yökastelu

Hei!
onko tietoa, miten hälytinpatja toimii????

Tarkoitan, kun lapsi kastelee hälytinlakanen, miten voin laittaa märän lakanan loppuyöksi? Meillä ainakin lapsi kastelee useamman kerran yössä. Hälytin ja lakana saatiin eilen ja nyt olisi tarkoitus aloittaa hoito, neuvolaankaan ei voi soittaa kuin vasta maanantaina
41405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

oli kaksi lakanaa. Alkuun poika kasteli useamman kerran yössä ja silloin minulla oli sängyn vieressä "kuivapakkaus" valmiina. Eli muovifrotee ja hälytinlakana ja vaihdoin ne petiin märkien tilalle. Märät jätin huoneen lattialle aamua odottamaan. Miten vain helpoimmalla pääsee. Olihan se jonkin aikaa aika rumbaa mutta tuotti tulosta.

Älä stressaa nyt viikonloppuna vaan soita maanantaina neuvolaan, jos vielä on kysymyksiä. Ei se yhdestä viikonlopust ole kiinni. Maanantaina uusi aloitus.

Meillä on kaksi poikaa kahden vuoden ikäerolla. Kumpikin kävi läpi lakanat ja Minirinit. Ekaluokalla kävi vielä joitain vahinkoja mutta ei sen jälkeen. Itse laskin että minulta meni 10 vuotta ennenkuinsain nukkua kunnon yöunia. Nyt he on murkkuja ja taas saa valvoa muusta syystä. Mutta ihania nuoren miehen alkuja.

Jaksamista sulll
e.

Äänestä
  • Meidän 4 vuotiaamme on aina kuorsannut kovaäänisesti ja nukkunut levottomasti. Olen harkinnut nielurisaleikkausta, mutta en haluaisi pelkän kuorsauksen takia leikata pientä lasta.

    Neljävuotispäivänä viime keväänä jätimme yövaipan pois, ja sänky on märkänä lähes joka yö. Kesä meni paremmin, mutta syksystä sänky on ollut märkänä lähes joka yö.Olen juuri lukenut tutkimustuloksia joiden mukaan nielurisojen leikkaus vähentäisi myös yökastelua. Onko kellään kokemuksia nielurisojen leikkauksen ja yökastelun yhteydestä?

    Äänestä

Nukkukaa yönne rauhassa kun lapsella on muovihousut ja kunnon vaippa

Äänestä

Useilla lapsilla joilla on yökastelua on selkärankarefleksi jäänyt päälle lapsuusiästä joka häiritsee myös hieman muuta lapsen kehittymistä. Usein lapsien selän alue on arka , kiristäviä vaatteita eivät tykkää pitää. Psykoterapeuti Hannu Hätinen /PEKU OY on perehtynyt asiaan!!! Ota yhteys Hannuun!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua!=) kirjoitti:

Hei!
onko tietoa, miten hälytinpatja toimii????

Tarkoitan, kun lapsi kastelee hälytinlakanen, miten voin laittaa märän lakanan loppuyöksi? Meillä ainakin lapsi kastelee useamman kerran yössä. Hälytin ja lakana saatiin eilen ja nyt olisi tarkoitus aloittaa hoito, neuvolaankaan ei voi soittaa kuin vasta maanantaina

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu