HEI OLEN ELMERI 8 KK IKÄINEN SEKAROTUINEN UROS KOIRA.MUISTUTAN IRLANNINSETTERIÄ MUTTA OLEN MUSTA.ETSIN KOTI MAALTA TAI OMAKOTITALOSTA.KERROSTALOSSA EN VOI ASUA KOSKA HAUKUN KUN AIKANI KÄY PITKÄKSI.OLEN LUONTEELTANI HELLYYDENKIPEÄ,KILTTI JA SYDÄMMELLINEN.OLEN KOVA KÄYMÄÄN LENKILLÄ SILLÄ ENERGIAA MINULLA RIITTÄÄ.OLISIKO SINULLA HYVÄ JA HUOLEHTIVA KOTI MINULLE?ASUN NYT JYVÄSKYLÄN LÄHELLÄ.TULE KATSOMAAN ODOTAN SINUA.PUH 050-3442659
Annetaan sekarotuinen 8kk uros koira
Elmeri
13734
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hei!
Jos yhtään välität koirastasi, älä anna sitä ilmaiseksi. Jos koirasta pitää maksaa, sitä arvostetaan ihan toisella tavalla kuin ilmaiseksi saatua. Koirasta peritty maksu on tavallaan sen koiran henkivakuutus.
Perimällä koirastasi vaikkapa vain muutaman kymmenen euroa, varmistat koirallesi paremman tulevaisuuden. Maksun suuruus ei tietysti sinänsä ole mikään tae, on aina hyvä vähän jututtaa mahdollista ostajaehdokasta, jotta hänen asenteensa koiriin tulevat esille. On hyvä myös sopia siitä, että uusi omistaja voi palauttaa koiran, jos se ei vastaa hänen odotuksiaan.
Toivon Elmerille onnea ja siunausta sen tulevan uuden omistajan kanssa...
onko mitään tietoa mitä rotuja elmerissä on?? kuulostaa todella ihanalta, mutta tuskimpa taloon mahtuu kahta urosta...
minkä ihmeen takia olet koiran ottanut kun et kerta siitä pysty huolehtimaan. toivottavasti kukaan ei sinulle koiraa enää myy koskaan. tuollaisten idioottien takia lehdet on pullollaan samanlaisia ilmoituksia ja löytöeläintarhoilla paljon kotinsa menettäneitä kiertokoiria.
Tässä taas hyvä esimerkki idiootista, joka on ottanut koiran, eikä enää huvita sitä pitääkkään. Tainnut saada sekarotuisen aikoinaan itse ilmaiseksi... Vuoden päästä on jo tietty ottamassa uutta, jonka voi sitten tiukan paikan tullen laittaa taas kiertoon...
mielestäni ei ole pelkurimaista myöntää jos ei koiran kanssa pärjää. Parempihan on, että koirasta ymmärretään luopua, eikä aleta väkisellä kitkuttamaan eteenpäin. Toivottavasti löytyy elmerille koti.
Jos joku haluaa luopua koirastaan, niin se ei varmaan ole helppoa. Ja jos nykyinen koti on kahden edellä kirjoittaneen mukaan kehno, niin eikö ole parempi, että seuraava on kenties parempi.....
Toivottavasti koira saa hyvän kodin ja alkuperäinen omistaja jaksaa eron tuskan.
Tsemppiä kaikille!
eli ennen kuin edes tiedetään syytä koirasta luopumiseen.
Ehkä kannattaisi jättää muiden arvosteleminen ennen kuin tiedetään kaikki tosiasiat. Eihän alkuperäisessä kirjoituksessa käynyt ilmi todellinen syy koirasta luopumiseen.
Kuka tietää vaikka uuden kodin etsinnälle syynä on elämänmuutos, esim vaikka vain työpaikka joka vie niin paljon aikaa ettei sitä jää koiralle enää riittävästi ja koira turhautuu.
Odottakaamme ensin että saamme faktoja ennen kuin alamme haukkumaan toisia. Omassakin elämässä varmasti olisi muilla moitteelle sijaa, jos niin tahtoisivat.
Toivon koiran löytävän uuden kodin jossa sen on hyvä viettää loppuelämänsä.
Olet oikeilla vesillä.Voitko laittaa viestiä sähköpostiin.
... silloin kun ottaa koiran pitää olla valmis pitämään elämäntilanteensa ja elämänsä muutenkin sellaisena, että pystyy sen loppuun asti kunnialla hoitamaan (eri asia on jos allergisoituu, mutta muuten). Se katsos on sitä vastuun kantoa ja aikuisuutta.
sellainen että etsii koiralleen uuden kodin silloin kun ei itse voi tarjota koiralleen sen ansaitsemaa elämänlaatua.
Mitenkäs jos esim joutuu toiselle paikkakunnalle töihin, työmatkat ja työpäivä tekevät kotoa poissaolosta niin pitkän ettei koira voi olla sitä aikaa täysin yksin,päivästä tulee pakostakin esim 12tuntinen. Eikä ole niitä tuttavia tms jotka voisivat koiraa käydä hoitamassa, ruokkimassa ja ulkoiluttamassa. Ja kun kuitenkin pitää töissä käydä jotta voi elää, on joskus pakko tehdä valintoja, valitettavasti.
Tai jos elämäntilanne muuttuu niin että joutuu muuttamaan niin pieneen asuntoon ettei koiralle ole siellä tilaa (tämäkin on joillekin pakkotilanne).
Voisi allergioidenkin kohdalla sanoa että aika moni sen takia uudenkodin tai jopa lopetuspiikin saava koira välttyisi kohtaloltaan jos koiraa hankittaessa yritettäis ottaa selvää onko allergiaa. Eli ei oteta koiraa jotta voidaan kokeilla tuleeko allergiaa vaiko ei, vaan käydään esim kenneleissä, koiran omistavien ystävien luona ja peuhataan koirien kanssa, mahdollisesti vielä käydään allergiatesteissäkin ja jutellaan asiantuntevan lääkärin kanssa aiheesta (testithän eivät ole kuitenkaan ihan aukottomia).
Eiköhän suurin osa koiran hankkivista tee niin tarkoituksenaan pitää koira koko sen elämän ajan itsellään,perheenjäsenenä ja ystävänä. Sitä ei vaan voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu, ihan kaikkea ei voi kuitenkaan koiraa ajatellen tehdä.
Miksi sitten koiran pitää pennusta alkaen sopeutua omistajiensa elämään ja omistajan pitää olla sille se johtaja, eikä päinvastoin? Jos kaikki elämässä pitää tehdä koiraa ensisijaisesti ajatellen, eikös silloin pidä leikkiä kun koira niin tahtoo, antaa ruokapöydästä lihapulla jos koira sitä kerjää jne.
Eli kun emme tiedä mikä on syy sille että Elmeri etsii koiralleen kotia, on viisaampaa olla arvostelematta.
Aikuisuutta ja vastuuta on myös koiran edun huomioiminen, ja varmasti koirasta luopuminen on vaikea paikka ja sitä harkitaan pitkään ennen toteutusta. Ja muut vaihtoehdot myös varmasti mietitty tarkkaan ja moneen kertaan, luopuminenhan on se viimeinen vaihtoehto. Ja terveen koiran ollessa kyseessä, piikkiä parempi.

Ja lässyn lässyn. Perkele kuka hurtan ottaa sen hoitakoon myös. Totta kai suurinosa ottaa piskin sillä,e ttä sen myös hoitaa kunnolla, mutta aina on näitä, jotka ottavat koiran kuin lelun, ja laittavat kiertoon kun ei enää huvita. Kun nyt näin tätä tapausta näytät puolustelevan, niin mistäs itte tiiät kumpaan kategoriaan tämä kuuluu. Saman virheen teet puolustelullasi kun joku syyttelyllä.
kun päivästä toiseen näkee näitä onnettomia tapauksia nii se pistää miettimään.
silloin ei enää myötätuntoa heru jos joku luopuu koirastaan muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. joka siis voi vaikka tarkoittaa uutta työ paikkaa tai muuttoa toiselle paikkakunnalle.
usein nämä uutta kotia etsivät koiratkin on alle 2 vuotiaita joten eiköhan sekin jo kerro kuinka paljon sitä koiraa todellisuudessa on harkittu. tässäkin tapauksessa koira on vasta 8kk..eipä kovinkaan kauaa kestänyt et omistaja huomasi kykenemättömyydensä koiran suhteen.
miettikääpä sitä jotka tätä elmerin omistaa puolustavat!