...sä ihme olet öisen taiwahan, lauletaan. Poliisi ja palokunnat työllistyvät enemmän näin täyden kuun aikaan, pitääkö paikkansa? Oletko kuuhullu? Minä olen.
Eilen, kuuhulluuden vaivaamana ja valvottamana ja muutenkin herkäässä mielentilassa menin ulos tupakalle, katselemaan tuota Äiti Maan kosmista kaveria. Siellä se loisti voimiensa tunnossa. Aistit herkistyivät.
Repaleisten sumuharsojen seassa vaelsi Tuonelan Wäki kuiskutellen seuraamaan pitoihinsa aliseen maailmaan. Kettu haukahteli kuulle ja siihen yhtyivät naapurin koirat ulisten ja kahleitaan kalistellen. Yht'äkkiä huomasin itsekin äriseväni leuka kohden kuuta.
Ilmassa oli taikaa ja jotain mysteerimaista. Pöllöt ympyrää lensivät ja lepakot esittivät dance macabrea pelottavan lähellä kuontaloani. Äänten ja aistimusten tulva repi tärykalvojani ja viimeisillä voimillani kiskoin itseni sisään. Vavisten horjuin vuoteeseen ja yksinäisyydessäni puristin tyynyä. Päässäni soi Heartin siskosten laulamana tauotta kappale Alone, hikoilin ja vapisin mennyisyyden aaveiden noustessa tajuntaani itsevarman voitokkaina. Hetki ennen aamunsarastusta sain levottoman unen.
Onneksi täysikuuhun osaa jo varautua. Varsinainen täysikuuhan oli lauantaina. Tänään varaudun Kuun kumotukseen ottamalla kantapaarissa hiukan rauhoittavaa likumenttia. Ja huoli pois, kaverit, diagnoosini on tulossa. Kummasti vaan mun psykiatrit joutuu sairaslomalle, juuri kun olen saanut heihin hyvän yhteyden.
Onx muilla yhtä kovaa kuutamolla? Toivepiisi Moonlight shadow.
Eilen, kuuhulluuden vaivaamana ja valvottamana ja muutenkin herkäässä mielentilassa menin ulos tupakalle, katselemaan tuota Äiti Maan kosmista kaveria. Siellä se loisti voimiensa tunnossa. Aistit herkistyivät.
Repaleisten sumuharsojen seassa vaelsi Tuonelan Wäki kuiskutellen seuraamaan pitoihinsa aliseen maailmaan. Kettu haukahteli kuulle ja siihen yhtyivät naapurin koirat ulisten ja kahleitaan kalistellen. Yht'äkkiä huomasin itsekin äriseväni leuka kohden kuuta.
Ilmassa oli taikaa ja jotain mysteerimaista. Pöllöt ympyrää lensivät ja lepakot esittivät dance macabrea pelottavan lähellä kuontaloani. Äänten ja aistimusten tulva repi tärykalvojani ja viimeisillä voimillani kiskoin itseni sisään. Vavisten horjuin vuoteeseen ja yksinäisyydessäni puristin tyynyä. Päässäni soi Heartin siskosten laulamana tauotta kappale Alone, hikoilin ja vapisin mennyisyyden aaveiden noustessa tajuntaani itsevarman voitokkaina. Hetki ennen aamunsarastusta sain levottoman unen.
Onneksi täysikuuhun osaa jo varautua. Varsinainen täysikuuhan oli lauantaina. Tänään varaudun Kuun kumotukseen ottamalla kantapaarissa hiukan rauhoittavaa likumenttia. Ja huoli pois, kaverit, diagnoosini on tulossa. Kummasti vaan mun psykiatrit joutuu sairaslomalle, juuri kun olen saanut heihin hyvän yhteyden.
Onx muilla yhtä kovaa kuutamolla? Toivepiisi Moonlight shadow.
Vastaukset 78
Vanhimmat
Ei ole sitten minkäänlaisia oireita, jos syntymä hulluutta ei ota huomioon...=))))
Mulla on sekin. Siis nyt menee huonosti.
Pikkasen hulluilee siellä ja tuolla on paljon helpompaa kuin painais menemään pipo tiukalla.
Siks toisekseen hulluilla on helppoa, sen kun viheltelee vaan...=))))
...oot maheton naistenmies. Voiks sitä Kuuta nähdä niikö yhtäaikaa vanhalla ja uudella mantereella? Kyllä mullakin hyviä muistoja kuutamoista on, mut ne menneisyyden aaveet ja noitaveri...
Voi sen kuun nähdä yhtäaikaa. Kun meillä on aamu, niillä on eilinen ilta. Sen takia ne sanovat meitä "vanhemmiksi", kun me jo mennään seuraavassa päivässä kuin he. Mutta kuu on sama.
Ilmanks tässä vihellyttää. Kuule, asiasta kahdeksantenteen. Kannettava sali on melkein valmis. Yks onkelma siinä vielä on, se painaa kolmisensataa kiloa...
Niihän se kyllä noilla etäisyyksillä on, ei ole koskaan tukkut puheeksi tai ajateltua. Tota ois voinut itekin käyttää. No ihan meidän kesken, pääsitkö....?
Eihän tuommoista saa liikkeelle erkkikään...=))))
Saiskos siihen mitenkään pyöriä alle ja pientä moottoria. Helpottais elämää kummasti.
..on sitten vain miehille. Kielletty naisilta!
Kysymykseesi: "Pääsitkö..."
Tarkoitat varmaan niinkuin pääsinkö keppiä kastamaan? Yölliselle uintireissulle pääsin Kimin kanssa, siinä se keppi kastui, ei muuta.
Aika hieno fiilis varmaan jäi siitä uinnista. Eihän se nyt aina pääasia ole.
..hyvä muisto jäi, varmasti muistan tapahtuman vielä vanhainkodissakin. Se ei todellakaan ole pääasia, vaikka monet kuvittelevat miesten ajattelumaailman olevan niin suppeaa.
Mä lähen pajalle yösytännä kehitteleen, on sen verta mielenkiintonen rojekti. Kyllä mä sen sulle väännän valmiiksi. Menköön perkele vaikka ikä ja terveys. Alkaa ottaa pattiin tää onkelma.
Mä tuun auttamaan, kolautetaan hullut päät yhteen. Saadaan aikaan ainakin kaaos jos ei muuta...=))))
Tuossa ideassa on puhdasta miesenergiaa. Laitetaan homma toimimaan. Kuuluuks tähä sit pilsneri niinkun inspiroivana tekijänä?
tarpeen mukaan. Sillähän se homma aletaan, otetaan pilsu ja mietitään, jos synny tulosta otetaan toinen... ja sitä rataa, siinähän se seuraavan päivän kaaos onkin jo valmiina...=))))
Me ollaan aika lailla samoilla linjoilla. Tää tehhään. Hitsaillaan, väännetään, käännetään jne (ja juodaqan pilsneriä joka väliin). Aivan varmasti jotain syntyy, ainakin sanomista.
on hyvä jatkaa seuraavana päivänä pilsulla ja aloittaa taas alusta...=))))
..ihan tavallinen vaan. Yksi juttu pitää aina olla varastossa joka tilanteeseen.
Kuujuttuni sijoittuu Amerikan Yhdysvaltoihin. Olin poikamiehenä 2 viikon lomalla yhdella maailman hienoimmista hiekkarannastoista Miami Beachillä.
Tapasin naisen (amerikkalaisen). Istuimme öisellä hiekkarannalla katsomassa täysikuuta. Tällöin sanoin hänelle kömpelöllä englannillani: "Asumme viiden tuhannen kilometrin päässä toisistamme, mutta iltaisin katsomme tätä samaa kuuta".
Ole hyvä, uusi-äijäkäs, kyllä täysikuu aiheuttaa myös hyviä, jopa romanttisia tuntemuksia.
Meni toi Sinulle tarkoitettu tuonne ylempään, mut löytänet sieltä.
No problem.
...ja seuraan sen kasvamista netinkin kautta.
Joku kohtalotoverikin sentään. Meikäläinen plärää ihan almanakkaa ja taivasta sekä kasvavaa ihmissusimaista levottomuutta sisälläni.
Kuuhullu?
Miksei voi olla kuuviisas?
Minä olen kuuviisas - älyän olla pois töistä ynnä muusta pahanteosta täydenkuun aikaan... ;D
Pitää muuten paikkansa - kuu, ja varsinkin sen täysi ilmestymä sekoittaa monen suht fiksunkin nupin (päästä puhumattakaan ;D) - töissäni sen saan sitten huomata - kaikki arpeni ovat tulleet täydenkuun aikana *höh*
Juuri äsken soitin terapeutilleni ja kuvailin oireitasi - hän sanoi että "tunnen sen perr... -jotain epäselvää mutinaa- ...lomani alkoi juuri" ja däng piskasi luurin kiinni ;D
Niin päättyi sekin, lupaavasti alkanut, hoitosuhde... *ihmettelee*
On se kumma kun kukaan ei halua nykyään puhua kuusta...
Toivebiisi; Roy Orbison - Blue Moon
Kuuhullu, kun harvaa se viisaaksi tekee. Vähä niikö toi toi mikäsenytoli...Viina, joo!
Tää kuuhulluus on kyllä oikeasti yksi vähätellyimpiä juttuja. Ei kaikki myytit ihmissudet ja muut veijarit tuulesta (tässä tapauksessa aurinkotuulesta) temmattuja ole. Eiks sunkin pitäisi oikeasti saada täysikuulisä. Kysy pomoltasi, tai no, älä kysy.
Alkaahan noi kallonkutistajat vähiin käydä. Sairaslomaa ne kyllä lupaa, jos minä lupaan olla menemättä otille. Postissa laittavat, pelkurit!
P.s Missä kohtaa Sinulla niitä arpia, onko tsexikkäitä, ajattelin vaan...
Niitä on naamassa.. ;D
Tseksikkäitä?!!
Muuten olen kyllä kanssasi samaa mieltä - vampyyrit ja muut kuu-jutut eivät voi olla ihan juttuja vaan...
Hää, kysyinkin joskus, kun menin sairaslomalappu räpylässä ja silmäkulma tikattuna toimistolle...
Must tuntuu ettei mua ymmärretty - sanoivat: ota nyt rauhallisesti ja syö kaikki pillerit, mitä kiltti tohtori-setä määräsi... ;D
On mullakin arpia naamassa. Sulla toi pär...kasvot on vaan sen verta kauniimmat alun perin, ettei arpia huomaa (katse kiinnittyy viehkeänveikeisiin älykkyyttäsi kiehtovalla tavalla heijastaviin silmiisi).
Kyllä ne ymmärtää, ne ei vaan HALUU ymmärtää.
Voihan olla että ne arvet ovat minua kaunistaneet... kiristää vähän sieltä ja täältä - ei näy rypyt niin paljoo... ;D
Kuusta meidän piti puhua - ajatteles jos maallakin olisi useita kuita, olisko hulluus sen mukaan myös?
...tarvihtaisiin. Eiks Maalla ole toinenkin kuu, pieni sellainen. Miten nyt kuu luokitellaan. Asteroideja ainakin on asettautunut Maata kiertämään.
Kyllä Sun kasvoistakin saisi juttua aikaan aika paljonkin.
Sijaitsee kahden punahuulen reunustama aukko, jota suuksi kutsutaan...
Sieltä tulee juttua monenlaista, kovaa, pehmeää, käsittämätöntä, vallatonta... ;D
Aika paljonkin...
Taas hän käsittää väärin ja on niin vaatimatonta, niin vaatimatonta.
En oo ollut hullu (sormet ristissä selän takana)
Terapeutille on vaan niin vaikee päästä kun kaikki on burnout lomalla,ettei sulla vaan ole jotain asian kanssa tekemistä;)
Mutta kyll täytyy myöntää että oikein kirkas täysikuu tekee vaikutuksen varsinkin elokuun täyskuut *huoks* ;)
Pellellä on Tähtivaeltaja-levyllä sen niminen piisi kö Elokuun illat. Ootko kuullut? Joo, kyllä Lääkäriliitto varmaan kohta kanteella nakkaa.
Huoks vaan itelles.
En minä muista biisiä,hyräiles vähän alkuu,mitä ei kuulu mitään?;)Toisaalta ei se hyräily auta kun mulla on toi varhaisdementia jonka ainoo hyvä puoli on siinä että joka päivä tapaa uusia
ihmisiä;))
Tälleen: Hy-hy-hy-hym-hym-hym-hym-hyy-hy-höö, sit kertosäe, etkö muista? Hmm, mä keksin yhden sovelluksen tolle Sun varhaisdementialle, mutta periaatteessa olen herrasmies, joten en sano.
Muuten ole vaikee arvata mitä ajattelit;)Ett sitä joutuis ottaa yhden tietyn session monta kertaa kun ei muistais...oliks se se?Vai oliko mulla se likainen mielikuvitus?;)
Sinä sen sanoit, en minä. Hä-hää, oon etelleen Etelän herrasmies.Dixie soi!
Täysikuu ei häiritse untani, mutta kiehtoo mieltäni.
Toivekappale: Moonlight serenade..;D
Kiehtoo se minuakin, mutta siinä on vaaransa. Onks tuo kappale se Glenn Millerin esittämä? Aika upea tunnelman nostattaja kyllä.
- vanha, hidas ja romanttinen kappale - minäkin jaksaisin sen tanssia ;))
Josko elokuussa sitten tanssittaisiin se. Vaikka jossain meren rannalla? Voitaisiin tehdä siitä perinne. Kalenterissa olis mulla aina huomautus. Tanssii Lady Minean kanssa.
loit ihastuttavan mielikuvan...*huokaisee*
Totta puhuen, nythän minä vasta hokasin, että siitäkös tämä unettomuus johtuukin. Kuu peijakas :/
Meinaan muuten kurkata 40 Chattiin. Huudan apua, kuka pelastaa, jos on tarvis ;)
Onks se nyt järkevä liike, semmonen sätti? Tääl on kivempaa ja turvallisempaa.
Minä meinasin nukahtaa. Ei siellä kukaan mulle mitään puhunu, byääh :((
Juu. Kuuhulluus :) Mitä minä sinne chattiin ;) Päätäni kaupalle, kääks. Kurkistanpa kuitenkin. Sekin urotyö on tehtävä kerran vuodessa :))
alkoiko karvat kasvaa holtittomasti :)))) Muuten en olisi huolissani :)
En ole kuuhullu, eikä kukaan muukaan meidän perheessä. Meillä oli tosin aikoinaan koira joka oli, alkoi ulvoa aina täysikuun aikana eikä saanut nukuttua. Ei sen puolen, ei kukaan muukaan :/
kauhuleffasta. Täysikuu ja ulvova koira.
Että sitä pitää olla kaikenlaista ;)
No rintakarvoja kyllä on aika paljon, köh. Toisaalta oon huomannu, että naiset ajelee karvoja pois. Onkohqan heissä ihmissutta?
pikkupiski, vaan afgaanin vinttikoira :/ Vai oliko sekin kesytetty ihmissusi... :))
epilaattori on mun paras kaveri :))
No teille ei kyllä vieraat tullu omin lupinensa. Omenavarkaisiin tms. Haukku piti siitä huolen :D
meidän onnettomien nukkujien kesken. Kummasti rauhoittaa, kun toinenkin jossakin valvoo...
...ei oo kuusta kiinni!
tai liikaa miettimistä. Ne ei anna rauhaa yölläkään - tunnustan.
Mä nukuin sikeet iltapäivätorkut ja nyt VALVOTTAA!!
Nyt kun kerta valvot, niin sallithan pienen keskustelun :)
no sä haaveilet... pienestä keskustelusta?
joka auttaisi uskomaan, että on sentään olemassa kunnon tyyppejäkin.
Miksi kunnollinen, tämän ikäinen, savuton, sievä, kiltti, kunnollinen, uskollinen ja ok-nainen ei löydä kunnon miestä?
Sas se :)
Mikä on se kunnon mies? Miten korkeella rima on?
Selväjärkinen, ei narsisti tai naisten hakkaaja, yhteistyökykyinen, mieluiten pitkä ja miehekäs, naista kunnioittava, ok-näköinen ja ennen kaikkea uskollinen ja rauhallinen.
nyt mä muistankin... muutama päivä sitten taisit julkistaa että sulla on tää haku päällä. Eiks treffejä oo järjestynyt?
narsistit ja väkivaltaiset epäilemättä on avoimen haun riskejä. Ja eiks tää narsismi paljastukin vasta viiveellä?
Onko rima liian korkealla. Pitäiskö minun muuttaa itseäni. Alkaa käyttäytyä kuten suuren maailman naiset: yhden yön juttuja, jos mies ei miellytä, niin potkut, huutaa ja ärjyä ja pitää päänsä viimeiseen asti.
Jos tollasen täyskäännöksen tekisit niin voisit kasvattajana joutua vaikeuksiin. Tartuttaisit levottomuuden lapsiis ja sitä tuskin tahdot?
Syy löytyy ilmeisesti minusta. Olen liian arka ja toisaalta tämäkin palstalainen, jonka kanssa olen kirjoitellut, on hieman sekaisin oman tilanteensa kanssa.
Sekaisinhan tässä on varmaan enemmän tai vähemmän jokainen... minäkin.
Liian iso muutos ja ei se varmaan olisi sen arvoista, kun ajattelee, että joutuisi sotimaan itseään vastaan.
Mä oon myös ujo kotihiiri ja siks netti sopii mulle!
Luulin, että sulla on asiat ihan ok.
Mulla on niin vilkas tää... mielikuvitus ja sisäinen elämä! Ja tällanen nettijuttelu vain ruokkii sitä.
Ujo minäkin, mutta hyvässä seurassa olisin kyllä kovin innokas menemään tanssimaan tai ihan vaikka elokuviin. Oman aikuisen seurassa, eikä tyttöporukassa, jossa tuntee olevansa kuin lihatiskillä ja tyrkyllä.
musta tuntuu että niin kuin on naisia jotka ei tahdo lihaksi tiskiin niin saman verran on miehiä jotka ei tahdo leimautua saalistajiksi!
Ei taida yhdistää :)
että ihmiset leikkii kovempia kuin mitä ovatkaan. Kun aitoa ei löydy, niin haetaan hetken hellyyttä. Vaikka kumpikin tietää, ettei tämä ole kuin näyttelemistä... Tai ainakin luulee niin, että tämä nyt on tätä vaan...hetken huumaa
Kuuhulluja on niin paljon,että meille on oma palstakin.Tervetuloa käymään:)Varsin joviaali ilmiö vähänkin herkemmillä ihmisillä.Sekä ihmissusilla.
Ehken siitä olisi apuwa. Doors on kova sana!
vaikka onkin uinunut jo vähän aikaa.The Doors-palstanhan jo tiesitkin?:P
En ole sielläkään vieraillut. Jimbohan kuoli 27-vuotiaana, niin kuin Hendrix, Joplin ja Bonhamkin.