Kertokaa kokeneet

Olen tässä vähän hämmentynyt tanssin rytmeistä. Olen vasta tanssin alkutaipaleella mutta huomannut lavoilla sellaisen ilmiön että ihmiset tanssivat samaa kappaletta hurjan monella rytmillä. Mistä itse tietää tanssiiko sitä oikealla rytmillä.
On myös käynyt niin että minun korva on kertonut kappaleesta suht koht hitaan rytmin ja jossain välissä daami keroo että hän tykkää mennä sen kappaleen nopeammalla rytmillä??? minä en edes välttämättä löydä sitä nopeampaa.
Nopeita kappaleita osaan kyllä tanssia ei se siitä ole kiinni. Siis lähinnä foksista oli kyse.
233487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Lavoilla mennään monenlaisilla rytmeillä: osa niistä on "oikeita" ja osa "vääriä". Ei ole esimerkiksi mitenkään erikoista nähdä jonkun menevän foksibiisiä valssin tai humpan askelilla. Yleensä tuo on "väärin", muttei välttämättä.

Fokseja, erityisesti semmoisia hitaampia, voi usein mennä samalla perusaskeleella, mutta joko tuplasti hitaammin/nopeammin. Usein se nopeampi on helpompi, muttei välttämättä parempi. Molemmat vaihtoehdot voivat siis olla oikein. Se kummalla mennään, voi riippua ihan fiiliksistä; hitaampi on enemmän tunnelmointia ja nopeampi sitten taas, no, nopeampaa

Joskus tuntuu, ettei kumpikaan edellisistä oikein sovellu tanssimiseen eli nopea tuntuu liian nopealta ja hidas versio liian hitaalta. Silloin tanssia kannattaa yrittää soveltaa johonkin toiseen muottiin, vaihtaa vaikka tanssilajia fuskuun tai jopa kävelyhumpan tyypppiseen menoon (esim. muutamat Yölinnun nopeat foxit ovat jotain humppafokseja, joihin on hankala löytää osuuvaa askellusta).

Hitaissa fokseissa (toki myös kaikissa muissa, mutta noissa erityisesti) usein perusaskel hidas-hidas-nopea-nopea rikotaan ja tanssitaan vaikka tosi hidas-hidas-nopea-nopea tai hidas-hidas-nopea-nopea-nopea-nopea; vaihtoehtoja on lukemattomasti.

Mistökö sen sitten tietää meneekö oikealla rytmillä? Njaa, ei välttämättä mistään. Voithan tarkkailla (oikeasti) hyviä tanssijoita ja heidän menoaa. Tai ehkä paras onkin tarkkailla keskitason tanssijoita, oikeasti hyvät kun rikkovat sitä perusrytmiä usein niin paljon, ettei se välttämättä ole hyvä vertailukohta.

Jos taas alat saada pakkeja, voi se kertoa, että menet päin honkia. No jaa, miehistä on kyllä niin paljon pulaa, että kunhan osaat kävellä, pääset yleensä lattialle. Paras keino lienee mennä tanssikurssille ja kysyä opettajalta. Tai sitten niiltä hyviltä tanssijoilta (toi viimeinen on kyllä riski. Mistä sinä tiedät kuka on oikeasti hyvä ja tietää asioita).

Äänestä

Tosi hituri foksi on niitä vaikeimpia tanssia sen perusrytmin mukaan. Esim. Korsuorkesterin Nuotiotunnelma. Sen hitaan, siis kahden iskun ajan pitäisi tanssia vain yksi askel. Tempo on kuitenkin niin hidas, että pelkkä jalan askel ei riitä täyttämään sitä aikaa. Silloin monet alkaa etsiä siitä muitakin mahdollisuuksia ja alkavat tanssia sitä nopeammalla rytmillä.
Sen voi kyllä hyvin tanssia sillä perusrytmillä, mutta sen ajan täytteeksi pitää ottaa askeleen lisäksi vartalon liikettä. Sitä taas monikaan ei hallitse ja meno näyttää helposti tökkimiseltä.

Äänestä
  • "Tempo on kuitenkin niin hidas, että pelkkä jalan askel ei riitä täyttämään sitä aikaa."

    Korjataan lausetta:

    Tempo on kuitenkin niin hidas, että huonoilla tansijoilla pelkkä jalan askel ei riitä täyttämään sitä aikaa
    ;-)

    Äänestä

  • kirjoitti kirjoitti:

    "Tempo on kuitenkin niin hidas, että pelkkä jalan askel ei riitä täyttämään sitä aikaa."

    Korjataan lausetta:

    Tempo on kuitenkin niin hidas, että huonoilla tansijoilla pelkkä jalan askel ei riitä täyttämään sitä aikaa
    ;-)

    "Tempo on kuitenkin niin hidas, että huonoilla tansijoilla pelkkä jalan askel ei riitä täyttämään sitä aikaa
    ;-)"

    Muunnettakoon tuo huono-termi vaikkapa muotoon: "kehitysuransa alkutaipalleella olevilla tanssijoilla" :-)

    Äänestä

  • Soittaako Korsuorkesteri Nuotiotunnelman hitaana foksina?

    Jos kyseessä on se sama kappale, joka soi Jäniksen vuosi -elokuvassa, niin ainakin useimmat muut yhtyeet soittavat sen hitaana valssina.

    Äänestä

  • Tulipas moka. Tarkoitin tietenkin Korsuorkesterin kappaletta "Näky nuotiolla". Se "Nuotiotunnelma" on tosiaan hidas valssi.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    Soittaako Korsuorkesteri Nuotiotunnelman hitaana foksina?

    Jos kyseessä on se sama kappale, joka soi Jäniksen vuosi -elokuvassa, niin ainakin useimmat muut yhtyeet soittavat sen hitaana valssina.

    Jälleen kerran oivaltava oivallus kysymyksen muodossa, jolla piilovittuillaan edellisen artikkelin kirjoittajalle. Tämän jälkeen seuraa uusia kappale, jossa tämä sankari pätee omalla tietotaidollaan.

    Tietonsa hän on ammentanut kasarmilta, kirjoista ja tanssipaikoilta. Omaa viisauden tunnetta hän on vahvistanut pääsemällä Mensan jäseneksi. Avarakatseisuuteen ja suvaisevuuteen sankari ei taivu.

    Kohta seuraa kommentti, jossa sankari valittaa olevansa niin yksinäinen. Kukaan ei halua hänen seuraansa. Hän ei ollut pidetty lapsena, ei armeijassa, ei tanssipiireissä, ei millään keskustelupalstalla. Koskaan vika yksinäisyyteen ei ollut hänessä itsessään vaan ympäröivissä ihmisissä.

    Äänestä

  • penalty kirjoitti:

    Tuo nyt oli kevyt kuittaus sankarimme näppäimistä,tavallisesti tulee pitemmät jorinat aiheesta miten ihmeessä muut ovat niin tyhmiä,ei hän jaksaisi olla koko ajan vääntämässä ja ojentamassa tyhmiä ihmisiä.
    Niin,on se vaan ihmeellistä kuinka tälläinen TIMANTTIAIVO Yli-ihminen joutuu aina olemaan yksin... ;)

    Äänestä

  • kirjoitti kirjoitti:

    "Tempo on kuitenkin niin hidas, että pelkkä jalan askel ei riitä täyttämään sitä aikaa."

    Korjataan lausetta:

    Tempo on kuitenkin niin hidas, että huonoilla tansijoilla pelkkä jalan askel ei riitä täyttämään sitä aikaa
    ;-)

    Pysyisin kuitenkin alkuperäisessä muotoilussani. Vaikka monet ovat tanssineet jo useita vuosia ja hallitsevat moniakin juttuja ihan hienosti niin se hituri foksi saattaa edelleen näyttää aika kurjalta...
    Niin ja se hidas hidas valssi on toinen samanlainen. Siihenkin haetaan lisäaskeleita, vaikka niihin ei musiikissa esiinny mitään aihettakaan. Kai se on sitten sitä tulkintaa, jolla kerrotaan, että vartalon käyttöä ei ole treenattu.

    Äänestä

  • se hituri kirjoitti:

    "Niin ja se hidas hidas valssi on toinen samanlainen. Siihenkin haetaan lisäaskeleita, vaikka niihin ei musiikissa esiinny mitään aihettakaan. Kai se on sitten sitä tulkintaa, jolla kerrotaan, että vartalon käyttöä ei ole treenattu."

    Taisit sohaista muurahaispesään... Jäämme mielenkiinnolla odottamaan jatkoa... :D

    Äänestä

  • keittoa kirjoitti:

    Tuo nyt oli kevyt kuittaus sankarimme näppäimistä,tavallisesti tulee pitemmät jorinat aiheesta miten ihmeessä muut ovat niin tyhmiä,ei hän jaksaisi olla koko ajan vääntämässä ja ojentamassa tyhmiä ihmisiä.
    Niin,on se vaan ihmeellistä kuinka tälläinen TIMANTTIAIVO Yli-ihminen joutuu aina olemaan yksin... ;)

    Todella mahtava juttu, että noin loistavia tyyppejä kuin Penalty & Co (saattaa tosin olla yksi ja sama henkilö) täältäkin löytyy.

    Lämpimät onnittelut!

    Äänestä

  • Päivi, tanssitytsä kirjoitti:

    "Niin ja se hidas hidas valssi on toinen samanlainen. Siihenkin haetaan lisäaskeleita, vaikka niihin ei musiikissa esiinny mitään aihettakaan. Kai se on sitten sitä tulkintaa, jolla kerrotaan, että vartalon käyttöä ei ole treenattu."

    Taisit sohaista muurahaispesään... Jäämme mielenkiinnolla odottamaan jatkoa... :D

    Hidas valssi voidaan soittaa kolmimuunteisesti tai jakaa iskut muuten useampaan osaan. Näin ymmärtääkseni hitaat valssit toisinaan soitetaan.

    Perusrytmi on silti 3/4 -tahtilajissa.

    Jos perusrytmin iskut on jaettu useampaan osaan, voit ottaa noille iskun osille lisäaskelia.

    Ilmeisesti tätä ajat takaa?

    Äänestä

  • sitä että kirjoitti:

    Kakkoselle tanssitaan yleisesti lisäaskel vaikka siihen sitä lisäiskua ei soitettaisikaan. Usein kakkoselle kuitenkin se lisäisku soi tai sitten lisäaskeleelle saa tuen melodian/laulun nuotista ja sykkeestä.

    Ja se ykkönenkin soi joskus jaettuina iskuina, vaikka siihen ei lavatanssikuvioita juurikaan opeteta. Useimmin taitaa kuitenkin se ykkösisku jäädä kokonaan soittamatta. Hidas valssi soi aika usein myös kokonaan ilman komppia tai niitä iskuja soi satunnaisesti muutama koko biisin aikana.

    Äänestä

  • sitä että kirjoitti:

    Hidas valssi voidaan soittaa kolmimuunteisesti tai jakaa iskut muuten useampaan osaan. Näin ymmärtääkseni hitaat valssit toisinaan soitetaan.

    Perusrytmi on silti 3/4 -tahtilajissa.

    Jos perusrytmin iskut on jaettu useampaan osaan, voit ottaa noille iskun osille lisäaskelia.

    Ilmeisesti tätä ajat takaa?

    "Ilmeisesti tätä ajat takaa?"

    No en aivan tuota, mutta hieman samansukuista asiaa. Ajattelin, että tietyltä taholta saattaa tulla ärähdys. Ihan aiheesta.

    Äänestä

Foksin perusrytmissähän on neljä iskua tahdissa.
Yleensä tanssitaan siten, että perusaskel käsittää puolitoista tahtia esim. hidas, hidas, nopea nopea. Hidas tanssitaan kestoltaan kahden iskun pituisena ja nopea yhden iskun. Usein näkee kyllä tanssittavan pelkkää hidas,hidas,hidas,hidas... tyyliäkin.

Tämä alkaa kuitenkin helposti tuntua yksitoikkoiselta varsinkin, jos on kyseessä tempoltaan hidas foksi.

Rikkomalla perusrytmi saadaan, mielenkiintoa tanssiin ja ei tarvitse koko ajan tallata samalla perusrytmillä. Tämä tarkoittaa sitä, että tuplataan tempo, niin että tanssitaan esim. nopea, nopea, nop-ja,nop-ja. Tässä siis korvataan perusrytmin hidas nopealla ja nopeat pilkotaan kahdeksi puoli-iskun käsittäväksi askeleeksi (nop-ja).
Näitä voi sitten ripotella taitojen ja eri askelsarjojen mukaan haluamakseen kokonaisuudeksi esim.
Hidas, hidas, nopea, nopea, hidas, hidas, nopea, nopea, nop-ja, nop-ja, nopea, nopea, hidas jne.
Pitää vaan pitää huoli, että nelijako säilyy tanssiessa jotenkin kuosissaan ettei foksin perusluonne kärsi liikaa.

Äänestä
  • Tulipahan vain mieleen edellisiä lukiessa, että aika veikeitä neuvoja annamme henkilölle, joka on tanssiuransa aikutaipaleella. Neuvot ovat siis olleet hyviä, mutta ehkäpä turhan vaativia ja monimutkaisia, jos ko. henkilö vielä pohtii meneekö oikeaan rytmiin vai ei.

    Äänestä

  • diefenbaker kirjoitti:

    Tulipahan vain mieleen edellisiä lukiessa, että aika veikeitä neuvoja annamme henkilölle, joka on tanssiuransa aikutaipaleella. Neuvot ovat siis olleet hyviä, mutta ehkäpä turhan vaativia ja monimutkaisia, jos ko. henkilö vielä pohtii meneekö oikeaan rytmiin vai ei.

    Mitä oli kysyjän tanssitettavana ollut daami mahtanut tarkoittaa halutessaan nopeampana tanssittavaa foksia tai muuta kuin pelkkää perusrytmiin pohjautuvaa :)

    Äänestä

  • "Foksin perusrytmissähän on neljä iskua tahdissa."

    Milloin tahdissa ei ole neljää iskua?

    Äänestä

  • aina ole? kirjoitti:

    "Foksin perusrytmissähän on neljä iskua tahdissa."

    Milloin tahdissa ei ole neljää iskua?

    Valssissa ei ole kuin kolme iskua tahdissa ja Sambassa kaksi.
    Foksi on siis aina 4/4-tahtilajinen, mutta Valssi 3/4.

    Äänestä

  • aina ole? kirjoitti:

    "Foksin perusrytmissähän on neljä iskua tahdissa."

    Milloin tahdissa ei ole neljää iskua?

    Kun tarkemmin luki viestin, niin ihmettely taisikin olla, että voiko foksissa olla tahdissa muuta kuin neljä iskua?

    Äänestä

Kiitoksia vastauksista. Ilmankos sitä nopeampaa rytmiä ei löytynyt musiikista kun se pitää kuunnella hitaana mutta tanssia nopeana

Äänestä
  • Mutta suosittelisin kuuntelemaan iskuja ja tanssimaan sitten niiden mukaan hitaasti tai nopiasti ;)

    Vastaavasti voi hidastaakin eli käyttää koko tahti yhteen askeleeseen ja sitten taas varioida vaikka nopeita askeleita sekaan, niin johan menee mukavaksi.

    Äänestä

  • Kuultu perusrytmi kun on "kehossa" ja kroppa reagoi perusrytmin jäsentymisellä niin myös tanssin tekeminen on hallinassa ja jakaminen ja asekeltaminen on tulkintakysymys ja voit alkaa tekemään tanssia musiikkiin ja rytmin hallinta on sen perustaa eli kivijalkaa.

    Ei kaikkia askelia kirjoiteta rytmiin eikä kaikkia asekeleita myöskään soiteta musiikkiin. Molemmat ovat perusrytmin sisällä ja molemille käytettävissä siis muusikoille ja tansijoille. Säveltäjä tekee musiikin rytmiin ja tanssija tekee tanssin rytmiin. Molemmat ovat alkujaan ihmisestä itsestään miten tuottaa luovuuttaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aloittelija2 kirjoitti:

Olen tässä vähän hämmentynyt tanssin rytmeistä. Olen vasta tanssin alkutaipaleella mutta huomannut lavoilla sellaisen ilmiön että ihmiset tanssivat samaa kappaletta hurjan monella rytmillä. Mistä itse tietää tanssiiko sitä oikealla rytmillä.
On myös käynyt niin että minun korva on kertonut kappaleesta suht koht hitaan rytmin ja jossain välissä daami keroo että hän tykkää mennä sen kappaleen nopeammalla rytmillä??? minä en edes välttämättä löydä sitä nopeampaa.
Nopeita kappaleita osaan kyllä tanssia ei se siitä ole kiinni. Siis lähinnä foksista oli kyse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu