lapsiperheelle hotelli

Heips! Ensi kesän matka jo suunnitteilla ja matkamme suuntautuu Rodoksen kaupunkiin. Kesäkuussa olimme mieheni kanssa kahden samassa paikassa ja hotellina oli Cactus.

Ensi kesänä otamme tyttäremme mukaan, jolla ikää tuolloin 2,5v.

Suositelkaa jotain hyvätasoista, lapsiystävällistä hotellia Rodoksen kaupungista. Hyvä uima-allasosasto pitäisi olla. Ja mielellään huoneistohotelli..

Mahtaakohan tuollaista kaupungista löytyäkään.. Falirakiin emme haluaisi mennä, mutta Ixia voisi olla yksi vaihtoehto.
6870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Athineon saattaisi olla kiva.olin siellä pari viikkoa sitten. rauhallista oli ja vanhakaupunki melkein vieressä.

Äänestä

Hei!
Ixiassa en ole asustellut, mutta taitaa sopia paremmin esitteen perusteella, mikäli haluatte huoneiston ja väljät allastilat. Me olimme viime kesänä Riviera hotellissa aivan Cactuksen lähellä. Mitä piditte Cactuksesta, oliko paljon möykkääviä ruotsalaisia?
Sen allasaluehan on isohko, mutta hotellikin on iso joten oliko altaalla ahdasta? Rivieraa voin suositella pariskunnille, siellä ei ollut erillistä lastenallasta.

Äänestä
  • Cactus oli ihan siisti hotelli. Möykkääviä ruotsalaisia todellakin oli... Huoneemme oli kahden ruotsalaisseurueen välissä, joten heidän yöelämän viettotapansa tuli kyllä hyvinkin tutuksi. Se otti pikkasen päähän, koska itse lähdimme lomalle ottamaan aurinkoa ja nauttimaan Rhodoksesta päiväsaikaan. Ei ryyppäämään, eikä yöelämää viettämään..

    Uima-altaalle mahtui hyvin aurinkoa ottamaan, olimme siellä jo joka aamu noin klo 9 aikoihin, joten aurinkotuoleja oli reilusti vapaana.

    Cactuksen aamupala alkoi tökkimään loman loppupuolella. Se oli joka aamu sama ja jotenkin se haisi "rasvaiselle" ja se haju levisi pitkin hotellin käytäviä.. Tiedän, valitan turhasta, mutta näin se oli meidän molempien mielestä ;)

    Siivoojat kävi päivittäin, mutta pyyhkeet ja lakanat vaihdettiin joka toinen päivä. Olisin kyllä toivonut, että joka päivä, koska kuitenkin pyyhkeisiin tarttuu aurinkorasvaa ihosta suihkun jälkeenkin ja pyyhe on sitten jotenkin niljakas..
    Lämmintä vettä ei suihkusta tullut kunnolla oikeastaan lainkaa koko viikon aikana.

    Jääkaappi ja ilmastointi rämisivät ihan kauheasti.

    Plussaa Cactuksesta siis uima-allasalueelle ja yleiselle siisteydelle. Alakerran yleinen wc oli todella siisti samoin yleiset tilat muutenkin.

    Suuri plussa myös hotellin sijainnille!

    Suosittelen hotellia pariskunnille ja nuorille.

    Äänestä

  • ihan ok kirjoitti:

    Cactus oli ihan siisti hotelli. Möykkääviä ruotsalaisia todellakin oli... Huoneemme oli kahden ruotsalaisseurueen välissä, joten heidän yöelämän viettotapansa tuli kyllä hyvinkin tutuksi. Se otti pikkasen päähän, koska itse lähdimme lomalle ottamaan aurinkoa ja nauttimaan Rhodoksesta päiväsaikaan. Ei ryyppäämään, eikä yöelämää viettämään..

    alkuperäisen viestin lähettäjältä :)

    Viime syksynä olimme lastemme kanssa Cactuksessa ja tykättiin kovastikin - sijainti erinomainen, illalla helppo lähteä kaupungille, kävelymatkan päässä kaikki. Uimarannat vieressä, kun kyllästyi merivedessä puljaamiseen, voi siirtyä altaalle. Meidän kerrokseen ei ollut päätynyt ketään myökkääjiä, ainoastaan kadulta kantautui liikenteen ääntä, mikä kaupunkioloissa sangen ymmärrettävää. Pidimme aamupalastakin, joka aamu meillä ainakin vaihteli osa tarjonnasta, oli erilaista feta- yms. piirakkaakin normaalin leipä-leikkele-satsin ja hedelmien lisäksi. Ja siistiä oli kaikin puolin, voimme kyllä suositella!

    Äänestä

Olimme lapsemme kanssa Falirakissa, hotelli Epsilonissa. Ja olimme koko perhe todella tyytyväisiä valintaamme. Ensinnäkin siellä oli rauhallisempaa kuin Rodoksen kaupungissa, hotelli oli halvempi kuin kaupungin hotellit, se oli tasoltaan aivan omaa luokkaansa. Lisäksi hotellin vieressä oli edullinen autovuokraamo: ilmastoitu n.3000 km ajettu Panda 19 €/päivä. Autolla oli helppo hakea Spar-marketista ja Lidlistä aamu- ja iltapalat, juotavat (limsa 10 senttiä tölkki, 2 l:n limsapullo 65 senttiä, olut 29 senttiä, litra Ouzoa 2.29€ jne) Hotellilla oli hyvät allasalueet(oma allas aivan pienille ja hiukan vanhemmille allas liukumäellä) ja jos ei halua lähteä kauemmas syömään tai ostoksille niin kaikki tarvittava on vieressä. Tosin tätäkin paikkaa parempana lapsen kanssa matkustettaessa pidämme Kreetalla Rethymnonissa hotelli Ibiscos Gardenia;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rodoksen kaupungista? kirjoitti:

Heips! Ensi kesän matka jo suunnitteilla ja matkamme suuntautuu Rodoksen kaupunkiin. Kesäkuussa olimme mieheni kanssa kahden samassa paikassa ja hotellina oli Cactus.

Ensi kesänä otamme tyttäremme mukaan, jolla ikää tuolloin 2,5v.

Suositelkaa jotain hyvätasoista, lapsiystävällistä hotellia Rodoksen kaupungista. Hyvä uima-allasosasto pitäisi olla. Ja mielellään huoneistohotelli..

Mahtaakohan tuollaista kaupungista löytyäkään.. Falirakiin emme haluaisi mennä, mutta Ixia voisi olla yksi vaihtoehto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu