Tätähän joku kaipasi...
Show tuli nähtyä. Mitä siitä voisi sanoa...itku ja nauru vuorottelivat.
Showhun on TODELLA panostettu. Esillepano lavarakenteineen ja screeneineen ja showta varten kuvattuine videoinen on näyttävä. Valaistus toimii hienosti.
Musiikillisesti ilta on erittäin upea. Biisejä on sovitettu uudestaan ja soundi on aivan loistava. Varsinkin konserti lopeus biisiin "En kadu mitään" vetää kananlihalle.
Tähän ei pysty Suomessa kukaan muu iskelmäartisti. Loistava show.
Paulan Juhlakiertue
26
2636
Vastaukset
- ei ihan Paulafani
Kyllä levyn julkkaribileet ja artistitapaaminen oli yllättävän hyvät. Katsoin Paulan ekan sekin (toinen olisi ollut varmasti vielä parempi mut uni voitti). Paula jopa tervehti minua joka olen "eksynyt" muutaman kerran hänen keikalle (kun on ollut Mikon kakkosbändinä). Yllätti totisesti, kiitos Paula.
- raija helio
Oliko Paulalla mustat sukat ja sukkanauhaliivit?
- Remixer
Niin, eihän se Pate vetänyt kuin yhden pitkän setin levyjulkkareissa.
- 1987
paljon ennen konsertteja faneille on tulleet fanclubin kautta tilatut liput?
- paulaaaa
Kerro biisisetti
- -H26-
Siis itse olin eilen äitini kanssa Paulan konsertissa ja se oli aivan mahtava. Todellakin siihen oli panostettu; screenit, videot, kuvat, 10 henkinen bändi, Merja Larivaara... Aivan mahtava.
Ja kun konsertti kesti melkein kolme tuntia (Paulan osuus noin 2,5h väliaika), niin siinä kerkesi hyvin esittämään laajaa ohjelmistoa vuosien varrelta.
Ainut miinus konserteissa on se, että joutuu istua jököttämään paikallaan penkissä, kun välillä jalka vispasi siihen malliin... Varsinkin Tompan aikana :)
Mutta nauttikaa te, kenellä konsertti on vielä edessä päin :) Mahtavaa! Ehdottomasti vastinetta rahoille tuli!- Paula-fani
Niin, kertokaa vielä vähän tarkemmin, please..:)
Olisi tosi hienoa, jos joku kertoisi koko biisilistan, ja jos nyt ei koko listaa muista, niin ainakin osittain. Mikä jäi kaikkein parhaiten mieleen? Millasia juttuja screenillä oli? Ihan jotain taustakuvaa, vai ehkä kuvaa Paulan uran varrelta? Oliko puvustus hieno? Kattelin just kuvia levyjulkkareista, ja vaikka Paula näyttääkin tietysti hyvältä valkosessa paidassa ja mustassa liivissä, niin tuli mieleen, että toivottavasti juhlakonsertissa puvustuskin on vielä astetta hienompaa. - jäi mieleen...
Paula-fani kirjoitti:
Niin, kertokaa vielä vähän tarkemmin, please..:)
Olisi tosi hienoa, jos joku kertoisi koko biisilistan, ja jos nyt ei koko listaa muista, niin ainakin osittain. Mikä jäi kaikkein parhaiten mieleen? Millasia juttuja screenillä oli? Ihan jotain taustakuvaa, vai ehkä kuvaa Paulan uran varrelta? Oliko puvustus hieno? Kattelin just kuvia levyjulkkareista, ja vaikka Paula näyttääkin tietysti hyvältä valkosessa paidassa ja mustassa liivissä, niin tuli mieleen, että toivottavasti juhlakonsertissa puvustuskin on vielä astetta hienompaa.Koko settiä en millään muista (show kestää 2,5 tuntia)
Paula aloittaa kappaleella: kuka pelkää Paulaa, seuraavaksi: aikuinen nainen, kolmas: perhonen,
sen jälkeen tulee 80-luvun hittejä "potpuri".
Viimeinen biisi (encore) on: kuuntelen tomppaa.
Väliin mahtuu biisit: Dannyn- seikkailija (Larivaaran kanssa duetto), tummat silmät ruskea tukka, fantasiaa, yöperhonen, kapteeni aika, luotan sydämen ääneen, sata kesää tuhat yötä, lady like, hei buanonotte, sen siksi tein...
screenillä (2 kpl) näytetään lavan tapahtumia, sekä biisien välissä historiaa mm. Paulan vanhemmista ja uran alkuajoista.
Paula vaihtoi asuja kuin mustalainen hevosta.
Puvustus oli yhteensopiva biisien kanssa, riippuen oliko meno biisi osio, vai balladit.
Kaiken kaikkiaan show on ehdottomasti parasta mitä rahalla saa!
SE TÄYTYY NÄHDÄ :)) - vielä tompan jälkeen
jäi mieleen... kirjoitti:
Koko settiä en millään muista (show kestää 2,5 tuntia)

SE TÄYTYY NÄHDÄ :))on 'en kadu mitään', aiheuttaa kylmät väreet ja kyyneleet silmiin. mahtavaa!
- Omituinen Mököttäjä
vielä tompan jälkeen kirjoitti:
on 'en kadu mitään', aiheuttaa kylmät väreet ja kyyneleet silmiin. mahtavaa!
Turussa ilta päättyi tähän biisiin. Yleisö oli sitä mieltä että oli hyvä lopettaa juuri tähän. Ja Paula todella antoi illan aikana kaiken, niinkuin lupasi. Aivan upea nainen. m.o.t.
- meni pieleen
jäi mieleen... kirjoitti:
Koko settiä en millään muista (show kestää 2,5 tuntia)
Paula aloittaa kappaleella: kuka pelkää Paulaa, seuraavaksi: aikuinen nainen, kolmas: perhonen,
sen jälkeen tulee 80-luvun hittejä "potpuri".
Viimeinen biisi (encore) on: kuuntelen tomppaa.
Väliin mahtuu biisit: Dannyn- seikkailija (Larivaaran kanssa duetto), tummat silmät ruskea tukka, fantasiaa, yöperhonen, kapteeni aika, luotan sydämen ääneen, sata kesää tuhat yötä, lady like, hei buanonotte, sen siksi tein...
screenillä (2 kpl) näytetään lavan tapahtumia, sekä biisien välissä historiaa mm. Paulan vanhemmista ja uran alkuajoista.
Paula vaihtoi asuja kuin mustalainen hevosta.
Puvustus oli yhteensopiva biisien kanssa, riippuen oliko meno biisi osio, vai balladit.
Kaiken kaikkiaan show on ehdottomasti parasta mitä rahalla saa!
SE TÄYTYY NÄHDÄ :))Sen verran, että aikuinen nainen ei tule alussa! Se on "viimeinen biisi" jonka jälkeen tulee encore-biisit Tomppa ja En kadu mitään.
Useampi kerta on show jo nähty, mutta biisejä on oikeasti niin hirmusti, että ei millään muista kaikkea! :) Jokunen biisi, mitä ei äskeisellä listalla ollut on Äiti, Jos helmiä kyyneleet ois, Kuuleeko yö ja Muutu ei mies milloinkaan. Enemmänkin, mutta kaikkea ei muista!
Erikseen on pakko mainita konsertin alku. Hyvin yksinkertaisesti saatu mieletön tunnelataus. Taustalla soi hyvin aavemainen Kapteeni ajan intro, jossa välillä erottaa jokusen tutun sävelkulun. Savua ilmassa ja liikkuvat valot hohtavat sinistä. Sitten tulee uudelleen nauhoitettu Kapteeni ajan puhuttu intro (Posket hehkuvat odotusta...joko nyt, joko nyt päästään matkaan? Joko nyt täyttyvät toiveet? Oi kapteeni aika, kertokaa meille nuoruudesta! Mutta kapteeni aika vain hymyilee, sillä tulevaisuus kertoo itsestään) Sitten syttyvät täydet valot lavalle ja alkaa hienolla rumpuintrolla Kuka pelkää Paulaa.
Mieletön show, kerta kaikkiaan!
- muijax
Kävin taannoin Paulan konsertissa ja se oli tosi hyvä. Mietin että olisi ihana kun ja jos Paula saisi samaan konserttisaliin Tapsa Kansan, Jari Sillanpään, Antti Tuiskun ja Katri-Helenan niin siinä olisi vuosisadan show. Jo pelkkä ajatuskin heikottaa... Ihania ja monipuolisia artisteja!!!
- diivan elkeet
ovat vähän liikaa Suomeen.Antoi Lady maksavan yleisönsä odotta itseää n. 20 min perjantain Finlandiatalon konsertin alkuun.
- 1987
diivan elkeet kirjoitti:
ovat vähän liikaa Suomeen.Antoi Lady maksavan yleisönsä odotta itseää n. 20 min perjantain Finlandiatalon konsertin alkuun.
antoi yleisö odottaa itseään tauolta takaisin. Molemminpäin tuntuu tuo homma onnistuvan.
- rauno etupenkki
diivan elkeet kirjoitti:
ovat vähän liikaa Suomeen.Antoi Lady maksavan yleisönsä odotta itseää n. 20 min perjantain Finlandiatalon konsertin alkuun.
Syy,,,sukkanauhaliivit olivat solmussa.!
- pipukka
diivan elkeet kirjoitti:
ovat vähän liikaa Suomeen.Antoi Lady maksavan yleisönsä odotta itseää n. 20 min perjantain Finlandiatalon konsertin alkuun.
Kyllä artisti oli paikalla mutta juopoille oli tärkeämpää kitata viinaa naamaansa kun tulla saliin, olihan tietysti talonkin saatava viina tuloja.Mutta Paulan ehdottomasti paras konsertti missä olen ollut, ja olen kuulkaa ollut monessa, kyllä oli kaikki asiat tehty täysillä, kaikkensa antoi niinkuin alussa sanoikin.Miten joku voi olla täydellinen kaikenpuolin joka asiassa.Ääni vartalo puvut ,olin kotona haavi auki konsertin jälkeen ja hoin miehelleni että miten se voi olla noin timmissä kunnossa.Kiitos Paula unohtumattomasta konsertista.
- Onko nimimerkki "Pipuk...
pipukka kirjoitti:

lepakko?
- pii
diivan elkeet kirjoitti:
ovat vähän liikaa Suomeen.Antoi Lady maksavan yleisönsä odotta itseää n. 20 min perjantain Finlandiatalon konsertin alkuun.
..valopöytä kaatui.
- tullut virheellistä
pipukka kirjoitti:
Kyllä artisti oli paikalla mutta juopoille oli tärkeämpää kitata viinaa naamaansa kun tulla saliin, olihan tietysti talonkin saatava viina tuloja.Mutta Paulan ehdottomasti paras konsertti missä olen ollut, ja olen kuulkaa ollut monessa, kyllä oli kaikki asiat tehty täysillä, kaikkensa antoi niinkuin alussa sanoikin.Miten joku voi olla täydellinen kaikenpuolin joka asiassa.Ääni vartalo puvut ,olin kotona haavi auki konsertin jälkeen ja hoin miehelleni että miten se voi olla noin timmissä kunnossa.Kiitos Paula unohtumattomasta konsertista.
tietoa.Portaiden juurella ja kaikkien saliin vetävien ovien edustat auloineen olivat aivan täynnä sisääpääsyä odottavista ihmisistä.Myöskin näin laulajan kanssa samaa ammattia harjoittavia tunnettuja muusikoita odottamassa sisälle pääsyä.Kysyin ovimieheltä että missä syy viivytykseen hän kohautti olkapäitään ja sanoi että ne on nuo artistit.....
- rietarssami
pii kirjoitti:
..valopöytä kaatui.
Sukansaumat vinossa.
- pii
tullut virheellistä kirjoitti:
tietoa.Portaiden juurella ja kaikkien saliin vetävien ovien edustat auloineen olivat aivan täynnä sisääpääsyä odottavista ihmisistä.Myöskin näin laulajan kanssa samaa ammattia harjoittavia tunnettuja muusikoita odottamassa sisälle pääsyä.Kysyin ovimieheltä että missä syy viivytykseen hän kohautti olkapäitään ja sanoi että ne on nuo artistit.....
tiedän satavarmasti.muusikot olivat valmiina.kaikki oli valmista.
- saatoivat
pii kirjoitti:
tiedän satavarmasti.muusikot olivat valmiina.kaikki oli valmista.
ja ehkä olivatkin valmiina,mutta itse juhlakalu ylenkatsoi yleisönsä ja halusi ns akateemisen vartin.
- mutta "juopottelin...
rietarssami kirjoitti:
Sukansaumat vinossa.
puolella, kun eihän sen Paulan mölinää selvinpäin kukaan kuuntele.
Sitten kun olin jo tarpeeksi humalassa, Paula lopettelikin.
Hyvä niin, korvat säästyivät. Krapula oli kyllä aika paha. - turhaa vaahtoamista
saatoivat kirjoitti:
ja ehkä olivatkin valmiina,mutta itse juhlakalu ylenkatsoi yleisönsä ja halusi ns akateemisen vartin.
moni tietää,mitä kävi,loput jaksavat keksiä tarinoita.
- konsertti..
itse olen nuoremman polven kuuntelija :)
paula ainoa iskelmä laulaja jota kuuntelen..
baarissa on joskus kiva jorata aikuista naista ja tomppaa.. :)
konsertti oli hyvä ja larivaara toi hauskuudella piristystä settiin..
paulan ääni on kovasti muuttunut vanhetessa, mutta vain parempaan päin..
ikäisekseen todella hyvässä kunnossa oleva nainen..
naisenki sydän sulaa tollaiseen ;) - janne7
Kuka oli bändin kitaristi veti tosi hyvin aivan hevi orkesterien kitaristien tasoa,kertokaa joku
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3197544Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771843
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551171Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019