Madeiralle

ilma lienee ainakin aiempia keskusteluviestejä lukiessani olevan marraskuun lopullakin kesäsäisiä. Olemme menossa Finnmatkojen hotelliin Pestana Bay, onko jollakin kokemuksia ko hotellista.
3920
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ko. hotelli on uusi Finnmatkojen listalle, uusi lienee rakennuksenakin. Olen nähnyt hotellin siellä rantatietä kävellessäni - hienolla paikalla meren rannalla suuri hotelli. Hotellin ja meren välissä on kävelytie. Aika kaukana Funchalin keskustasta, mutta ilmainen bussikuljetus varmaan hotellilla keskustaan on. Kun olet palannut kerropa millaista oli tällä kertaa. Olin itse viime marraskuussa, ilmat oli vaihtelevia sateen suhteen, lämmintä 18- 22 astetta, sadekuuroja silloin tällöin. Mutta ihmeen tyyntä, olin varautunut voimakkaampiin tuuliin Madeiralla.

Äänestä

marraskuussa Madeiralla, ja sadetta sekä pilviä riitti. Lämmintä tosin oli n.20, mutta aurinkoa ei siellä otettu. Onneksi siellä oli niin paljon muuta katselemista, että olisi toinenkin viikko mennyt kevyesti.

Äänestä

Toissa vuonna ilmat olivat hyvät marraskuun lopulla, mutta edellinen viikko oli satanut.
Marraskuun lopulla alkaa jouluvalaistuskin olemaan kunnossa viimeisiä hienosteluja lukuunottamatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marraskuun viimeisellä viik... kirjoitti:

ilma lienee ainakin aiempia keskusteluviestejä lukiessani olevan marraskuun lopullakin kesäsäisiä. Olemme menossa Finnmatkojen hotelliin Pestana Bay, onko jollakin kokemuksia ko hotellista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu