Nyt Kajaanin päättäjät ja muutkin jotka tuntevat voivansa vaikuttaa asiaan. Eli näissä valtion työpaikkojen hajasijoituksessa esim. Hämeenlinna on saamassa jopa 500 työpaikkaa, vaikka ei tarvitsisi niitä niin paljon kuin Kajaani. Olen kuullut Kajaanin saavan toistaiseksi vain 30 työpaikkaa. Missä vika??? Johtava valtiosihteeri Risto Volanen onniteli Hämeenlinnaa hyvistä saavutuksista kotiuttaa työpaikkoja Hämeenlinnaan. Eli kyseessä on kisa, skaba, race yms! Herätys Kajaanin päättäjät, nyt olisi vielä mahdollisuus saada sellaisia työpaikkoja Kajaaniin, joiden palkkaa kaupungin ei tarvitse maksaa...
Loppaamaan
Loppari
0265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.