Vaihdoin IE:n...

Netscape 7.0:aan! Mitä mieltä tästä? Olen kuullut, että Netscapessa ei ole niin paljoo tietoturva aukkoja... ja muutenkin tää on aika asiallinen selain.
15816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

>

Äänestä
  • Mutta microsoftia on samojen ammattilaisten toimesta moitittu aukkojen salailusta.


    MS:n mielipiteen mukaan aukoista ei saisi keskustella julkisesti, ennenkuin ms on julkaissut päivityksen joka paikkaa kyseisen aukon. Sinällään hyvä periaate, mutta juuri tätä on moitittu, että päivitysten tule kestää ja kestää, vaikka bugi olisi ollut tiedossa kauankin. Ja tietenkin koko ajan ihmiset luulevat, että ohjelma on "turvallinen". Samallahan annetaan suurelle yleisöllö sellainen virheellinen kuva, ongelma ei ollut vakava ja paikkauskin tuli nopeasti, vaikka löydön ja julkaisun välillä saattoi olla ajallisesti pitkäkin aika.


    Eräs syy, miksi ms:n tuotteista löytyy on, että niitä käytetään paljon ja siten myös tutkitaan tarkemmin. Ja kun riittävän tarkasti tutkitaan löytyy myös aina vikoja. Tämä ei ole yksin ms:n ominaisuus, mutta ms:n kohdalla ongelmana onkin suurikäyttäjä joukko, jolloin sinällään pienikin vika saattaa olla merkittävä ongelma.

    Äänestä

  • pip kirjoitti:

    Mutta microsoftia on samojen ammattilaisten toimesta moitittu aukkojen salailusta.


    MS:n mielipiteen mukaan aukoista ei saisi keskustella julkisesti, ennenkuin ms on julkaissut päivityksen joka paikkaa kyseisen aukon. Sinällään hyvä periaate, mutta juuri tätä on moitittu, että päivitysten tule kestää ja kestää, vaikka bugi olisi ollut tiedossa kauankin. Ja tietenkin koko ajan ihmiset luulevat, että ohjelma on "turvallinen". Samallahan annetaan suurelle yleisöllö sellainen virheellinen kuva, ongelma ei ollut vakava ja paikkauskin tuli nopeasti, vaikka löydön ja julkaisun välillä saattoi olla ajallisesti pitkäkin aika.


    Eräs syy, miksi ms:n tuotteista löytyy on, että niitä käytetään paljon ja siten myös tutkitaan tarkemmin. Ja kun riittävän tarkasti tutkitaan löytyy myös aina vikoja. Tämä ei ole yksin ms:n ominaisuus, mutta ms:n kohdalla ongelmana onkin suurikäyttäjä joukko, jolloin sinällään pienikin vika saattaa olla merkittävä ongelma.

    >Eräs syy, miksi ms:n tuotteista löytyy on, että niitä käytetään paljon ja siten myös tutkitaan tarkemmin. Ja kun riittävän tarkasti tutkitaan löytyy myös aina vikoja. Tämä ei ole yksin ms:n ominaisuus, mutta ms:n kohdalla ongelmana onkin suurikäyttäjä joukko, jolloin sinällään pienikin vika saattaa olla merkittävä ongelma.<

    -Esim. täälläkin paljon mainostettu Opera selain se vasta onkin Todella turvaton käyttää!
    Nestcapekaan ei ole yhtä turvallinen kuin microsoftin selaimet joihin on asennettu uusimmat Päivitykset!

    Täällä palstoilla "pikkupojat" ovat harmissaan kun enää eivät pysty käyttämään kopioituja microsortin selaimiaan jos niihin asentaa uusimmat päivitykset, koska SP1-päivitys estää laittomien kopioiden päivitykset ja siksipä He mekkaloivatkin kovasti Microsoftin tuotteita vastaan kun eivät saa niitä enää päivitettyä.

    Totuus on kuitenkin jotta Microsoftin selaimia on 80%:ssa maailman sadoissa-miljoonissa tietokoneissa joita ihmiset käyttävät eritäin tyytyväisinä ja ennen kaikkea TURVALLISESTI.

    Äänestä

  • Juuri tästä on kyse: eniten käytettävää selainta myös tutkitaan ja hakkeroidaan eniten, siksi löytyy myös aukkoja. Tosiasiahan on että aukkoja on jokaisessa selaimessa.
    Selainten käytössä kannattaa myös muistaa, että nykyisin sivustot optimoidaan kahdelle selaimelle: IE ja Netscape. Jos selaimenne on joku muu kuin edellä mainittu ja joku juttu ei näy kunnolla, niin selitys voi olla tässä.

    Äänestä

  • Naapurillani oli Outlook 2000 postiohjelma.
    Eräänä päivänä hän huomasi Outlookin lähettäneen 200 kirjettä omin lupineen.
    Vasta seuraavana päivänä hän tajusi, että jotain oli pielessä, kun Outlook oli taas lähettänyt 200 kirjettä osoitekirjassa oleville.
    Minunkin osoitteeni oli hänen osoitekirjassaan ja minullekin lähti viruskirje. Kuitenkaan minulta ei lähtenytkään yhtään kirjettä eteenpäin, koska virus ei ollut Netscape postiohjelman kanssa yhteensopiva. Mitään virustorjuntaa ei kummassakaan koneessa ollut.

    Yritin kerran ajaa erästä selaimen turvatestiä Netscapella, mutta tuli vain teksti:"Testiä ei voida viedä loppuun. Aktive-X komponentteja ei löydy. Internernet Explorer välttämätön".

    Kukaan ei nyöskään tee niin paljon munauksia, kuin ammattilainen, tai asiantuntija.
    Se niistä "huippu ammattilaisista".

    Äänestä

  • piiiip kirjoitti:

    >Eräs syy, miksi ms:n tuotteista löytyy on, että niitä käytetään paljon ja siten myös tutkitaan tarkemmin. Ja kun riittävän tarkasti tutkitaan löytyy myös aina vikoja. Tämä ei ole yksin ms:n ominaisuus, mutta ms:n kohdalla ongelmana onkin suurikäyttäjä joukko, jolloin sinällään pienikin vika saattaa olla merkittävä ongelma.<

    -Esim. täälläkin paljon mainostettu Opera selain se vasta onkin Todella turvaton käyttää!
    Nestcapekaan ei ole yhtä turvallinen kuin microsoftin selaimet joihin on asennettu uusimmat Päivitykset!

    Täällä palstoilla "pikkupojat" ovat harmissaan kun enää eivät pysty käyttämään kopioituja microsortin selaimiaan jos niihin asentaa uusimmat päivitykset, koska SP1-päivitys estää laittomien kopioiden päivitykset ja siksipä He mekkaloivatkin kovasti Microsoftin tuotteita vastaan kun eivät saa niitä enää päivitettyä.

    Totuus on kuitenkin jotta Microsoftin selaimia on 80%:ssa maailman sadoissa-miljoonissa tietokoneissa joita ihmiset käyttävät eritäin tyytyväisinä ja ennen kaikkea TURVALLISESTI.

    No taas varsinainen neropatti pikkupoika.. :o)

    "kopioituja microsortin selaimiaan" ??

    Exploderia saa kyllä ihan laillisesti ilmaiseksi netistä Microsoftin sivuilta.. :o)


    *puff*

    Äänestä

  • Muukalainen kirjoitti:

    Naapurillani oli Outlook 2000 postiohjelma.
    Eräänä päivänä hän huomasi Outlookin lähettäneen 200 kirjettä omin lupineen.
    Vasta seuraavana päivänä hän tajusi, että jotain oli pielessä, kun Outlook oli taas lähettänyt 200 kirjettä osoitekirjassa oleville.
    Minunkin osoitteeni oli hänen osoitekirjassaan ja minullekin lähti viruskirje. Kuitenkaan minulta ei lähtenytkään yhtään kirjettä eteenpäin, koska virus ei ollut Netscape postiohjelman kanssa yhteensopiva. Mitään virustorjuntaa ei kummassakaan koneessa ollut.

    Yritin kerran ajaa erästä selaimen turvatestiä Netscapella, mutta tuli vain teksti:"Testiä ei voida viedä loppuun. Aktive-X komponentteja ei löydy. Internernet Explorer välttämätön".

    Kukaan ei nyöskään tee niin paljon munauksia, kuin ammattilainen, tai asiantuntija.
    Se niistä "huippu ammattilaisista".

    Hei, ei se ole ie:n vika, että sun kaveris virukset hyökkää sun koneelle. Hoida kunnon virustorjunta. Esim.tää on ilmainen http.//www.grisoft.com

    Äänestä

  • Äläs nyt puhu soopaa. Niitä IE:n aukkoja tuskin kukaan viitsii etsiä, niitä löytyy niin paljon että tulee "koodintarkastajille" tuskan hiki:D
    Netscape sensijaan avoimen koodin selaimena ja perustuen Mozillaan on turvallisempi koska niitä on iso joukkio ihmisiä jotka voi milloin tahansa alkaa tarkistaa sen koodia.

    Äänestä

  • piiiip kirjoitti:

    >Eräs syy, miksi ms:n tuotteista löytyy on, että niitä käytetään paljon ja siten myös tutkitaan tarkemmin. Ja kun riittävän tarkasti tutkitaan löytyy myös aina vikoja. Tämä ei ole yksin ms:n ominaisuus, mutta ms:n kohdalla ongelmana onkin suurikäyttäjä joukko, jolloin sinällään pienikin vika saattaa olla merkittävä ongelma.<

    -Esim. täälläkin paljon mainostettu Opera selain se vasta onkin Todella turvaton käyttää!
    Nestcapekaan ei ole yhtä turvallinen kuin microsoftin selaimet joihin on asennettu uusimmat Päivitykset!

    Täällä palstoilla "pikkupojat" ovat harmissaan kun enää eivät pysty käyttämään kopioituja microsortin selaimiaan jos niihin asentaa uusimmat päivitykset, koska SP1-päivitys estää laittomien kopioiden päivitykset ja siksipä He mekkaloivatkin kovasti Microsoftin tuotteita vastaan kun eivät saa niitä enää päivitettyä.

    Totuus on kuitenkin jotta Microsoftin selaimia on 80%:ssa maailman sadoissa-miljoonissa tietokoneissa joita ihmiset käyttävät eritäin tyytyväisinä ja ennen kaikkea TURVALLISESTI.

    "Täällä palstoilla "pikkupojat" ovat harmissaan kun enää eivät pysty käyttämään kopioituja microsortin selaimiaan jos niihin asentaa uusimmat päivitykset, koska SP1-päivitys estää laittomien kopioiden päivitykset ja siksipä He mekkaloivatkin kovasti Microsoftin tuotteita vastaan kun eivät saa niitä enää päivitettyä."

    Vieläkö sä tuota samaa laulua laulat? Sulle on jääny sama viallinen levy päälle joka on monta kuukautta jo toistanut samaa biisiä ja samaa kohtaa samaa kohtaa samaa kohtaa samaa kohtaa...asenna aivokuoreesi M$ LongHornXpaska ServicePack 5 build 8.190.512 ja korjaa sillä tuo aivoissasi oleva, muita kirjoittajia pahasti häiritsevä, erittäin paha bugi.

    Toiseks: miten sä voitkin olla noin asenteellinen ja tyhmä että kuvittelet kaikkien haluavan pois Microsoftin tuotteista sen takia että niitä on vaikeampi (ei mahdoton) warettaa? Miksi heittelet tuollaisia lapsellisia ja typeriä syytöksiä toisten niskaan jotka esim. periaatteellisista syistä eivät elä Microsoftille (niinkuin sinä näköjään teet) ja hyväksy sen toimintaa? Menee jo melkein nimittäin herjauksen puolelle noi sun syytökset. Ihmiset haluaa Microsoftin ohjauksesta ja pakkosyötöstä pois mm. sen harjoittaman riiston ja juuri tuon pakkosyötön vuoksi sekä NIMENOMAAN BUGIEN vuoksi.

    Ota nyt poika se pääsi sieltä hanuristas, mene kahville, polta kessu ja katsele maailmaa toisin silmin, saatat nähdä muutakin kuin Microsoftin.

    Äänestä

  • piiiip kirjoitti:

    >Eräs syy, miksi ms:n tuotteista löytyy on, että niitä käytetään paljon ja siten myös tutkitaan tarkemmin. Ja kun riittävän tarkasti tutkitaan löytyy myös aina vikoja. Tämä ei ole yksin ms:n ominaisuus, mutta ms:n kohdalla ongelmana onkin suurikäyttäjä joukko, jolloin sinällään pienikin vika saattaa olla merkittävä ongelma.<

    -Esim. täälläkin paljon mainostettu Opera selain se vasta onkin Todella turvaton käyttää!
    Nestcapekaan ei ole yhtä turvallinen kuin microsoftin selaimet joihin on asennettu uusimmat Päivitykset!

    Täällä palstoilla "pikkupojat" ovat harmissaan kun enää eivät pysty käyttämään kopioituja microsortin selaimiaan jos niihin asentaa uusimmat päivitykset, koska SP1-päivitys estää laittomien kopioiden päivitykset ja siksipä He mekkaloivatkin kovasti Microsoftin tuotteita vastaan kun eivät saa niitä enää päivitettyä.

    Totuus on kuitenkin jotta Microsoftin selaimia on 80%:ssa maailman sadoissa-miljoonissa tietokoneissa joita ihmiset käyttävät eritäin tyytyväisinä ja ennen kaikkea TURVALLISESTI.

    "Totuus on kuitenkin jotta Microsoftin selaimia on 80%:ssa maailman sadoissa-miljoonissa tietokoneissa joita ihmiset käyttävät eritäin tyytyväisinä ja ennen kaikkea TURVALLISESTI."

    Tuo vain siksi että ihmisille PAKKOSYÖTETÄÄN MICROSOFTIN OHJELMIA, eivät he silti tyytyväisiä ole eikä selaimet ja muu M$-moska turvallisia.

    Äänestä

  • Sepeteus kirjoitti:

    Hei, ei se ole ie:n vika, että sun kaveris virukset hyökkää sun koneelle. Hoida kunnon virustorjunta. Esim.tää on ilmainen http.//www.grisoft.com

    Tuo osoite oli hyvä tieto, mutta ideani ei mennyt perille.
    En maininnut ollenkaan IE:tä sinänsä.
    Tarkoitin, että harvinaisia ohjelmia käytettäessä virus- ja hakkerivaara on pienempi kuin yleisiä ohjelmia käytettäessä.
    Virukset tehdään aina siten, että ne toimii varmasti yleisissä systeemeissä, mutta ei välttämättä harvinaisissa, jotka on enemmän tai vähemmän epäyhteensopivia.
    Hakkerin tai viruksen tarkoituksena on levitä mahdollisimman laajalle ja aiheuttaa paljon hämminkiä ja saada runsaasti kuuluisuutta, mitä vain muutaman koneen kaataminen ei tuo tullessaan.
    Ei ylitä uutiskynnystä.
    Tässä valossa muutaman käyttäjän systeemit ja ohjelmat ei ole lainkaan kiinnostavia ja jäävät huomiotta, kuinka "harvoja" tai epäturvallisia sitten lienevätkään.
    Autovaras ei varasta traktoria.

    Äänestä

  • Miettikää,miten virustorjuntafirmat pärjäisivät, jos viruksia ei olisi????? Kukahan niitä maailmalle laittaa?? Pahiten tuppaa päälle juuri nämä firmat kaikkine maksulliseen palveluineen. Muistakaa järjestelmän palautus, jos on tullut tupeksittua.

    Äänestä

>

Äänestä
  • tällainen vaihtoehto:
    Beonex-selain, sisältää mm. myös postin ja newssit ja vaikuttaa asialliselta ja nätin näköinenkin joka sitä puolta arvostaa:

    http://www.beonex.com

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hesma kirjoitti:

Netscape 7.0:aan! Mitä mieltä tästä? Olen kuullut, että Netscapessa ei ole niin paljoo tietoturva aukkoja... ja muutenkin tää on aika asiallinen selain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu