Me ollaan exän kanssa muutettu erilleen noin 3 kk sitten. Pikku hiljaa alkaa arjen rutiinit sutviutumaan miniperheessämme (minä lapset 2½v ja 5v). Lapset ovat isällään joka toinen viikonloppu ja yhden arkiyön viikossa.
Isompi lapsista on ottanut homman ihan hyvin ja ymmärtää jo, että äidillä ja isillä on nyt omat kodit. Kuopus on reagoinnut voimakkaammin ja tuntuu menettäneen sellaisen perusluottamuksen... itkee hoitoon vietäessä (mitä ei aiemmin tehnyt) ja koko ajan kyselee että "kuka vie?", "kuka hakee?, "kenen kotiin?" tai "ooksä mun perhettä?" :-( Jotenkin sitä haluis auttaa ja tukea, mutta ei oikein osaa muuta tehdä kuin halata ja antaa aikaa ja hokea moneen kertaan vastauksia noihin kysymyksiin.
Mitens teillä muilla nämä leikki-ikäiset ovat reakoineet eroon?
Isompi lapsista on ottanut homman ihan hyvin ja ymmärtää jo, että äidillä ja isillä on nyt omat kodit. Kuopus on reagoinnut voimakkaammin ja tuntuu menettäneen sellaisen perusluottamuksen... itkee hoitoon vietäessä (mitä ei aiemmin tehnyt) ja koko ajan kyselee että "kuka vie?", "kuka hakee?, "kenen kotiin?" tai "ooksä mun perhettä?" :-( Jotenkin sitä haluis auttaa ja tukea, mutta ei oikein osaa muuta tehdä kuin halata ja antaa aikaa ja hokea moneen kertaan vastauksia noihin kysymyksiin.
Mitens teillä muilla nämä leikki-ikäiset ovat reakoineet eroon?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Meillä vähän sama tilanne...minä ja pieni perheeni: äippä 29v. ja poika 2 v 3 kk. Hoitoon menot pysyneet suht normaalina, mutta hakemisen suhteen poju muistaa joka päivä kysyä: kuka hakee? Kuka käy kaupassa?, onko isi töissä?, isikö hakee? Meneekö äiti töihin?....ja kaikista paras: Äiti, missä mun auto on? Ex vei meinaan auton mennessään. Illalla myös monesti kyselee, et mihin mennään?Ei tarvii kun huonetta vaihtaa....taitaa omalla tavalla pelätä et jää yksin.
Koirallekkin tossa menneellä viikolla, poju tohkeissaan selitti....Isi pitkään töissä, mut ei meillä hätää!
Meillä samanlainen systeemi, et poju isällään joka toinen vlk ja yhden arkiyön. Tänään on just mun vapaa ehtoo.
Terveisin Pikku Myy
Tulee ekaksi mieleen, että ehkä ei ole hyvä ainakaan nyt heti alkuun ja noin pienten kanssa se, että lapsi on viikossa yhden arki-illan isän luona. Se tavallaan sotkee, lapsi ei osaa hahmottaa aikaa samalla tavalla kuin aikuinen. Ja sen takia se kysely, kuka hakee, kuka vie.
Oma lapseni ei tajunnut vuorokauden kulkua vielä 3-4-vuotiaanakaan. Kaikki oli säännöllistä, päiväkotiin joka päivä jne jne mutta päiväunet olivat sellainen "päivän katkaiseva tekijä", että käsite PÄIVÄ sai omanlaisen muodon. Siis yöllä nukutaan, yön jälkeen on aamu eli uusi päivä. Päiväunet hän käsitti samalla tavalla nukkumiseksi, eikä tajunnut että herää samaan päivään: hänelle ennen päiväunia tapahtuneet asiat olivat "eilen" jne. Sekavan selostuksen tarkoitus on kertoa, että lapsi ei osaa hahmottaa edes viikkoa, se on liian pitkä aika ja siksi on levoton, viikkohaut ja -tapaamiset "sotkevat" pienen lapsen aikakäsityksen.
Olisiko mahdollista, että arkiyöpyminen isän luona jää pois toistaiseksi, kunnes lapsi oppii uuteen systeemiin?
Omat lapseni niinikään aikoinaan tapasivat heti eron jälkeen isäänsä joka toinen viikonloppu. Olivat sen jälkeen levottomia koko viikon, kotiviikonlopun jälkeisen viikon olivat rauhallisia, tavallisia, ja sitten olkin taas tapaamisviikonloppu jne...
joten meillä tapaamiset harvennettiin kerran kuussa viikonloppu. Se sopi isälle. Lapsetkin rauhoittuivat, arki kotona sujui paremmin.
Meillä on samanlaisia ongelmia,mutta on kaksi syytä miksi joka toinen viikonloppu tapaaminen 1.minun on pakko saada omaa aikaa jotta jaksan taas arjenpyörittämisen.Mulla on kaksi lasta 5 ja 3v, opiskelen ja apua ei paljo ulkopuoliset tarjoile!
2.isä ei ymmärtäisi,sitä jos sanoisin että lasten rytmit sotkeentuu aina isi-viikonloppuisin, se ottaisi sen loukkauksena.
Nämä ovat ongelmallisis tilanteita!!
Olet mami ihan oikeassa tuon asian suhteen. Kuopus selvästi menee ihan sekaisin, kun kaikki hoitopäivät eivät mene samalla rutiinilla. Mulla on vaan välttämätöntä saada yksi arki-ilta viikossa, jolloin voin käydä iltaluennoilla (opinnot kesken). Luentosarja on sellainen mitä ei voi päivisin suorittaa ja päivisin olen myös töissä. Samaan iltaan sovin yleensä sitten kaikki muutkin vain iltaisin mahdolliset menot.
Toisaalta luin jostain, että juuri näillä pienemmillä olis hyvä, että näkis etävanhempaa mieluummin usein lyhyen aikaa kuin harvoin pidemmän aikaa. Muuten välit helposti etääntyy ja toinen tulee vieraammaksi (tapaamiset hankaloituu entisestään). Ekat 3 kk teimmekin niin, että lapset olivat joka viikonloppu isän luona, mutta vain yhden yön kerrallaan. Käytännön syistä otettiin kuitenkin nyt tuo joka toinen viikonloppu systeemi käyttöön.
Onko kyseessä sama "mami", joka paljastui toisella palstalla "sivupersoonaksi" eli FEIKIKSI????
..jos olet, älä sotkeennu asioihin, joista et ymmärrä!!!
En tiedä mistä palstasta ja sivupersoonasta puhut, "mami"-nimeä nyt käyttää aika moni. Se ei ole jokun tietyn yksinoikeus. Sulle siis sama: älä sotkeennu asioihin joista et tiedä mitään, äläkä syyttele syytöntä.
Mulla ei ole mitään tiettyä omaa nimimerkkiä, jota aina käytän. Nyt se on tämä. Kuten monella muullakin, vuosiluvulla tai ilman. Mutta kirjoitan kyllä juuri nyt asiasta, josta tiedän paljonkin: äitiydestä, yksinhuoltajuudesta, tapaamisista, lapsista.
Kerropa, mikä olisi se semmonen nimimerkki, jota ei joku toinen käyttäisi "sivupersoonana" jollain toisella palstalla?
En tiedä mistä palstasta ja sivupersoonasta puhut, "mami"-nimeä nyt käyttää aika moni. Se ei ole jokun tietyn yksinoikeus. Sulle siis sama: älä sotkeennu asioihin joista et tiedä mitään, äläkä syyttele syytöntä.
Mulla ei ole mitään tiettyä omaa nimimerkkiä, jota aina käytän. Nyt se on tämä. Kuten monella muullakin, vuosiluvulla tai ilman. Mutta kirjoitan kyllä juuri nyt asiasta, josta tiedän paljonkin: äitiydestä, yksinhuoltajuudesta, tapaamisista, lapsista.
Kerropa, mikä olisi se semmonen nimimerkki, jota ei joku toinen käyttäisi "sivupersoonana" jollain toisella palstalla?
En tiedä mistä palstasta ja sivupersoonasta puhut, "mami"-nimeä nyt käyttää aika moni. Se ei ole jokun tietyn yksinoikeus. Sulle siis sama: älä sotkeennu asioihin joista et tiedä mitään, äläkä syyttele syytöntä.
Mulla ei ole mitään tiettyä omaa nimimerkkiä, jota aina käytän. Nyt se on tämä. Kuten monella muullakin, vuosiluvulla tai ilman. Mutta kirjoitan kyllä juuri nyt asiasta, josta tiedän paljonkin: äitiydestä, yksinhuoltajuudesta, tapaamisista, lapsista.
Kerropa, mikä olisi se semmonen nimimerkki, jota ei joku toinen käyttäisi "sivupersoonana" jollain toisella palstalla?
että teidän liito päättyi eroon.Mutta ettekö voisi järjestää asioita niin että kun on isän vuoro olla lasten kanssa niin hän tulisi lasten kotiin ja sinä menisit hänen luokseen tai muualle jos on mahdollisuus.Uskon että näin lapsille ei tulisi asiasta niin suurta stressiä.Siunausta teille koko perheelle ja toivotaan että löytäisitte vielä isän kanssa toisenne.
Lapset 11 ja 3. Joka toinen viikonloppu ja 1 arki päivä ja joskus yökin äidin luona. 2 tuvan hyppääminen sujuu, mutta hoitopaikan vaihto pienemmällä sotkee kuviot. Olen sitä mieltä, että molemmat vanhemmat on hyvä juttu. Lasten kautta on turha sotia, siinä kärsii kaikki.
Vielä kun muistaa tuottaa lapselle pettymyksiä, eikä olla hyvä kaveri on homma hanskassa.
Kyllä siinä sellaset 6kk meni, ennen kuin rutiinit tuli itselle selväksi
ehkä liikaa että lapsi ei sopeudu tai miksi se nyt tollasii kyselee.
Tottakai lapsi kyselee jos hän ei jotain ymmärrä.
Oletteko kuulleet että heillä on oikein "kyselyikä".
Turha niistä kyselyistä on liian isoa meteliä nostaa.
Minä ainakaan en tiedä ketään tai mitään muuta joka olisi niin sopeutuvainen kuin lapsi.
Tottakai se oman aikansa vie mutta ei kannata antaa periksi heti jos lapsi on tapaamisviikonlopun jälkeeen sekaisin tai hieman rauhattomampi.
Ensin erotaan ja sitten kuitenkin luullaan että ei tässä mitään ongelmia tule. Aika lyhyt näköistä ajattelua minusta.
Ohjatkaa ne lapset näkemään ne mukavat asiat joita kyllä on kun lapsella on tuplaten kodit, mummolat
ja vielä kaveripiirikin.
Eipäs nyt yleistetä! En mä ainakaan tunnusta pelkääväni mitään. Minusta on ihan luonnollista, että lapsi reakoi eroon. En ole antamassa periksi millekkään...
Äitinä vaan tietenkin sydän itkee, kun näkee lapsensa voivan pahoin. Ja tavallaan tuntee myös syyllisyyttä, kun on ollut itse osasyynä tilanteeseen.
Lapsillepäin yritän kuitenkin esittää aina pirteää ja iloista ja yritän juuri löytää noita positiivisia asioita. En ole kertaakaan lasten isää heille mollannut vaan aina yrittänyt keksiä jotain tyyliin "teillähän on tosi hauskaa isällä, kun menette sinne ja sinne kylään jne".
Tarkoitus ei siis ollut nostaa käsiä pystyyn ja voivotella että miten tässä nyt näin kävi. Halusin vaan kuulla muiden kokemuksia ja ehkä vinkkejä miten tästä vaiheesta pääsis eteenpäin. En toki oleta, että lapsen pitäis heti sopeutua tilanteeseen, mutta äitinä haluais kuitenkin tuota sopeutumisprosessia auttaa.
Niih! :)
Ei kakaroille mitään tekopirteää tartte esittää. Otetaan asiat niin kuin ne on. Jos on väsy tai vituttaa, se on hyvä näyttää rehellisesti kakaroille. Kummasti osaavat olla iisisti.
Ja jos puhe ei auta, korville vaan.
Taitaa puhetaidossasi olla vikaa, jos turvaudut noin alkukantaiseen tapaan kommunikoida. Onko tuo se rakentava ongelmatilanteiden selvittämistapa, jonka haluat lapsillesi opettaa? Sillä sinulta he oppivat ja sinua he kunnioittavat, koska olet heidän isänsä. Kunnioittavat niin kauan kuin sinisilmäisesti uskovat, että kaikki tekemäsi on oikein. Lapset tarvitsevat rakkauden lisäksi toki rajojakin, nekin ovat rakkautta. Väkivalta ei kuitenkaan ole rakkautta, se on omaa taidottomuutta toimia tilanteessa. Isänä olet velvollinen ja oikeutettu opettelemaan parempia tapoja kommunikopida lastesi kanssa. Olet heidän elämänsä tärkein mies. Jos lapsesi on tyttö, hän saattaa pahimmassa tapauksessa oppia pitämään luonnollisena sitä, että mies lyö. Ja vastaavasti poikakin saattaa oppia, että lyöminen on oikeutettua ja normaalia ja ehkä lyö sinun ikääsi ehtineenä omaa rakastaan ja lapsiaan. Senkö tuloksen haluat nähdä, kun olet itse jo vanha?
.. tuolla edellä tuli samaa asiaa kolmin kappalein, joten sori, kone temppuili, teki omiaan :)
Vielä kommentoin siihen, kun meillä aikoinaan tapaamiset harvenivat 1x/kk minun ehdotuksesta ja isä suostui siihen. Se on kait aika harvinaista. Mutta perhekuvio ennen eroa olikin sellainen, että isä oli paljon pois ja sen minkä kotona oli, lähinnä kävi nukkumassa. Lasten kanssa oli aika vähän, vastuuta perheestä, arjesta, lapsista ei ottanut ollenkaan. Koko tivoli oli minun vastuullani. Ruuanlaitto, kotityöt. Ei hän osannut edes valmista ruokaa lämmittää, ei pukea lapsille ulos, ei jaksanut olla ulkona lasten kanssa talvella. "ei siellä ollut mitään tekemistä".... Ja ne valtavat riidat.... Ero Oli siis helpotus, oli yksi hoidettava vähemmän.
Arki yksin oli raskasta. Opiskeluaikana olisin tarvinnut enemmän lastenhoitoapua, mutta silloin asuimme jo eri paikkakunnilla joten tapaamiset harvenivat entisestään eikä isä kovin kiinnostunut ollut? Minä otin yhteyttä ja pyysin tapaamista, lapset ikävöivät ja itsekin kaipasin lepoa ja vapaata.
Ei, en minä ole katkera enkä valita, ei sinnepäinkään! En ruikuta, enkä kerro tätä kerätäkseni sympatiapisteita tai muutakaan myötätuntoa jne jne. Kerron vaan yhden kokemuksen muiden joukkoon.
Ja en siis ole mikään feikki ...
..Kokemuksesi poikkesi todella paljon omista kokemuksistani ja palstoilla on pyörinyt yksi miespuolinen, joka on jakanut hyväntahtoisia, sekavia neuvoja nimimerkillä "mami". ..siksi alkoi epäilyttämään.
Voimia sulle, ja eipä ole paljoa miestä sun ex:ssä, kun ei omista lapsistaan huolehdi..
Mitä te ruikutatte. Tavara leveellä ootte ollut ja sillä siisti. Pohjaanpalanutta puuroo on tässä saanut syödä saati sitten noi muut sörsselit joita ei siatkaan söis.
Lapset on laspsia ja älkää nyt isistä mitään ämmiä tehkö.
Isät sanoo asiat niinkuin ne on eikä rupee kieroilemaan koska ne pitää sanansa.
Lapsille vitsaa jos ne sitä tarvii.
Ei silittelyllä saa aikaan muutakun HOMOJA JA LESPOJA.
Äitin hoivissa on se munkin laps. Jo 43 täyttää. Ei raukka osaa naulaa vasaralla lyödä.
Ai Ai varo sormee.
Antakaa lasten koittaa kaikkea mutta kuri on oltava peräänantamaton ja rehellistä äitiä ja isää kaivataan aina.
.. joo, on vaikea selittää netin kautta lyhyesti ja ytimekkäästi isoja asioita sillä tavalla, ettei kuitenkaan koko elämäntarinaansa siihen samalla vuodata. Ja kun vähän kiireessä kirjottaa, modeemi ja puhelinlasku nakuttaa.
Niin, lasteni isä: siksipä hänestä aioikaan erosinkin, kun en "toisen tekemää" jaksanut hoitaa. Elämä helpottui huomattavasti kun oli vain omat "itsetekemät". Mitä pitäisi ajatella miehestä, isästä, joka ei halua pyydettäessä(kään) katsoa kotona, sisällä, lastensa perään että äiti saisi tehdä kotihommat rauhassa, vaan sanoo: "Itsepä sinä olet ne halunnutkin, minä en ole kumpastakaan halunnut"
No, totta se olikin, minä itse ne lapset halusin, ja itse ne kasvatin...
Tapaamiset olivat sitten välimatkan takia kerran pari vuodessa lomilla, kahdesta viikosta kuukauteen. Nyt ne ovat loppuneet, nämä tapaamiset. Elämä menee sillä tavalla. Mutta ei muuta eikä enempää mun tarinasta. Laitan ensi kerralla äiti-palstoille jonkun muun kuin tämän kuluneen nimimerkin.
Kevään odotusta kaikille!
Kaksi kertaa eronneena kolmen lapsen äitinä kokemusta on. Vanhimmalla tyttärellä meni aikoinaan kiukutellessa koko seuraava päivä, olisko ollu syytä siinäki ku erottiin ku tytär oli vasta vajaa 2v ja eron jälkeen yli vuoteen ei isäänsä edes nähny ja tämä isän saamattomuutta. Toisesta erosta 2 poikaa jotka tapaavat isäänsä vain kerran kuussa, isällä ei useamin aikaa. Tapaaminen kuitenki säännöllistä vaikka alussa minä sain joka kuukausi siitä muistuttaa. Ei oo kiukuttelua ja pojat ymmärtää et molempien kotona erilaiset säännöt. Ensimmäinen vuosi oli aika raskasta ku nuorempi oli vasta 1,5 v ku erottiin, nyt jo helppoa ku pienempiki kohta 6 ja toinen jo 1 luokalla koulussa. Tosi mukavaa on ollu ku oon saanu palautetta et lapset hyvin kasvatettuja, ei se olis riitasessa avioliitossa onnistunu. Omalla asenteella aika paljo merkitystä miten raskaalta tuntuu. Minulla on nyt upea suhde miehen kanssa joka myös yh. Yhteensä viisi lasta, joskus hirvittää ajatella, haluamme kuitenki elää täysillä joka päivä ja mukavaa on olluki, kiito siitä mukavalle miehelleni!
Itse näen asian siten että missä lapsi asuu on hänen koti.
MUTTA jos lapsi haluaa itse! molempia sanoa kodikseen, se ihmeessä annettava tehdä..sama pätee siihenkin jos ei halua.
Silloin hän tietää että menee isille kylään /isin kotiin..(eli samalla lapsi pitää sitä omana)...kummatkaan ajatukset ei pahoja jos lapsi tyytyväinen...luo turvaallisuuden tunnetta hänelle.
Ja tosiaankin se tärkein muistettava jos ei halua mennä, ei saisi pakottaa, mielestäni, omalla ajallaan...kun kaikki siis rehellisessä mielessä..ei mitään ylipuhumisia lapselle..älä mene jne. ..ne onkin kamalampia tekoja mitä voi lapselle tehdä..aina!
Eli kuunnellaan lastakin kuitenkin hänellä paljon opittavaa, uusi elämäntilanne...
Jos lapsi liian nuori, eikä halua mennä..miksi ette voi olla yhdessä joitakin päiviä ja totutella pienempää..itse näin toimin...pelasi ;))
Ja ajallaan luottamus palautunut..kuitenkaan erohetkinä..lapsi normaalisti turvautuu siihen joka jää..hän ei ikänsä vuoksi pysty käsittämään heti että molemmat välittää..vaikka toinen muualla.
Lapsi aluksi voi luulla, että hänet hylkäsi lähtijä..osoittaa mieltä...he tuntevat yllättävän paljon...katsokaa lukekaa lapsianne..huomaatte hyvinkin paljon asioita...yllätyksiäkin tulee paljon..mutta se kaikki vain rakkaudella kasvatettava yhdessä.