Kummallista, kuinka nopeasti aika kuluu.Lapseni on ollut nyt 3 vuotta huostassa enkä ikinä olisi uskonut kuinka paljon elämä voi muuttua siinä ajassa.Kun ajattelen sitä tuskaa,epätoivoa ja epätietoisuutta tulevasta silloin,en ikinä olisi voinut uskoa kuinka suuri siunaus sijoituksella lapseni ja mun elämässä on ollut.Aloin tuossa miettimään, mitä kaikkea hyvää olemme saaneet sijoituksen myötä ja listaan niitä joitakin tähän.
-Lapseni on terve sekä henkisesti että fyysisesti.
-Lapseni on onnellinen.Hän on saanut sekä isän, toisen äidin että 4 sisarusta.Siihen päälle vielä runsas joukko isovanhempia,setiä ja tätejä,biologisia ja ei-biologisia.Lapselleni biologisuudella ei niin ole merkitystä.(Paitsi siinä,että hänen mielestään on erittäin kiehtovaa kuulla yhä uudestaan,että olen ollut mummon vatsassa samoin kuin hän minun vatsassani :) )
-Lapseni on rikas.Hänellä on tietoisuus siitä,että mitä tahansa hän tunteekin,hänellä on sekä sijaisperhe että minä sallimassa tunteet hänelle ja auttamassa.Lapseni ei jää yksin niitä kantamaan,ei vihaa, ei surua, ei ikävää.Kaikilla tunteilla on lupa.Sekä ilolla että surulla.
-Lapseni saa elää sekä suurperheen elämää että luonani hän saa jakamattoman huomion.
-Lapseni ei tarvitse pelätä sijaisperheen puhuvan pahaa minusta eikä minun heistä.Kun olen heillä käymässä tai vaikka ravintolassa syömässä,lapsellani on kaksi äitiä juttelemassa hänelle ja katsomassa perään.Lapseni tietää,että sovin sijaisperheen kanssa hänen kasvatuksestaan ja rajoista,vaikkakin aika-ajoin hänen täytyy koetella onko asia tosiaankin näin :) .
-Lapseni tietää,että minun luokseni pääsee säännöllisin väliajoin, enkä jätä häntä koskaan.Lapseni tietää,että vaikka hän kuinka kiukuttelisi ja uhmaisi minulle,minä en mene siitä rikki enkä häntä jätä vaan taas näemme seuraavana tapaamiskertana.
-Minä olen saanut lapselleni rakastavan perheen, joka on pitänyt hänestä huolta silloin kun en ole kyennyt.Perheen joka on jaksanut uskoa minuun silloinkin kun ikävä ja epätoivo on ollut niin kova,että on ollut vaikea jatkaa.Perheen joka on kaikin tavoin tukenut ja auttanut sekä lastani, että minua kasvamaan.
-Minä olen saanut heistä oikeita ystäviä.Tiedän, että voin suoraan kertoa mitä tunnen,ajattelen, toivon,mistä olen kiukkuinen jne, ja aina he kuuntelevat ja ymmärtävät ja puhuvat itse yhtä suoraan minulle.Olemme rehellisiä ja suoria toisillemme.
-Minulla on tietoisuus, että lapseni saa rauhassa ikävöidä minua ja häntä lohdutetaan.Eräs keino muuten, mikä meillä on kovasti auttanut, on se että olen antanut hänelle oman yöpaitani unikaveriksi ja kertonut, että kun on oikein ikävä, niin sen rutistaminen auttaa siihen ja sitä voi vaikka nuuhkiakin jos sekin helpottaisi.Samoin minulla on lapseni yöpaita unikaverina :) .Ja se oikeasti auttaa, sen rutistaminen ja nuuhkiminen :D .
-Minä olen saanut mahdollisuuden käydä terapia ja tehdä töitä paranemiseni eteen.Olen saanut suunnattomasti tukea ja apua sijaisperheeltä elämäni uudelleenrakentamisessa ja äidiksi kasvamisessa.
Hyviä ja elintärkeitä asioita olisi vaikka kuinka paljon, mitä sijoitus on tuonut,mutta kädet alkaa väsyä kirjoittamiseen :) . Tottakai näihin vuosiin on mahtunut paljon myös kipua ja vaikeuksia, mutta halusin tässä tuoda kuitenkin esiin enemmän näitä onnellisia asioita, vähän kuin vastapainoksi kaikelle sille mustamaalaamiselle, mitä täällä tulee.Varmaan tästä tekstistänikin väännetään asiat mullin mallin,mutta onneksi itse tiedän kuinka asiat on.Vaikka joku onnistuisikin rumentamaan ja vääristämään tekstiäni, niin kokemukseni säilyy minulla eikä sitä voi samalla tavalla vääristää tai rumentaa.
Jos löytyy halukkaita, niin kertokaa muutkin mitä hyvää sijoitus on lapsillenne ja teille tuonut (sekä biot että sijarit).Miltä silloin on tuntunut kun lapsi on huostaanotettu,miten matkan varrella,entä tänä päivänä?Miltä sijaisvanhemmista on tuntunut kun lapsi on tullut perheeseen, miltä tulevaisuus on näyttänyt,miten aika on mennyt jne.Sen takia toivon, että kerrottaisiin siitä hyvästä, kun välillä ne saattaa olla niin piilossa silloin kun on vaikeaa.
Minua ainakin helpottaa lukea mitä kaikkea hyvää näihin vuosiin mahtuukaan, varsinkin silloin kun ikävä on kovin ja tuska suurin.
-Lapseni on terve sekä henkisesti että fyysisesti.
-Lapseni on onnellinen.Hän on saanut sekä isän, toisen äidin että 4 sisarusta.Siihen päälle vielä runsas joukko isovanhempia,setiä ja tätejä,biologisia ja ei-biologisia.Lapselleni biologisuudella ei niin ole merkitystä.(Paitsi siinä,että hänen mielestään on erittäin kiehtovaa kuulla yhä uudestaan,että olen ollut mummon vatsassa samoin kuin hän minun vatsassani :) )
-Lapseni on rikas.Hänellä on tietoisuus siitä,että mitä tahansa hän tunteekin,hänellä on sekä sijaisperhe että minä sallimassa tunteet hänelle ja auttamassa.Lapseni ei jää yksin niitä kantamaan,ei vihaa, ei surua, ei ikävää.Kaikilla tunteilla on lupa.Sekä ilolla että surulla.
-Lapseni saa elää sekä suurperheen elämää että luonani hän saa jakamattoman huomion.
-Lapseni ei tarvitse pelätä sijaisperheen puhuvan pahaa minusta eikä minun heistä.Kun olen heillä käymässä tai vaikka ravintolassa syömässä,lapsellani on kaksi äitiä juttelemassa hänelle ja katsomassa perään.Lapseni tietää,että sovin sijaisperheen kanssa hänen kasvatuksestaan ja rajoista,vaikkakin aika-ajoin hänen täytyy koetella onko asia tosiaankin näin :) .
-Lapseni tietää,että minun luokseni pääsee säännöllisin väliajoin, enkä jätä häntä koskaan.Lapseni tietää,että vaikka hän kuinka kiukuttelisi ja uhmaisi minulle,minä en mene siitä rikki enkä häntä jätä vaan taas näemme seuraavana tapaamiskertana.
-Minä olen saanut lapselleni rakastavan perheen, joka on pitänyt hänestä huolta silloin kun en ole kyennyt.Perheen joka on jaksanut uskoa minuun silloinkin kun ikävä ja epätoivo on ollut niin kova,että on ollut vaikea jatkaa.Perheen joka on kaikin tavoin tukenut ja auttanut sekä lastani, että minua kasvamaan.
-Minä olen saanut heistä oikeita ystäviä.Tiedän, että voin suoraan kertoa mitä tunnen,ajattelen, toivon,mistä olen kiukkuinen jne, ja aina he kuuntelevat ja ymmärtävät ja puhuvat itse yhtä suoraan minulle.Olemme rehellisiä ja suoria toisillemme.
-Minulla on tietoisuus, että lapseni saa rauhassa ikävöidä minua ja häntä lohdutetaan.Eräs keino muuten, mikä meillä on kovasti auttanut, on se että olen antanut hänelle oman yöpaitani unikaveriksi ja kertonut, että kun on oikein ikävä, niin sen rutistaminen auttaa siihen ja sitä voi vaikka nuuhkiakin jos sekin helpottaisi.Samoin minulla on lapseni yöpaita unikaverina :) .Ja se oikeasti auttaa, sen rutistaminen ja nuuhkiminen :D .
-Minä olen saanut mahdollisuuden käydä terapia ja tehdä töitä paranemiseni eteen.Olen saanut suunnattomasti tukea ja apua sijaisperheeltä elämäni uudelleenrakentamisessa ja äidiksi kasvamisessa.
Hyviä ja elintärkeitä asioita olisi vaikka kuinka paljon, mitä sijoitus on tuonut,mutta kädet alkaa väsyä kirjoittamiseen :) . Tottakai näihin vuosiin on mahtunut paljon myös kipua ja vaikeuksia, mutta halusin tässä tuoda kuitenkin esiin enemmän näitä onnellisia asioita, vähän kuin vastapainoksi kaikelle sille mustamaalaamiselle, mitä täällä tulee.Varmaan tästä tekstistänikin väännetään asiat mullin mallin,mutta onneksi itse tiedän kuinka asiat on.Vaikka joku onnistuisikin rumentamaan ja vääristämään tekstiäni, niin kokemukseni säilyy minulla eikä sitä voi samalla tavalla vääristää tai rumentaa.
Jos löytyy halukkaita, niin kertokaa muutkin mitä hyvää sijoitus on lapsillenne ja teille tuonut (sekä biot että sijarit).Miltä silloin on tuntunut kun lapsi on huostaanotettu,miten matkan varrella,entä tänä päivänä?Miltä sijaisvanhemmista on tuntunut kun lapsi on tullut perheeseen, miltä tulevaisuus on näyttänyt,miten aika on mennyt jne.Sen takia toivon, että kerrottaisiin siitä hyvästä, kun välillä ne saattaa olla niin piilossa silloin kun on vaikeaa.
Minua ainakin helpottaa lukea mitä kaikkea hyvää näihin vuosiin mahtuukaan, varsinkin silloin kun ikävä on kovin ja tuska suurin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
on mietiskelysi.
Turha tuohon enää on mitään lisätä.
Lämpimiä ajatuksia sinulle.
huostaanottoa nyt kohta kaksi vuotta takana, vai muuttuisko vuodessa noin paljon asiat? TOIVOTAAN! Lapseni on kertonut miten hänet on revitty rikki lastenkodissa ja työntekijäkin on sanonut että hänellä on tarkoitus saada äiti sekoamaan... mutta jospa sijaiskoti olisi toisen lainen? sosiaalilautakunta ei suostu vaihtamaan sijoituspaikkaa!
..tuonut kaaoksen sijaisperheeseen. Äiti joutunut jäämään pois työstä, omat lapset oireilee, sijaislapsi saa raivareita, bioäiti häiriköi, sossut soittelee, kohta alkaa ramppaaminen terapiassa.....älkää kukaan alkako sijaisperheeksi
ja sekoittako omaa perhe-elämäänne, se ei ole sen arvoista.
Meillä sijoitettu asustellut n.1,5 vuotta. Vuosi tuntui juuri edellisen kuvailemalta. Tuntui, että kuinka kukaan voi jaksaa elää näin. Olin vähällä uupua totaalisesti. Biolapsemme alkoi oireilemaan raivareilla myös, kuten sijaislapsikin. Heillä alkoi mm. keskinäinen valtataistelu ja mustasukkaisuus meistä vanhemmista. Lisäksi biovanhemmat häiriköivät ja syyttelivät jatkuvasti. Tapaamisia oli runsaasti ja on edelleenkin. Lapsi oli erittäin huomionhakuinen ja rajaton. Nukkuminen oli todella vaikeaa. Mutta nyt voin kuitenkin todeta, että viimeinen puoli vuotta on ollut jo levollisempaa ja suorastaan ihanaa aikaa. Biot ovat rauhoittuneet ja jopa pahoitelleet käytöstään, tapaamiset ovat muuttuneet mukavimmiksi, kukaan ei oireile kummemmin. Minä ja bio-äiti puhumme avoimesti ja arvostamme toisiamme. Pieni lapsi vaistoaa sen ja hänen on hyvä olla ja lupa olla onnellinen jakaessaan kahdet vanhemmat. Meillä on tilanne totaalisesti muuttunut parempaan, kun mietin aikaa taakse päin. Tottahan varmasti matkan varrelle mahtuu pettymyksiä puolin ja toisin, mutta yleisesti ottaen arki on nyt mukavaa.. uskoisin, että kaikille osapuolille. Uskon, että tämä sijoitus on vaatinut perheeltämme (etenkin biolapseltamme), mutta on myös antanut ja opettanut uusia asioita. Uskon, että tulevaisuus on valoisa. Tsemppiä kaikille vasta-alkajille!
Miten hienosti olet pystynyt miettimään vaikeista asioista!Näin toivon että meidän sij.lasten vanhemmat joskus ajattelevan.Minä toivon sinulle voimia tulevaisuuteenkin!
T:Sijaisäiti eli emo monelle...
Ihanaa, että osaat ajatella asiaa lapsesi kannalta ja näkee selvästi, että olet myös itse vahvistunut vanhempana.
Meillä on samanlaisia kokemuksia joidenkin vanhempien kanssa mutta valitettavasti kaikki vanhemmat eivät pysty/osaa ajatella asiaa näin.
Toivon Sinulle ja lapsellesi hyvää ja ihanaa tulevaisuutta.
ps. Tälläinen jaettuvanhemmuus on sitä, mikä tuottaa hedelmaa huostaanotetuiden lasten kanssa.
Minun lapseni on ollut huostassa kolmatta vuotta. Lapseni on sijoitettuna oman uupumukseni ja lapsen vaikeahoitoisuuden takia.
Ennen sijoituspaikan löytymistä tunsin tekeväni markkinatyötä eli ihan kuin olisin kaupannut lastani, että ottakaa, ottakaa, tässä näin kiva ja ihana lapsi.. Itse sain kuitenkin tehdä päätöksen, mihin lapseni annan sijoitukseen. Tästä kiitos sossuille.
Meni yli vuosi ennen kuin pystyin käymään nukkumaan itkuitta. Päivät menivät ihan normaalisti töissä ja toisen lapsen kanssa kotona, mutta Se nukkumaan käyminen, rauhoittuminen päivän touhuista, nosti tunteet pintaan. Mietin, että voiko kukaan koskaan selvitä tällaisesta tuskasta.
Myös aluksi minulla oli pelko, että lämpimät välit lapseeni katkeavat. Pelkäsin, että joku tavallaan vie minulta lapsen, rakastaa häntä enemmän kuin minä, teki mieli huutaa, että HÄN ON MINUN LAPSENI!!!
Minulla ja sijaisvanhemmilla on ollut hyvät välit alusta alkaen. Pystymme puhumaan kaikesta, luotan heihin. Aina he löytävät lapsestani jotakin positiivista. Ja myös muistakin sijaislapsistaan he kertovat positiivisia asioita, vaikka tiedän, että moni heille sijoitettu lapsi on tosi vaikea.
Lapseni elämä on tasapainoittunut. Syrjäytymiskierre on ainakin nyt pysäytetty. Lapsi on kokenut paljon onnistumisen elämyksiä. Hän on saanut kokea varmaan paljon sellaista, mitä minä en olisi hänelle pystynyt tarjoamaan. Hän on saanut omaa sukupuoltaan olevan sijaisvanhemman, johon samaistua kasvaessaan nuoreksi aikuiseksi.
Lapseni tietää, että minä äitinä rakastan häntä äärettömästi eikä hän ole koskaan pois elämästäni, vaikka asuukin tällä hetkellä muualla.
Kiitos, että lapseni sijaisvanhempien kaltaisia ihmisiä on olemassa. Ihmettelen, että mistä he repivät voimat, että jaksavat tehdä sellaista työtä. Tiedän, että heidän arki ei ole helppoa. Tänä päivänä sijoitetut lapset ovat usein erittäin vaikeita, mutta onneksi lapseni sijaisvanhemilla on takana vankka ammattitaito. Olen sitä mieltä, että pelkkä halu ei enää riitä kun sijoitettavat lapset ovat vaikeita, tarvitaan sitä ammattitaitoa.
Meillä tänään näin, huomisesta en tiedä.