poliisi

ilm tahallisesti ei tosin henkirikostutkimusta vaan muuta julkisen vainonnan uhriksi joutuneen yksityisen perusoikeuksia.=rikostutkija on kertonut että on niin paljon muita juttuja ettei ole aikaa.
KYSYMYS mihin otamme yhteyttä kun oman kunnan poliisi on ylityölistetty?
voidaanko pyytää muuta kaupunkia tai mitä ja mistä saamme apua.!!
asianajajamme on allikällä lyöty eikä halua aiheuttaa meille lisää kustannuksia.
Tämä ei ole vitsi
kiitos oikeasta avusta
4517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oikea apu löytyy Eduskunnasta. Se vahvistaa kerran vuodessa valtion talousarvion, eli budjetin, missä poliisinkin määrärahat ovat. Yritäppä sinne.

Äänestä
  • eli onko se sitten oikeus-asiamies vai keheen otetaan yhteyttä?kiitos

    Äänestä

  • avusta kirjoitti:

    eli onko se sitten oikeus-asiamies vai keheen otetaan yhteyttä?kiitos

    Se menee näin. Sinut laitetaan tekemään yksin työtä, mikä normaalisti vaatii kymmenen työntekijää.
    Rehkit ja rehkit, mutta et kuitekaan pysty tekemään kuin sen yhden edestä. Loput jäävät tekemättä.

    Äänestä

Toimintaa..
veljeily ja villalla painaminen kunniassa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laiminlyö kirjoitti:

ilm tahallisesti ei tosin henkirikostutkimusta vaan muuta julkisen vainonnan uhriksi joutuneen yksityisen perusoikeuksia.=rikostutkija on kertonut että on niin paljon muita juttuja ettei ole aikaa.
KYSYMYS mihin otamme yhteyttä kun oman kunnan poliisi on ylityölistetty?
voidaanko pyytää muuta kaupunkia tai mitä ja mistä saamme apua.!!
asianajajamme on allikällä lyöty eikä halua aiheuttaa meille lisää kustannuksia.
Tämä ei ole vitsi
kiitos oikeasta avusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu