Mustaenkeli
”Tajuutsä?” Mika huutaa Sandralle puhelimeen. ”Mä en voi enää elää sun kanssa, sä et oo mun tyylinen, ei muija saa näyttää tunteitaan ja pillittää aina.” Tuut, tuut, tuut. Sandra sulkee puhelimensa Mika on jättänyt hänet. Sandra kaatuu sängylleen ja alkaa itkemään. Mika on oikeassa, näytän tunteeni liian helpolla, Sandra ajattelee. Hän nousee sängyltä, pyyhkii kyyneleensä ja ajattelee tekevänsä parannuksen.
Sandra menee vaatekaapilleen etsii sieltä mustanpitkäntiukanhameen, valkoisen topin ja mustan villatakin. Hän menee peilin eteen katsoo vähän aikaa kasvojaan ja alkaa sitten meikkaamaan. Laittaa puuteria, mustaa kajaalia ja ripsiväriä. Katsoo vaaleita hiuksiaan, jotka ovat aivan suorat. Hän kihartaa ja laittaa ne ylös. Hän on valmis. Hän näyttää aivan mustalta enkeliltä, mutta silti kaunis. Hän katsoo vielä peiliin ja sanoo itselleen ” mä näytän sille”. Hän huutaa vanhemmilleen, että lähtee käymään ulkona. Laittaa päällensä mustat saappaat ja mustan nahkatakin. Ottaa mukaansa mustankäsilaukun, jossa on hänen kännykkänsä ja rahapussi.
Kaupungilla Sandra törmää pariin kaveriinsa, he ihmettelevät miksi Sandra on kaupungilla yksin, eikä Mikan kanssa. Sandra selittää kavereilleen valkoisenvalheen ja kaverit jättävät Sandran rauhaan. Hän ei ole onnellinen, mutta tietää mitä haluaa. Kukaan ei ollut koskaan tajunnut minua, Sandra ajatteli. Vanhemmat ei rakasta, kavereille olen pelkkää ilmaa ja Mika jätti siitä syystä, että näytän tunteeni. Onko se todellista välittämistä, ei todellakaan.
Sandra käveli kaupungin läpi, hän meni vanhalle hautausmaalle. Hän kierteli siellä hetken aikaa, meni yhden haudan luo, se oli hänen isosiskonsa hauta, sisko oli kuollut auto-onnettomuudessa silloin, kun Sandra oli ollut vasta 7-vuotias. Hänen siskonsa oli ollut ainut, joka oli rakastanut Sandraa. Siitä lähtien, kukaan ei ollut välittynyt Sandrasta. Ei kukaan. Hän otti laukustaan kynttilän ja tulitikut ja sytytti kynttilän. Hän laittoi sen hautakiven eteen, siskonsa nimen kodalle ja kysyi. ” Miksi te teitte tämän minulle? Jumala miksi annoit sen tapahtua?” Kohta olisi kulunut 8-vuotta siitä, kun hänen siskonsa oli kuollut.
Kello oli lähelle kaksi yöllä, kun Sandra palasi kotiin. Hän oli ollut puolet siitä ajasta siskonsa haudalla ja lopun ajan hän oli kulkenut ympäriinsä ja yrittänyt löytää vastausta. Sandra riisui hiljaa takkinsa ja kenkänsä. Meni hiljaa yläkertaan huoneeseensa. Hän sytytti siellä kynttilöitä ja kuunteli musiikkia. Hän meni vessaan pesemään meikkiään pois, kun katsoi peiliin, hän näki siskonsa surulliset kasvot. Hän näki, miten hänen siskonsa itki. Hän tunsi, miten häntä alkoi itkettämään, mutta puri hampaitaan yhteen ja yritti olla itkemättä. Hän kuuli siskonsa äänen, joka sanoin ” Älä peitä suruasi. Älä välitä ,tee se mitä olet suunnitellut. Ole vanha. Näytä niille.”. Sitten se katosi. Sandra alkoi itkemään. Hänen äitinsä tuli katsomaan, mitä hän itkee ja sanoi
” Mitä sä tähän aikaa pillität, mene nukkumaan siitä.”. Sandra ei voinut muuta, kuin pestä naama loppuun ja mennä omaan huoneeseensa.
Sandra nukkui loppu yön huonosti. Aamulla, kun hän heräsi hänellä oli jotenkin omituinen olo. Hän tiesi, että jotain tapahtuisi. Hän meni suihkuun, sieltä, kun hän tuli hän kuuli, miten joku sanoi. ” Teidän tyttärenne hautakivi on kaadettu ja siihen haudanpäälle lumeen oli kirjoitettu, että Julia rakastan sinua sekä siellä oli vielä palava kynttilä.” Sandra arvasi, kuka oli tehnyt sen, mutta ei uskaltanut mennä sanomaan, koska hän oli perheen ”mustaenkeli” ja kukaan ei uskonut häntä.
Sandra puki päälleen samat vaatteet, kun hänellä oli ollut illalla. Hän kuivasi ja laittoi hiuksensa letille. Meikkasi ja lähti. Hän ei sanonut vanhemmilleen, eikä kenellekään mitään mihin meni. Hän otti suunnaksi vanhan hylätyn talon. Ja tiesi, että siellä olisi syyllinen siihen, kuka oli kaatanut hautakiven.
Vaikka Sandra oli ollut nuori silloin, kun hänen siskonsa menehtyi auto-onnettomuudessa. Hänen siskonsa oli häntä lähes kymmenen vuotta vanhempi, mutta hän tiesi, että auto-onnettomuus ei ollut vahinko. Se oli tahallaan aiheutettu, kukaan muu ei tiennyt sitä. Hän siskonsa Julia oli kuulunut saatananpalvojiin, hän oli eronnut juuri ennen hänen kuolemaansa niistä. Julia oli saanut juuri ajokortin, kun hänet ikävällä tavalla lavastettiin auto-onnettomuuteen. Hän oli ajanut seinään, vaikka todellisuudessa saatananpalvojat olivat halunneet varmistaa sen, että hän ei tulisi ikinä paljastamaan heidän toimintaansa. He olivat murhanneet hänet ja pistäneet ajamaan seinää vasten, että hän olisi itse syyllinen kuolemaansa. Sandra tiesi tämän vain siitä syystä, koska hän oli ollut väärässä paikassa väärään aikaan. Kukaan ei tiennyt, että Sandra tiesi.
Nyt tämä sain riittää hänelle hän oli päättänyt. Hän halusi saada Jonnan, Sannan, Linnean ja Petrin vastuuseen siitä, mitä he olivat tehneet hänen isosiskolleen. Hän meni hylättyyn taloon sisään, häntä pelotti. Hän meni yläkertaa, jossa se nelikkö oli. Nelikkö hämmästyi, miten joku osasi sinne, miten joku oli tiennyt, missä he ovat. Kukaan heistä ei vain tuntenut kuka Sandra oli. He eivät olleet nähneet Sandraa 8-vuoteen. Olihan tyttö siinä ajassa muuttunut ja paljon. Muotoa tullut, ja kauneutta vain yhä enemmän.
” Jaa, täällähän ne murhaajat ovatkin. Niin kuin olin epäillytkin.” Sandra sanoi tyynen rauhallisesti, mutta surullisesti. Jokainen hämmästyi, miten joku saattoi sanoa tuollaista. Sandra jatkoi. ” Mä olen se mustaenkeli, kuka teitä on vainonnut, nyt olen valmis, ei oo mitään menetettävää.” Petri tajusi silloin, kuka oli tullut hän kuuli Sandran äänestä saman uhkan, mikä Julialla oli ollut. Petri oli rakastanut Juliaa, vaikka se ei ollut sallittua. Sandra tiesi sen, mutta ei voinut mitään sille, että Petri oli ollut siinä mukana pakosti, vaikka oli rakastanut Juliaa. Sandra kääntyi ympäri ja lähti. Jonna, Sanna, Linnea ja Petri olivat olleet, järkyttyneitä, että ei edes olleet osanneet lähteä perään. He tajusivat joku tiesi.
Sandra ei olisi ikinä uskonut pystyvänsä tekemään sitä, mutta oli tehnyt. Hän lähti kaupungille kiertelemään. Hän ei olisi enää turvassa, hän tiesi sen. Hän kävi ostamassa mustan ruusun ja aikoi viedä sen siskonsa haudalle. Kun hän lähestyi hautaa hän näki siellä tumman hahmon ja arvasi kuka se on. Se oli Petri. Petri oli tunnistanut hänet ja arvannut mihin hänellä on suunta.
Sandra kokosi itsensä ja ajatteli mitä Julia oli sanonut ”ole vahva”. Sandra tuli haudan luo, jossa tumma hahmo odotti häntä. Hän laski ruusun siihen ja kysyi ”Mitä asiaa murhaajalla? Oletko yksin?”. Sandra nousi ylös ja oli lähtemässä, kun Petri tarttui häntä ranteesta ja sanoi ” Olen yksin, mut en ole murhaaja.”. ”Oletpas! Sä olit mukana siinä, kun te lavastitte sen onnettomuuden!” Sandra huusi. ”Se on ollut minä! Se oli Marko!” ”Marko?! Kuka Marko?” ”No se eka pomo, joka hukutti itsensä, jonka ruumista ei ole vieläkään löytynyt. Mä en suostunut lähtemään siihen mukaan, koska rakastin Juliaa.” ”Sä valehtelet!” ”En se on totta! Tässä katso, vaikka itse olenko se minä?” ”Et, no okei uskotaan, uskotaan.” ”Haluutsä, et mä autan sua?” ”Miten muka, sä voit auttaa mua?” ”Mul olis enemmänkin kuvia, siitä onnettomuus jutusta. Olin siellä salaa kuvaamassa. Ihan samalla tavalla, kun sä olit väärässä paikassa väärään aikaan.” ”Okei, auta sit jos haluat. Mulle käy. Nähdään meijän talon luona 19.00.” Sandra lähti.
Illalla Sandra odotti Petriä talon luona, Petri tuli. Hän ei ollut ihan kunnossa, Sandra huomasi sen vasta sitten, kun he menivät sisälle. ”Mitä on tapahtunut?” Oli Sandran ensimmäinen kysymys. ”Ei mitään. Mä haluan erota saatananpalvonnasta.” He tekivät sinä iltana töitä ja paljon. Petri jäi Sandran luokse yöksi. Se yö oli ihmeitä täynnä. Petri oli Sandraa lähes kymmenen vuotta vanhempi, mutta hän käsitteli Sandraa silti kuin aikuista. Se oli uuden rakkauden yö ja he molemmat tiesivät, että Julia kyllä antaa anteeksi. Olihan Julia rakastanut heitä molempia.
Viikot kuluivat juttu meni eteenpäin Sandra oli välillä aivan hermona. Ei osannut muuta kuin pyöriä ympyrää. Onneksi Petri oli hänen tukenaan.
Heillä oli ollut tarpeeksi paljon näyttöä siihen, että Julian kuolema oli lavastettu, eikä onnettomuus. He voittivat jutun. Jonna, Sanna ja Linnea joutuivat vankilaan, 5 vuotta. Heidän saatananpalvonta loppui siltä osin siihen. Petrikin lopetti saatananpalvonnan.
Suvun mustasta enkelistä tuli suuri sankari.
”Musta enkeli tekee mitä haluaa, hän ei kuuntele ketään. Hän on oma itsensä…”
-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.
mä enole sit tätä korjannut, kun olen vittuuntunut meijän äidinkielen opettajaan, ku se ei oo sama kuin viime vuonna.. haluun tästäkin kommetteja..
”Tajuutsä?” Mika huutaa Sandralle puhelimeen. ”Mä en voi enää elää sun kanssa, sä et oo mun tyylinen, ei muija saa näyttää tunteitaan ja pillittää aina.” Tuut, tuut, tuut. Sandra sulkee puhelimensa Mika on jättänyt hänet. Sandra kaatuu sängylleen ja alkaa itkemään. Mika on oikeassa, näytän tunteeni liian helpolla, Sandra ajattelee. Hän nousee sängyltä, pyyhkii kyyneleensä ja ajattelee tekevänsä parannuksen.
Sandra menee vaatekaapilleen etsii sieltä mustanpitkäntiukanhameen, valkoisen topin ja mustan villatakin. Hän menee peilin eteen katsoo vähän aikaa kasvojaan ja alkaa sitten meikkaamaan. Laittaa puuteria, mustaa kajaalia ja ripsiväriä. Katsoo vaaleita hiuksiaan, jotka ovat aivan suorat. Hän kihartaa ja laittaa ne ylös. Hän on valmis. Hän näyttää aivan mustalta enkeliltä, mutta silti kaunis. Hän katsoo vielä peiliin ja sanoo itselleen ” mä näytän sille”. Hän huutaa vanhemmilleen, että lähtee käymään ulkona. Laittaa päällensä mustat saappaat ja mustan nahkatakin. Ottaa mukaansa mustankäsilaukun, jossa on hänen kännykkänsä ja rahapussi.
Kaupungilla Sandra törmää pariin kaveriinsa, he ihmettelevät miksi Sandra on kaupungilla yksin, eikä Mikan kanssa. Sandra selittää kavereilleen valkoisenvalheen ja kaverit jättävät Sandran rauhaan. Hän ei ole onnellinen, mutta tietää mitä haluaa. Kukaan ei ollut koskaan tajunnut minua, Sandra ajatteli. Vanhemmat ei rakasta, kavereille olen pelkkää ilmaa ja Mika jätti siitä syystä, että näytän tunteeni. Onko se todellista välittämistä, ei todellakaan.
Sandra käveli kaupungin läpi, hän meni vanhalle hautausmaalle. Hän kierteli siellä hetken aikaa, meni yhden haudan luo, se oli hänen isosiskonsa hauta, sisko oli kuollut auto-onnettomuudessa silloin, kun Sandra oli ollut vasta 7-vuotias. Hänen siskonsa oli ollut ainut, joka oli rakastanut Sandraa. Siitä lähtien, kukaan ei ollut välittynyt Sandrasta. Ei kukaan. Hän otti laukustaan kynttilän ja tulitikut ja sytytti kynttilän. Hän laittoi sen hautakiven eteen, siskonsa nimen kodalle ja kysyi. ” Miksi te teitte tämän minulle? Jumala miksi annoit sen tapahtua?” Kohta olisi kulunut 8-vuotta siitä, kun hänen siskonsa oli kuollut.
Kello oli lähelle kaksi yöllä, kun Sandra palasi kotiin. Hän oli ollut puolet siitä ajasta siskonsa haudalla ja lopun ajan hän oli kulkenut ympäriinsä ja yrittänyt löytää vastausta. Sandra riisui hiljaa takkinsa ja kenkänsä. Meni hiljaa yläkertaan huoneeseensa. Hän sytytti siellä kynttilöitä ja kuunteli musiikkia. Hän meni vessaan pesemään meikkiään pois, kun katsoi peiliin, hän näki siskonsa surulliset kasvot. Hän näki, miten hänen siskonsa itki. Hän tunsi, miten häntä alkoi itkettämään, mutta puri hampaitaan yhteen ja yritti olla itkemättä. Hän kuuli siskonsa äänen, joka sanoin ” Älä peitä suruasi. Älä välitä ,tee se mitä olet suunnitellut. Ole vanha. Näytä niille.”. Sitten se katosi. Sandra alkoi itkemään. Hänen äitinsä tuli katsomaan, mitä hän itkee ja sanoi
” Mitä sä tähän aikaa pillität, mene nukkumaan siitä.”. Sandra ei voinut muuta, kuin pestä naama loppuun ja mennä omaan huoneeseensa.
Sandra nukkui loppu yön huonosti. Aamulla, kun hän heräsi hänellä oli jotenkin omituinen olo. Hän tiesi, että jotain tapahtuisi. Hän meni suihkuun, sieltä, kun hän tuli hän kuuli, miten joku sanoi. ” Teidän tyttärenne hautakivi on kaadettu ja siihen haudanpäälle lumeen oli kirjoitettu, että Julia rakastan sinua sekä siellä oli vielä palava kynttilä.” Sandra arvasi, kuka oli tehnyt sen, mutta ei uskaltanut mennä sanomaan, koska hän oli perheen ”mustaenkeli” ja kukaan ei uskonut häntä.
Sandra puki päälleen samat vaatteet, kun hänellä oli ollut illalla. Hän kuivasi ja laittoi hiuksensa letille. Meikkasi ja lähti. Hän ei sanonut vanhemmilleen, eikä kenellekään mitään mihin meni. Hän otti suunnaksi vanhan hylätyn talon. Ja tiesi, että siellä olisi syyllinen siihen, kuka oli kaatanut hautakiven.
Vaikka Sandra oli ollut nuori silloin, kun hänen siskonsa menehtyi auto-onnettomuudessa. Hänen siskonsa oli häntä lähes kymmenen vuotta vanhempi, mutta hän tiesi, että auto-onnettomuus ei ollut vahinko. Se oli tahallaan aiheutettu, kukaan muu ei tiennyt sitä. Hän siskonsa Julia oli kuulunut saatananpalvojiin, hän oli eronnut juuri ennen hänen kuolemaansa niistä. Julia oli saanut juuri ajokortin, kun hänet ikävällä tavalla lavastettiin auto-onnettomuuteen. Hän oli ajanut seinään, vaikka todellisuudessa saatananpalvojat olivat halunneet varmistaa sen, että hän ei tulisi ikinä paljastamaan heidän toimintaansa. He olivat murhanneet hänet ja pistäneet ajamaan seinää vasten, että hän olisi itse syyllinen kuolemaansa. Sandra tiesi tämän vain siitä syystä, koska hän oli ollut väärässä paikassa väärään aikaan. Kukaan ei tiennyt, että Sandra tiesi.
Nyt tämä sain riittää hänelle hän oli päättänyt. Hän halusi saada Jonnan, Sannan, Linnean ja Petrin vastuuseen siitä, mitä he olivat tehneet hänen isosiskolleen. Hän meni hylättyyn taloon sisään, häntä pelotti. Hän meni yläkertaa, jossa se nelikkö oli. Nelikkö hämmästyi, miten joku osasi sinne, miten joku oli tiennyt, missä he ovat. Kukaan heistä ei vain tuntenut kuka Sandra oli. He eivät olleet nähneet Sandraa 8-vuoteen. Olihan tyttö siinä ajassa muuttunut ja paljon. Muotoa tullut, ja kauneutta vain yhä enemmän.
” Jaa, täällähän ne murhaajat ovatkin. Niin kuin olin epäillytkin.” Sandra sanoi tyynen rauhallisesti, mutta surullisesti. Jokainen hämmästyi, miten joku saattoi sanoa tuollaista. Sandra jatkoi. ” Mä olen se mustaenkeli, kuka teitä on vainonnut, nyt olen valmis, ei oo mitään menetettävää.” Petri tajusi silloin, kuka oli tullut hän kuuli Sandran äänestä saman uhkan, mikä Julialla oli ollut. Petri oli rakastanut Juliaa, vaikka se ei ollut sallittua. Sandra tiesi sen, mutta ei voinut mitään sille, että Petri oli ollut siinä mukana pakosti, vaikka oli rakastanut Juliaa. Sandra kääntyi ympäri ja lähti. Jonna, Sanna, Linnea ja Petri olivat olleet, järkyttyneitä, että ei edes olleet osanneet lähteä perään. He tajusivat joku tiesi.
Sandra ei olisi ikinä uskonut pystyvänsä tekemään sitä, mutta oli tehnyt. Hän lähti kaupungille kiertelemään. Hän ei olisi enää turvassa, hän tiesi sen. Hän kävi ostamassa mustan ruusun ja aikoi viedä sen siskonsa haudalle. Kun hän lähestyi hautaa hän näki siellä tumman hahmon ja arvasi kuka se on. Se oli Petri. Petri oli tunnistanut hänet ja arvannut mihin hänellä on suunta.
Sandra kokosi itsensä ja ajatteli mitä Julia oli sanonut ”ole vahva”. Sandra tuli haudan luo, jossa tumma hahmo odotti häntä. Hän laski ruusun siihen ja kysyi ”Mitä asiaa murhaajalla? Oletko yksin?”. Sandra nousi ylös ja oli lähtemässä, kun Petri tarttui häntä ranteesta ja sanoi ” Olen yksin, mut en ole murhaaja.”. ”Oletpas! Sä olit mukana siinä, kun te lavastitte sen onnettomuuden!” Sandra huusi. ”Se on ollut minä! Se oli Marko!” ”Marko?! Kuka Marko?” ”No se eka pomo, joka hukutti itsensä, jonka ruumista ei ole vieläkään löytynyt. Mä en suostunut lähtemään siihen mukaan, koska rakastin Juliaa.” ”Sä valehtelet!” ”En se on totta! Tässä katso, vaikka itse olenko se minä?” ”Et, no okei uskotaan, uskotaan.” ”Haluutsä, et mä autan sua?” ”Miten muka, sä voit auttaa mua?” ”Mul olis enemmänkin kuvia, siitä onnettomuus jutusta. Olin siellä salaa kuvaamassa. Ihan samalla tavalla, kun sä olit väärässä paikassa väärään aikaan.” ”Okei, auta sit jos haluat. Mulle käy. Nähdään meijän talon luona 19.00.” Sandra lähti.
Illalla Sandra odotti Petriä talon luona, Petri tuli. Hän ei ollut ihan kunnossa, Sandra huomasi sen vasta sitten, kun he menivät sisälle. ”Mitä on tapahtunut?” Oli Sandran ensimmäinen kysymys. ”Ei mitään. Mä haluan erota saatananpalvonnasta.” He tekivät sinä iltana töitä ja paljon. Petri jäi Sandran luokse yöksi. Se yö oli ihmeitä täynnä. Petri oli Sandraa lähes kymmenen vuotta vanhempi, mutta hän käsitteli Sandraa silti kuin aikuista. Se oli uuden rakkauden yö ja he molemmat tiesivät, että Julia kyllä antaa anteeksi. Olihan Julia rakastanut heitä molempia.
Viikot kuluivat juttu meni eteenpäin Sandra oli välillä aivan hermona. Ei osannut muuta kuin pyöriä ympyrää. Onneksi Petri oli hänen tukenaan.
Heillä oli ollut tarpeeksi paljon näyttöä siihen, että Julian kuolema oli lavastettu, eikä onnettomuus. He voittivat jutun. Jonna, Sanna ja Linnea joutuivat vankilaan, 5 vuotta. Heidän saatananpalvonta loppui siltä osin siihen. Petrikin lopetti saatananpalvonnan.
Suvun mustasta enkelistä tuli suuri sankari.
”Musta enkeli tekee mitä haluaa, hän ei kuuntele ketään. Hän on oma itsensä…”
-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.
mä enole sit tätä korjannut, kun olen vittuuntunut meijän äidinkielen opettajaan, ku se ei oo sama kuin viime vuonna.. haluun tästäkin kommetteja..
Vastaukset 5
Vanhimmat
..joo, ihan hyvä tarina!!
Kuulostaa kun sä puhuisit osin sun omasta elämästä.....se oli jotenkin niin aidosti kirjotettu....tai en tie...
Onko sun elämässäs kenties kuollu joku tärkeä henkilö??
Tosi ihana tarina mun mielestä !!!! Tollasii pitäis olla enemmänki. Tosi liikuttava ja se koski jotenki mun sydäntäni. Sisarusten rakkaus oli tosi liikuttavaa. En mä vaa rakasta tollee siskojani. Mut kummiski tosi ihana tarina !!!
:)
Lumienkeli ja Tassu. nää tarinat (Kun elämä menee päin helvettiä ja tää mustaenkeli) eivät ole minun elämästäni. Olen kirjoittanut sitä mitä olen kuullut, tosin ihan eri muodossa.. että nää on ihan keksittyjä juttuja. mutta näiden todellisuuden tuntu voi olla siinä, että kun olen kirjoittanut näitä niin olen ollut "herkässä" mielentilassa ja saanut ehkä siksi ne kuulostamaan niin uskottavilta. ja sitten tässä mustaenkeli tarinassa esim. no vaatteet mitä kuvaan niin niistä osa löytyy mun omasta vaatekaapista. ainut on mustavillatakki, koska mun villatakki on vielä vähän kesken ja se on siniharmaa.. mut joka tapauksessa.
love you
alexandra
ihan hyvä tarina. Voisit vähän erotella kyl noita puhetekstejä ku niis välillä putoo kärryiltä, et kuka sanoo ja mitä. Ja hei muuten, vaikka kulkis mustissa vaatteissa, ei välttämättä oo saatananpalvoja, vaan vaikkapa gootti.en tiiä mite kirjoitetaa...... mustat vaattet on kuiteski makuasia. Onko sulla ollu joku poikaystävä Mika? Se kun esiintyi molemmis tarinois(mustaenkeli ja kun elämä menee päin helvettiä) ja samoin saatananpalvonta. No tarinat siis oli TOSI samanlaisia, molemmis kuoli päähenkilölle läheinen tyyppi ja Mika jätti hänet,molemmis saatananpalvontaa. muuten hyvä stoori!
Ja jossain määrin ristiriitainen juuri tuon uskottavuuden kanssa. Sisarusrakkauden kuvaus oli ihan kaunis, perhesuhteenkin ihan ok. Mutta tuo koko satanismitouhu alkoi kuulostaa melkein koomiselta (Petri on onnistunut roikkumaan jutussa mukana liki kymmenen vuotta, ja yhtäkkiä haluaa erota kun vain hiukan kovistellaan...), vähän ehkä kliseiseltäkin, tuo hautakivijuttu ainakin. En sitten tiedä, onko vain minulla hiukan erilainen käsitys satanismin luonteesta...
Kokonaisuudessaan kuitenkin hyvä, ja olisi ollut ehkä helppolukuisempi, jos olisit jaksanut vaikka vain ilmeisimmät virheet korjata. Mutta eihän sellaista aina viitsi :)