Mistä kultasepän liikkeestä hyvää palvelua??

tauno.tavallinen

Millaista palvelua kultasepän liikkeissä asiakkaana olette saaneet perhejuhliin liittyvissä lahjoissa joihin tulee kaiverruksia?

Oma kokemuksemme viime viikolta ei antanut kovin hyvää kuvaa asiakaspalvelusta ja jäin ihmettelemään näinkö nämä yleensä menevät?

Meidän tarinamme meni näin:
Olimme käyneet ostamassa ystävän perhejuhlia varten lahjan johon liikkeen tuli kaivertaa nimet, ajat, ym asiaan kuuluvat pikku jutut joiden avulla lahjasta tulee henkilökohtaisempi. Tilaisuus oli lauantaina ja sovittiin että lahja kaiverruksineen on noudettavissa päivää ennen perjantaina. Lahja maksettiin heti.

Perjantaina noudettaessa havaittiin että kaiverrus oli puutteellinen, eikä vastannut annettuja tekstejä. Tilanne ei vaikuttanut mukavalta kun muutenkin oli muita asioita joita piti hoitaa valmiiksi ennen seuraavan päivän tilaisuutta. Liikkeen ehdotus oli että he yrittävät korjata tilanteen vielä perjatai illan aikana ja soittavat jos nouto onistuisi vielä perjantaina ja mikäli ei niin sitten lauantai aamuna. Meidän kannaltamme ehdoton takaraja oli lauantaina klo 14:00 joka ilmaistiin myös myyjälle koska tilaisuus alkaisi klo 15 ja sinne oli matkaa. Lisäksi liikkeen myyjä ei ollut varma korjauksen onnistumisesta.

Perjantai ilta oli ja meni, soittoa ei liikkeestä kuulunut. Seuraavana aamuna soitimme liikkeeseen mutta kukaan ei vastannut sieltä. Tilanne ei vaikuttanut mitenkään mukavalta. Muiden asioiden hoitamiseen meni lauantain aamupäivä kuten oli jo aiemmin suunniteltu ja liikkeeseen päästiin vasta hieman ennen klo 14:00, kaiken muun jälkeen.

Liikkeessä oli eri myyjä kuin perjantaina joka etsi lahjan ja tällä kertaa se oli niin kuin pitikin olla. Koimme että tästä oli koitunut melkoisesti ylimääräistä päänävaivaa ja matkustelua, kysyimme myyjältä voiko liike hyvittää asiaa. Vastauksena saimme tietää että lapussa lukee "nouto lauantaina klo 14:00" ja mikäli asialla oli kiire, meidän olisi pitänyt pyytää perjantaina että lahja olisi toimitettu liikkeen toimesta perille. Ostamme tälläisiä lahjoja harvemmin, joten emme tienneet että tälläinen on tapa(?), eikä sitä liikkeen puolesta tarjottu.

Meitä palvellut myyjä ei perjantaina maininnut sanallakaan toimitusmahdollisuudesta, vaan ainoastaan heidän yhteydenotoista puhelimitse, joita ei koskaan tullut. Liikkeeseen ei saatu yhteyttä ja myyjä oli kirjoittanut ohjeeseen toimitusajaksi meidän ehdottoman takarajan.

Liikkeen myyjän asenteesta näkyi selvästi ettei heillä ei ollut mitään kompensaatio velvoitetta, koska meidän olisi pitänyt pyytää toimitus koska sellaista käytetään aina(?) näissä tapauksissa. Aikamme keskusteltuamme hän antoi sitten hopean kiillotus liinan. Eipä juuri lohduttanut, liikkeelle ko rätti maksoi pari euroa ja näin ollen oli aivan sama heidän kannaltaan oliko sitä vai ei. Jäimme miettimään, kuin yleisiä tälläiset tapaukset sitten ovat.

Millaista palvelua muut ovat saaneet? Perhejuhlia tulee kuitenkin sen verran harvoin jolloin soisi että asiat sujuisivat hyvin, etenkin palvelut joista on maksettu.

Onneksi pääkaupunkiseudulla on lukuisa joukko kultaseppiä, mutta löytyykö sellaisia joista on hyviä, luotettavia kokemuksia ja joissa asiakasta käsitellään muutenkin kuin rahastus kohteena?

Liike jota käytimme oli G&W kulta ja kello, kauppakeskus Isossa Omenassa Espoossa. Sattuneesta syystä se ei kuulu enää jatkossa liikelistalle valitessamme kultasepänliikkeen tuotteita.

Löytyykö parempia?

5

2020

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • korualalla itsekin

      Olen itsekin töissä korualalla, ja tiedän kokemuksesta että kaiverrusjutut on usein vaikeita. Ensinnäkin jos kyseessä on käsinkaiverrus, niin kaivertajia ei todellakaan kasva puussa, hyvät kaivertajat ovat todella harvinaisia. Joten esimerkiksi meillä niin kaiverrusten aikataulu on yleensä viikko. Useimmilla liikkeillä ei ole kaivertaja talossa, vaan joku ulkopuolinen tekee ne alihankintana. Kaiverrukset tuovat paljon lisää työtä ja vaivaa ( ne pitää kuljettaa kaivertajalle, maksaa kaiverrus kaivertajalle, selittää tarkasti jne) ja huonolla tuurilla ne voi siltä mennä pieleen, kuten sinun tapauksessa. Pieni kirjoitusvirhe tai lukuvirhe ja se on siinä. Sitten kun lähdetään korjaamaan virhettä: ensinnäkin voi olla että kaiverrusta ei pystytä poistamaan, koska hionta voi pilata tuotteen pintaa. Siinä tapauksessa liike joutuu antamaan uuden tuotteen tilalle (silloin ollaan jo tappiolla). Sitten maksetaan uudestaan kaivertajalle kaiverruksesta, kuljetetaan tuotetta jne. Myyjää harmittaa tapaus varmasti yhtä paljon kuin asiakasta, koska joutuu tekemään tuplasti enemmän työtä, koko kauppa on usein tappiollinen ja vielä joutuu selittelemään ja pyytää anteeksi.

      Tämä nyt vaan oli pieni puolustus myyjälle. Mutta okei, ymmärrän senkin, että jos kaiverruksesta on niin paljon vaivaa liikkeelle, niin ei pitäisi tarjota sellaista palvelua, mutta...
      Ja myyjän pitäisi aina olla palvelualtis ja mukava, vaikka tilanne on ikävä.

      Joten...sinulla oli huono tuuri, mutta onneksi sait lahjan ajoissa ja kaiverrus oli oikein. Tiedän että siinä olisi voinut käydä paljon huonomminkin.

      • sinivilkku

        Puolustuksessasi ei ollut päätä eikä häntää.
        Ajatuksesi oli varmaan aivan hyvä mutta lopputulos lähinnä säälittävä.

        Kun asiakas ostaa kultasepänliikkeestä jotakin ja siihen sovitaan kaiverrus ja sovitaan ajankohta, tai vaihtoehtoisesti niin, että ilmoitetaan. Kyllä asiakkaan on voitava luottaa, että niin toimitaan ja liikkeen edustajalla pitäisi olla sen verran ammattiylpeyttä, että asia hoidetaan tyylikkäästi.

        Eihän se ole asiakkaan moka, jos ei liikkeellä ole varaa palkata ammattitaitoista kaivertajaa, ei sekään ole asiakkaan vika, että kaivertajan puuttuessa joudutaan kuskaamaan tuotteita kaivertajalla. Sekään ei ole asiakkaan vika jos ei myyjä osaa kirjoittaa niin selvästi, ettei tulisi tulkintavirheitä. Sekään ei ole asiakkaan vika jos kaiverrus menee uusiksi tai jotain sellaista.

        Kaikki on kiinni siitä, ovatko liikkeen myyjät, kaivertajat, tsupparit ym. AMMATTILAISIA. Asiakkaalla on asioidessaan oikeus luottaa siihen, että tiskin takana on ammattilainen.

        Ja lopuksi, vaikka kuinka paljon menisi pieleen, niin silti pitää ilmoittaa asiakkaalle kuten on sovittu, eikä jättää asiakasta epätietoisuuden valtaan.

        Asiakas maksaa paitsi tuotteesta, myös palvelusta ja alkuperäisen kirjoittajan tapauksessa ei palvelusta ollut tietoakaan.


      • erääseen kohtaan

        Kirjoitit:
        "hyvät kaivertajat ovat todella harvinaisia."

        Tuo ei välttämättä ole totta, mutta usein ne hyvät ei siunaannu samaan liikkeeseen. Ottaa päähän vieläkin, että on koruissa niin RUMIA käsinkaiverrettuja kirjaimia, että hävettää näyttää muille, jos joku haluaa katsoa. Sanon kyllä suoraan korua katsovalle kysyjälle, mikä liike on koruni pilalle kaivertanut! Liikkeen mielestä se on vain "tyyli" eikä mitään vikaa. Semmoisen liikkeen kierrän vastedes hyvin kaukaa, samoin ystäväni, sukuni, kaikki tuttavani, jotka ovat koruni nähneet. Onneksi on taitavia kaivertajia on näillä seuduin tarjolla, ettei tarvi mennä tuollaiselle itseään muka hyvänä pitävälle korujen pilaajalle.


      • apina
        erääseen kohtaan kirjoitti:

        Kirjoitit:
        "hyvät kaivertajat ovat todella harvinaisia."

        Tuo ei välttämättä ole totta, mutta usein ne hyvät ei siunaannu samaan liikkeeseen. Ottaa päähän vieläkin, että on koruissa niin RUMIA käsinkaiverrettuja kirjaimia, että hävettää näyttää muille, jos joku haluaa katsoa. Sanon kyllä suoraan korua katsovalle kysyjälle, mikä liike on koruni pilalle kaivertanut! Liikkeen mielestä se on vain "tyyli" eikä mitään vikaa. Semmoisen liikkeen kierrän vastedes hyvin kaukaa, samoin ystäväni, sukuni, kaikki tuttavani, jotka ovat koruni nähneet. Onneksi on taitavia kaivertajia on näillä seuduin tarjolla, ettei tarvi mennä tuollaiselle itseään muka hyvänä pitävälle korujen pilaajalle.

        Nykyaikaiset kirjaimet on RUMIA IKÄIHMISILLE ! Heidän aikanaan oli koukeroita joka paikassa.
        Ei nykyset koululaiset osaa lukea edes mun kirjoitusta vaikka siitä ole vielä viittäkymmentä vuotta,kun pääsin koulusta. Nyt on pelkistetyt pölkky kirjaimet. Yksityiseltä kultasepältä saa parhaimman palvelun,kun liike EI OLE KETJU!


      • Josku
        apina kirjoitti:

        Nykyaikaiset kirjaimet on RUMIA IKÄIHMISILLE ! Heidän aikanaan oli koukeroita joka paikassa.
        Ei nykyset koululaiset osaa lukea edes mun kirjoitusta vaikka siitä ole vielä viittäkymmentä vuotta,kun pääsin koulusta. Nyt on pelkistetyt pölkky kirjaimet. Yksityiseltä kultasepältä saa parhaimman palvelun,kun liike EI OLE KETJU!

        Samaa mieltä apinan kanssa ja täältä löytyy niin rautaninen ammattitaito kuin asiakaspalvelu.

        www.woimakulta.fi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2447
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe