Naapurin koira meluaa ok-talon pihalla aamusta-iltaan ja illasta-aamuun ja häiritsee näin muita alueella asuvia. Koiran omistajille on yritetty puhua asiasta kauniisti ja vähän vähemmän kauniisti,mutta he eivät asian eteen kuitenkaan mitään tee. poliisille ja eläinsuojeluvalvojallekin asiasta on ilmoitettu,mutta he ovat neuvoneet ottamaan yhteyttä kaupungin terveystarkastajaan joka ei myöskään jaksa persettään tuolista nostaa asian hoitamiseksi. Kyseessä on n.2v saksanpaimenkoira joka ei ole enää tänävuonna pääsyt lenkille juoksunarua pidemmälle.
Mitä tehtävissä
Raision Vatselassa
2449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
pitäisi poliisille kuulua, jos kyse on jatkuvasta häiriöstä.
Minulla on samanlainen ongelma.
Naapurissani asuu pk-harrastaja, joka on kouluttanut koiransa hyvin, kilpaileekin, mutta kasvattanut koiraansa hän ei ole.
Olen joskus antanut neuvojakin, kun on kysynyt. Mutta ei koskaan ole neuvojani noudattanut.
Aina kun tämä nainen tulee töistä, koira räyhää ja kiljuu kuin mielipuoli.Koira on palkan kun omistaja lähtee välittömästi sen kanssa ns. lenkille.
Juuri koskaan en ole kuullut koiraa kieltävän. Koiran tarhakin on aivan rajallani kiinni.
Koira haukkuu, räyhää, pyörii häntänsä ympäri, kaivaa ja pyörittelee kiviä ja rähisee ym. ym.
Ei ole mukavaa kun yrittäisi yövuoron jälkeen nukkua. Mutta minkäs teet kun ei puhe mene perille.
Kyllä meitä häiriköityjä on muitakin, mutta mitä tehdä????