Hei ikätoverit Tytöt ja Pojat, haluaisin avata keskustelun nuoruus muistoista, kuinka rakastuttiin, mentiin naimisiin, oltiin-ko onnellisia, oltiinko kulissiavioliitossa, montako lasta ja niin edelleen. Avaajana aloitan lyhyesti Viisi lasta, ja se onnellisuusn, no siinähän se menettelee, toiste lisää , lähdetään tsoppailemaan tavrataloon.
Nuoruus muistoja
Uusi-Ukki
141428
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Onneksi ohi on jo lapsuus, jolloin ei kummallisista aikuisista oikein mitään tolkkua saanut. Ne eivät osanneet vastata niihin kaikkein suurimpiin kysymyksiin tai jos vastasivat, niin ihan kummallisesti vastasivat.
Onneksi on takana nuoruus, jolloin väen väkisin puristettiin jos mihinkin muottiin. Eikä saanut olla iloinen, itku siitä tuli. Ei onnellinen omista saavutuksistaan, ylpeys siitä seurasi. Ja pojat, vain sitä yhtä ne vonkaavat, varo! Ja jos ennen papin aamenta annat, niin sinut hylätään etkä kenellekään enää kelpaa.
Onneksi ovat ohi ne monet ihanat ja kipeät rakastumiset! Onneksi on takana nuori aikuisikä ja keski-ikä ja työelämä. Minä kelvoton kelpasin kunnon miehelle, komealle ja kouluja käymättömälle, jonka kiltteyttä sitten loputtomiin mittasin...Kunnes kaikki olikin rikki ja tuli avioero. Loin komean uran ja jotenkin siinä sivussa lapsetkin hoitelin. Lapsenlapsia on joukko, taiteellisuus sielläkin kukkii kuten joka toisessa lapsessanikin.
Onneksi olen tuolta myrskyistä selvinnyt, täysipäisenä ja fyysisestikin liki kondiksessa. Hirmuisen rikkaan lastini kanssa lähestyn satamaa, jossa vihdoin ankkurini lasken, satamapäällikölle lastini luovutan ja sanon: "Katso, mittaa ja punnitse." Ja sitten minä luen Hänelle Aaro Hellaakosken runon Tarina portilta. Ja menen ovesta sisään.
Mielenkiintoinen on tämä matkamme, todella. Aina uusi ja ennen kokematon päivä edessä! Ja se kaikkein mielenkiintoisin, kuolema, sekin tuolla jossain!
Näin on ollut ja näin on oleva.
Samansorrtiset on tuntemukset poikalapsella, kuin YyKaaKoollakin, tänään kävin uimahallissa, siellä ihailimme kun nuoret isät toivat poikiaan uimaan. Kaveri kertoi kuinka hänen isänsä, uhkaili selkäsaunalla jos menet järveen uimaan, sinne et mene itseäsi hukuttamaan, oli isänsä peloitellut.
Kun luin tuon YyKaaKoon nuoruusmuistoja, tuli tuo kaverini kertoma mieleen, ja sitten se seksi, sehän oli synneistä suurin, varsingin tyttölasten kohdalla,pojathan olivat ainakin kaveripiireissä sankareita, mitä useamman tytön pysty "Kaatamaan", ja sillä sitten vielä kerskuttiin, ja tätäkautta tytön aviliittomarkkinat vaikeutuivat, vanhempasi olivat siinä aivan oikeassa.
Kun tein tämän avaukseni, ajattelin tätä mielenkintoiseksi muistoihin paluuksi, onhan tietenkin niinkin että meillä monella on vielä puolisot, ja lapsetkin jotka seuraavat edesottamuksiamme, on tietenkin kipeitäkin rakkausmuistoja, joista mieluimmin vaietaan, kuin kansalaisille kerrotaan.
YyKaakoo aloitti kuitenkin räväkästi ja totuudentuntuisesti, toivottavasti muutkin innostuvat aiheesta???.
Eletty elämä on aina taakse jätetty seikkailu.
Ei minunkaan elämäni mitään ruusuilla tanssimista ole ollut.Sulka hattuun ei kovin helpolla ole tullut.
Sehän tässä elämässä ihmeellisintä onkin,että valintoja joita olet tehnyt,yleensä ovat olleet vääriä.
Rakastuit väärään henkilöön,kun tarjolla olisiollut tasokkainpiakin.
Jos nyt saisin valita:olisin sinkku(vanhapiika)
Sensijaan minulla on kolme elossaolevaa lasta,viisi lastenlasta,joista olen ikikiitollinen.
Siinäpä se. Harhaan osuit kun katkeruutta minuun yrität istuttaa. Et kuullut ääneni sävyjä, painotuksia, et nähnyt hymyäni ja rauhaani. Kun sanoin "onneksi", tarkoitin juuri sitä, onnea. Ne kaikki toivat lopulta onnea, tätä pienen paattini rikkautta jonka suurelle säveltäjälleni vien (kuten Leino vie soittonsa särkyneen suurelle virittäjälleen).
Meillä tänne kirjoittavilla on vain sanamme, ei yhtään mitään muuta. Vain sanat, jotka aina ovat vain likiarvoja. Aina. Ne menevät usein harhaan, tulkitaan erilaisin korvin ja silmin silloinkin, kun olemme kasvokkain.
TAPASIN MIEHENI 14V.SEURUSTELTIIN 4V.NAIMISIIN MENTIIN KUN OLI PAKKO,SIIS LAPSITULOSSA.LAPSIA SYNTYI SITTEN 3LISÄÄ.AVIOLIITTOA ON NYT KESTÄNY 40V.VÄLILLÄ ON OLLUT HELPPOA ,VÄLILLÄ VAIKEAA.NYT OLLAAN TASASEN ONNELLISIA,ELÄKEELLÄ MOLEMMAT.YKSI JOTA EN VAIHTAS ON TUO UKKO.JA TOINEN SITTEN NE YHTEISET KOKEMUKSET,MYÖS NE HUONOT,SILLÄ NE ON KASVATTANEET MEISTÄ LUJIA IHMISIÄ.AURINGON PAISTETTA JA ELÄMÄN ILOA KAIKILLE.
te olette aivan ihania,teidän tarinat antavat uskoa tulevaisuuteen,on mukavaa lukea ja ymmärtää että edessäpäin on vielä paljon, paljon elämätöntä elämää,kiitos
muistelen niin mielelläni vielä, niin moni armas tähtönen minulle viittaa siellä jne.
Olisihan sitä paljonkin kertomista, mutta taitaisi tulla niin pitkä tarina, että lyhyesti sanon sanottavani.
Olin rakastunut ensimäisen kerran 18 vuotiaana. Oli aivan Frank Sinatran näköiseen poikaan. Hän oli aivan ihana tanssimaan. Vieläkin näin 70-kymppisenä joskus haaveissani keinuttelen hänen kanssaan.
Mutta samaan aikaan seurustelin nykyisen mieheni kanssa, jolle uskoton en voinut olla. Hän oli vain paljon poissa opiskelujen vuoksi kotipaikkakunnalta, joten minulla oli aikaa katsella vähän muitakin.
En ollut aivan varma, rakastinko silloin nykyistä miestäni, mutta naimisiin menimme. Lapsia saimme 3 ja nyt on 6 lastenlasta ja onnellisia olemme.
Elämäni on siis ollut jokseenkin yksitoikkoista. Yhden ja saman kanssa 46 vuotta.
Enpä kadu ratkaisujani, hyvä on ollut elämäni ja mies on miesten parhaita. Nyt me hoitelemme tarvittaessa lapsia ja välillä matkustelemme.
Niin se kohtalo meitä keikuttaa itsekutakin omalla tavallaan.
Kysyin tuolla toisaalla, kuka muistaa laulun sanat, siinä on ainakin yksi säkeistö joka menee näin:
Niin harvoin täällä saamme,
sen jota sydän haluaa
Sen toiset vievät vaan me,
kuin orvot saamme taivaltaa.
Nämä sanat ovat pyörineet päässäni 55 vuotta,
sanat tulivat taas elävästi mieleeni, kun Atofia muisteli menneitä, saisihan nuo sanat vaikka tuolta kirjastosta, mutta jokin estää repimästä vanhoja haavoja auki.
Minullekin "Siunaantui" viisi lasta, ja "Vasikkahaallinen" Lastenlapsia, kyllä Onnellinen pitäisi olla,???
Mehän olemme Onnellisia, (siis isolla kirjaimella).
Elämä on nyt hyvinkin seesteistä. Mehän rakastamme noita lapsenlapsiamme ja olemme edelleen huolissamme heistä ja myöskin lapsistamme. Nehän tuovat meille tämän hetkisen elämän sisällön.
Kun kerroin tuosta nuoruuden ihastuksesta. Luulen, että en olisi ollut hänen kanssaan onnellinen. Ei se, että hän tanssi niin loistavasti, olisi taannut, että koko elämä olisi ollut yhtä tanssia.
Näin on hyvä. Juuri niinkuin kohtalo on sen määrännyt.
Tuo säkeistö ei ole tuttu minulle, vaan ei se kyllä sovikaan minun tilanteeseeni. Minä kyllä sain juuri hänet, jonka halusinkin.
Mitenkäs se laulu kuuluikaan, että: "Anna arkisten haavojen olla, niitä auki et repiä saa"...jne.
Olen Atofian kanssa samaa mieltä, mutta minä hluaisin vielä jotenkin pitkittää nuorena olemista,olenkin lapsilleni ja tutuilleni tehnyt selväksi, että minä olen ikuinen nelikymppinen, siinä iässä ihminen on parhaimmillaan, silloin pystyy syömään, juomaan,ja nauramaan?? parhaiten.
Tämän aforismini, kun kerron joskus lasteni kuullen, he hymyilevät paljonpuhuvaa hymyään ja lohduttavat, et näytä yhtään 70-stä vanhemmalta. sen siitä saa kiitokseksi, vaikka on ne rakkudessa kasvattanut.
Kuten tuolla toisaalla kerroin, olen netinkäytön harjoittelija, en pääsyt omalla nikilläni ulos, Seriffi tai kuka kyselee salasanaa, mutta enhän minä niin vaikeita muista, tytär pani sen johonkin ylös,kun hän tulee töistä niin kai se jostakin löytyy. Niin niistä nuoruusmuistoista vielä,haluaisin niin pirusti vielä tanssia vaikkapa Valssia, Nuoruusmuistoja, on lempikappaleeni, pääsinhän minä kesänaikana, pari kolme kertaa "Irti" ja hauskaa oli.
Toivotankin kaikille lukijoille ja kirjoittajille, liukkaita tanssikenkiä, siellä tansilattialla, pienessä sievässä, tuntee itsensä todella nelikymppiseksi.Uusi-Ukki.
onnellinen pitäisi olla ja???.Niinhän se on että aina vain enemmän on haluamassa vaikka kaikki tämä pitäsi ihmiselle riittää.
Onneksi emme voi enää pahasti sotkea järjestyksessä olevaa elämäämme.
Rakastumisiahan elämän varralla on ihminen kun on mutta väriä antamassa.Ei järkyttämässä.
Jos niitä alkaisi luettelemaan joku kopioisi kirjaansa ja kustantajalle.
kun mittari huitelee saunalämpötiloissa, yli kahdeksassakymmenessä. Tottakai päivittäin tulevat nuoruusmuistot tai eletty elämä mieleen ja on siellä katumapäiviäkin mutta minkäs teet, kun jokaisen siirron kulloisenakin kertana tekee senhetkisen ymmärryksen mukaan. Joskushan menee pieleenkin, mutta sen huomaa vasta jälkeenpäin.
En tiedä rakastuinko, mutta tein oman valintani valitsemalla joukosta köyhimmän. Ajattelin silloin, kaksikymppisenä, että mitä kerätään kerätään yhdessä, eikä toinen pääse sanomaan että "mulla oli rahat". Niin mentiin yhtämatkaa 37 vuotta. Sitten tuli Tuoni ja siitä pitäen olen ollut yksin. Kavereita on ollut mutta aina se peijoonin viikatemies ehtii sohaista ensin.
Nyt on hyvä, ei ole rakkaushuolia - eikä paljon muitakaan. Sen kun olla porskutan lasten, lastenlasten ja lastenlastenlasten ympäröimänä mikä takaa sen että elämä ympärillä pyörii vinhaa vauhtia ja siinä riennossa mummolla riittää seurattavaa. Eipä pääse sammaloitumaan. Virtaa riittää edelleenkin.
Onnekkaita hetkiä ikätovereille.
Nyt jo olen satamaan päässyt. On ollut tyyntä jos myrskyäkin. Naimisissa 40v saman miehen kanssa. Lapsia 2,lapsenlapsia 4.
Naimisiin mennessä yltiöpäisesti rakastunut ,mutta kyllä elämä on näyttänyt moniakin puolia sittemmin. Karikoista on selvitty tappelemalla ja sopimalla.
Nyt kun jo hyväksyy toisen sellaisena kuin on menee hyvin. Rakkaus on muuttunut enemmän kumppanuudeksi .puolison kanssa ja rakastettavia on tullut lisää lasten ja lasten lasten myötä
Ammattikoulun ajalta "SE"ihme löytyi.Ihan yö-puulta piti tanssiin lähteä ja HÄN...oli minun kohtaloni.Kohta 44 vuotta .Minuuttia vailla erokin oli tulla ,mutta Tämä "ihme" ei luovuttanut,vaan luovittiin eteenpäin.Nyt n.10 vuotta sitten löysin isomman Herran(JUmalan)ja siitä hetkestä aloin aivan kuin puhtaalta pöydältä.SEn jälkeen en mitään vanhaa ole tonkinut,kinattu kyllä on ,mutta Luoja
antaa voimaa anteeksi antoon.Olen kiitollinen jokaisesta päivästä .