Hieman tuntuu kyllä oudolta lukea tätä palstaa ja naisten katkerutta miehiä kohtaan ja miesten katkeruutta naisia kohtaan ... Tuntuu että lapsista sopimisessa ei haeta ratkaisua lapsen kannalta vaan pelkästään voittajaa riidalle.
Hieman ihmetyttää että ovatko ex-puolisot todella noin julmia omille lapsilleen eivätkä ymmärrä että lapset eivät todellakaan ole millään tavoin oikeutettuja kärsimään siitä että vanhemmat ovat eronneet ja vanhempien tulee yrittää parhaansa että näin ei käy.
Elämä on oikeasti sen verran lyhyt että kuin helvetissä te jaksatte riidellä...
Mies 40
Hieman ihmetyttää että ovatko ex-puolisot todella noin julmia omille lapsilleen eivätkä ymmärrä että lapset eivät todellakaan ole millään tavoin oikeutettuja kärsimään siitä että vanhemmat ovat eronneet ja vanhempien tulee yrittää parhaansa että näin ei käy.
Elämä on oikeasti sen verran lyhyt että kuin helvetissä te jaksatte riidellä...
Mies 40
Vastaukset 27
Vanhimmat
elatustuet kaupungilta. En jaksa aikuisen miehen kanssa vääntää kättä miksi pitäisi lapsi tunnustaa, kun se ei ole pelkkää maksua. Saa isä sitten tulevaisuudessa itse selittää lapselle että miksi ei sitten häntä halunnutkaan.
Uskon että tulla asenteella miehiin -siis ilman loputonta katkeruutta- löydät halutessasi itselle mukavan miehen helpommin.... siis jos tarvetta tulee sille oikealle miehelle :)
Mukavaa syksyn jatkoa sinulle.
Kovin olisin toivonut, ettei minunkaan olisi koskaan eroa tarvinnut käydä läpi. Omat vanhempani elivät yhdessä elämänsä loppuun asti onnellisina, ihan oikeasti. Heiltä sain hyvän kuvan parisuhteesta ja siitä, että asioista jutellaan ja pohditaan yhdessä.
Meillä oli sellaisia koko perheen pyöreän pöydän keskusteluja, niissä jutteloissa kaikki saivat sanoa asiasta kuin asiasta omat mielipiteensä. Yleensä näitä keskustelutilanteita pidimme, kun oli jotain isoa tulossa ja tapahtumassa ja vanhemmat halusivat meidän lastenkin (4) mielipiteen asiaan.
Mutta... eipä ollut miehen perheessä tällaista ollut vaan lapset tyytyivät vaimon ohella, mitä isä perheessä jyrähti. Isä oli ollut 10 vuotta työtön ja silti vaihtoi vaimon hyvällä palkalla joka toinen vuosi uuden auton alleen, se oli tärkeää.Siis näin ex-miehen perheessä. Siellä oli paljon ihmissuhdesotkua ja dominoivan isän käytöksestä oli kaikille sisaruksille (3) jäänyt jotain pahasti mieleen.
Ja kun minä halusin puhua asioista niin ex-mies totesi, että ei siitä tartte puhua tai onko siitä nyt pakko puhua. Mutta lopputulos oli se, ettei koskaan voitu puhua. Ja kun niitä puhumattomia asioita oli sitten tarpeeksi eikä siinä oikein auttanut ne yksinkään puhutut jutut...no erohan siinä tuli. Ja kun patoutumia oli exälläkin tarpeeksi niin piti ne jotenkin purkaa eli viinahan se turrutusaine sitten oli ja on.
Ero on kamala asia, jos näkee varsinkin ennalta ne syyt miksi niin käy eikä pysty tilanteelle mitään. Jos eroon on joku selvä syy, se on aina joko helpotus tai helpompi sietää.
Joku kerrn totesi, että huonossa suhteessakin on joskus parempi olla kuin ei suhteessa ollenkaan.
Nyt vihdoin itse olen alkanut tajuta, että on ihanaa, jos saa kokea hyvän parisuhteen vielä kuin että olisi elänyt koko elämänsä tietämättä, mitä oikea rakkaus ja välittäminen on.
Kirjoitit todella hienosti !
Usein ihmisen kehitys kulkee melko hitaasti sukupolvittain. Kun ajattelee vaikka ihmisiä joidenka vanhemmat ovat eläneet 1900 luvun alkupuolella ja he siirtävät omia arvojaan ja tapoja lapsilleen , niin joskus se ihmisen kehitys on aika hidasta ja voi olla ihan ymmärrettävää että asiat on niinkuin kerroit.
No erilaisten ihmisten ymmärtäminen ja hyväksyminen on sitten eriasia.
No se mitä haluan sanoa on se että on helpompi antaa anteeksi toiselle ja elää nykypäivää ja tulevaisuutta meneisyyden sijasta, jos ymmärtää miksi jokin ihminen on toiminut niinkuin on toiminut. Hyväksyminen on silti eriasia.
Ihan vaan tiedoksi että itse en ole, niin täydellinen että pystyisin tuon mukaan toimimaan aina ja ja tuskin on kukaan muukaan, joka elää elämää myös tuntein. " Kun parhaansa yrittää nin enempää ei voi vaatia... "
tämän palstan vain jos on jotain mietityttävää.Siksi kai nämä kaikki tuntuu valittelulta.Kuka jaksaa kirjoitella jos kaikki on hurjan hyvin,silloin on varmaan jotain muutakin tekemistä...
Olet oikeassa ja saahan sitä kirjoitella silloin kun siltä tuntuu ja onhan se riitelykin osa elämää näissä asioissa mutta silti tuntuu että lapsista sopimisessa ei haeta ratkaisua lapsen kannalta vaan pelkästään voittajaa riidalle.
Moni näyttää ajattelevan että se lapsen etu toteutuu oman edun kautta... ja esimerkiksi sillä ei ole merkitystä lapsen edulle että toinen puoliso haukkuu toista puolisoa lapselle.
No hard feelings...
siinä piilee sen viehätys ja surkeus.Välillä paistaa välillä sataa.
...exänsä kanssa. Nämä jotka täällä valittavat, valittavat joka tapauksessa ja missä vaan, olen huomannut, että monet omalla tavallaan kaipaavat tai ovat mustasukkaisia exästä. Meillä lapset ovat kummankin luona kuten itse haluavat, vaikka meillä on omilla tahoillamme jo uudet kumppanit, meillä on lapset otettu ykkösasiaksi. Lapset ovat kuitenkin se mikä elämässä on pysyvää, kumppanit voivat vaihtua, mutta lapset ei. Vihanpito on turhaan heitettyä energiaa. Jos exä on vihoittelija, niin anna hänen olla, kyllä hän jossain vaiheessa rupeaa ajattelemaan "aivoillaan", mikä on oikein ja mikä väärin.
Just noin meilläkin,lapset tärkeintä mitä koskaan on itselle tapahtunut.Ja ex ajattelee samoin.Joskus riideltykin,mutta koskaan ei haukuttu lasten kuullen toista vanhempaa.Ymmärrän kyllä että riitoja syttyy,mutta vanhempien pitää olla fiksuja ja selvittää asiat ilman että siihen sotketaan lapsia.Riitaan tarvitaan kaksi,ja monilla on tyyli ajatella exästä että"kun se on sitä ja tätä"Mutta olenpa huomannut niistä sanojista että olisi hyvä vilkaista peiliin kunnolla.Syytä on usein molemmissa.Ja jos toinen vain vittuilee ja haastaa riitaa,anna olla ja jatka elämääsi.Itse olen ainakin löytänyt rauhan ja lapsilla on kaksi rakastavaa kotia.Juhlat juhlitaan yhdessä ja surut surraan myös yhdessä.Myös uudet kumppanit kuuluvat porukkaan.Luotamme ja ajattelemme niin että toinen ajattelee aina kaikkien parasta eikä vain itsekkäästi itseään.Näin on jatkunut jo melkein viisi vuotta.Elämä on mukavaa,kun sen oikein oivaltaa.
"Äiti Kahdelle" JEES, täältä tosiaan joskus löytää myös meitä, jotka eivät kuluta itseään tai toisia jonnin joutavalla "pull shitillä". Ihanaa, että todella on ihmisiä, jotka tulevat toimeen exän kanssa ja yhteisesti hoidetaan lapsia, ilman suurempia natinoita. Erinomaista jatkoa Sinulle "Äiti Kahdelle" t. kolmen lapsen äiti
olen ihmetellyt samaa asiaa..itse olen 2v pojan yh,pojan isä ei ole edes nähnyt lastaan koska on sitä mieltä että hänellä ei ole lasta..ja asia on okei jos kerta näin tuntee.sossu ja lastenvalvoja painostaa että lähtisin oikeusteitse vaatiin isyyden tunnustusta koska isä on kieltäytynyt kaikesta mahdollisesta tunnustuksesta vedoten juuri siihen että hänellä ei ole lasta.Mutta..jos se on isän tahto,niin mä kunnioitan sitä vaikka pahaa tekeekin..en halua tapella,en ole katkera,haluan vaan että asiat menee näin mutkattomasti kun tähänkin asti ja kaikki on tyytyväisiä.ja pakko sanoo että se ihminen on maailman paras isä..tekee niinkuin lapselle parasta,on kokonaan pois meidän elämästä jos kerran tuntee ettei jostain syystä pysty oleen läsnä lapsellensa..ja jos joskus isällä mieli muuttuu,niin sit katotaan mitä asialle tehään..aina on ovi auki.
Miksi tuhalta omia voimavarojaan ja myrkyttää ehkä samalla omia rakkaita lapsiaan suunnattomalla katkeruudella entistä puolisoaan kohtaan. Miksei siirtyä elämään tätä päivää, omaa ainutlaatuista elämäänsä lastensa kanssa ja lapsille hyvää haluten.
Entisen puolison vihaaminen ei auta yhtään mitään. Se vain katkeroittaa entisestään ja lamauttaa näkemästä mitään hyvää elämässä.
Jos tuo katkeruus jää päälle vuosikausiksi, kuka silloin voittaa? Se ex-puoliso ehkä. Hän on saanut tuhottua jotain elämästäsi.
Kiitos tuosta kirjoituksestasi!!
t. Yh-äiti 40
että on yhteisiä lapsia! Ei anteeksi anneta sen tähden, että muut ei ymmärrä miksi ollaan katkeria ja ilkeitä! Ei siksi että muut niin haluaa.
Kun annetaan anteeksi ja pyydetään, se täytyy lähteä ihimisistä itsestään, ei ympäristöstä!
Yleensä oletetaan, että vain sen ex vaimo, lasten äiti on paha, mutta kyllä se joskus viha ja ero lähteee siitä miehestäkin. Ei äidit aina vaikeuta lasten ja isän tapaamista, joskus se haluttomuus lähtee isästä itsestäänkin.
Kukaan ei tappele yksin, eikä kukaan ole kaikesta vastuussa yksin, eikä lapsia voi tehdä yksin, ei voi siis olettaa että toinen ottaa viat niskoilleen yksin!
Valitettavasti et tainnut ymmärtää mitä tarkoitin.
Tarkoitan, että MITÄ HYÖDYTTÄÄ vihata ja vihata sitä ex-puolisoa maailman tappiin asti? Miksi aiheuttaa vihalla ja katkeruudella sekä itselleen että LAPSILLEEN pahaa oloa?
Vihasta pitäisi päästä pois eikä pyöriskellä siinä vuosi toisensa jälkeen. Jotkut asiat tapahtuvat, pahoja(kin) ihmisiä on, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Miksi siis kiusata ITSEÄÄN kantamalla vihaa ja katkeruutta sisällään?
Kyllä lapset huomaavat, vaistoavat (vaikkeivät suoria sanoja kuulisikaan) vanhempiensa asenteen toista vanhempaa kohtaan. Se tekee varmasti lapselle ikävän olon. Lapset ovat lojaaleita molemmille vanhemmilleen, ellei nyt mitään hirveän epäinhimillistä "rikosta" ole tapahtunut vanhemman toimesta.
Pää pystyyn ja elämää on vielä eron jälkeenkin!
Positiivisemmalla asenteella elämä on helpompaa ja kukaties se uusi onnikin odottaa... ;))
ihmisestä, jos sen tekee vain siksi ettei loukkaa lasta!!! Kyllä lapsetkin sen vaistoaa, ja tarvitsee hekin elämäänsä kielteisiä asioita! Niitä tulee joka tapauksessa.
Itse en koskaan kehu ihmisiä sen tähden että jollekkin tulisi siitä hyvä mieli, vaikka sisimmässäni ajattelen toista! Siihen en kykene. En lapsillekkaan pysty valehtelemaan asioita jotka itsestäni olisi täysin vastaan ajatuksiani.
Edellisen kirjoittajan pointti taisi kuulehan olla siinä, että aikuisen olisi pidettävä ne lapsen toista vanhempaa solvaavat paskapuheet omana tietonaan ja omana tuskanaan. EI kukaan lapsi halua kuulla vanhemmastaan solvauksia jne.
Se on sitä vastuullista vanhemmuutta! - Johon kaikki eivät valitettavasti kykene. Ei tarkoita, että pitäisi valehdella lapsille.
No meillä on ongelma se, että vanhemman lapsen isä tapaa ja niin usein kuin se on koulunkäynnin lomassa mahdollista (asuu eri paikkakunnalla) ja nuoremman isä ei ole tavannut kahteen vuoteen. Lapsi oli tarpeeksi iso, että muistaa isän ja näin ollen itkee ikävää ja kyselee aika ajoin miksi miksi miksi isä ei käy......
Vanhempi on taas menossa syyslomalla isälleen ja on innoissaan, nuoremmalla on aina tuskaa silloin ja ikävä suurin.... Mikä viha on sisälläni!! Ja silti minä aikuisena joudun "valehtelemaan" lapselle, että joskus vielä sinä isää tapaat.....
Ja joudun sanomaan vanhemmalle, että älä puhu niin paljon isästä, ettei pienemmälle tule paha mieli! Kuinka kauhealta se tuntuu!!!! Onneksi tämä vanhempi on jo sen verran iso, että ymmärtää mistä on kyse ja olemme puhuneet monta kertaa pienemmän asemasta ja ikävästä ja tilanteesta, ja silloin kun olemme kahden, hän saa kertoa isästään jne.
Tunnen NIIN suurta syyllisyyttä tästä kaikesta ja toisinaan NIIN suurta katkeruutta, tahtomattanikin, ettei sille aina löydy rajoja, mutta silti, tänäänkin kun nuorempi pohti miksei isä käy, sain hänet hyvälle tuulelle muistuttamalla kaikesta hyvästä mitä hänen elämässään on ja kertomalla myös lapsista joilla ei ole omaa äitiä tai isää ja silti heillä on rakastavat adoptiovanhemmat, jne, jne.
Niin paljon kannan sisälläni, jos olisin joskus tiennyt mihin vastuuseen joudun, olisin varmaankin miettinyt useampaan kertaan, mutta siltikään en vaihtaisi PÄIVÄÄKÄÄN pois lasteni kanssa olosta!!
nuorempi olekkaan oma. Muuten en tilannetta voi ymmärtää!
lapsilla on eri isät.
Sun lapsilla ilmeisesti eri isä. Minunpa exäni on molempien lasten isä ja pitää yhteyttä vain toiseen. Aivan hirveä tilanne. Isä soittelee ja pyytää luokseen vain toista, ostelee tälle lahjoja ja esim. puhelimen, kun en suostunut ostamaan heti uutta rikotun tilalle. Toinen lapsi kyselee miksi isä kohtelee häntä näin eikä mulla oikeasti ole antaa mitään selitystä. Molemmat lapset poikia ja yläasteikäisiä. Isä asuu niin lähellä meitä, etten voi esim. yrittääkään estää toisen pojan menemistä sinne. Kun ei varsinaisesti olisi muuta syytä kuin että on väärin veljeä kohtaan.
Isä itse ei suostu asiasta puhumaan eikä myönnä olevansa epäreilu. Ja kuitenkin vain toinen pojista saa syntymä- ja joululahjatkin. Musta isä ei oo ihan terve kun käyttäytyy noin mutta eipä sitä voi lapsille sanoa...
Sinuna yrittäisin kaikin keinoin ja jollet yksin pysty miehen päätä kääntämään, niin ystävien/sukulaistensa/perheneuvolan työntekijän avulla. Aikuisen ihmisen olisi ymmärrettävä, millaista tuhoa hän aiheuttaa toiselle lapselleen täysin hylkäämällää hänet ja suosimalla toista sisarusta. Aika uskomatonta!
Oma ex-mieheni ei vielä eläessään omien mielenterveys- ja alko-ongelmiensa vuoksi pystynyt lapsia tapaamaan kuin erittäin harvoin.
Mutta jos hän olisi ottanut luokseen vain toisen lapsista, olisin ollut "entistäkin" vihaisempi...
Yritä vaikuttaa häneen. Toinen lapsesi kärsii todella tilanteesta ja katkeruus jää varmasti häneen loppuiäksi. Itsetunnolle tuo ei voi tehdä hyvää...
Tsemppiä teille!!
No, yritetty on perheneuvolan ja sossutätien kanssa. Olen yrittänyt yhteisten kavereiden avulla ja puhuttu on monet kerrat.Sen mitä suostuu puhumaan) Tilanne jatkunut näin jo melkein 5 vuotta, joten pojat oli ihan pieniä vielä kun tämä alkoi.
Nyt olen jo luovuttanut, tuntuu vain niin pahalta nuoremman vuoksi...
Kirjoitit hienosti näinhän se on.
m 40
Vaikea oikeasti tietää mitä sinun kannattaa sanoa, mutta kannattaa muistaa että jokainen ihminen joutuu ottamaan vastuun omasta elämästä, ja et voi ottaa vastuuta ex-miehesi elämästä ja hänen suhteestaan lapseen. Miten voisitkaan?
Voisitko valehtelun sijaan kertoa lapselle että et pysty lupaamaan milloin lapsesi tapaa isän mutta toivot että näin tulee käymään. Ja jos joskus voit asiaan vaikuttaa niin teet parhaasi.
Miten syyllisyys asiaan johon et voi enempää vaikuttaa , voi auttaa sinua tai teidän lasta... ?
Olen joskus ollut väsynyt, kokenut vihaa ja katkeruutta. Koin sen vaiheeksi elämässäni, joka vain täytyi käsitellä; Viha ja katkeruus todella syövät ihmistä.
Olen ajatellut lapseni tulevaisuutta ja mahdollista isä-suhdetta myöhemmin..tällä hetkellä nuoreni ei halua tavata isäänsä. Kerroin siitä, miten me kummatkin olemme halunneet hänelle parasta ja toimineet sen mukaan. Olen myöntänyt, että minäkin olen erehtyväinen ja olisin voinut ehkä tukea isää enemmän isyydessään.
Nyt, 40-vuotiaana viimeistään, ymmärtää sen, että elämä on todellakin lyhyt. Olen puhunut isän kanssa ja olemme antaneet vanhat -molemminpuoliset- riidat anteeksi. Minä pystyin olemaan äiti, hän ei pystynyt olemaan isä, mutta näin vain kävi: ei tässä ole syyllistä.
Kasvatustyöni on pian ohi ja olen kiitollinen siitä (tuonne jonnekin ylös:), että kaikki on niin hyvin.
Kirjoitit hienosti ;)
m40
tää on vain elämää ei sen enempää eikä vähempää. Ihmeellinen ja ihana matka, kunhan sen oikein oivaltaa :)