Kertokaa äitit

-toista odotellaan-

Hei.
Huomasin täällä olevan äitejä, joilla lapsi syntynyt 35-36 viikoilla. Olisin tosi kiinnostunut kuulemaan miten teillä on alkutaipale taaperoiden kanssa sujunut. Minkä kokoisia lapset olivat syntyessään, Oliko ongelmia (keskoskaappi, happi?) ja kestikö sairaalassa olo pitkään. Itselläni on tilanne että viikkoja nyt on 35 2 ja raskausmyrkytyksen oireet tahtovat pukata päälle ja synnytyksen käynnistäminen on mahdollisesti ajankohtainen hyvinkin pian. Hirvittää vain kuinka elämä pienen kanssa lähtee sujumaan vaikkei ihan pieni keskonen enää olekkaan, esikoinen kun syntyi 39 viikolla lähes neljä kiloisena :)
kiitän tuhannesti vastauksistanne.

12

2297

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaksi

      lasta syntynyt 35-viikkoisina.
      Toinen (3530g) oli verensokerin heittelyn ja keltaisuuden vuoksi keskolassa 5 päivää.
      Toinen syntyi hätäsektiolla istukan irrottua (3100g) ja oli huonossa kunnossa, sai mm. verensiirron ja oli hengityskoneessa yli viikon.

      Molemmat on kasvaneet terveiksi ja reippaiksi lapsiksi. Kotona ekoina viikkoina ainoa ongelma oli, etteivät jaksaneet imeä tarpeeksi maitoa pullosta (tissiä ei yhtään) ennenkuin nukahtivat. Sairaalan ohjeiden mukaan piti nipistää niskasta aina, kun meinasi nukahtaa kesken syömisen.

    • mirtzu

      poikamme syntyi rv35 2 ja painoi 1890g ja oli 43cm. jouduin viisi päivää aikaisemmin sairaalaan ennen synnytystä korkeiden proteiinien takia ja sitten otettiin lapsivesipunktio ja todettiin että keuhkot vauvalla tarpeeksi kehittyneet että voidaan käynnistää. käynnistettiin ja syntyi alateitse.

      sairaalassa poika joutui olemaan kaksi viikkoa.ensin kaikki meni loistavasti ja sitten lopetti syömisen ja laittoivat sille nenämahaletkun. no siiten muutaman päivän kulttua taas rupesi syömään kunnolla. kun paino oli yli 2kg pääsi kotiin. kotona paino nousi todella hyvin ja nyt poika on 10 1/2kk ja painoa on vähän yli 10kg ja pituutta 72cm ja on erittäin vilkas ja terve poika ja hymyilee paljon..=)

    • Äidiksi 04

      syntyivät käynnistämällä (raskausmyrkytyksen takia) 36 4.

      A 2350g, 46cm
      B 2450g, 47cm

      Sairaalassa oltiin 6 päivää. Lapset olisivat päässeet aijemminkin, mutta itseni takia oltiin, kun piti seurata, että arvot alkaa laskemaan. B:llä hieman keltaisuutta ja kumpaiseltakin seurattiin kolmena päivänä verensokereita. Alusta asti kuitenkin vierihoidossa. Virkeitä vauvoja!

      Imettäminen lähti hyvin käyntiin ja lisämaidon jätin pois kolmantena päivänä. Lapset kasvoivat ja kehittyivät tasaisesti ja niin edelleen.

      Motorinen kehitys oli/on pikaista ja puhepuoli rullaa jo todella hyvin, ikää alle kaksi vuotta.

      A lapsi on hieman ikäisiään kevyempi, mutta muutoin ei uskoisi keskosiksi. Vaikka itse en osaa ajatella heitä (edes vauvana) keskosina.

      Etukäteen murehdin, etten uskalla koskea vauvoihin, saati keskosiin. Mutta siihen tottui päivässä, mieskin! =) Jälkikäteen kuvia katsoessa järkyttyy lasten pienuudesta, mutta silloin sitä ei miettinyt. Nyt en uskalla ottaa edes 3kk täysikäistä (vierasta) vauvaa syliin.

    • rv.35

      Ja molemmat syntyivät terveinä ja hyväkuntoisina.
      A-vauva painoi 2.400 ja 45cm.
      B-vauva painoi 2.000 ja 46cm.
      Molemmat viettivät ihan ensimmäisen yönsä täällä ulkomaailmassa lämpökaapissa ja olivat hyvässä tarkkailussa keskolassa.
      Seuraavana päivänä vauvat pääsivät unipatjalle, joka olisi heti alkanut hälyttämään, mikäli hengityskatkos olisi tullut.
      He olivat sairaalassa 3 viikkoa, jossa iskän kanssa kävimme vauvojamme hoitamassa jokaisena päivänä.
      ONNEA SINULLE !!!
      KYLLÄ KAIKKI HYVIN MENEE !!

    • vastaa

      Kaikki sujui hienosti kotona. Pikkuiseen tottui. Hän oli aivan ihana ja sopiva syliin. Syntyessään oli erinäisten ongelmien vuoksi vain 1500 g. Hän ei tarvinnut keskoskaappia. Ei mitään muuta erityistä kuin lämpöpatjan. Sairaalassa oli siihen asti, kunnes paino saavutti 2 kg rajan. Nyt on ikäisiään keskimääräistä pitempi ekaluokkalainen, hoikka ja nätti, fiksu tyttö.

    • ETTÄ ...........

      Hienosti sujui, vaikka syntyivät rv.35.
      Pieniähän olivat mutta luonto on asian järjestänyt niin, että älä suotta murhetta ja huolta kanna.
      Kaikki sujuu HYVIN!!!!
      Usko pois vaan!!!!
      Ei ole ollut titenkään helppoa olla kaksosten äiti mutta osaan antaa arvoa sille, että heitä on kerralla kaksi ja toisilleen seuraa.
      Ovat omia yksilöitään, tottakai.
      En osaa pitää heitä kaksosina, vaikka sitä ovatkin.

      • syntyi

        Meillä syntyi rv 36 3. Koita vaan sinnitellä niin, että olisi jo RV 36 menossa, silloin pitäisi olla kyllä erinomaiset mahdollisuudet, että kaikki on ok. Meidän vauva painoi 2,7 kg ja mitään komplikaatioita, seurantoja yms. ei ole. Sairaalassa 4 pv, seurattiin vauvan bilirubiiniarvoja. Nyt 33kk:n ikäisen ottanut kaikki ikäisensä kiinni ja neuvola pituus/painotaulukoissa mennään jos yli keskiarvon.


    • syntyi 35+5

      sokerit laski ja poika joutui lasten osastolle oli siellä vajaan vuorokauden ja sain hänet vieri hoitoon sairaalassa olimme viikon koska mulla oli kohtutulehdus.

      poikamme syntyessään oli 2430g ja 45cm nyt alle 3kk ja painaa jo viitisen kiloa ja kaikki sujunut todella hyvin. Poikakin on jo oppinut olemaan hereillä ja on tyytyväinen! pitää päätään itse ja nauraa äitille ja isille!

      uskon kyllä että kaikki hoituu

    • naikkonen75

      Mulla on tyttö syntynyt rv 36 4 oli 3060g ja 48cm. Ei ollut missään keskoshoidoissa. Sairaalasta päästiin 8pvä päästä vasta,kun tyttö alkoi kellastumaan ja joutui 2 pvä olla sinivalossa. Poika syntyi rv 34 5 oli 2560g ja 45cm. Eli ihan hyvän kokosia vauvoja olivat vaikka etuajassa mailmaan putkahtivatkin. Poika oli 5 pvä lasten osastolla seurattavana jaksaako itse syödä ja alkaako kellastumaan. Söi hyvin eikä alkanut kellastumaan ja niin pääsimme kotia. Mitään raskausmyrkytystä ym minulla ei ole ollut ja synnytykset ovat itsestään lähteneet käyntiin. Syytä noihin ennen aikasiin synnytyksiin ei tiedetä. Sain viime vuonna 3 lapsen joka sit taas syntyi jo 38 2rv. Joutui myös valohoitoon. Ja keskokseksi lasketaan vauva joka on syntynyt ennen rv 32. Sen jälkeen syntyneet ovat vain ennen aikaisia. ;o) Nykyään on niin hyvät hoidot ym, että tuskin sinunkaan vauvalla hätää on. Koitahan jaksella!!

      • olet väärässä

        kyllä se keskosen raja on 37 rv.


    • -toinenkin jo syntynyt-

      Minä se aikanaan "hätääntyneenä" alkuperäisen kysymyksen kirjoitin. Yli kolme kiloinen tyttö syntyi rv 37 ja nyt on ikää jo 3 kuukautta. Kaikki meni loppujenlopuksi kaikenpuolin hyvin vaikka raskausaika olikin aika stressaavaa ja käynnistetty synnytys rankka. Mutta lopputulos on ihana pikkuprinsessa. Kiitos kaikille kannustavista viesteistä :)

      • nopeesti menee

        Meille syntyi ensimmäinen rv 36.
        Synnytyksessä sai pisteet vain 2-4.
        Happeen joutui heti ja oli 80% hapessa 1 kk.
        Hänet hätäkastettiin ja veret vaihdettiin.
        Oli se kauhea huoli aina lapsen taisteluista että jääkö hän henkiin.
        Hän painoi synt.2460g ja pituus 47.
        4 v hän sairasti paljon ja oli 10 kertoja sairaalassa.
        Hänestä on kehittynyt iso ja vahva poika joka on jo aikuinen,
        Meille silloin syntyi 1v päästä seuraava ja hän oli erittäin kiltti lapsi söi ja nukkui.
        Nyt meillä on kaikkiaan 7 lasta ja kaikki on mennyt aika hyvin kun näin jälkeen pain ajattelee.
        Olen jokaisen lapsen valillä käynyt töissä ja kotona on ollut äiti, isä tai jokin lastenhoitaja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      23
      1415
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      171
      1091
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1090
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      785
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      782
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      771
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      731
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      724
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      679
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      600
      653
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      627
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      588
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      9
      575
    15. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      573
    16. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    17. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      545
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      543
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      511
    20. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      510
    Aihe