... sorrettu kansa Keski-Euroopassa. Tuo kansa sai kokea ympärysmaiden tyrannian ja sorron viime vuosisadan alun melskeissä. Kansa laitettiin ahtaalle, siltä riisuttiin asevoimat ja sen teollisuus valjastettiin tyrannisoivien voittajien sotakorvausten valmistamiseen.
Aikansa kansa kesti, mutta sitten pienessä kylästä tuli julkisuuteen mies joka oli palauttava kansalleen sille kuuluvan aseman.
Tuo mies rakensi uuden valtakunnan ja sille tarvittavat koneistot, palautti maalleen sen aseman joka sille kuului.
Siinä maassa oli rehellisen työtä tekevän kansalaisen hyvä asua ja elää. Töitä ja leipää riitti.
No jälleen tyrannit päättivät koota voimansa yhteen ja alistaa tuon kansan.
Siinä lähes täydellisesti onnistuivatkin, mutta jäi sille kuitenkin yksi koston mahdollisuus. kansan viisas johtaja oli suuruuden päivinään antanut parhaille insinööreilleen käskyn suunnitella laite jolla valloitetaan koko maailma.
paskaksi pommitetussa maassa alkoi jälleenrakentaminen ja yhdeksi sen pilariksi ja merkiksi nousi tuo laite, Hitlerin viimeinen kosto.
Tänä päivänä ei sellaista maanosaa tai maailman kolkkaa ole jossa noita ei valmistettaisi tai niihin muuten törmäisi.
Kauan eläköön kolmannen valtakunnan kosto tyranneille!
P.S. jutun kirjoittaja sanoutuu täysin irti kyseisen kansan tekemien hirmutöiden ihannoinnista tai muutenkaan sen johtajan ylistämisestä, muiden kuin tuon koston kehittämisen osalta... mutta tulipahan mieleen kirjoittaa tarina Hitlerin viimeisestä kostosta, joka on muuten aikas hyvin onnistunut...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Monestakohan muusta merkistä voisi kirjoittaa moisen maailman historiaan nivoutuvan jutun.
Ja kun se kyseinen kansa olisi jättänyt juutalaiset ja muut omasta mielestään vahingolliset ryhmät rauhaan ja valjastanut heidätkin osaksi sitä uutteraa kansaa, voisi olla että siitä tosiaan olisi tullut jo 60 vuotta aikaisemmin se Euroopan mahti (taloudellinen) joka se on nyt.
No nyt riittää politiikka, mutta mielenkiintoinen piristys tänne (onneksi) asiallisen jutustelun keskelle.