Kärpänen

Viikko sitten näin sen ensimmäisen kerran. Se oli
muita kärpäsiä isompi ja ärhäkämpi. Otin lätkän
ja yritin saada se kiikkiin, mutta tämäpä oli sen
verran vikkelä, että ennätti aina alta pois. Me-
nin mihin tahansa huoneeseen, se seurasi perässä,
hyrräten ja pöristen korvan juuressa. Kärpäslätkä
koko ajan valmiina, jos tulisi iskuetäisyydelle.
Taitavasti se väisti, eikä ollut mahkuja saada
sitä satimeen.
Olin parin päivän reissulla ja kun tulin kotiin,
ensimmäinen vastaanottaja oli suriseva kärpänen.
Sen tunnisti koosta ja siitä että se seurasi her-
keämättä perässä.
Edellispäivänä oli hieman hiljaisempaa, mutta ei-
len taas koko päivä kintereillä ja en millään saa
nut kiinni sitä. Tänään aamulla kärpänen oli sit-
ten taas oikein ärtsy. Se pörräsi, inisi ja kaar-
teli pään päällä, ihan kuin olisi ollut jotain
asiaa. Ja seurasi perässä huoneesta toiseen.
Mulla oli lätkä kädessä ja puolihuolimattomasti
huitasin, kun en saanut hetken rauhaa. Ja siihen
se putosi. Olen ennenkin nähnyt kärpäsiä, mutta
tällaista en vielä koskaan ennen.
Vaimokin sanoi, että joku entinen morsian varmaan
edellisestä elämästä on tullut moikkaamaan. Kos-
ka oli koko ajan vain minun kimpussani. Muut sai-
vat olla täysin rauhassa, vain minun seuraani hän
( kärpänen ) kaipasi. Rauha hänelle !
2427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kärpänen, jos oli iso ja musta. Tarinastasi tuli mulle mieleen se elokuva. Mies, joka kehitti itsestään kärpäsen, aika äklö filmi.

Saitko sen listittyä kunnolla, sillä ne muutamasta lätkänläiskäyksestä selvittyään kipaisevat nopsasti lentoon ihan kuin ei mitään olisi sattunutkaan.

Äänestä

Se on ollut todennäköisesti hirvikärpänen! Ne elävät yleensä metsissä hirvien riesana, imeytyvät hirven nahkaan kiinni. Eksyessään ihmisten ilmoille, hakeutuvat ihmisen pään alueelle, imeytyy päänahkaan ja pysyy siellä niin tiukasti, että sitä on todella vaikea saada irti.

Lisää tietoa linkistä: http://www.eranet.fi/eranet/control/?page=Hirvik%E4rp%E4nen+sitke%E4+riesa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


melkein härkänen kirjoitti:

Viikko sitten näin sen ensimmäisen kerran. Se oli
muita kärpäsiä isompi ja ärhäkämpi. Otin lätkän
ja yritin saada se kiikkiin, mutta tämäpä oli sen
verran vikkelä, että ennätti aina alta pois. Me-
nin mihin tahansa huoneeseen, se seurasi perässä,
hyrräten ja pöristen korvan juuressa. Kärpäslätkä
koko ajan valmiina, jos tulisi iskuetäisyydelle.
Taitavasti se väisti, eikä ollut mahkuja saada
sitä satimeen.
Olin parin päivän reissulla ja kun tulin kotiin,
ensimmäinen vastaanottaja oli suriseva kärpänen.
Sen tunnisti koosta ja siitä että se seurasi her-
keämättä perässä.
Edellispäivänä oli hieman hiljaisempaa, mutta ei-
len taas koko päivä kintereillä ja en millään saa
nut kiinni sitä. Tänään aamulla kärpänen oli sit-
ten taas oikein ärtsy. Se pörräsi, inisi ja kaar-
teli pään päällä, ihan kuin olisi ollut jotain
asiaa. Ja seurasi perässä huoneesta toiseen.
Mulla oli lätkä kädessä ja puolihuolimattomasti
huitasin, kun en saanut hetken rauhaa. Ja siihen
se putosi. Olen ennenkin nähnyt kärpäsiä, mutta
tällaista en vielä koskaan ennen.
Vaimokin sanoi, että joku entinen morsian varmaan
edellisestä elämästä on tullut moikkaamaan. Kos-
ka oli koko ajan vain minun kimpussani. Muut sai-
vat olla täysin rauhassa, vain minun seuraani hän
( kärpänen ) kaipasi. Rauha hänelle !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu