HIV EPIDEMIA VIROSSA

aids control

- Virossa on käynnissä dramaattinen ja suuren tuntuinen epidemia, sanoo Kansanterveyslaitoksen professori Pauli Leinikki, joka tutustui tilanteeseen Viron AIDS- ehkäisykeskuksessa.
- Kun tietää kuinka paljon Suomesta Viroon tehdään seksiturismimatkoja, niin riski on suuri. Helsingissäkin oli huumeidenkäyttäjien HIV- epidemia, mutta sairastuneita oli alle 300. Virossa on kysymys aivan toisesta suuruusluokasta, sanoo Leinikki.


Narkkareista lähti, prostituutiossa jatkuu

Viron nykyinen epidemia alkoi levitä siten, että narkomaanit käyttivät yhteisiä saastuneita ruiskuja. Nyt se on alkanut levitä myös sukupuolista tietä, sillä nuorilla naisilla ei ole paljon muuta keinoja huumeannostensa rahoittamiseen kuin prostituutio.
Viron AIDS- ehkäisykeskuksen johtaja, tri Nelli Kalikova kertoo, että kaikkein kalleimmissa bordelleissa käy lääkäri, mutta useimmissa ei ole mitään kontrollia.
- Monet naiset pyytävät apua AIDSkeskukselta. Kontrollin vaatimaa rahaa me saamme Soroksen ohjelmasta “prostituoidut- narkomaanit”.
- Kadulla tienaavia naisia ei kontrolloi kukaan ja heidän palvelujensa käyttäminen on kaikkein vaarallisinta, sanoo Kalikova. Hän kertoo, että ilotyttöjen määrä Tallinnassa on pudonnut entisten aikojen 2000 naisesta noin 1000 naiseen. - Monet ovat menneet ulkomaille ja monet ovat löytäneet miellyttävämpää työtä.
Tri Kalikova on jo vuosia varoittanut Viron hallitusta epidemian tulosta ja pyytänyt lisärahaa ehkäisytyöhön. Sitä ei ole annettu, sillä Virossa on tapana herätä vasta sitten, kun jotain karmeaa todella tapahtuu.


Noin 1200 HIV- positiivista

Virossa oli 21. toukuuta 1112 HIV- positiivista, jotka ovat lisääntyneet viime aikoina 100 tapauksen kuukausivauhtia. 7 sairasti AIDSia ja 26 on siihen kuollut Viron uudelleenitsenäisyyden aikana.
Sairastuneita oli eniten ikäluokassa 20- 24 eli 268 ja toiseksi eniten ikäluokassa 15- 19 eli 238. Naisia on tänä vuonna sairastuneista 155 ja miehiä 471.
Professori Leinikki pelkää “dirty sexiä”. - Jos haluaa tietää mitä se tarkoittaa, voi käydä katsomassa esim. Saksan ja Tshekin rajan pusikkoseksiä. Jos suojaamatonta seksiä voi ostaa, sitä myös ostetaan.
Viron nykyinen epidemia sai alkunsa Narvasta ja yleensä Itä- Virumaalta, jonne se tuli venäläisten narkomaanien mukana. Suuri osa Tallinnan ilotytöistä on kotoisin juuri tältä työttömyyden vaivaamalta alueelta. Niinpä Tallinnan sairastumisluvut läksivätkin nopeaan nousuun. Vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana paljastui Tallinnassa 174 uutta HIV- positiivista. Kannattaa panna mieleen - ja vain sinne.

1

605

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muistuttaa

      näistäkin asioista ja asiallisesti !
      Kiitos !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      112
      1417
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      46
      935
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      730
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      530
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      106
      502
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    14. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe