Yksin -mutta

Nykyäänhän meistä moni jo asuu yksin joko pakosta tai tarkoituksella. Kumpi ihminen on silloin yksinäisempi? Pakosta oleva vai tarkoituksella asuva? Tulee tietty mieleen ensinmäisenä se pakosta asuva, mutta entä sitten tarkoituksellaan asuva? Mielestäni molemmat voivat olla yksinäisiä. Ei se ole kirkossa kuulutettu sekään, että eikö parisuhteessa asuva henkilökin voi olla silti yksinäinen.
Itse asun yksin omasta tahdostani. Olen yksin. Välillä oikein nautin siitä, ettei kukaan häiritse minua, ei edes lapseni. Sitten välillä ihan kuin iskee päälle tuo yksinäisyyden tunne, joka on ahdistavaa. Silloin ainakin soitan lapsilleni, että tulisivat nyt käymään. Sitten on yksi kallis muoto yksinäisyyteen minulla. Nimittäin alan soitella ystävilleni ja lapsilleni. Ja siitä on seurauksena iso puhelinlasku. Yksinäisyys maksaa sitten tässätapauksessa.
Onko kellään samanlaisia tai erilaisia kokemuksia yksinäisyyden vaiheesta?
11689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kun asun yksin ja muut luulee että olen yksinäinen.
En todella jaksa koko ajan soitella tai juosta kylässä.
Kun asuu yksin saa kuulla myös säälittelyä. Vaikka en enää menisi mistään hinnasta huonoon parisuhteeseen sillä kokemusta on mitä on olla todella yksinäinen.

Äänestä
  • Välität mitä muut ajattelevat, itsehän parhaiten näet mikä sinulle sopii. Ei tarvitse olla yksinäinen vaikka asuu yksin,voihan sitä harrastaa ja nukkua mieluimmin yksin,mutta jos siitä tekee vaikeaa,niin kyllä sitä todella voi olla yksinäinen ja yksin.

    Äänestä

  • Olen monesti viimeaikoina ajatellut et olis tosiaan parempi olla yksin.
    Tai asua erillään.Kesällä siihen luo mahdollisuuden mökkeily,siis ukko on VIELÄ mökillä,sinnittelee ettei tarviis tulla kotiin,pakoa jostain ja mä viihdyn yhä useammin ihan yksin-myöskin!

    Huokaus!

    Äänestä

Skype puhelut ovat ilmaisia netissä,

monella on jo, pyydä lastesi sellainen laittamaan,

ei tarvi kuin huonon mikrofonin,
ei todella muuta.

On aivan erilaista keskustella,
kun tietää että ei maksa mitään,
vaikka käy välillä latsomassa ruoan kypsymistä yms.

Äänestä

ihiminen v o i olla vain avioliitossaan.

Äänestä
  • Viet sanat suustani!

    Äänestä

  • on myös avo liitossa ei oo puhuttavaa ei muuta kuin yhteinen katto pään päällä.

    Äänestä

  • yksin yhdessä kirjoitti:

    on myös avo liitossa ei oo puhuttavaa ei muuta kuin yhteinen katto pään päällä.

    eilen televisiosta ohjelman, taisi tulla FST puolelta, jossa näytettiin muutamia jo elämänsä ehtooseen tulleita ihmisiä, ja jotka tilittivät senhetkisiä tuntojaan eletystä elämästään?

    Tuli oikein surku, kun he sanoivat etteivät ole tyytyväisiä ratkaisuihin joita olivat tehneet elämänsä kannalta tärkeissä asioissa.

    Enpä haluaisi olla tuo tyytymätön vanhus..

    Äänestä

Yksinäisyyttä voi tuntea vaikka olisikin kaksin.Itse olen ollut avioliitossa n.30 vuotta, henkisesti kuitenkin lähes aina yksin,tyhmyyttänikö!?Ei vain ole ollut SUUREMPAA syytä lähteä (vain yksinäisyys).Monta kertaa on käynyt mielessä etten olisi näin yksin, jos olisin YKSIN.

Äänestä
  • sina ihminen,
    kaiken keskella yksin
    j.n.e.

    Äänestä

  • oot kirjoitti:

    sina ihminen,
    kaiken keskella yksin
    j.n.e.

    Minä tunnen myös toisinaan yksinäisyyttä.Olen sinkku 50 nainen ja lapset jo maailmalla.Viikonloput ovat toisinaan pitkävetisiä kun on itsekseen ja minulla ei ole edes autoa jolla pääsisi vaikka vaihtamaan maisemia ja vaikka kauemmas lenkille ja uimahalleille sun muuta.Kauheen kauas ei jaksa aina pyöräillä.Lapsenlapset ovat usein kylläkin yökylässä, mutta kun he lähtevät iskee tyhjyys.Kyllähän monesti ajattelee ,että onhan se silti parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa.Tansseissa en viitsi kulkea kun olen niin huono tanssimaan ja vuorotyön vuoksi en voi oikein lähteä kursseillekaan. En tiedä ovatko nämä vain selityksiä, mutta tällaista minun elämäni on.Toivottavasti kiva miespuolinen kamu löytyisi.Ja kaikenkukkuraksi olen lihava.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksinäinenkö? kirjoitti:

Nykyäänhän meistä moni jo asuu yksin joko pakosta tai tarkoituksella. Kumpi ihminen on silloin yksinäisempi? Pakosta oleva vai tarkoituksella asuva? Tulee tietty mieleen ensinmäisenä se pakosta asuva, mutta entä sitten tarkoituksellaan asuva? Mielestäni molemmat voivat olla yksinäisiä. Ei se ole kirkossa kuulutettu sekään, että eikö parisuhteessa asuva henkilökin voi olla silti yksinäinen.
Itse asun yksin omasta tahdostani. Olen yksin. Välillä oikein nautin siitä, ettei kukaan häiritse minua, ei edes lapseni. Sitten välillä ihan kuin iskee päälle tuo yksinäisyyden tunne, joka on ahdistavaa. Silloin ainakin soitan lapsilleni, että tulisivat nyt käymään. Sitten on yksi kallis muoto yksinäisyyteen minulla. Nimittäin alan soitella ystävilleni ja lapsilleni. Ja siitä on seurauksena iso puhelinlasku. Yksinäisyys maksaa sitten tässätapauksessa.
Onko kellään samanlaisia tai erilaisia kokemuksia yksinäisyyden vaiheesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu