HEI!

Luin tuossa aikaisempia juttuja, ja huomasin, että joku on joutunut kyttääjä-mummon saaliiksi.
No! Minunkin vastaukseni moiseen on se, että vanhukset elävät aika yksinäistä ja hiljaista elämää.
Tekisit suuren palveluksen ja yhden ihmisen iloiseksi, jos kävisit kylässä.
Minun naapurissani asuu vanha täti, jonka olen tuntenut jo 11 vuotta.
Silloin tällöin hänen luonaan käyn, katsomassa, ettei hän syö turhan terveellisesti (vien suklaatia.)
Ei hän ole minulle mitenkään sukua, mutta
silti on turvallista tietää, että seinän takana asuu ystävä.
(76 vuotias sellainen)
0381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Toinen samankaltainen kirjoitti:

Luin tuossa aikaisempia juttuja, ja huomasin, että joku on joutunut kyttääjä-mummon saaliiksi.
No! Minunkin vastaukseni moiseen on se, että vanhukset elävät aika yksinäistä ja hiljaista elämää.
Tekisit suuren palveluksen ja yhden ihmisen iloiseksi, jos kävisit kylässä.
Minun naapurissani asuu vanha täti, jonka olen tuntenut jo 11 vuotta.
Silloin tällöin hänen luonaan käyn, katsomassa, ettei hän syö turhan terveellisesti (vien suklaatia.)
Ei hän ole minulle mitenkään sukua, mutta
silti on turvallista tietää, että seinän takana asuu ystävä.
(76 vuotias sellainen)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu