kappaleen paino lämmetessään. Muistelen jotain kansakouluajoilta kun 1km3 vesimäärän lämpöä nostaa 1 astetta niin paino jotain lisääntyy. Netistä ei löydy hakemallakaan.
Lisääntyykö?
maalaisukko
5414
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yleisesti ottaen ei nouse. Tosin veden paino on painavimmillaan 4° Celsius, joka tarkoittaa sitä että järvet tuppaavat jäätymään pinnalta, eikä pohjalta.
Useimmat aineet, myös vesi (ainakin höyrynä) käytännössä kevenevät lämmetessään (massa toki pysyy samana). Tämä johtuu siitä, että lämmetessään niiden tilavuus lisääntyy, mutta tiheys vähenee, jolloin ilman aiheuttama noste kappaleelle nousee suuremmaksi tekijäksi, esimerkiksi kuumailmapallossa tämä on selvästi esillä.
kuumailmapallo juttua vaan niinkuin suhteellisuusteorian kannalta. Jotkut väittää energian olevan massaa ja massan energiaa. Ja lisäksi väittävät energian olevan lämpöä. Kokemuksesta kyllä tiedän energian olevan lämpöä. Tuskin sillä on massaa (painoa) niinkuin kansakoulussa on opetettu. Jos en nyt ihan väärin muista.
Lämpöhän on tavallaan liikeenergiaa (atomitasolla).
Joten kyllä suhteellisuusteorian mukaan paino (massa) nousee vähäsen.
Eli aineen atomien lämpövärähtely aiheuttaa gravitaation. Aineen massa, energia ja gravitaatio ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Mitä enemmän energiaa (lämpövärähtelyä) aineessa on sen voimakkaampi on gravikenttä.
Jos aine on absoluuttisessa 0-pisteessä ei sillä ole energiaa eikä näinollen myöskään gravikenttää. Aineesta on silloin jäljellä vain massa. Tämä selittää maailmankaikkeuden laajenemisen. Kun universumin energiamäärä vähenee silloin myös gravitaatio vähenee. Tietenkin on universumin oltava pyörivässä liikkeessä jotta laajeneminen tapahtuu.
Toisessa ääripäässä eli suuren energian tilassa on asetettava raja gravin kasvulle. Ilmeisesti tietyssä energiatilassa aineen rakenne rikkoontuu ja gravin kasvu loppuu. Tämä estää ns. mustan aukon synnyn. Eli mahdoton on mahdotonta.
Voidaanko labrassa tutkia gravitaatiota alhaisessa lämpötilassa, lähes absoluuttisessa o-pisteessä. Voidaanko tutkittavan kappaleen massassa (painossa) todeta muutosta. Ei voida. Sijaitseehan se tutkittava kappale labran gravitaatiokentässä. Sen kappaleen massa (paino) on tasan saman verran oli sillä kappaleella oma gravitaatiokenttä taikka ei.
Näinhän se on.
Dm=DE/C^2, tuo D on delta. Veden ominaislämpökapasiteetin, -tiheyden ja valon nopeyden tyhjössä saat taulukoista, muuta et tarvitse.
Tietysti sinun tulee olettaa veden alkulämpötila.
Unohtuiko jotain? Ei vissiin...