lihan

aloitus. meillä on tähän asti syöty vasta perunaa, porkkanaa, kukkakaalia ja parsakaalia varsinaiseksi ruoaksi ja lisäksi välipalaksi hedelmäsoseita. Aamulla ja illalla puuroa. Nyt olen ajatellut aloittaa lihan ja kalan, miten olette aloittaneet, millaisista määristä ja miten olette valmistaneet?
2200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Moikka. Mä olen ostanyt kaupan lihasoseita, mutta myös tehnyt itse. Ostin erikseen palvelutiskistä alle 150g sisäpaistia, ja suikaloin ja keitin. Laitoin sekaan vähän kasviksia, koska silleen on helpompi soseuttaa kun ei oo niin kuivaa. Sit pakastin jääpalakuutiorasiassa. Niihinhän voi annostella vaikka 1/2 teelusikallista paria ekaa annosta varten, sitten teelusikallinen, sitten koko "kuutiollinen" jne. Siitä sit sekoitan omatekemien kasviskuutioiden ja/tai perunan kanssa. Tälleen tein possusta ja kanasta. Kalan ja naudan olen vasta syöttänyt kaupan purkista. Meillä kun ei ole ollut mitään allergioita, niin syötin heti eka kerralla nautaakin 1/3 purkin, seuraavalla kerralla 1/2 purkkia jne.. eli sekoittelen perunan joukkoon tai suoraan purkista.

Äänestä
  • Keitin perunaa ja porkkanaa sekä kukkakaalia tai muita vihanneksia (kesäkurpitsaa, parsaa, bataattia...) ja siinä samassa vähän lihaa tai kalaa tai vaikka kanaa. Kypsät aineet soseutin sauvasekoittimella soseeksi. Maistui hyvin meidän pojalle!

    Helpointa kalaa ruotojen suhteen on iso lohifilee, josta saa helposti napsittua ruodot pois.

    Paistijauhelihaakin käytin ja muuten paistia tai filettä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja kalan kirjoitti:

aloitus. meillä on tähän asti syöty vasta perunaa, porkkanaa, kukkakaalia ja parsakaalia varsinaiseksi ruoaksi ja lisäksi välipalaksi hedelmäsoseita. Aamulla ja illalla puuroa. Nyt olen ajatellut aloittaa lihan ja kalan, miten olette aloittaneet, millaisista määristä ja miten olette valmistaneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu