Eilen kun saavuin välitunnin jälkeen takaisin koululle, ulkona seisoi pieni porukka poikia..Yksi niistä pojista katsoi minua (näin sivusilmällä) mutten uskaltanut katsoa takaisin, kävelin vain tyynesti sisälle. Oli juuri ruokatunti alkanut, pojat tulivat perässäni, menin syömään yhdelle pöydälle, se poika, joka oli minua katsonut, meni vireiselle pöydälle kaveriporukkansa kanssa ja huomasin hänen uudelleen tuiojottavan minua, mutta en millään saanut katsettani nostettua häneen päin. Juuri tällä tavalla mulle käy aina, moni näyttäisi olevat kiinnostunut, mutta en osaa tehdä itse asialle mitään. Minulla ei ole kavereita, ystäviä, ei mitään. Mä en osaa puhua ihmisille, en osaa tutustua ihmisiin, vituttaa. Kaikki luultavasti vain luulevat, että en ole yhtään kiinnostunut, koska en näytä edes huomaavan heitä. :( Tämmöstä se on aina ollut ja tulee olemaan. Samantien voisin vaikka itseni tappaa, tulevaisuudesta ei ole mitään tietoa, mikään ei kiinnosta, masennus vaivaa ja kaikki menee päin helvettiä, koulu varsinkin.
Hmm..
Surullinen...
7660
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
..on nyt vaan susta kiinni. Miten voit sanoa, ettei tulevaisuudesta ole mitään tietoa, kun olet jo huomannut, että sinusta joku taitaa tykätä ;)
Kuules, elämäsi ainoa oikea tarkoitus on antaa rakkautta saadaksesi sitä myös itse. Käsität tämän vielä paremmin, kun vanhemmaks tuut.
Mut nyt kuules keräät kaiken rohkeutes ja meet jutteleen ihmisille, ja varsinkin tälle pojalle.
Jos et oo huomaavinaankaan, niin eihän kukaan viitti tulla ees sun lähelle, niin se vaan on. Ihmiset toimivat signaalien varassa.
Ole siis avoin ja rohkaistu!!!
Usko mua, elämälläsi on jollekin toiselle liian tärkeä merkitys!
Onpas helpottavaa tietää, etten olekaan yksin tämän ongelman kanssa. Mistäs päin oot? :P
Tampereeltahan minä.
Musta on kyllä harmittavaa, että joku on tässä samassa tilanteessa kuin minä :( .. Kyl sitä toivois, että muilla ainakin olis paremmin asiat ku itellä..
Mistäs päin sä mahdat olla?
Enhän mä tätä kellekään toivo todellakaan, mutta tieto, että jollakin on samanlaista ja tietää miltä tuntuu niin jotenkin rauhoittaa.. Etten ole täysin yksin.. Niin ja Turusta oon. En tiiä haluutko, mut olisi kiva pitää jotenkin yhteyttä?
Voitaisiinhan me tietysti vaikka lähetellä sähköpostia? Varmasti olis mielenkiintosta jutella..
[email protected]
Eli mulla oli tuollainen samanlainen "ongelma" yläasteella ollessani. Olin todella ujo, joten eihän mulla niitä kavereita ollut saatikka poikaystävää, koska en uskaltanut kenenkään kanssa puhua.. :(
Mulle just sanottiin että "ole nyt rohkea" ja " sun pitää vaan olla oma ittes" . Eihän tuollaiset neuvot mitään auta kun luonne on mikä on...
Tilanteeni helpottui vasta kun menin lukioon ja aloin saada enemmän itsevarmuutta samalla kun ikää tuli lisää.
Eihän toi varmaan sun ongelmaa paljon helpottanut , mutta kannattaa ensin yrittää mennä juttelee jollekkin kivan tuntuiselle tyypille (antaa itsevarmuutta! ) ja sitten vaikka sille pojalle...
Tsemppiä!! :)
Mulla oli yläasteella ja lukossa ainakin aluks sama juttu. Yläasteella varsinkin olin aina tavallaan yksin. Mutta koska mun mielestä oli jotenkin noloo seisoskella välkillä yksin, niin koitin tunkee johonkin porukkaan. Ei se oikein hyvin sujunut, tietenkään, kun en koskaan niille muuten puhunut, jos ne ei kysyny multa. Jossain vaiheessa sit vähän vaihdoin porukkaa, ja olin ysin ja lukion sellasen tytön kans josta kukaan ei oikein tykänny, enkä kyllä tykänny mäkään, koska se oli sellanen komentelija ja puhu aina pahaa kaikista. Olin kuitenkin sen kans, koska on huomattavasti helpompaa, esim parityöt ym. kun on joku ns. kamu, jonka kans voi ne tehdä. Eikä tarvi aina pelätä et jääkö ilman paria.
Mut nykyään kun menin yliopistoon, niin kaikki on kyllä muuttunu. Oon tullut paljon sosiaalisemmaks, ja se helpottaa kyllä elämää. EHkä säkin vähitellen muutut, ja sitä kautta elämä helpottuu. Mulla ei oo myöskään ollu ikinä varsinaisesti poikakaveria, mut jotain juttuja on kyllä ollu yliopistossa, ja osa on jopa mun alottamia. Myönnän olevani aika kova harrastamaan silmäpeliä, ja se kyllä toimii yllättävän hyvin. Sitä kyllä uskaltaa varmaan harrastaa, kun kattoo vaan vähän pitempään ja sit kun toinen huomaa, niin kattoo johonkin muualle. Kyllä se siitä..