siis kylmä....
    Nykyään on jo niin valveutunutta kansaa eli jos tuntuu siltä ettei jaksa lapsensa kanssa voi siitä luopua(lastensuojelulle tai adobtoida) ja se on silloin rakkautta suurinta.....Nuo kylmät siat kuitenkin tappavat tai ainakin yrittävät tappaa pienen lapsen hyi...munista hirteen!

    Äänestä

  • selviää siitä, kirjoitti:

    että hänet on jouduttu huostaanottamaan, niin eiköhän hän selviä tästäkin. Jos lapsi itse haluaa kutsua sijaria äidiksi, niin tuskin se hänelle on paha juttu...

    ...sama millä nimellä minua kutsutaan (olen bio)ei itsetuntoni ole siitä kiinni.

    Olen itsekkin joskus isääni puhutellut siaksi kun olen suuttunut ja kuitenkin hän on minun rakas oma biologinen isä ja hän sen tietää.

    Minun pikkunen poikani kutsuu minua aika usein alle kolmivuotias:-Pallopääksi ja nauraa päälle ja olen aivan onnessani..ihanaa et lapseni on niin luottavainen minun äitinsä suhteen et hän tietää et äiti ei rakasta häntä yhtään sen vähempää vaikka olisikin pallopää....päin vastoin...ihanna luottamuksen osoitusta.

    Äänestä

  • kun on vaikeaa,sinulla kirjoitti:

    Eiköhän anneta lasten päättää, millä nimellä ne kasvattajiaan haluavat kutsua...Jotkut meistä ansaitsevat(lasten mielestä) tuon nimityksen.

    ...olisin supernainen lapseni suusta kuultuna...kun joku kuivahko äiti.Mitä jäykempiä sanoja lapsi puhuu jonku henkilön läsnä ollessa sitä pelottavampi on hänelle se henkilö.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Sukulaissijoituksissa olemme taas muista länsimaista rutkasti jäljessä. Meillä ei arvosteta sukujen ja perheiden vahvuuksia ja merkitystä kuten teollistuneissa pitkälle kehittyneissä demokratioissa vaan meillä on käännytty afrikkalaiseen malliin eli taantumaan.

    Meille sijoitetuille lapsille ei ainakaan löytynyt yhtään sukulaista, joka olisi ollut halukas tai edes kykenevä ryhtymään sijaisvanhemmaksi.
    Valitettavasti yhden lapsen sukulaisissa (vanhemmat mukaanlukien) ei löydy yhtään, joka edes suostuisi tapaamaan tätä lasta, muilla onneksi on enemmän tai vähemmän sellaista sukua, joka tapaa lasta.

    Äänestä

  • pallopää-äiti kirjoitti:

    ...olisin supernainen lapseni suusta kuultuna...kun joku kuivahko äiti.Mitä jäykempiä sanoja lapsi puhuu jonku henkilön läsnä ollessa sitä pelottavampi on hänelle se henkilö.

    Itse pidän äiti-nimityksestä. Mutta olet ymmärtänyt pointin(toisin kuin hellu), lapsi kutsuu kasvattajaansa, oli se äiti tai sijari, valitsemallaan nimityksellä.

    Äänestä

  • vaikeaa kirjoitti:

    sijoittaa sukulaisiin, jollei kukaan heistä halua lapselle tarjota kotia.

    Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niitä lapsia, joille sukulaiset haluavat tarjota kodin, voitaisi sukulaistensa hoiviin sijoittaa. Etkö kykene laajentamaan ajatusmaailmaasi omaa napaasi kauemmas. Kyse on nyt siitä, että perusteettomasti on Suomessa jarrutettu sukulaissijoituksia mutuverukkein. Lasten kannalta ei ole asiaa katsottu vaan viranomaisten ammatillisuutta korostaen. Työnä siis kodin sijaan.

    Äänestä

  • selviää siitä, kirjoitti:

    että hänet on jouduttu huostaanottamaan, niin eiköhän hän selviä tästäkin. Jos lapsi itse haluaa kutsua sijaria äidiksi, niin tuskin se hänelle on paha juttu...

    ilman psykiatrista hoitoa. huostaanotto oli rankka juttu. poliisit tulivat kotiimme kun olimme kaikessa rauhassa saunan jälkeen menossa nukkumaan. lapsi vietiin viikoksi isovanhempien luo enkä tietenkään voinut mennä seuraavana aamuna työpaikkahaastatteluun joka oli sovittu, en käytä huumeita enkä' alkoholia, enkä ole mielisairas enkä tiedä miksi sosiaalityöntekijä katsoi oikeudekseen määrätä moisen topimenpioteen joka järkytti syvästi lastani ja minua.

    Äänestä

  • äiti-"vain" kirjoitti:

    Itse pidän äiti-nimityksestä. Mutta olet ymmärtänyt pointin(toisin kuin hellu), lapsi kutsuu kasvattajaansa, oli se äiti tai sijari, valitsemallaan nimityksellä.

    Suomessa on paljon vanhemmilleen katkeroituneita, jo aikuisiksi kasvaneita, jopa mummoiksi ja vaareiksi ehtineitä ihmisiä (esim. sotalapsia), tai muita vanhempiensa hylkäämäksi kokemia muualla kuin biologisten vanhempiensa toimesta kasvatettuja suomalaisia, jotka kutsuvat edelleen biologista äitiään silti äidiksi. Vaikka esim. mummo on kasvattanut lapsen vauvasta asti, niin lapsi on silti kaiken aikaa kutsunut mummoaan mummoksi eikä äidiksi. Sama huutolaislapsilla, eivät he ole niitä naisia äideiksi nimittäneet. Edelliset sukupolvet eivät ole kasvattilapsina missään tilanteissa valinneet kasvattajalleen äiti-nimitystä, vaikka kasvattaja olisi heille rakaskin. Tässä pointti, mitä en ymmärrä todellakaan, että mitä yhdessä sukupolvessa on niin paljon muuttunut kun poiketaan nyt perinteisestä suomalaisesta äiti-käsitteestä.

    enpä muuten kutsu bio-äitiä äidiksi enkä koskaan tule kutsumaan.Ihminen joka minut kasvatti oli ja on minun Äiti aina ja vain.
    Bio hylkäsi aikoinaan,kutsui takaisin kun aloin tienata täysi-ikäisenä mutta kun en alkanut elättää häntä niin olin h.... pahempi ihminen hälle.Nyt en halua nähdä häntä enkä kuulla ja omat lapseni ovat aikoinaan kokeneet hänen raadollisuuden ja mummon nimikettä hän ei ole saanut kantaa ollenkaan.Ja tämäkin ihan lasten omasta tahdosta.
    Ei bio aina ole äidin nimeä ansainnut.

    Äänestä

  • kasvatti kirjoitti:

    Joo, eli se kulttuurinmuutos on kohdallasi totta. Juuri tästä on kyse, että ilmeisesti biologinen äitiys ei ole enää Suomessa pyhä vaan dominoivampi on afrikkalaistyylinen tunneäitiys. Mietin vaan, että pitäiskö varautua vastaavaan sitten kiukustuneiden murkkuikäisten kanssa ihan tavisperheissäkin lähitulevaisuudessa, koska kukapa ei vihastuksissaan haluis vaihtaa äitiä naapurintätiin ja lapsellahan oli siis tämä valintaoikeus.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Suomessa on paljon vanhemmilleen katkeroituneita, jo aikuisiksi kasvaneita, jopa mummoiksi ja vaareiksi ehtineitä ihmisiä (esim. sotalapsia), tai muita vanhempiensa hylkäämäksi kokemia muualla kuin biologisten vanhempiensa toimesta kasvatettuja suomalaisia, jotka kutsuvat edelleen biologista äitiään silti äidiksi. Vaikka esim. mummo on kasvattanut lapsen vauvasta asti, niin lapsi on silti kaiken aikaa kutsunut mummoaan mummoksi eikä äidiksi. Sama huutolaislapsilla, eivät he ole niitä naisia äideiksi nimittäneet. Edelliset sukupolvet eivät ole kasvattilapsina missään tilanteissa valinneet kasvattajalleen äiti-nimitystä, vaikka kasvattaja olisi heille rakaskin. Tässä pointti, mitä en ymmärrä todellakaan, että mitä yhdessä sukupolvessa on niin paljon muuttunut kun poiketaan nyt perinteisestä suomalaisesta äiti-käsitteestä.

    Kaikkea ei voi ymmärtää, eikä tarvitsekaan. On vain asioita, joille ei voi mitään ja tämä on yksi sellainen.

    noin tyhmä, vai yksinkertainen? Murkkuikäiset eivät halua vaihtaa äitiä, jos äiti on hyvä. Keskustelu on käsittänyt, lapsen oikeutta valita kasvattajansa kutsumanimi.
    Sinulla on ilmeisesti päähänpinttymä afrikkalaisuudesta, kun jauhat sitä jatkuvasti? Jos löydät jollekin asialle heppoisen yhtymäkohdan, niin älä tee typeryksille ominaisinta virhettä, eli yleistä=)

    Äänestä

  • ei selvinnyt kirjoitti:

    ilman psykiatrista hoitoa. huostaanotto oli rankka juttu. poliisit tulivat kotiimme kun olimme kaikessa rauhassa saunan jälkeen menossa nukkumaan. lapsi vietiin viikoksi isovanhempien luo enkä tietenkään voinut mennä seuraavana aamuna työpaikkahaastatteluun joka oli sovittu, en käytä huumeita enkä' alkoholia, enkä ole mielisairas enkä tiedä miksi sosiaalityöntekijä katsoi oikeudekseen määrätä moisen topimenpioteen joka järkytti syvästi lastani ja minua.

    Tekstisi ei ole ihan "normaalin" oloista...

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Suomessa on paljon vanhemmilleen katkeroituneita, jo aikuisiksi kasvaneita, jopa mummoiksi ja vaareiksi ehtineitä ihmisiä (esim. sotalapsia), tai muita vanhempiensa hylkäämäksi kokemia muualla kuin biologisten vanhempiensa toimesta kasvatettuja suomalaisia, jotka kutsuvat edelleen biologista äitiään silti äidiksi. Vaikka esim. mummo on kasvattanut lapsen vauvasta asti, niin lapsi on silti kaiken aikaa kutsunut mummoaan mummoksi eikä äidiksi. Sama huutolaislapsilla, eivät he ole niitä naisia äideiksi nimittäneet. Edelliset sukupolvet eivät ole kasvattilapsina missään tilanteissa valinneet kasvattajalleen äiti-nimitystä, vaikka kasvattaja olisi heille rakaskin. Tässä pointti, mitä en ymmärrä todellakaan, että mitä yhdessä sukupolvessa on niin paljon muuttunut kun poiketaan nyt perinteisestä suomalaisesta äiti-käsitteestä.

    On myös aiemmin kasvattilapsi nimikkeellä olleita ihmisiä, jotka kutsuvat kasvattiäitiään äidiksi - ei se, että sinä et tunne yhtään sellaista ihmistä tarkoita etteitkö sellaisia olisi. Itse tunnen useammankin, joiden ikä vaihtelee 40-80 vuoden välillä.

    Äänestä

  • äiti-"vain" kirjoitti:

    noin tyhmä, vai yksinkertainen? Murkkuikäiset eivät halua vaihtaa äitiä, jos äiti on hyvä. Keskustelu on käsittänyt, lapsen oikeutta valita kasvattajansa kutsumanimi.
    Sinulla on ilmeisesti päähänpinttymä afrikkalaisuudesta, kun jauhat sitä jatkuvasti? Jos löydät jollekin asialle heppoisen yhtymäkohdan, niin älä tee typeryksille ominaisinta virhettä, eli yleistä=)

    Äidin vaihtoa pelkäävien bioäitejenkö pitäisi nyt ruveta mielistelemään ollakseen murkkuikäisen kiukkupussin mielestä sitten tarpeeksi hyvä äiti-nimitykseen. Jo menee paksuksi. Kuule, kyllä se vaan on niin, että lapselle ei voi antaa vakavasti otettava äiti valtaa nimittelyuhkan edessä muutella sukulaissuhteita mielensä ja tunteilunsa mukaan ja alkaa nimittää vieraita äidikseen. Aikuisuudesta on kyse äitiydessä, lapsen tunne-elämän vaihteluissa on lapsella ja esim. uhmaikäisellä jo muutenkin tarpeeksi sietämistä. Rajansa kaikella. Ei anna kovin hyvää kuvaa äidistä, äidinrakkaudesta ja kiintymyksestä lastaan kohtaan, jos äiti lammasmaisesti suostuisi siihen, että lapsi alkaakin kutsua jotain toista äidikseen. Hahhaaaa, kaikkea sitä lasten oikeuksien nimissä aletaan täällä esittää.

    Äänestä

  • niin sinäkin kirjoitti:

    Kaikkea ei voi ymmärtää, eikä tarvitsekaan. On vain asioita, joille ei voi mitään ja tämä on yksi sellainen.

    Minusta on kuitenkin sääli, että Suomessa mennään afrikkalaiseen kehitysmaan perhekulttuuriin ja laajennettuun perhekäsitykseen samalla kun Afrikassa elintason kohoamisen myötä ollaan siirtymässä ydinperheajatteluun. Hulluja nuo suomalaiset.

    Äänestä

  • kasvattiäiti kirjoitti:

    On myös aiemmin kasvattilapsi nimikkeellä olleita ihmisiä, jotka kutsuvat kasvattiäitiään äidiksi - ei se, että sinä et tunne yhtään sellaista ihmistä tarkoita etteitkö sellaisia olisi. Itse tunnen useammankin, joiden ikä vaihtelee 40-80 vuoden välillä.

    Nyt minäkin helinän lailla juurruin tähän=)
    Ekaksi helinälle.ÄLÄ hitossa vertaa minua ja Äitiä ja bioa afrikkalaisiin vaikka sinne joutaisi bio ihan hyvin.Kyllä minä sain ÄIDILTÄ lapsuuteni ja opin elämään Rakkauden ja huolenpidon siivittäessä elämääni.Niiden oppien varassa kuljen nyt.Miten voisin kutsua äidiksi ihmistä joka haukkuu minut huo.... jne kun en anna bingorahaa tai maksa hänen laskujaan,manaa lapseni ennen syntymää ym ym...En todellakaan ole ottanut mallia afrikasta tai muusta maasta kun en tuon naisen toimia ja tekoja kestänyt ja hylkäsin hänet.Jos olen ottanut oppia muista maista niin Ruotsista.Siellä osataan halata ystävää,lapsia puolisoa,välittää toisesta ja lähimmäisestä.
    Niin tämä ikäluokka onkin kasvanut kasvattina ei sijoitettuna ja niissä on suuri ero.Silloin otettiin kasvatti ihan hyvästä sydämestä (ainakin oma kokemus) ja heille ei maksettu mitään erikois summia lapsesta,lapsilisä(jonka ÄITI talletti tililleni) ja jotain vaatekuluja kuten silloin myönnettiin kunnan puolesta muillekin vähävaraisille.Silloin lapsilla ei tienattu mutta kyllä mielestäni siihen on nykyaikana menty.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Äidin vaihtoa pelkäävien bioäitejenkö pitäisi nyt ruveta mielistelemään ollakseen murkkuikäisen kiukkupussin mielestä sitten tarpeeksi hyvä äiti-nimitykseen. Jo menee paksuksi. Kuule, kyllä se vaan on niin, että lapselle ei voi antaa vakavasti otettava äiti valtaa nimittelyuhkan edessä muutella sukulaissuhteita mielensä ja tunteilunsa mukaan ja alkaa nimittää vieraita äidikseen. Aikuisuudesta on kyse äitiydessä, lapsen tunne-elämän vaihteluissa on lapsella ja esim. uhmaikäisellä jo muutenkin tarpeeksi sietämistä. Rajansa kaikella. Ei anna kovin hyvää kuvaa äidistä, äidinrakkaudesta ja kiintymyksestä lastaan kohtaan, jos äiti lammasmaisesti suostuisi siihen, että lapsi alkaakin kutsua jotain toista äidikseen. Hahhaaaa, kaikkea sitä lasten oikeuksien nimissä aletaan täällä esittää.

    Lapsi ei halua vaihtaa äitiään "oikeasti", jos äiti hoitaa tehtävänsä(tiedät varmaan äidin tehtävät). Jos kiukkukohtauksessa huutaa, että haluan vaihtaa sinut, niin sehän ei todellisuudessa tarkoita mitään.
    Lapsi kutsuu äidikseen sitä henkilöä, joka elää hänen kansaan ja kasvattaa häntä.

    Äänestä

  • kasvatti kirjoitti:

    Nyt minäkin helinän lailla juurruin tähän=)
    Ekaksi helinälle.ÄLÄ hitossa vertaa minua ja Äitiä ja bioa afrikkalaisiin vaikka sinne joutaisi bio ihan hyvin.Kyllä minä sain ÄIDILTÄ lapsuuteni ja opin elämään Rakkauden ja huolenpidon siivittäessä elämääni.Niiden oppien varassa kuljen nyt.Miten voisin kutsua äidiksi ihmistä joka haukkuu minut huo.... jne kun en anna bingorahaa tai maksa hänen laskujaan,manaa lapseni ennen syntymää ym ym...En todellakaan ole ottanut mallia afrikasta tai muusta maasta kun en tuon naisen toimia ja tekoja kestänyt ja hylkäsin hänet.Jos olen ottanut oppia muista maista niin Ruotsista.Siellä osataan halata ystävää,lapsia puolisoa,välittää toisesta ja lähimmäisestä.
    Niin tämä ikäluokka onkin kasvanut kasvattina ei sijoitettuna ja niissä on suuri ero.Silloin otettiin kasvatti ihan hyvästä sydämestä (ainakin oma kokemus) ja heille ei maksettu mitään erikois summia lapsesta,lapsilisä(jonka ÄITI talletti tililleni) ja jotain vaatekuluja kuten silloin myönnettiin kunnan puolesta muillekin vähävaraisille.Silloin lapsilla ei tienattu mutta kyllä mielestäni siihen on nykyaikana menty.

    On paljon perheitä, joissa lapset pistävät aikuistuttuaan välit poikki biologisiin vanhempiinsa katkerina lapsuudenkokemuksistaan tai vasta aikuistuttuaan riitaannuttuaan niin totaalisesti. Sitten ei näitä biovanhempia enää mainita omille lapsille juuri millään nimellä. Nyt on kuitenkin sijareiden äitittelyssä vähän muusta kyse, koska se on laaja-alaista, antaa pikkulapselle oikeuden ja samalla myös velvollisuuden päättää ketä miksikin kutsuu. Mielestäni se on liian vapaata kasvatusta, sijarit luistavat siinä vastuusta ja antavat sen vastuun lapselle, jolla ei elämänkokemuksensa perusteella nuoren ikänsä vuoksi ole edellytyksiä järkeillä asiaa läpikotaisin vaan hän ainoastaan matkii muita. Joillekin voi tulla aikuisena siitä huono omatunto, että on verbaalisesti hylännyt äitinsä, vaikkei syytä olekaan. Syy on häntä hoitavien aikuisten, heidän arvojensa ja uuden, Suomessa levinneen kulttuurin.

    Herranen aika eikö ne velvollisuudet ole aikuisilla ja eikö heidän velvollisuus ole juuri turvata lasten oikeus käyttää sanaa omasta tahdostaan.Täytyykö vielä koko huostaanoton järkyttävyyden lisäksi rajoittaa pienen lapsen sanavarastoa ja turvallisuutta.Häpeä!!!
    Ja palaten tuohon viestisi biologisiin vanhempiin riitannuttua ei lapsille mainita heistä enää niin voinpa sanoa että kyllä minun tapauksessa hän sai mummoa leikkiä juuri sinne asti kun lapset itse pyysivät ettei heidän tarvitse mennä sinne kun heillä tulee paha olo,ja silloinkin kävin hänen luonaan vain lasten vuoksi.Lapset ovat jo aikuisia ja heillä vapaus pitää yhteyttä johon olen jopa joskus kannustanut mutta ei yksikään halua.
    Siinä myös vastaus joihinkiin sinun ehdotelmiin että suku voisi olla sijoituspaikka,ei aina,ei todellakaan nykyaikana.

    Sijaislapselle ei voi antaa oikeutta nimittää Villeä Kalleksi ja yhtä vähän Lailaa äidiksi. Siinä minusta tullaan juuri rajoihin, joiden puutteesta sijaislapsia usein joudutaan ohjaamaan ja oikaisemaan. Jokaisen hoitovastuun ottavan velvollisuus on pitää tietyt rajat.

    ja sillä ei ole minkäänlaista merkitystä/vaikutusta käytännössä.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Sijaislapselle ei voi antaa oikeutta nimittää Villeä Kalleksi ja yhtä vähän Lailaa äidiksi. Siinä minusta tullaan juuri rajoihin, joiden puutteesta sijaislapsia usein joudutaan ohjaamaan ja oikaisemaan. Jokaisen hoitovastuun ottavan velvollisuus on pitää tietyt rajat.

    Jos perheessä on yksi sijoitettu ,yksi oma ,yksi siskon ja yksi uuden puolison lapsi niin jokaiselle on oma nimitys Laila,Äiti,Laila-täti,Laila äitipuoli.Perhe lähtee kauppaan niin siinä onkin muilla hauskaa kun kaikki huutaa juuri heille opetetulla ja päähän taotulla tavalla tätä nais henkilöä.No siihenpä tulee mummeli herttainen joka alkaa jutustella kun heillä on tapana saada näin jotain iloa päiväänsä.Mummo parka mainitsee että onpas äitillä suloisia lapsia,silloin lapset kertovat opetusten mukaan ettei se tuo nainen nyt mun äiti oo kun se on Laila johon toinen sanoo ettei se mikään Laila oo vaan Laila täti johon kolmas kiljaisee eikun se on Laila äitipuoli jolloin oma tuumaa kyllä se vaan on äiti.Siinä mummo parka kipittää keppiinsä nojaten jo kaukana ja lapset tappelee kaupassa kuka on oikeassa.Laila tätiäitipuoliäitiLaila hikoilee tuskissaan täyden kaupan kassajonossa jossa huvittuneet ihmiset nauravat naisparan nöyryytystä.Naisparka kiroaa silloin niin afrikkalaiset perheet kuin Helinän uuden lain lasten oikeuksista ja velvollisuuksista kutsua vain oikealla nimityksellä tuota ihmispoloa joka luuli vain hyvää hyvyyttään ottavansa lapset hoitoonsa.Korvauskaan mitä kuukaudessa maksetaan ei riitä korvaamaan tätä jokapäiväistä nöyryytystä ja epävarmuutta mikä on seuraava laki esitys minkä Helinä keksii..

    Äänestä

  • vyyhdin sotkija kirjoitti:

    Oletteko huomannut kuinka koko juttu on levinnyt alkukirjoituksesta ihan mahdottomuuksiin.Olisi kiva kuulla mitä kuuluu alkuperäiselle ajatusleikkijälle.

    Äänestä

  • lentävää kirjoitti:

    Oletteko huomannut kuinka koko juttu on levinnyt alkukirjoituksesta ihan mahdottomuuksiin.Olisi kiva kuulla mitä kuuluu alkuperäiselle ajatusleikkijälle.

    Sitten tais mennä noi 26 miljoonaa kankkulan kaivoon, kun ei hyväksytäkkään ajatusta.

    http://www.joensuu.fi/syreeni/tutkimusprojektit.html

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Suomessa on paljon vanhemmilleen katkeroituneita, jo aikuisiksi kasvaneita, jopa mummoiksi ja vaareiksi ehtineitä ihmisiä (esim. sotalapsia), tai muita vanhempiensa hylkäämäksi kokemia muualla kuin biologisten vanhempiensa toimesta kasvatettuja suomalaisia, jotka kutsuvat edelleen biologista äitiään silti äidiksi. Vaikka esim. mummo on kasvattanut lapsen vauvasta asti, niin lapsi on silti kaiken aikaa kutsunut mummoaan mummoksi eikä äidiksi. Sama huutolaislapsilla, eivät he ole niitä naisia äideiksi nimittäneet. Edelliset sukupolvet eivät ole kasvattilapsina missään tilanteissa valinneet kasvattajalleen äiti-nimitystä, vaikka kasvattaja olisi heille rakaskin. Tässä pointti, mitä en ymmärrä todellakaan, että mitä yhdessä sukupolvessa on niin paljon muuttunut kun poiketaan nyt perinteisestä suomalaisesta äiti-käsitteestä.

    kysyä niiltä lapsilta, jotka haluavat omasta vapaasta tahdosta sijareita kutsua äidiksi ja isäksi.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niitä lapsia, joille sukulaiset haluavat tarjota kodin, voitaisi sukulaistensa hoiviin sijoittaa. Etkö kykene laajentamaan ajatusmaailmaasi omaa napaasi kauemmas. Kyse on nyt siitä, että perusteettomasti on Suomessa jarrutettu sukulaissijoituksia mutuverukkein. Lasten kannalta ei ole asiaa katsottu vaan viranomaisten ammatillisuutta korostaen. Työnä siis kodin sijaan.

    EI SAA laajentaa ajatusmaailmaa, ettei mene yleistämiseksi.
    Parempi kuin vaan puhuu siitä mitä todella TIETÄÄ.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Sijaislapselle ei voi antaa oikeutta nimittää Villeä Kalleksi ja yhtä vähän Lailaa äidiksi. Siinä minusta tullaan juuri rajoihin, joiden puutteesta sijaislapsia usein joudutaan ohjaamaan ja oikaisemaan. Jokaisen hoitovastuun ottavan velvollisuus on pitää tietyt rajat.

    Helinä-Keiju kukaan äidiksi?

    Äänestä

  • ei olisi kirjoitti:

    jos vanhemmat olisivat niin vastuullisia, että hoitaisivat jälkikasvunsa, tai huolehtisivat ehkäisystä, jos eivät osaa kantaa vastuuta teoistaan.

    Tuossa ylläolevassa viestini linkin sisältämän opinnäytteen mukaan Suomessa vältellään sukulaissijoituksia ja yhtenä perusteluna välttelijät ovat tuoneet esiin ammatillisuuden painottamisen. Miksi sitten sijaisperheiksi haetaan tavisperheitä, mitään ammatillista näyttöä ei edellytetä? Toivoisin sukulaissijoituksia vastustavien sossujen vastaavan ja perustelevan.

    Äänestä

  • Sinua kirjoitti:

    Helinä-Keiju kukaan äidiksi?

    Miksi kysyt! Oletko sijoituslasta hamuamassa!!

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    kysyä niiltä lapsilta, jotka haluavat omasta vapaasta tahdosta sijareita kutsua äidiksi ja isäksi.

    Minusta ei ole puhumaan opettelevan pienokaisen vapaasta tahdosta kyse, jos hän oppii nimeämään hoitajaa äidiksi. Päinvastoin, hänelle syntyy hämärä käsitys äiti-käsitteen todellisesta merkityksestä. Mietin vaan, korjaantuuko se isonakaan oikeisiin uomiin vai käykö niin, että hän sitten omien lastensa kohdalla soveltaa samaa jaettua vanhemmuutta ja rinnakkaisia äitejä omien lastensa hoitajina. Siitähän muodostuu ideaali tälle henkilölle ja hänen maailmankuvansa silloin.

    Äänestä

  • väittänyt? kirjoitti:

    Lapsi ei halua vaihtaa äitiään "oikeasti", jos äiti hoitaa tehtävänsä(tiedät varmaan äidin tehtävät). Jos kiukkukohtauksessa huutaa, että haluan vaihtaa sinut, niin sehän ei todellisuudessa tarkoita mitään.
    Lapsi kutsuu äidikseen sitä henkilöä, joka elää hänen kansaan ja kasvattaa häntä.

    kiukutteleva murkkuikäinen (yli 12-v) voi mennä valittamaan sossuun ja voihan olla että äiti vaihtuu. Sama koskee huoltajuusasiaa eli jos murkku haluaa mopon niin kannattaa valittaa sossulle niin ne alkaa puuhamaan lasta toiselle vanhemmalle. Aika kova taakka murkulle kannettavaksi. Helinä puhuu täyttä asiaa. Eli sosiaalipolitiikkassa harrastetaan tätä, että oikeastaan kaikki suhteet rakentuu sosiaalisesti ja jopa kielen avulla. Siis jopa sukupuolikin. ei olemassa naisia ja miehiä vaan ne voidaan konstruoida sosiaalisesti. Eli tätä vasten Helinän visiot saattavat olla totta kohta. Äiti voi ollakin se naapurinakka.

    Äänestä

  • valitettavasti kirjoitti:

    kuuluvat kiukunpuuskat, ja se että "kukaan ei ymmärrä", visiosi siitä, että naapurin"akka" haluttaisiin oikeasti vaihtaa oman äidin tilalle, tuskin on yleinen ilmiö. Harva murrosikäinen kuitenkaan "oikeasti" sitä äitiä tai isäänsä vaihtaisi. Väitteesi siitä, että sossu vaihtaisi vanhemmat, jos teini ei saa mopoa on naurettava.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Minusta ei ole puhumaan opettelevan pienokaisen vapaasta tahdosta kyse, jos hän oppii nimeämään hoitajaa äidiksi. Päinvastoin, hänelle syntyy hämärä käsitys äiti-käsitteen todellisesta merkityksestä. Mietin vaan, korjaantuuko se isonakaan oikeisiin uomiin vai käykö niin, että hän sitten omien lastensa kohdalla soveltaa samaa jaettua vanhemmuutta ja rinnakkaisia äitejä omien lastensa hoitajina. Siitähän muodostuu ideaali tälle henkilölle ja hänen maailmankuvansa silloin.

    vauvaikäisistä? puhuin kylläkin lapsista, en vauvasta joka opettelee puhumaan. ja jos vauvasta on kyse niin siloin ei oikeasta äidistä ole ollut kasvattajaksi, joten on päädytty etsimään vauvalle sijaisperhe, joka pystyy sen kasvatuksen tekemään, joten sillä vauvalla on oikeus myös kutsua niitä sijareita millä nimityksillä haluaa. biothan ei ole pystyneet silloin olemaan äiti ja isä. lapsi joka jo käsittää sanojensa merkityksen voi hyvin kutsua sijareita äiti ja isä nimillä, vai tarkoitatko sinä tuolla sinun inttämisellä sitä kenties ettei lapsi ymmärrä mitä äiti tai isä sana merkitsee? silloinhan se on biojen syy koska ne eivät ole sitä merkitystä lapselle opettamaan tai näyttämään!

    olleet lapset perustavat ihan perinteisiäkin perhemalleja.

    Äänestä

  • Murrosikään kirjoitti:

    kuuluvat kiukunpuuskat, ja se että "kukaan ei ymmärrä", visiosi siitä, että naapurin"akka" haluttaisiin oikeasti vaihtaa oman äidin tilalle, tuskin on yleinen ilmiö. Harva murrosikäinen kuitenkaan "oikeasti" sitä äitiä tai isäänsä vaihtaisi. Väitteesi siitä, että sossu vaihtaisi vanhemmat, jos teini ei saa mopoa on naurettava.

    tälläisen tapauksen. Tosin mopo -sanan tilalla käytettiin sanontaa "paremmat taloudelliset edellytykset". Se kiukutteleva nuori ei varmaankaan halua vaihtaa (kannatttaa lukea tarkkaan) mutta yleisesti on tiedossa tämä sossukulttuuri l .lapsi voi ottaa yhteyttä. EI se nuori tiedä mihin se voi johtaa ottaessa yhteyttä. Prosessi voi käynnistyä........ Ja tätä tarkoitin että on aikamoinen taakka lapselle kantaa jos esim. hänen yhteydenottopyynnön vuoksi käynnistetään laajat selvitykset ja sepustukset ja asuinpaikka muuttuu. Esimerkiksi tiedän että 8-vuotias sanoi että "kotona on pas ..aa" kun ei saanut käyttää tietokonetta yms.. niin asiaa alettiin tutkia ja ilman mitään näkyvää (lain edellyttämää) syytä asuinpaikka vaihtui ja olipahan koneet, pelit ja vehkeet ja on nyt siis nettiriippuvainen llähestulkoon.

    Äänestä

  • koska tiedän kirjoitti:

    yläasteen välitunnille, siellä joka toisella(vähintäänkin)on "kotona p-aa",suurin osa pitäisi huostaanottaa noilla kriteereillä. Paremmat taloudelliset edellytykset ei tarkoita tietokoneen puuttumista, vaan sitä, ettei lapsella ole riittävästi vaatteita tai ruokaa.

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    vauvaikäisistä? puhuin kylläkin lapsista, en vauvasta joka opettelee puhumaan. ja jos vauvasta on kyse niin siloin ei oikeasta äidistä ole ollut kasvattajaksi, joten on päädytty etsimään vauvalle sijaisperhe, joka pystyy sen kasvatuksen tekemään, joten sillä vauvalla on oikeus myös kutsua niitä sijareita millä nimityksillä haluaa. biothan ei ole pystyneet silloin olemaan äiti ja isä. lapsi joka jo käsittää sanojensa merkityksen voi hyvin kutsua sijareita äiti ja isä nimillä, vai tarkoitatko sinä tuolla sinun inttämisellä sitä kenties ettei lapsi ymmärrä mitä äiti tai isä sana merkitsee? silloinhan se on biojen syy koska ne eivät ole sitä merkitystä lapselle opettamaan tai näyttämään!

    Ollaanko nyt vauvojen kohdalla vaihtamassa biologinen äiti toiseen vai ollaanko laventamassa äitiyttä rinnakkaiseksi kahdelle äidille (kuten afrikassa on tapana). Se mitä ollaan tekemässä tietenkin vaikuttaa siihen, mikä käsitys vauvalle äitiydestä ylipäätään syntyy, eli onko niitä äitejä hänelle olemassa yksi vai useampia. En minä vaan tiedä, mitä sossut haluavat tämän asian kanssa tehä, ja vastuuhan on heillä, huostaanottajina. Käsittääkseni ollaan afrikkalaiseen yteisöllisyyteen ja moniäitisyyteen taipumassa, siitä päätellen, mitä sijarit ovat kertoneet täällä; että he ovat itse lapselle äitejä ja lapset tietävät, että heillä on muukin äiti.

    Isompana huostaanotetut taas joutuvat muuttamaan äitiyden käsitettä, heillä oli ennen yksi äiti ja nyttemmin kaksi (elleivät sitten vaihda uuteen kokonaan).

    Äänestä

  • En usko Sinua kirjoitti:

    yläasteen välitunnille, siellä joka toisella(vähintäänkin)on "kotona p-aa",suurin osa pitäisi huostaanottaa noilla kriteereillä. Paremmat taloudelliset edellytykset ei tarkoita tietokoneen puuttumista, vaan sitä, ettei lapsella ole riittävästi vaatteita tai ruokaa.

    Kyllä nykyajan murkku osaa käyttää hyväksi tuotakin.Kun koulussa on nuori joka huostaanotettu ja kertoo miten saa paljon enemmän kuin kotona niin monet nuoret haukkuu koti-olot sosiaaliin ja hiukan lisäväriä vielä niin paikka löytyy ja asiaa ei kummemmin tutkita sillä lapsi on oikeassa hädässä puhunut näin.Ja taas on yksi nuori saatu pois kodista ja ihan kunnollisetkin vanhemmat saaneet häpeäpilkun otsaan.Ja tämä on totta,olen omin korvin kuullut kun nuoret suunnittelee kuinka paremmin on asiat huostaanotetulla,kaikki maksetaan.

    olen paperit lukenut. Kotona on p..aa sai aikaan sellaisen rumban. P..aa oli ettei ollut mahdollisuutta tietokoneeseen. Kyseessä oli huoltrajuudenvaihto ei huostaanotto, mitkä juridisesti eri asia (ja "painoarvoltaan").

    Äänestä

  • kuullut usein kirjoitti:

    saa kaikki välineet ja rahaa.

    Äänestä

  • vaan käynyt kirjoitti:

    olen paperit lukenut. Kotona on p..aa sai aikaan sellaisen rumban. P..aa oli ettei ollut mahdollisuutta tietokoneeseen. Kyseessä oli huoltrajuudenvaihto ei huostaanotto, mitkä juridisesti eri asia (ja "painoarvoltaan").

    asia, kuin huostaanotto, joten juttusi kuuluu yhteis- ja yksinhuoltopalstalle..Ja luuletko että olet kuullut kaikki asiaan liittyvät faktat? Tunnen itse erään 9-vuotiaan lapsen, jota äiti pahoinpiteli ja jätti juopponaapureille hoitoon,lapsi sai allergiakohtauksen ja joutui sairaalaan, täältä lapsi vietiin lastenkotiin. Lapsi vietti lastenkodissa kaksi viikkoa ja pääsi sieltä mummin hoiviin. Mummo kuitenkin antaa lasta äidille hoitoon, kun on omia menoja. Äiti jatkaa samaa juopottelulinjaa, vaikka on jo kahdesti ollut vieroituksessa, että näin tehokkaasti sossut pystyvät toimimaan. Mitä Sinä tekisit asialle?

    Äänestä

  • on ihan eri kirjoitti:

    pyörin en kaipaa siinä neuvoja. Kyse on kuitenkin perusteeltaan samoista asioista. suomen lastensuojelu on pihalla kuin lumiukko.

    Äänestä

  • on ihan eri kirjoitti:

    asia, kuin huostaanotto, joten juttusi kuuluu yhteis- ja yksinhuoltopalstalle..Ja luuletko että olet kuullut kaikki asiaan liittyvät faktat? Tunnen itse erään 9-vuotiaan lapsen, jota äiti pahoinpiteli ja jätti juopponaapureille hoitoon,lapsi sai allergiakohtauksen ja joutui sairaalaan, täältä lapsi vietiin lastenkotiin. Lapsi vietti lastenkodissa kaksi viikkoa ja pääsi sieltä mummin hoiviin. Mummo kuitenkin antaa lasta äidille hoitoon, kun on omia menoja. Äiti jatkaa samaa juopottelulinjaa, vaikka on jo kahdesti ollut vieroituksessa, että näin tehokkaasti sossut pystyvät toimimaan. Mitä Sinä tekisit asialle?

    ...suojellaan lapsia omilta vanhemmilta ja muu maailma saa tehä mitä haluaa lapselle.

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Sijaislapselle ei voi antaa oikeutta nimittää Villeä Kalleksi ja yhtä vähän Lailaa äidiksi. Siinä minusta tullaan juuri rajoihin, joiden puutteesta sijaislapsia usein joudutaan ohjaamaan ja oikaisemaan. Jokaisen hoitovastuun ottavan velvollisuus on pitää tietyt rajat.

    ja hänen pikkusisko joka myös sijoitettu muualle kuin meille.
    He kun puhuvat äidistään niin aina sanovat "huoraäiti" ja ei auta vaikka kuinka siitä on me sanottu että ei saa noin hävyttömästi kutsua omaa äitiään.
    Sijaisperheen äitiä kutsuvat äidiksi ja ei siksi että eivät tiedä sitä että biologinen äiti on se joka heidät on synnyttänyt.

    Meillä tyttö sanoo sijaisäidille että olet maailman paras äiti minulle.

    Siis "Helinä.... ei ole lasten elämänarjessa mukana niin olkoot hänen olettamukset niin tyhjänpäiväisiä kuin vaain olla voi.
    Minkä vastuun hän itse on sitten ottanut???

    Äänestä

  • kun meille sijoitettu tyttö kirjoitti:

    Minkä ikäisiä nuo lapset ovat ja missä he oppivat puhumaan. Tuskinpa bioäiti on heitä opettanut itseään huoraäidiksi kutsumaan. Miksi ette selvitä, jos lapset ovat jo tarpeeksi isoja, selkeäsi näille tytöille mitä huora tarkoittaa, jotta he sitten miettisivät haluavatko leimata heille ilmeisen tuntemattomaksi jääneen äidin huoraksi ja itse leimautua huoran lapsiksi sijaisperheessä ja kaveripiirissään. Jos he tietävät mikä on huora ja nimittävät äitiään silti huoraksi, niin kasvatusketjussa on jokin mennyt pahasti pieleen, samoin kaikessa muussa.

    otettukin. Kasvatus on todella mennyt heidän kohdallaan pieleen se on sitä bioäidin käyttämää puhetyyliä. Tytöt tietävät tasan tarkkaan mikä se huora on. Ovat jo 15 ja 13 vuotiaita.
    Eikä bioäiti ole mikään tuntematon näille tytöille toista on hänen muiden laten jotka otettu huostaan heti synnytyslaitokselta.
    Kuka nyt sellaista opettaa se on sama kuin on kysymyksessä jos sijaislapsi kutsuu sijais äitiä ja isää äidiksi ja isäksi. Väht sinäkin osaat ajatella miten laopsi toimii ja käyttäytyy. Se on niin monen asian summa. Ei lapsi ole makkarankuori johon työnnetään valittua tietoa ja käyttäytymistapoja.

    Mielestäni sinulla näyttää olevan kuin jokin putkiajattelu ja -neäkemys ongelmana asioisrta jotka ovat elävän elämän kirjavaa arkea.
    Luulet että lapseen vaikutetaan pelkällä puhumisella näin ei todella asia ole.
    Bioäiti vaikuttaa lapsiinsa teoillaan ja me ei voida sitä karmeutta estää. Annappas esimerkki miten sen tekisimme.

    Äänestä

  • lapset huostaan on kirjoitti:

    Ai noin isoja jo, eli nyt olis oleellista se, että minkä ikäisinä he alkoivat käyttää äidistään nimitystä huora-äiti, masu-äidin ja äidin rinnalla, eli kauanko he ovat olleet sijaishuollossa. Heidän itsetuntoaan pitää pyrkiä nostamaan jotenkin, koska tuo on niin vähättelevää, ja onkohan liikaa synnistä ja lankeemuksesta paasattu heille, mikä on voinut johtaa kuvaamasi kaltaiseen pateettisuuteen. He vihaavat äitiään ilmiselvästi.

    ilmeisesti oli se paras neuvosi.
    Mutta mitä slle vihalle me voisimme tehdä. Tytöt tapaavat toisensa lähi viikkojen aikana joten siinä olisi se neuvo tärkeä ja puolestaanpuhuva.
    Ovat olleet huostaanotettuja vanhempi 5 vuotiaana sukulaissijoitus, bioäidillä, sijoitus, bioäidillä sijoitus. bioäidillä, laitos, bioäidillä sijoitus, laitos ja sitten sijoitus meille.

    Nuorempi sijoitus kaksi vuotiaana ja paljon bioäidillä kuten edellinenkin.

    Emme tiedä mitä äitinsä synnistä ja lankeemuksesta puhuu. Mutta onko se vihaa sillä ovat sanoneet keskenään kun juttelevat että se huora jne. sitä on ollut kait koko ajan mene ja tiedä kun ovat niin seilanneet monessa paikassa. eikö sinulla ole muuta parempaa neuvoa.

    Voin mainita että emme mekään säästy halveksuvilta nimityksiltä sen kummemmin kuin koulussa opettajat tai koulukaverit.

    Äänestä

  • viimeinen lause kirjoitti:

    Noin rankalla menneisyydellä tyttöjen käytös ympäristöä kohtaan on mielestäni oikeutettu. Olisi suuri loukkaus heitä kohtaan, jos joku lasikaapissa kasvanut pullamössösossutantta vielä änkeäisi heille tapakasvatusta opettamaan. Olen tässä näiden tyttöjen puolella, puhutelkoon ympäristöään ihan miten lystäävät. Jos te ette sitä kestä, niin miettikää mitä tytöt ovat joutuneet kestämään ja kohdatkaa heikkoutenne todellisen, liian kovan elämänkokemuksen edessä. Nöyryyttä peliin siellä.

    ohitse. Onko sekin oikeutettua että bioäiti saa käyttäytyä niin että lapsi siitä joutuu kärsimään jopa koko loppuikänsä?
    Jos meinaat että lapsi on oikeutettu käyttäytymään tavalla joka on todella vaikeaa itselle ja ympärillä eläville.
    Kyllä tällaisilla lapsilla on kohdallaan se tärkeä tapakasvatus ei siihen auta pelkät näytöt miten tulisi käyttäytyä koska koko ajan on siellä se bioäiti joka näyttää sitä muuta tapaa.
    Lapsen tunneelämän turmeleminen on sitten toinen asia siinä teemme kaiken mitä on mahdollista ja kyllä tässä aina mennään välillä kehityksessä eteenkinpäin mutta roimasti välillä alamäkeä taaksepäinkin. Meillä todella hyvä "pullamössösossutantoilla" heihin niitä on siis kaksi jotka aina käyvät yhdessä kaikissa tapaamisisa lapsilla hyvä luottamus ja saavat myös tarvitsemaansa tukea viranomaistenpuolelta.

    Kenen pitäisi nöyrtyä, lapsien vai sijaisperheiden.

    Ajatteletko myös silloin noin että "puhutelkoon ympäristöään ihan miten lystävät" kun kohtaat tällaisia nuoria koulussa, kaupoissa, kylässä sekä kaupungilla jne. Annatko heille siellä lapsille/nuorille oikeudet käyttäytyä miten heillä lystää koska voivat niin huonosti.

    Niin toiseksi mistä sinä sen tiedät että he voivat huonosti ennen kuin tunnet nämä lukuisat lapset/nuoret jotka käyttäytyvät häiritsevästi ja sitten että tiedostat todelliset syyt heidän käyttäytymiseen juuri siinä tilanteessa ja siinä paikalla.
    Luulen että vaadit tapakasvatusta ja isoin kirjaimin.

    Entä bioäiti, onko siihen mitään vaatimusta miten hänen tulisi toimia?

    Äänestä

  • Helinä-keiju1 kirjoitti:

    Noin rankalla menneisyydellä tyttöjen käytös ympäristöä kohtaan on mielestäni oikeutettu. Olisi suuri loukkaus heitä kohtaan, jos joku lasikaapissa kasvanut pullamössösossutantta vielä änkeäisi heille tapakasvatusta opettamaan. Olen tässä näiden tyttöjen puolella, puhutelkoon ympäristöään ihan miten lystäävät. Jos te ette sitä kestä, niin miettikää mitä tytöt ovat joutuneet kestämään ja kohdatkaa heikkoutenne todellisen, liian kovan elämänkokemuksen edessä. Nöyryyttä peliin siellä.

    Nöyrtymään kehotin nimenomaan aikuisia, kaikkia aikuisia lastensuojelun piirissä, huostaanotettujen lasten kovan kohtalon edessä.

    Käsitin aikaisemmista viesteistä, että näiden tyttöjen kohdalla olet huolestunut kun tapakasvatus ei ole onnistunut heidän nimitellessään sekä sinua, opettajia ja kavereita rumasti ja äitiään jopa huoraäidiksi. Näinollen nyt uusimmassa viestissäsi kehumasi pullamössösossutantat eivät ole onnistuneet tapakasvatuksessaan. En edes usko, että 13-15 vuotiaat tytöt eivät tapoja tuntisi ja tietäisi vaan kysessä on heidän oma valintansa kuinka käyttäytyä, höystettynä tietenkin murrosiän tunnelatauksilla. Mitä tulee tanttoihin yleensä, niin kyllä ne muitakin kuin vain nuoria ärsyttävät kaikentietävällä ja itseriittoisella olemuksellaan kaupassa esimerkiksi ja muilla julkisilla paikoilla. Pitäis miettiä siellä tanttapuolella, että ollaanko sitä kenties liian provosoivia, jos nuoret ihan enemmissä määrin heittäytyvät häritsevään käytökseen. Todellinen syyhän lapsen ja nuoren häiriökäyttäytymiseen löytyy aikuisista melkoisella todennäköisyydellä, etkö sitä tajua. Ei kaikkien ihmisten mielestä nuorten käyttäytyminen ole häiritsevää noin suuressa määrin. Olisiko kyse tanttojen kohdalla kenties siitä, että häiriintymiskynnys on liian matalla. Muuttakaa ennakkoasennetta nuoria kohtaan, niin saatatte havaita kuinka suloisia ja ihania he ovat, haavoittuvia myös. Se teidän paatuneiden itseriittoisten tanttojen pitäisi nöyrästi pyrkiä oppimaan nykyisen vanhanaikaisen lastensuojelukäsityksen sijaan, joka ei ole johtanut mihinkään hyvään yhteiskunnassamme. En ole havainnut sijari- sen paremmin kuin sossupuolellakaan minkäänlaista luovuutta tai kehityshakuisuutta edes toimialan pysähtyneisyyden tarkastelussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

minä ja mieheni kirjoitti:

Juttelimme eräänä iltana tästä sijaislapsi politiikasta ja laitanpa juttelumme tähänkin.

Mies: mitä sanosit, jos otettaisiin sijaislapsi
Minä: ei ikinä
Mies: miksi ei
Minä: kuvittele, miltä sen lapsen omista vanhemmista tuntuu, jos me noin vain "vietäisiin" heiltä lapsi? Täytyy olla itsekäs ja röyhkeä kyetessään moiseen.
Mies: oli hiljaa

Mies: entä palkkiot, voisit jäädä pois töistä
Minä: en sittenkään voisi tehdä sitä jollekin äidille. Jos minulla olisi sijaislapsi, miettisin koko ajan olevani rikollinen. Olen ottanut jotain toisen omaa?

Päädyimme keskustelussa siihen, että voisin adoptoida vaikkapa Kiinasta lapsen, jolla ei vanhemmat ole elossa.
Siis täysin orvon lapsen ulkomailta. Tällöin en kokisi tekeväni mitään väärää. Eihän pahan omantunnon kanssa voi edes nukkua, saatikaan jos vieressä tuhisee jonkun TOISEN äidin lapsi??

Totesimme, että sijaisvanhempien täytyy olla hyvin itsekkäitä, ehkä bisnesmielisiä tai sitten ihmisiä joilla ei ole ammattia ja toimeentuloa.

Luulisi ikuisen syyllisyyden painavan, koska jossain itkee lapsen omat vanhemmat?
Miten tämän syyllisyyden voi tukahduttaa??

Ettekö koskaan pysähdy OIKEASTI miettimään, miltä hoitamanne lapsen omista vanhemmista tuntuu?

Keskustelu päättyi jotenkin niin, että lopunaikoina itsekkyys saa vallan...
Ei tässä voi olla muusta kysymys??

Jos vastaat vuoropuheluumme, toivon ettet käytä kirosanoja ja höpö, höpö kommentteja.
Tämä on tosielämässä mietittyä ajatusleikkiä, eikä sisällä mitään roskaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu