Mietityttää..

Olemme poikaystäväni kanssa seurustelleet kohta vuotisen verran. Kun aloimme seurustelemaan, otin puheeksi seksin ja sanoin, että en tule olemaan luultavasti pitkiin aikoihin vielä valmis siihen. Hän sanoi ja lupasi haluavansa odottaa kunnes olen valmis, eikä hänellä ollut mitään kiirettä tämän seksin kanssa.

Nyt melkein kaksi kuukautta sitten sanoin hänelle olevani valmis seksiin, hän kuitenkin sanoi ettei itse halua vielä. Se oli aika ihmetyttävä vastaus, koska hän oli aikasemmin jo sanonut olevansa valmis milloin tahansa ja välillä jopa kyseli, että koska me tehdään sitä..Tosin hiukan leikillä kyseli, ei mitenkään ärsyttävästi. Itse olisin voinut halujeni puolesta hypätä sänkyyn vaikka heti seurustelun alettua, mutta halusin kuitenkin olla täysin varma ja valmis..
Aina kyn yritänkin vihjailla jotain sinne suuntaan, hän vaihtaa aihetta. Olen kysynyt häneltä ihan suoraan, että mikä on ongelma, mutta hän vain alkaa kiertelemään ja kaartelemaan, enkä saa siihen selvää vastausta. Mulla ei ole mitään kiirettä seksin kanssa, varsinkaan jos poikaystäväni ei halua sitä, mutta miksi hän sitten väitti aikaisemmin olevansa valmis.

Poikaystävälläni on ollut ja on edelleen ongelmia itsetunnon kanssa ja hän on ollut erittäin masentunut. Hänellä oli rankka lapsuus ja nuoruus, ala- ja yläasteella häntä kiusattiin henkisesti ja fyysisesti niin pahoin, että hänen itsetuntonto oli nollassa, hän joutui käymään terapioissa ja masentui niin, että yritti itsemurhaa muutamaan otteeseenkin. Edelleen hänellä on ongelmia, ovat vähentyneet kyllä huomattavasti, mitä nyt olen tässä vuoden aikana häntä tarkkaillut. Epäilen, että hän on hyvin epävarma ja pelkää epäonnistuvansa jotenkin seksissä, eikä siksi uskalla tehdä sitä? ...
Olemme nähneet toisemme kyllä alasti suihkussa&saunassa, joten sen ei pitäisi olla ongelma.

Oon yrittänyt olla nyt puhumatta koko seksi aiheesta, koska huomaan, että hän ei tunne oloaan kovin hyväksi silloin. Mua pelottaa, ihan aiheettako?, että hän ei halua minua, eikä halua seurustella enää. Joskus(nykyään enemmän) hän sanoo, että ei ole tarpeeksi hyvä mulle, että mun pitäs ettiä joku toinen muka parempi. Hän sanoo sen tosissaan, huomaisin kyllä jos hän vain leikillää tuollaista höpöttäisi. Masennusta on edelleen havaittavissa, joskus enemmän ja välillä vähemmän, joskus pelkään hänen tappavan itsensä, enkä uskalla jättää häntä yksin. Yövyn tämän takia usein hänen luonaan.
Rakastan häntä niin paljon, en tiedä miten voisin elää ilman kultaani. Jos hänelle tapahtuisi jotain, en antaisi koskaan anteeksi itselleni.

Onko teillä muuten jotain jotain vinkkejä, että miten saan sanottua, että rakastan häntä. Se on niin pirun vaikeaa, vaikka kuinka yritän niin suusta ei tule mitään. Rakkaani on itse ainoastaan kirjoittanut korttiin, että rakastaa mua, mutta ei ääneen sanonut sitä myöskään.

Iästä sen verran, että minä olen 14 -vuotias ja poikaystäväni täyttää pian 17 vuotta.
161100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Itse en osaa vastata kysymykseeni, mutta poimin sieltä pari faktaa:

1) Hienoa, että meillä kiusatuillakin voi olla oma tyttö- tai poikaystävä :S

2) Viestisi vaikuttaa 14-vuotiaan kirjoittamaksi erittäin "kypsältä". Olet varmasti henkisesti vähintäänkin poikaystäväsi tasolla.

Äänestä

Olet liian nuori harrastamaan seksiä ja hän luultavasti tajuaa sen.

Äänestä
  • voi olla kyse tostaki.. mut mun mielestä sun poikaystävä on just vaan epävarma ittestään eikä siks uskolla herrastaa seksiä..kuka tietää..
    eikä 14 -vuotias ole liian nuori harrastamaan seksiä, se on AINA ihmiskohtasta.

    toivotan tsemppii sulle, anna ajan kulua jos ei muuta..kyl sun poikakaveris sitte myöhemmin tuntee itsensä valmiiks seksiin, jos kyse on siitä...
    poikakaveris on muuten löytäny hyvän tytön, ihan käy kateeks :D no mut onnee vaan teille...

    Äänestä

  • ...niksu... kirjoitti:

    voi olla kyse tostaki.. mut mun mielestä sun poikaystävä on just vaan epävarma ittestään eikä siks uskolla herrastaa seksiä..kuka tietää..
    eikä 14 -vuotias ole liian nuori harrastamaan seksiä, se on AINA ihmiskohtasta.

    toivotan tsemppii sulle, anna ajan kulua jos ei muuta..kyl sun poikakaveris sitte myöhemmin tuntee itsensä valmiiks seksiin, jos kyse on siitä...
    poikakaveris on muuten löytäny hyvän tytön, ihan käy kateeks :D no mut onnee vaan teille...

    14-vuotias on lapsi

    Äänestä

  • ,.,.,.,.,.,.,,.. kirjoitti:

    14-vuotias on lapsi

    En tajua miten täällä taas liidellään näin ohi aiheen. En kysynyt missään vaiheessa kenenkään mielipidettä iästäni.
    Teille kaikille, että itse myöskin olen sitä mieltä, että 14 -vuotias on lapsi, olen lapsi. On toki monia mielipiteitä, toiset sanovat jo 14 -vuotiasta nuoreksi ''aikuiseksi'', mikä ei kyllä pidä paikkaansa.

    Kaikesta huolimatta tunnen olevani valmis seksiin ja luotan tässä asiassa täysin itseeni ja siihen mitä tunnen. Teidän ei tarvitse tänne tulla sanomaan ''olet lapsi, et ole todellakaan valmis harrastamaan seksiä''. Se olen minä itse, joka päätän asioistani. Jopa 14 -vuotias ja sen allekkin, osaa järkeillä itse ja päättää viisaasti omat valintansa.

    Loppukoot tästä keskustelu tähän.

    Äänestä

  • Jessijoku. kirjoitti:

    Mul on ihan sama vaikka menisit sänkyyn jo kakkos luokalla tai 11 vuotiaana. se on oma asias. teet mitä tykkäät pillullas.

    Äänestä

Kirjoittamasi perusteella olisin ensin voinut vannoa että olet 17 itse, mutta kun olet 14 ja poikkiksesi 17, luulen että se johtuu myös lakikiemuroista. LAin mukaan jos harrastatte seksiä, se on rikos, vakava hyväksikäyttö, vaikka olet valmis ja haluat, niin poikkiksesi ei halua vaarantaa itseään tai sinua, sillä se on aika vakavaa jos menet puhumaan väärille ihmisille, että harrastit seksiä 17 vuotiaan pojan kanssa. JOs täytät tämän vuoden puolella 15, ensi vuonna saat jo laillisesti harrastaa seksiä, ja sitten poika voi luulla myös sitä, että vanhempasi (kai vanhempasi tietävät pojasta ja sinusta) tekevät rikosilmoituksen hänestä, jos he saavat selville sinun harrastaneen seksiä hänen kanssaan. KUn olet 15, sinä sekä sinun vanhempasi voitte molemmat käyttää puheoikeutta (tehdä rikosilmoituksen esim.) ilman toisen lupaa, ja 18 vuotiaana vastaat siitä yksin. Pojalla on itsetunto huono, kuten kerroit, ja uskon että se on raastavaa. Kuitenkin pitäisi teidän voida puhua siitä asiasta. Voit sanoa, ettet itse halua, jos poika ei ole valmis tms. Mutta syy voi olla pettämisestä(joka on vakavaa, mutta VOI selittää sen, ei välttämättä) suojeluun asti. Ota asia puheeksi, ja yritä vaikka vähän uhkailla (EI PAHASTI!) Jos se auttaa. Onnea!

Äänestä
  • "LAin mukaan jos harrastatte seksiä, se on rikos, vakava hyväksikäyttö"

    Mitäköhän lakikirjoja olet lueskellut, kun tuollaista menet väittämään? Seksuaalisuhde on rangaistava teko, jos suhteen toinen osapuoli on alle 16-vuotias ja toinen täysi-ikäinen (eli 18) tai osapuolien henkisen kehityksen voidaan todeta olevan erittäin eri tasolla (vaikka fyysisesti olisivatkin sallitun ikäisiä).

    "Ota asia puheeksi, ja yritä vaikka vähän uhkailla"
    En edes sano tähän mitään.

    Itse kehottaisin sinua yrittämään puhua asiasta poikaystäväsi kanssa ja jos hän ei ole valmis, annatte asian odottaa. Teillä ei todellakaan ole mihinkään kiire, sillä vaikka et tunne olevasi lapsi (enkä väitä sinun olevan) olet kuitenkin varsin nuori. Seksiin kuuluu niin paljon muutakin kuin pelkkä yhdyntä, koettakaa vaikka.

    Onnea.

    Äänestä

  • Tiedän kyllä tästä laista, ja poikaystävänikin tietää. Ollaan keskusteltu jo tästäkin ja tultu siihen tulokseen, että vaikka se onkin rikos, niin se olisi aika pitkä aika mitä me joutuisimme odottamaan ennenkuin seksi olisi täysin laillista... Niin ja ''Möhköykselle'', että yli 16 -vuotias ei saa harrastaa seksiä alle 16 -vuotiaan kanssa.

    Vanhempani ovat tietoisia poikakaveristani, tuntevat hänet aika hyvin, koska hän on täällä meillä usein pitempiäkin aikoja. Vanhempani eivät tekisi rikosilmoitusta, he luultavasti luulevat, että olemme jo harrasteneet seksiä. Ovat kerran kortsupaketin tunkeneet mukaamme, eivät sanoneet muuta kuin ''joo ottakaas tästä niin ei tapahdu vanhinkoja''. Heh, oli kyllä ihan mukava ajatus vanhemmiltani, ei kuitenkaan ihan niin paljon olisi tarvetta huolehtia. Vanhempani luottavat häneen, minä myöskin, ja he tietävät, että kultani ei ikinä satuttaisi minua.
    Ainoa asia missä en poikkikseeni pysty(pitäisi kyllä) täysin luottamaan, on tuo itsemurha. Hän on luvannut olla tappamatta itseään, mutta pelkään silti, ja pelkohan ei ole luottamista.

    Poikaystäväni itsetunto on kyllä hyvin huono ja siinä on kestämistä, koskaan en kuitenkaan hermojani ole menettänyt. Ymmärrän ja haluan tukea häntä, kenelle tahansa olisi käynyt samoin jos olisi joutunut kokemaan ne samat asiat kuin hän. Raskastahan tämä on, mutta sen arvoista mitä tiedän tämän kaiken jälkeen tulevan. Se voi viedä vuosia, mutta lupaan tukea häntä niin kauan kuin mahdollista, tekisi mieli sanoa ikuisesti, mutta koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu.

    Pettämisen sulkisin heti pois, sen olisin kyllä huomannut. Tulee oltua niin paljon hänen kanssaan,(päivittäin, monta tuntia) että tuskin mullekkaan jää paria tuntia enempää omaa aikaa. Joskus asun viikonkin hänen luonaan, tai hän täällä meillä. Puolitoista vuotta olen hänet tuntenut, ensimmäiset puolivuotta meni siinä, kun yritin saada hänet uskomaan, että olin ''hyvillä aikeilla'' liikkeellä. Häneen oli tosi vaikea luoda minkäänlaista kontaktia, joten en usko, että yhtäkkiä joku uusi ihminen olisi nyt tullut kuvioihin ja saanut hänen luottamuksensa muutamassa kuukaudessa.

    Kavereita ei meillä kummallakaan ole, mulla ei ole aikaa hankkia sellaisia. En edes osaa. Poikaystäväni on kaikki mitä minulla on.

    ..En aivan ymmärtänyt mitä tuolla ''uhkailulla'' tarkoitit, mutta en halua vahingossakaan satuttaa herkkää ihmistä, hän voi joskus jopa ottaa vitsit tosissaan.

    Oon tässä nyt mietiskellyt tätä koko höskää ja päättänyt sitten kysästä häneltä vielä tänään tästä. Jos hän ei halua puhua tästä, niin jätän asian sikseen. Ei tämä kuitenkaan mikään niin hirmu tärkeä asia ole vielä, muuten vain mietitytti tuollainen käytös.
    Jos haluatte, niin voin myöhemmin kertoa mitä hän sanoi..Jos ylipäätään sanoo mitään.

    Äänestä

sillä on joku toinen.

Äänestä
  • Ei kai sentään? ei sovi minun mielestäni ollenkaan

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Ei kai sentään? ei sovi minun mielestäni ollenkaan

    """Niin ja ''Möhköykselle'', että yli 16 -vuotias ei saa harrastaa seksiä alle 16 -vuotiaan kanssa. """

    Möhköys on kuule aivan oikeassa. Yli 16-vuotias saa harrastaa seksiä alle 16-vuotiaan kanssa, kunhan ei itse ole yli 18-vuotias.

    ELI: täysi-ikäinen ei saa harrastaa seksiä alle 16-vuotiaan kanssa.

    ughh. Olen puhunut.

    Äänestä

  • joooooo---------------- kirjoitti:

    """Niin ja ''Möhköykselle'', että yli 16 -vuotias ei saa harrastaa seksiä alle 16 -vuotiaan kanssa. """

    Möhköys on kuule aivan oikeassa. Yli 16-vuotias saa harrastaa seksiä alle 16-vuotiaan kanssa, kunhan ei itse ole yli 18-vuotias.

    ELI: täysi-ikäinen ei saa harrastaa seksiä alle 16-vuotiaan kanssa.

    ughh. Olen puhunut.

    ''Seksuaalisen kanssakäymisen suojaikäraja on Suomessa 16 vuotta. Suomen rikoslain mukaan alle 16-vuotiaan kanssa ei siis saa harrastaa seksiä. Yleensä ei kuitenkaan rangaista samanikäisten ja samalla henkisellä ja ruumiillisella tasolla olevien alaikäisten välisestä vapaaehtoisesta seksuaalisesta kanssakäymisestä''

    Niin, vaikka yleensä ei rangaistakkaan jos henkinen kehitys sama, niin joku voi silti nostaa syytteen.

    Äänestä

  • väärin kirjoitti:

    rasittavaa, kun kaikilla keskustelupalstoilla jaksetaan jauhaa tästä samasta. en käsitä, mistä kaikki hankkii tietonsa, kun jokainen väittää ihan omat versionsa tosta seksilaista. niinkun tossa tosiaan jo sanottiin, niin alle 16v ei saa harrastaa seksiä täysikäisen kanssa. tääkin on kyllä sallittua, jos molemmat on henkisesti ja fyysisesti samalla tasolla, mutta mene ja todista sitten tuo... Jos molemmat on alaikäsiä, niin sitten laki ei koske sitä mitenkään. toisaalta tässä tilanteessa toi laki on ajankohtainen vuoden päästä

    Äänestä

Sä olet vielä lapsi, joten kannattaa harkita tota seksii paljon ja kauan. oot 14!!!!!kakara siis. Älä vielä harrasta hyvä ihminen seksiä! oota nyt edes pari vuotta viel.

Äänestä

Kiitos paljon kaikista vastauksista!

Asia on nyt selvä, puhuin poikaystäväni kanssa, enkä antanut muuta mahdollisuutta hänelle kuin sanoa suoraan, että mikä tässä nyt on. Sain ihan selkeän vastauksen, eikä ollut mitään sen vakavaampaa. Vähän vaan jännitystä ja muuta takana, vaikka en kyllä ymmärrä, että miksi hän ei aikaisemmin ollut sitä minulle voinut kertoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jessijoku. kirjoitti:

Olemme poikaystäväni kanssa seurustelleet kohta vuotisen verran. Kun aloimme seurustelemaan, otin puheeksi seksin ja sanoin, että en tule olemaan luultavasti pitkiin aikoihin vielä valmis siihen. Hän sanoi ja lupasi haluavansa odottaa kunnes olen valmis, eikä hänellä ollut mitään kiirettä tämän seksin kanssa.

Nyt melkein kaksi kuukautta sitten sanoin hänelle olevani valmis seksiin, hän kuitenkin sanoi ettei itse halua vielä. Se oli aika ihmetyttävä vastaus, koska hän oli aikasemmin jo sanonut olevansa valmis milloin tahansa ja välillä jopa kyseli, että koska me tehdään sitä..Tosin hiukan leikillä kyseli, ei mitenkään ärsyttävästi. Itse olisin voinut halujeni puolesta hypätä sänkyyn vaikka heti seurustelun alettua, mutta halusin kuitenkin olla täysin varma ja valmis..
Aina kyn yritänkin vihjailla jotain sinne suuntaan, hän vaihtaa aihetta. Olen kysynyt häneltä ihan suoraan, että mikä on ongelma, mutta hän vain alkaa kiertelemään ja kaartelemaan, enkä saa siihen selvää vastausta. Mulla ei ole mitään kiirettä seksin kanssa, varsinkaan jos poikaystäväni ei halua sitä, mutta miksi hän sitten väitti aikaisemmin olevansa valmis.

Poikaystävälläni on ollut ja on edelleen ongelmia itsetunnon kanssa ja hän on ollut erittäin masentunut. Hänellä oli rankka lapsuus ja nuoruus, ala- ja yläasteella häntä kiusattiin henkisesti ja fyysisesti niin pahoin, että hänen itsetuntonto oli nollassa, hän joutui käymään terapioissa ja masentui niin, että yritti itsemurhaa muutamaan otteeseenkin. Edelleen hänellä on ongelmia, ovat vähentyneet kyllä huomattavasti, mitä nyt olen tässä vuoden aikana häntä tarkkaillut. Epäilen, että hän on hyvin epävarma ja pelkää epäonnistuvansa jotenkin seksissä, eikä siksi uskalla tehdä sitä? ...
Olemme nähneet toisemme kyllä alasti suihkussa&saunassa, joten sen ei pitäisi olla ongelma.

Oon yrittänyt olla nyt puhumatta koko seksi aiheesta, koska huomaan, että hän ei tunne oloaan kovin hyväksi silloin. Mua pelottaa, ihan aiheettako?, että hän ei halua minua, eikä halua seurustella enää. Joskus(nykyään enemmän) hän sanoo, että ei ole tarpeeksi hyvä mulle, että mun pitäs ettiä joku toinen muka parempi. Hän sanoo sen tosissaan, huomaisin kyllä jos hän vain leikillää tuollaista höpöttäisi. Masennusta on edelleen havaittavissa, joskus enemmän ja välillä vähemmän, joskus pelkään hänen tappavan itsensä, enkä uskalla jättää häntä yksin. Yövyn tämän takia usein hänen luonaan.
Rakastan häntä niin paljon, en tiedä miten voisin elää ilman kultaani. Jos hänelle tapahtuisi jotain, en antaisi koskaan anteeksi itselleni.

Onko teillä muuten jotain jotain vinkkejä, että miten saan sanottua, että rakastan häntä. Se on niin pirun vaikeaa, vaikka kuinka yritän niin suusta ei tule mitään. Rakkaani on itse ainoastaan kirjoittanut korttiin, että rakastaa mua, mutta ei ääneen sanonut sitä myöskään.

Iästä sen verran, että minä olen 14 -vuotias ja poikaystäväni täyttää pian 17 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu