harmi vaan kun ei ollut kokonaisuudessa vaan oli pätkitty osia pois.
Klippi pilkkapiiristä
on ilmestynyt
6765
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei ikinä BB-voittajaksi Kakia, todella ällö.
Aikuinen ihminen ja noin lapsellinen.
Toivottavasti saadaan se pian ulos tuolta.
Harmi että meni noin mogailemaan. Kaki olisi luultavasti voittanut kisan ellei tätä tapausta olisi ollut. Seläntakana haukkuminen on yksi pahimmista mogista jota BB:ssä voi tehdä. Ei mahdollisuutta edes paikata tekojaan anteeksipyynnöllä talossaollessa kun pilkan kohde on autuaan tietämätön. Talosta pääsyn jälkeen olisi kyllä syytä pyytää anteeksi Mialta. Mutta uskon että Kakin voittomahikset kaatuivat tuohon. Tosin äänestykseen Kaki ei kyllä luultavasti joudu ennenkuin ihan loppumetreillä, koska talolaiset eivät tiedä tapahtuneesta lukuunottamatta huomenna kotiin lähtevää Kaarloa ja pilkassa mukana kompannutta Olli-hermannia.
Suorassa lähetyksessä arvostelee toisen ihmisen ulkonäköä noin törkeesti.
Erittäin ala-arvoista käytöstä.
Ei se mikään Karita Tuomola kyllä oo se Mia... Muutenkin ihan ufon näköinen verrattuna muihin.
Kauneus on katsojan silmissä, kuten vanha viisaus sanoo. Mun mielestä Mia on erittäin persoonallisella tavalla kaunis tyttö ja talon seksikkäin misu. Kaikilla on makunsa! Onneksi.
mutta ei sitä sentään pidä julkisesti kenenkään ihmisen ulkonäköä ruveta pilkkaamaan.
Mielestäni tämä on kunnianloukkaus.