Pienet näkymättömät kädet nostavat verhon syrjään, jolloin huomaan hänet edessäni tuntien vastustamatonta kiintymystä hänenkin poskiensa punehtuessa ja silmiensä suuretessa. Pienet kädet laskevat näkymättömän verhon meidän kahden ympärille ja uppoamme omaan ikuiseen hetkeen jossa olemme vain me kaksi, pienten käsien ohjatessa sielumme kietoutumaan hyväillen toisiinsa. Pienet kädet työntävät vaativasti meidät hellään suudelmaan ja huultemme koskettaessa kuulemme äänettömän kuiskauksen pienten lasten komentavalla äänellä; tämä hän on, te kuulutte toisillenne. Riuhtaisen itseni lumouksesta ja jatkan surullisena matkaani; olen pahoillani, tänne ei mahdu enempää, jättäisitte minut jo rauhaan.
Pienet kädet
Nymfopoika
3166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
päässä vikaa..Kirjottelet aika outoja juttuja meinaan.
Kiitos palautteesta! Olen täysin samaa mieltä. Kertoisitko kuitenkin samalla mikä tuossa runossa oli mielestäsi outoa.
Höh, jäi toi edellinen viestini piiloon. Potkaisen sen tällä näkyviin.
Lisään samalla, että huomaatko kuinka mieli luokittelee hulluiksi ne, joiden ajatuksia se ei ymmärrä tai jotka tuntuvat sen harmaissa nystyröissä oudoilta. Sitä pelottaa... Huu!