kutina???

Ihan uteliaisuuttani kyselen, että onkohan kenellekkään tullut aivan tajutonta kutinaa clomeista?? Neljäs kierto menossa eikä raskautumisesta minkäänlaista tietoo, toivo alkaa olla jo mennyt kieltämättä. Varsinkin kun ainoa mitä niistä muutoksia tuli on aivan jäätävä kutina alapäässä! Koko alue ihan turvonnut ja kirvelevä!
Onko muilla kenties samanlaisia tuntemuksia??!
6801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Todennäköisesti hiivaa! Kannattaa mennä lääkärille!

Ja nuo clomit ei ole mitään ihmeitä tekeviä. Usein niitä kuitenkin kokeillaan hoitojen alkuvaiheessa.

Äänestä

Minulla on kutina lisääntynyt huomattavasti clomien myötä. Kutinaa oli kyllä ennen niitäkin muttei näin paljon. Käytin kuukautisten välillä yhden canesten kuurin hiivan hoitoon (varalta). En usko tämän kuitenkaan olevan vain hiivasta johtuvaa kutinaa sillä hiivaan kuuluu yleensä vihertävää joskus kokkareista runsasta vuotoa. Nyt tällaista vuotoa ei ole ainoastaan kutinaa. Silti canesten 1% voide helpottaa kutinaa alapäässä. Sitä voi turvallisesti käyttää vaikka tulisi raskaaksiki (varmistin juuri lääkäriltä tänä aamuna käydessäni). Suun kautta otettavia hiivalääkkeitä ei voi käyttää clomifen hoidon aikana, muuta jos toivottua raskautta ei tule ja kuukautiset alkavat sitten voi ottaa kuukautisten aikana suun kautta hiivakuurin (esim. diflucain-tabletti, resepti-lääke)Kutina johtuu varmaan limakalvojen kuivumisesta. Clomifenin pakkausselosteessa mainitaan niiden aiheuttavan joillekin limakalvojen kuivuutta.

Äänestä
  • KIITOS vastauksestasi! Kamala tunne, kun näin jo unta jossa sanottiin vaihtoehtojen olevan satiaiset tai madot:D Tautitestit kun todellakin on otettu ja sairaanhoitajan mukaan ei kuulemma voi olla sivuvaikutus. Lääkärille pääsen perjantaina joten toivotaan, että sieltä saa sitten enempi vastauksia. Ottaa vaan kupoliin, kun tuntuu, että muilla nuo Clomit tekevätkin asiansa, mutta meillä ei tunnu mikään tepsivän näistä" pikku konsteista. On greippimehut juotu, punaviinit, Clomit, Luget, harrastettu kellon kanssa ja mitään ei muuta tapahdu kuin joka kuukausi toistuvat MENKAT! Ai,että laittaa v*tuttmaan...Suoraa sanoen...

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

    KIITOS vastauksestasi! Kamala tunne, kun näin jo unta jossa sanottiin vaihtoehtojen olevan satiaiset tai madot:D Tautitestit kun todellakin on otettu ja sairaanhoitajan mukaan ei kuulemma voi olla sivuvaikutus. Lääkärille pääsen perjantaina joten toivotaan, että sieltä saa sitten enempi vastauksia. Ottaa vaan kupoliin, kun tuntuu, että muilla nuo Clomit tekevätkin asiansa, mutta meillä ei tunnu mikään tepsivän näistä" pikku konsteista. On greippimehut juotu, punaviinit, Clomit, Luget, harrastettu kellon kanssa ja mitään ei muuta tapahdu kuin joka kuukausi toistuvat MENKAT! Ai,että laittaa v*tuttmaan...Suoraa sanoen...

    Hei! Mulle tuli myös clomejen aikana yksi turvonnut "paise", mikä kutisee edelleen (kuurista kaksi kuukautta) Kävin lääkärissä näyttämässä, mutta sanoi sen olevan kai kuivuutta. Miltään sukupuolitaudiltakaan ei kuulemma vaikuta herpes tai vast. (sanoinkin, että sitten pitäisi keskustella vakavasti miehen kanssa...) Käski laittaa punaista bebantheenia. Kerrohan mitä lekuri sinulle sanoi =)

    Äänestä

  • Sari5 kirjoitti:

    ...että ihan "normaalia" kutinaa...!!!! Meinasin perseelleni lentää,mutta onneksi sain änkytettyä, että ei voi olla. Sisätutkimuksen ja verikokeitten jälkeen ilmoitti olevan ilmeisemmin sivuoireita ja antoi hiiva kuurin kuitenkin varuiksi vaikka ei sitä kuulemma olekkaan. Että näin=)

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoittaja... kirjoitti:

    ...että ihan "normaalia" kutinaa...!!!! Meinasin perseelleni lentää,mutta onneksi sain änkytettyä, että ei voi olla. Sisätutkimuksen ja verikokeitten jälkeen ilmoitti olevan ilmeisemmin sivuoireita ja antoi hiiva kuurin kuitenkin varuiksi vaikka ei sitä kuulemma olekkaan. Että näin=)

    Minulla alkoi ainakin helpottamaan kutina, kun olin juonut greippimehua ja syönyt greippejä muutaman päivän ja sitten loppui kokonaan kun aloin syödä taas terolutteja clomifenien ja lääkkeettömien päivien jälkeen. Eli ei ollut hiivaa vaan clomifenin sivuvaikutus kun limakalvot kuivuivat....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

fbdhbdhet eee kirjoitti:

Ihan uteliaisuuttani kyselen, että onkohan kenellekkään tullut aivan tajutonta kutinaa clomeista?? Neljäs kierto menossa eikä raskautumisesta minkäänlaista tietoo, toivo alkaa olla jo mennyt kieltämättä. Varsinkin kun ainoa mitä niistä muutoksia tuli on aivan jäätävä kutina alapäässä! Koko alue ihan turvonnut ja kirvelevä!
Onko muilla kenties samanlaisia tuntemuksia??!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu