Lainaus, Suomen lakiopas http://www.lakiopas.com/lakitietoa/perimysjarjestys/ :
"Toiseen perillisryhmään kuuluva aviopuoliso perii kuolleen puolisonsa, jos perittävältä ei jäänyt rintaperillisiä. Lesken kuolinhetkellä jäljellä oleva puolisoiden omaisuus jaetaan pesänosituksessa lähtökohtaisesti tasan lesken omien perillisten ja ensiksi kuolleen puolison ns. toissijaisten perillisten kesken. Toissijaisia perillisiä ovat ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, veli, sisar tai sisaren jälkeläinen. Perinnön saavat heistä ne, joilla silloin lähinnä on oikeus periä ensiksi kuollut puoliso."
Olen toiseen perillisryhmään kuuluva aviopuoliso. Vaimon kuoltua perin kuolleen puolisoni, tehtiin perunkirja, otin perinnön vastaan ja maksan perintöveron.
Jos kuoltuani olen kasvattanut omaisuuttani huomattavasti, niin perivätkö ns. toissijaiset perilliset tuon perunkirjan mukaisen "vainajan omaisuuden", vaiko puolet omaisuudestani?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Toissijaiset perilliset perivät puolet sinun ja perimäsi puolison yhteenlaskettujen omaisuuksien säästöstä. Myös säästöihon tulleista omaisuuksien lisäyksistä. Mikäli teillä oli avioehto, toisijaiset perilliset perivät puolisoltasi tulleen omaisuuden.
... nyt! Olisit lukenut tämän ennen kuin vastasit:
PK 4 § 1 mom.
"Jos pesän arvo eloonjääneen puolison kuollessa on suurempi kuin ensiksi kuolleen puolison kuollessa, on pesän vaurastuminen luettava eloonjääneen puolison perillisten hyväksi, mikäli selvitetään, että eloonjäänyt on perintönä, testamentilla tai lahjana saanut vastaavan omaisuuden tai että vaurastuminen johtuu ansiotoiminnasta, jota eloonjäänyt puoliso on harjoittanut ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen."
Jos siis pesässä viimeksi eläneen kuollessa on edellä mainitunlaista omaisuutta, se erotellaan viimeksi eläneen perillisille ja muu osa pesästä puolitetaan kummankin perillisten kesken. - Ellei sitten tule sovellettavaksi seuraava:
PK 3 §
"Jos eloonjäänyt puoliso on antamalla lahjan tai muulla siihen rinnastettavalla toimella, ottamatta asianmukaisesti huomioon ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen, on eloonjääneen puolison pesää jaettaessa hänen perillisilleen tulevasta osuudesta suoritettava ensiksi kuolleen puolison perillisille vastiketta heidän pesäosuutensa vähentymisestä.
Ellei vastiketta voida suorittaa, on lahja tai sen arvo palautettava, mikäli lahjan saaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta. Palauttamista koskeva kanne on nostettava vuoden kuluessa siitä, kun perunkirjoitus eloonjääneen puolison jälkeen toimitettiin, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa lahjoituksen täyttämisestä.
Jollei lahjanlupauksena annettu sitoumus eloonjääneen puolison kuollessa ollut täytetty, älköön sitä saatettako voimaan sikäli kuin se loukkaisi ensiksi kuolleen perillisten oikeutta."
PK 4 § 2 mom.
"Milloin omaisuus on ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen 3 §:ssä mainituin tavoin vähentynyt, on tämä otettava huomioon, kun eloonjääneen puolison perillinen 1 momentin nojalla vaatii osuuteensa lisäystä."