Missä menee

Taas viikonloppu takana ja tapahtui kaikenlaista. Minua mielestäni petettiin. Hän oli ollut exänsä luona yötä, mutta mitään ei kuulemma tapahtunut. Mitähän tässä oikein pitäisi enää ajatella.?
161996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Sua kusetetaan!!
V***uako se ex:n luona yöpyy!!
Paskaa jauhavat!!

Äänestä

suhteessa on vikaa, jos toiseen ei voi luottaa.

Äänestä
  • Kuinkahan mulle tuli mieleen tästä kommentista, ettei "Shanella" taida itsellään olla oikein puhtaat jauhot pussissa...Sorry ny vaan, mutta sellainen tuli oitis mieleen...

    Äänestä

itse olen myös viettänyt exän luona yötä jo seurustellessani seuraavan kanssa. älä usko sanaakaan ettei "Mitään tapahtunut". aivan varmasti on tapahtunut taikka tulee tapahtumaan. vanha suola osaa janottaa niin paljon, niin paljon.

Äänestä

Automaattisesti ei kannata olettaa, että tapahtui kaikenlaatuista eritteidenvaihtoa ja pettämistä edestä ja takaa. Suhteesta ja ihmisestä ja ex-suhteesta riippuen toki, mutta ei kannata lähteä yleistämään vain sen perusteella, että sattuivat yöpymään samassa asunnossa ja ovat joskus seurustelleet.

Vahtaatko kultaasi päivisinkin jos hän tapaa eksiään, samoin sitä seksiä voi päivälläkin harrastaa jos siihen suuntaan aikeita tai toiveita on. Tenttaatko myös muut tuttavat ja ystävät joita hän on tavannut ja joiden kohdalla on edes häviävän pieni mahdollisuus, että jotain olisi ehkä voinut mahdollisesti tapahtua?

Äänestä

olen oikeasti hyvä ystävä exäni kanssa. Ja olen ollut hänen luonaan montakin yötä seurustellessani toisen kanssa. Se on ollut loogista, koska hän asuu kaukana toisessa kaupungissa. Ei sinne oikein päiväreissulle kylään lähdetä, tai ainakaan siinä ei ole hirveästi mieltä.

Samoin mun silloinen tyttöystäväni, nykyään hänkin exäni, on ollut oman exänsä luona yötä toisessa kaupungissa seurustellessamme. Ja molempien exät ovat puolestaan olleet meillä yötä vierailuillaan.

Ja nyt asutaan edelleenkin yhdessä tämän entisen tyttöystäväni kanssa - erosta on jo kuukausia. Tietenkin tilannetta voisi olla syytä päivittää, jos/ kun toinen meistä alkaa seurustelemaan. Meille tämä kuitenkin sopii toistaiseksi hyvin, emmekä ole toisiimme sekaantuneet. Kumpikin ymmärtää, ettei siinä olisi järkeä. Enkä ole koskaan ketään pettänyt, en exien kanssa enkä kenenkään muunkaan, vaikka olenkin heidän luonaan tai samassa paikassa yöpynyt.

Mä olen edelleenkin hyvä ystävä exieni kanssa, enkä ymmärrä miksei toinenkin voisi olla. Se kertoo vain siitä, että aikoinaan kumpikaan ei ole tehnyt mitään väärää toista kohtaan, vaan eroon on päädytty muista syistä, ja ne syyt on osattu käsitellä ja selvittää. Ja sen vuoksi on kyetty jatkamaan ystävinä. Eihän se välttämättä aina onnistu, mutta onneksi mulla on ollut onni seurustella fiksujen naisten kanssa.

Parisuhde lähtee luottamuksesta. Toki maalaisjärkeäkin on syytä olla. Itse ihmettelisin varmasti exän luona yöpymistä, jos siihen ei olisi mitään syytä, ja exä asuisi samassa kaupungissa, jolloin kotiinkin olisi helppo päästä.

Äänestä
  • Ja tietenkin exän luona yöpymisestä olisi syytä keskustella etukäteen sen oman tyttöystävän kanssa. Eli avoimuus luottamuksen vastineeksi.

    Äänestä

  • vielä että... kirjoitti:

    Ja tietenkin exän luona yöpymisestä olisi syytä keskustella etukäteen sen oman tyttöystävän kanssa. Eli avoimuus luottamuksen vastineeksi.

    kun ilmoittaa nykyiselle, että nyt meen exälle.

    Äänestä

  • piirileikki..

    Äänestä

se on ihan selvä juttu. Jos exän luona pitää oikein yöpyäkin kertoo se aika paljon. Itse en tälläisen kanssa perustaisi tai jatkaisi suhdetta. Pettämistä on niin monenlaista ja exien luona yöpyminen on yksi pettämisen monista kasvoista. Jos olisin sun kengissä, lopettaisin koko touhun, menkööt exänsä luokse jos ei kerran osaa muutakaan. Vanha suola, paras suola ja sekös se vasta janottaakin. Unohda kyseinen ihminen, mene eteenpäin. Et riitä.

Äänestä

jokainen vetää itse rajat ja parisuhteessa ne vedetään yhdessä--

eli kysy kumppaniltasi, voitko säkin mennä exies luo yökylään silloin tällöin esim.

Äänestä

Mun mielestä jotain on pielessä jos ylipäätään pitää yöksi sinne exän luo mennä; tekivät mitä hyvänsä. Kyllä sitä yöt mieluiten sen oman kultsin vieressä viettää. Pettämiskysymys siis mielestäni täysin irrelevantti! Jos suhteessa ois kaikki kondiksessa, niin ei semmosia tarttis ees miettiä.

Äänestä

ajatella? Miksi tunnet tulleesi petetyksi? Mitä tapahtuu kun tapahtuu kaikenlaista? Mitä se on kun m_i_t_ä_ä_n ei tapahtunut? Sinun, hänen, exän, kenen mielestä? Onko jossain ongelma? Mikä ongelma on jos sellainen on? Kenen ongelma lopulta on? Onko ongelma yössä vai päivässä? Pitäisikö ajatella enää vai vasta nyt aloittaa ajattelu, peräti lopettaa ajattelu? Kenen sitten?

Äänestä

siitä, millaisissa väleissä he ovat? Ovatko he ystäviä ja myös sä tän exän kanssa hyvää pataa? Vai miten? Salaileeko hän asioita tästä exästään vai onko rehellinen kaikesta? Ajattelin vaan, et voihan se olla puhdasta kaveruuttakin jos kaikki on selvitetty ja jätetty taakse, mutta jos heillä jäi jotain "kesken" (?)asia onkin sitten jo ihan toinen.

Äänestä

Jäin miettimään jotain kirjoituksessasi:
"Tapahtui kaikenlaista...oli ollut exänsä luona yötä... Mitään ei kuulemma tapahtunut..."

Jos sinun pitää täällä miettiä, mitä on tapahtunut, niin tapahtunut on sen verran, että lienee syytä selvittää asia kumppanisi kanssa.

Mitä tuo "kaikenlainen" tapahtunut oli ja miksi et ollut tietoinen (kuten et ilm.ollut etukäteen), että kumppanisi yöpyy exällä?

Ennenkuin uskaltaa ottaa mitään kantaa, pitäisi tietää aika paljin enemmän asioistanne ja siitä, mitä viikonloppuna tapahtui.

Mutta noin ylipäätään tiedän, että on täysin mahdollista yöpyä exänsä luona ilman että mitään erityistä tapahtuu silloinkin, kun suhde on ohi. Sehän on jopa luonnollista: naiset ovat pelkkinä ystävinäkin usein niin läheisiä toisilleen, että pitävät tiiviisti toisiinsa yhteyttä, yövytään toisen luona. Miksi exä ei voisi olla hyvä naisystävä seurustelun päätyttyä?

Äänestä

vastauksista. Muutama on kysynyt "mitä kaikenlaista muuta tapahtui?" Ne asiat eivät liity tähän kyseiseen oli vain muutenkin ikävä viikonloppu ja tulipahan huokaistua siitäkin heti kirjotuksen alussa.Olen alkanut vakuuttumaan hänen tehneen muutakin kuin nukkuneen sohvalla. Hän kiertelee, väistelee, hymyilee hassusti. En tiennyt tästä hänen vierailustaan etukäteen, mutta jotain vaistosin ja kysyin mikä on? Tivasin tivattuani ja sain selville missä naiseni oli ollut. Tuntuu pahalta. Inhottavaa tää. Joku kyseli ovatko ystäviä. Vaikeaksi tämän tekee sekin etteivät hänen puheidensa mukaan ole, naiseni on aina puhunut tästä exästään kielteisesti. Mutta yks kaks onkin siellä yötä jonka sain itse selvittää! Voi että, en tiedä en tosiaankaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettämisen raja? kirjoitti:

Taas viikonloppu takana ja tapahtui kaikenlaista. Minua mielestäni petettiin. Hän oli ollut exänsä luona yötä, mutta mitään ei kuulemma tapahtunut. Mitähän tässä oikein pitäisi enää ajatella.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu