Johnny aina mielessä

Olin Lontoossa lomailemassa perheeni kanssa ja olimme yötä eräässä hotellissa.Kävin paljon shoppailemassa ja yhtenä kauniina iltana eräät tutut kasvot tulivat minua vastaan.Huomasin sen olevan johnny Depp!Päätin tehdä asialle jotain ja niinpä kysyin häneltä, että onko hän juuri se ihminen keneksi häntä luulin.Niinpä Johnny Depp myönsi olevansa se stara josta olen aina haaveillut.Johnny Depp kysyi minulta kuulumisia ja hän oli ihanan lämmin ihminen.Pahaksi onnekseni en osannut kunnolla englantia ja jäin aika hiljaiseksi tyypiksi.Johnny ei ehtinyt montaa sanaa vaihtaa kanssani niinpä hän hyvästeltyään lähti pois.Minulle jäi nolo tunne hänen lähdettyään, sillä puhumiseeni olisi aina voinut panostaa.Nyt kun katson hänen menestystään voin olla ylpeä, että olen tavannut niin merkittävän ihmisen.
5688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En usko että se oli Johnny,mutta jos oli,niin olet aika onnekas!

Äänestä
  • Olen kuullut, että Johnny ei tykkää tulla tunnistetuksi ja yrittää olla tunnistamaton katukuvassa. Joten minusta tuntuu, että jos olisit oikeasti tavannut hänet ja kysynyt niin hän olisi vastannut kieltävästi. Ja eikös Johnny asu ranskassa ? (vai olenko ihan väärässä)
    tosin jos tuo on totta niin olit kyllä todella onnekas ! :)

    Äänestä

Tuollaisesta tapaamisesta olen minäkin aina haaveillut.. :)

Äänestä
  • haaveilulta se haiskahtaa tuo alotusviestikin.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    haaveilulta se haiskahtaa tuo alotusviestikin.

    uskoisko vai eikö uskois?? toi on aika epä uskoista että Johnny tulee vaan kadulla vastaan kun on shoppailees ulkomailla,sillä ite oon oikee Aku ankka mutta jos toi on totta oot oikee onnenpekka!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihailija<3 kirjoitti:

Olin Lontoossa lomailemassa perheeni kanssa ja olimme yötä eräässä hotellissa.Kävin paljon shoppailemassa ja yhtenä kauniina iltana eräät tutut kasvot tulivat minua vastaan.Huomasin sen olevan johnny Depp!Päätin tehdä asialle jotain ja niinpä kysyin häneltä, että onko hän juuri se ihminen keneksi häntä luulin.Niinpä Johnny Depp myönsi olevansa se stara josta olen aina haaveillut.Johnny Depp kysyi minulta kuulumisia ja hän oli ihanan lämmin ihminen.Pahaksi onnekseni en osannut kunnolla englantia ja jäin aika hiljaiseksi tyypiksi.Johnny ei ehtinyt montaa sanaa vaihtaa kanssani niinpä hän hyvästeltyään lähti pois.Minulle jäi nolo tunne hänen lähdettyään, sillä puhumiseeni olisi aina voinut panostaa.Nyt kun katson hänen menestystään voin olla ylpeä, että olen tavannut niin merkittävän ihmisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu