majan teko ohje

aakkenus

en tiedä onko palsta oikea, mutta nyt oltaisiin vailla hyviä kuvia puuhun rakennettavasta majasta 6 vuotiaalle pojalle. Maja saisi olla mielellään useampi kerroksinen.Olisiko jollain vinkkejä tai linkkejä jonnekin? ehkä ennemminkin kuva olisi tarpeen

20

6878

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eräs mummi

      enkä osaa ohjeitakaan antaa.
      Meillä on kuitenkin kesäasunnollamme saaressa viime kesänä valmistunut maja puussa. Poikamme sen teki 6- ja 7 - vuotiaille lapsilleen.
      Majaa aloitettiin rakentamaan jo edellisenä kesänä, jolloin se ei kuitenkaan valmistunut. Alunperin oli tarkoitus tehdä kaislakatto. Koska se jäi kesken, seuraus oli, että kaislat levisivät ympäri pihaa. Alimmaisena oli kuitenkin muovikatto ja se on siinä edelleenkin. Tuskin muuta koskaan tuleekaan.
      Maja on tehty neljän, toisistaan sopivalla etäisyydellä olevan puun väliin. Ikkuna-aukkokin siinä on, tällä hetkellä avonainen. Tarkoitus kai on peittää se jollakin läpinäkyvällä muovilla.
      Epäilin, ettei niin raskas maja ylhäällä pysy, mutta siellä se vaan kököttää ja kestää kyllä aikuisenkin painon.
      Eivät lapset kuitenkaan siellä juurikaan aikaansa vietä. Mitä nyt kiipeilevät ylös ja alas tikapuita.

      Kyselin mieheltäni, mistä voisi saada rakennusohjeita. Hän ei ollut varma asiasta, mutta sanoi, että on muistaakseen joskus lukenut sellaisista "Tee itse lehdestä". Ehkä voisit tiedustella sieltä pitääkö se paikkansa ja olisiko mahdollisuus ostaa vanha lehti, taikka vain ohjeet. Siellä voisi olla kuvakin.

      • alkup678

        täytyypä yrittää löytää ko. lehtiä


    • lautoja ja tikkaat

      kyl se itte rakentaa, niin tein minäkin killinä

    • majanrakentaja

      kiinnostus majoihin ollut vuosia.Nytkin on 2 majaa läheisessä metsikössä.Olis todella kiva löytää ohjeitakin majan tekoon.Hyvin näyttää onnistuvan omillakin avuilla.Ihanaa kuulla että muitakin innostuneita rakentajia on!!Ehkä kirjastosta löytyisi piirrustuksia,tai google-haun avulla?Voisiko joku järjestää majanrakennuskilpailun?

      • atal

        ELÄVÄÄN PUUHUN EI SAA LYÖDÄ NAULOJA;SE ON KIELLETTY!
        Älä tallaa nurmikoita,ÄLÄ PUITA VAHINGOITA.....

        Tekisin lattian jostakin kestävästä, kyllin tiiviistä verkosta.Köydellä kiinni runkoihin ja katon pressusta,Sitten sitä verkkoa myös senverran seiniksi,ettei sieltä tipu.
        Toki lienee mahdollista tehdä puustakin,mutta kiinnistys pitää olla ilman,että elävään puuhun lyödään nauloja,Puu kärsii ja kituu, jos siihen tulee nauloja.
        Tee se itse-lehdessä ollutta majaa ei rakennettu eläviin puihin, vaan erillisille pylväille. Lehtiä löytyy ainakin täällä E-Suomessa kirjastoista ja divareista,Käykääpä seillä!
        Kirjastoissa lienee myös aika uusi kirja,nimeltään Pieni majakirja. Siinä oli kivoja vinkkejä!


      • markka
        atal kirjoitti:

        ELÄVÄÄN PUUHUN EI SAA LYÖDÄ NAULOJA;SE ON KIELLETTY!
        Älä tallaa nurmikoita,ÄLÄ PUITA VAHINGOITA.....

        Tekisin lattian jostakin kestävästä, kyllin tiiviistä verkosta.Köydellä kiinni runkoihin ja katon pressusta,Sitten sitä verkkoa myös senverran seiniksi,ettei sieltä tipu.
        Toki lienee mahdollista tehdä puustakin,mutta kiinnistys pitää olla ilman,että elävään puuhun lyödään nauloja,Puu kärsii ja kituu, jos siihen tulee nauloja.
        Tee se itse-lehdessä ollutta majaa ei rakennettu eläviin puihin, vaan erillisille pylväille. Lehtiä löytyy ainakin täällä E-Suomessa kirjastoista ja divareista,Käykääpä seillä!
        Kirjastoissa lienee myös aika uusi kirja,nimeltään Pieni majakirja. Siinä oli kivoja vinkkejä!

        miksi muka nurmikkoa ei saa tallata sillä kyllähän aina kun posti ym muuta tehdään nurmikkoa tallataan


    • luonnonsuojelija

      Puuhun ei ole kyllä hyvä sitoa köyttä/naruakaan sillä puu vahingoittuu siitäkin voisiko maja ehkä olla maassa jos siitä ollaan tekemässä useakerroksisempia tai vaikka tuki puilla?

      • "Elä ja anna elää"

        Maa ja kaikki massa jokaista käpyä ja kiveä myöden on elävää!! Jos poraat peruskallioon reijän se kärsii ihan yhtä lailla kuin puukin! Et ei ois hyvä olla liian ajattelevainen.. näinkin primitiivisessä planeetassa kun ollaan. ! ;)


    • majaexpertti

      puuhun saa lyödä nauloja ja naruakin saa käyttää! kyllä niitä puitakin riittää! metsä paloissakin menee hirveästi metsää eikä kukaan huolehdi siitä että kuinka paljon puita silloin kuolee! minun poikani teki juuri tässä keväällä majan hän kävi itse kirveellä kaatamassa puut ja teki hienon majan puuhun!

    • nimeltämainitsematon

      Juu eli oiskos kellään majanrakennus ohjeita/vinkkejä, mistä sellaisia löytyypi?
      pihalle olis tulossa kesällä maja nimittäin. Ja millaistas puuta siihen ois paras käyttää?

    • hohhoijaa vihervouho

      Puu ei kärsi eikä kidu, sillä ei ole mitään aivoja pöljät..

      • ESMUMMO

        Moi


    • viksut mukulat

      No lol.

      Taitaa olla betoniviidakossa kasvaneet mukulat asialla.
      Kun minä olin lapsi (olen syntynyt -83), tehtiin systerin kanssa joka toinen viikonloppu ainakin uusi maja, mummolassa maalla kun oltiin ja metsää ja peltoa riitti. Milloin pyydettiin mummulta vahakangasta (tehtiin tiipii kun löydettiin metsästä heinäseipäitä), pyydettiin papalta vasaraa lainaksi ja nauloja kun löydettiin ties mitä rakennusjätettä josta parilla naulalla ja laudan pätkällä sai kivan laatikon ovella aikaiseksi. Ei silloin kyselty mitään ohjeita, itse etsittiin värkit ja tehtiin.

      Lumimajat oli asia erikseen.

    • tee vaan :-)

      Puumajan rakentaminen on helppoa. Tarvitset nauloja, paksuja ja kestäviä lankkuja, sahan ja vasaran. Sitten etsit neljä puuta, jotka muodostavat neliön. Naulaa kaksi lankkua tuki parruiksi vastakkain siihen korkeuteen mihin haluat. Sitten lattia yksinkertaisesti laitetaan lankkuja vierekkäin ja naulataan kiinni (kuitenkin niin että lattiassa olevat raot olisivat mahdollisimman pieniä). Seiniä ja tyylejä tyylejä tehdä niitä on monia, joten niiden teosta en muuta sano (kuvahausta "puumaja") . Kattojakin on vaikka minkä laisia, mutta suosittelen joko jättämään sen kokonaan pois tai tekemään peltikaton tukiparruilla (HUOM! Peltikaton reunat ovat teräviä ja siksi on hyvä esim. Paukuttaa vasaralla ne sisäänpäin.)

    • Minna_123123

      No voi että, sillonku olin mukula, nii rakennettii majat iha omin avuin....
      Ei siinä mittää ohjetta tarveta.. Omat lapsetki rakentellee majaa justiisa
      nyt eikä siihe mittää kaaviota tartteta :)

    • gogu

      rakennan just kverin kaa majaa ei siinä ongelmia ole iha helppoa. tarvikkeet
      1.vasara
      2.saha
      3.nauloja
      4.lankkuja
      5.älyä
      6.voimaa

      • Anonyymi

        7pyörösaha
        8 pistosaha
        9pultti
        10mutteri
        11 mega force


    • gogu

      eikä ohjetta kysytty ja miks pittäis.pistää vaan puuta puuhun naulalla.

    • ^karkuri^

      Joo ehdotan että vanha pressu kieräytetään sen toisesta pitkästä päästä puunrungon ympärille kannattaa ylettää maahan vinossa ja lattia laita irtonaisia lankkuja ja makuupusii niin tadaa siellä voi vaikka nukkua!

    • apafa

      Rakensin oman majani trukkilavoista maahan ja seon kaksikerroksinen on siä myös kamiina.on pressukatto myös sängyt on vesijohto ja sähkrt.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6040
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4137
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      255
      2083
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1846
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe