väsähtääkö

tässä iässä nopeammin.
Kun ei jaksa kauaa omia ikääntyviä vanhempia auttaa eikä hoitaa lapsenlapsia.
Mutta usein luullaan että kyllä sitä tässä iässä jaksetaan vielä vaikka olaan töissä kaiken päälle.
5365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

elimistön tuottama vireys vähenee,ja kun omat lapset jo kasvatettu,jotenkin vain haluaisi tehdä itselle sen mitä jaksaa,ja antaa nuorempien kokea kasvatus työ.Sitä ei kyllä jokasuuntaan jaksa,joko omat vanhemmat tai lapset ei molempia!

Äänestä

Itse puristin pari vuotta käsiä nyrkkiin ja päätin jaksaa. Siitä ei hyvä seurannut. Sairastuin tähän yleiseen burn outiin. Ensin en itse myöntänyt sitäkään vaan oireilin fyysisesti, kunnes onneksi työpaikkalääkäri erittäin tiukasti sanoi, että en ole nuori enään.
Sairauslomalla oli pakko pysähtyä ja priorisoida asioita. Hommasin vanhuksille kotipalvelun, se tuo päivällä lämpimän ruuan ja lisäksi iltapalan samalla. Minä käyn aamulla täyttämässä dosetit ja vilkaisemassa, että kaikki on hyvin. Onneksi pari sisarusta asuu samalla paikkakunnalla ja jopa veljeni käy tuulettamassa matot. Aluksi se vain lipui minun hoidettavaksi.
Ja sitten nuo lapsenlapset, siis meillä kyllä hoidetaan, mutta mitään automaatteja emme ole.
En ikinä unohda, kun syyllisyyttä tuntien jouduin kieltäytymään ja sitä voivottelin, niin vävy sanoi, kuule ne ovat heidän lapsiaan ja heidän kuuluu hoitaa kaitsijat, sinun ei tarvitse tuntea minkäänlaista syyllisyyttä.
Eli askel on todella lyhentynyt, mutta se pitää tunnustaa eikä syyllistää itseään.

Äänestä

hoitaminen ei ole mitään kevyttä seurustelua.
Vastuu on kova ja lapset on niin nopeita,myös pitäs vastata kaikkiin kysymyksiin ja jos on kaksi melkein saman ikästä,molemmat kilpailee huomiosta.
Varsinkin yön yli kun hoidan illalla alkaa lapset ikävöidä vanhempia ja ei riitä iltasadutkaan kun uni ei tule.
Myös iäkkäät vanhemmat vaativat jatkuvaa huomiota ja kaikki on hukassa eli jatkuvaa etsimistä ja kysymyksiin vastailua,mihin se on hävinny?
Ei todella ole aina ihanaa olla läheisten kanssa.

Äänestä
  • Heips!
    Meikäläinen tuntee elävänsä nyt 55 vuotiaana parasta aikaa. Elikkä minulla on 3 lasta ja 2 lapsenlasta. Ensimmäisen lapseni isä kuoli ja kahden seuraavan isästä ei paljon apua lastenkasvattamisessa ollut. Kaikista lapsistani on tullut hyviä yhteiskunnan jäseniä. Nyt nautin aikaansaannoksistani. Tietysti en voi kaikkea kunniaa itselleni ottaa. Nuorimmainen opiskelee korkeakoulussa ja samalla työskentelee. Keskimmäinen on rakennussiivoja ja vanhin on ulkomailla kuljetusliikkeen johtajana. Mikäli joskus tunnen olevani liian väsynyt hoitamaan lastenlapsiani, niin sanon sen. Useimmiten kuitenkin haluan heitä viikonloppuisin hoitaa. Vielä työelämässä olevana olen kyllä välillä tosi loppu ja lapseni ymmärtävät sen. Tyttöjen(eli kahden nuorimman) yhteydenpito on puhelimitse melkeinpä päivittäistä. He kaikki ovat elämäni rikkaus. Pitää osata joskus myöskin sanoa ei. Tsemppiä kaikille!

    Äänestä

Tässä iässä ihmiset olivat jo enimmäkseen kuolleita n. 100-200 vuotta sitten.

Toisaalta oli silloin alussa Nooa ja Metusalem ja muut, jotka elivät melkein tuhat vuotta ... mutta silloin ei ollut ympäristömyrkkyjä eikä kasvihuoneilmiöitä.

Tälläistä tuli vaan mieleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ihan poikki kirjoitti:

tässä iässä nopeammin.
Kun ei jaksa kauaa omia ikääntyviä vanhempia auttaa eikä hoitaa lapsenlapsia.
Mutta usein luullaan että kyllä sitä tässä iässä jaksetaan vielä vaikka olaan töissä kaiken päälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu