etä voidaan velvoittaa maksamaan koulutusavustusta 18 vuotiaalle jos se harkitaan kohtuulliseksi. Mutta vain ja ainoastaan toisen asteen koulutuksessa olevalle mikäli koulutus ei valmista ammattiin.Eli lukiolaiseelle kuukuu maksaa mutta ammattikoululaiselle ei.Näin minulle lastenvalvoja lakikirjasta luki.Onko totta että nuoret ovat näin eri asemassa. Kertokaa ihmeessä jos on tietoa!
Vastaukset 68
- miettiny, et miten
yksinhuoltajana minä psytyisin vielä kolme nuorinta lastani kouluttamaan yksin??? Eikö isältä todellakaan voi velvottaa maksamaan myös lastensa opiskeluja lakisääteisesti? Onko se äidin tehdtävä? Miksi olisi pakko ottaa kallista lainaa, kun vanhmpien velvollisuus olisi tavallaan olisi lapsensa koulutettava???
Minusta on aika uskomatonta, että isät vapautetaan vastuusta! Heille vaan sanotaan et jos haluaa, voi osallistua kustannuksiin! Aika outoa. Äidin luona kuitenkin asutaan ja syödään!!! Riippuen tietenkin opiskelupaikasta.- vaan on
nyt kaikki nuoret tytöt,harkitkaa tarkkaan teettekö lapsia!Vaikka ottaisitte kuinka kunnollisen miehen niin se vaan on että voitte olla yksinhuoltajia ja saatte hoitaa kaiken yksin.
Uskomatonta tosiaan on ,että isät vapautetaan vastuusta niinkuin veitsellä leikaten,niinkuin ne kulut loppuisivat yht äkkiä.Ei nuorta voi heittää pihalle ja sanoa että tuus nyt itte toimeen mites parhaaksi näet.Opetetaan nuoret käyttämään sossua! Se tästä seuraa!!! Vaikka lapsella on isä jolla on rahaa kukkarossa.Äidin kukkaro on jo loppuun kaluttu,kuin myös äiti muuten..`Lastenvalvojalta ei tosiaan saanut muuta infoa kuin sen että jos käy ammattikoulua ei isän kuulu maksaa jos ei itse halua.Ja kun sehän ei halua.Voisi tietysti lähteä oikeusaputoimistoon.
Muuta en halua,kuin että nuoreni saisi ammatin,että pystyisi itse elättämään itsensä.Joku taas sanoo että lakatkaa paapomasta ja käskekää mukulat töihin.Mutta jos se ei ole mahdollista on tilanne tämä. - lastani, joka
vaan on kirjoitti:
nyt kaikki nuoret tytöt,harkitkaa tarkkaan teettekö lapsia!Vaikka ottaisitte kuinka kunnollisen miehen niin se vaan on että voitte olla yksinhuoltajia ja saatte hoitaa kaiken yksin.
Uskomatonta tosiaan on ,että isät vapautetaan vastuusta niinkuin veitsellä leikaten,niinkuin ne kulut loppuisivat yht äkkiä.Ei nuorta voi heittää pihalle ja sanoa että tuus nyt itte toimeen mites parhaaksi näet.Opetetaan nuoret käyttämään sossua! Se tästä seuraa!!! Vaikka lapsella on isä jolla on rahaa kukkarossa.Äidin kukkaro on jo loppuun kaluttu,kuin myös äiti muuten..`Lastenvalvojalta ei tosiaan saanut muuta infoa kuin sen että jos käy ammattikoulua ei isän kuulu maksaa jos ei itse halua.Ja kun sehän ei halua.Voisi tietysti lähteä oikeusaputoimistoon.
Muuta en halua,kuin että nuoreni saisi ammatin,että pystyisi itse elättämään itsensä.Joku taas sanoo että lakatkaa paapomasta ja käskekää mukulat töihin.Mutta jos se ei ole mahdollista on tilanne tämä.täysi-ikäinen, lukiossa kouluttava lähi-isä on sitä mieltä, että pitäkää femakot päänne kiinni.
Penniäkään ei lapseni ole koulutusavusta äidiltään saaneet.
Tiedoksi myös se, että jos joku koulutusapaua todella maksaa, sitä ei makseta lähivanhemman tilille, vaan lapsen. - yuippi
lastani, joka kirjoitti:
täysi-ikäinen, lukiossa kouluttava lähi-isä on sitä mieltä, että pitäkää femakot päänne kiinni.
Penniäkään ei lapseni ole koulutusavusta äidiltään saaneet.
Tiedoksi myös se, että jos joku koulutusapaua todella maksaa, sitä ei makseta lähivanhemman tilille, vaan lapsen.Mikä sinä olet puhumaan femakoista ja lasten kouluttamisesta yhtään mitään. Lapseton lusmu sinä olet.
- oikeasti kommentoi
yuippi kirjoitti:
Mikä sinä olet puhumaan femakoista ja lasten kouluttamisesta yhtään mitään. Lapseton lusmu sinä olet.
tällä palstalla, muuten harvinaista, niin femakot ottaa pulttia!!!
Niinpä niin! - TIINASAARI
JUURI NÄIN! SAMAA IHMETTELEN! KYLLÄ T ISÄT PÄÄSEE VÄHÄLLÄ. PIENEN PIENTÄ ELATUSTA OLEN SAANUT JA NYT SEKIN LOPPUU, VAIKKA POIKA SYÖ JA KULUTTAA AIKALAILLA. SE SIITÄ ISIEN VELVOLISUUKSISTA!!! EPÄOIKEUDENMUKAISTA TOSIAAN!!
- hömpi
kyllähän se niin on että nuori voi velvoittaa molemmat vanhemmat maksajiksi, ei vaan lähivanhempaa. Ja jos oikeus on saada sitä toiselta niin sitten myös toiselta, vaikka sitten perinnän kautta
- Anonyymi00067
Oma valinta - olet "yksinhuoltaja" lainsäädännön ja lapsen edun vastaisesti - oletko idiootti?
- jos nuori
muuttaa yksin asumaan?
- lehdestä saanut
lukea miten nuori selviää opintotuella!!! Sitä ei ole korotettu 10 vuoteen, joka on taatusti jäänyt hintojen nousun myötä tosi alakanttiin! Opiskelijat halutaan valmistuvan nopeemmin, mutta eihän se onnistu jos ei ole rahaa ja täytyy töissäkin käydä. Siitäkin sakotetaan, kun ei saa "tienata liikaa"!
Opiskelijat ovat loppuun palaneita kun opiskelu on rankkaa työnteko on ohessa rankkaa, ja ei ole rahaa ruokaan!!!
- tulee
yhteiskunnalle kalliiksi.Mutta tästä se syrjäytyminen alkaa,pikkuhiljaa,huomaamatta.Jyvät erotellaan akanoista ja sitten ihmetellään?
- etsikää tietoa
Elatusvelvollisuus päättyy lapsen täyttyessä 18 vuotta. Sen jälkeen vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Molemmat vanhemmat joutuvat usein ja aivan lain mukaan vastaamaan esimerkiksi lukion aikaisista lapsen kustannuksista. Koulutusavustus ei ole kuitenkaan sama asia kuin elatusapu.
Koulutusavustuksen tarvetta arvioitaessa otetaan huomioon lapsen taipumukset, koulutuksen kestoaika, siitä aiheutuvien kustannusten määrä sekä lapsen mahdollisuudet koulutuksen päätyttyä itse vastata koulutuksesta aiheutuneista kustannuksista opintotuella, opintolainoilla ja omalla työllään.
Niinpä koulutusavustukseen ei voida suoraan soveltaa elatusapua koskevia säännöksiä, vaan vanhempien vastuu koulutuskustannuksista on toissijainen, harkinnanvarainen ja täydentävä. Näin voidaan lukea korkeimman oikeuden tuomiosta 1997:26.
Vanhempi voi edustaa lasta koulutusavustusta koskevassa asiassa ja ajaa kannetta tarvittaessa oikeudessa, vaikka lapsi on tullut täysi-ikäiseksi.
(ja vaikka olen ydinperheen jälkeläinen, itse maksoin koulutukseni, kävin töissä viikonloppuisin ja iltaisin, joten ei mitään ongelmaa maksaa kirjoja ym.
Toki vanhemmat olisivat avustaneet, mutta ei ollut tarvetta.)
(Ja keikkatöitä on aina tarjolla, niistä ei opiskelukaan kärsi. Tekee vähemmän töitä koeviikoilla)- saa lukiolainen
mutta ei ammattikoulua käyvä.Sitä ei näissä tiedoissa, mistä minäkin olen etsinyt ja kyseisen tekstin olen ennenkin lukenut,ei suoraan mainita.Sanotaan vaan että ESIM.lukiota käyvä.Sen VOI saada jos käy toisen asteen yleisivistävää koulua,jos se harkitaan kohtuulliseksi, eli jos etällä on varaa.Kukaan ei kysy onko lähillä varaa.. Ammattiin valmistavaa koulua käyvä ei voi saada missään tapauksessa koulutusavustusta,siis ammattikoululainen.Ellei etä sitä vapaaehtoisesti suostu maksamaan
- sanoa, mene
töihin,mutta kun juuri siitä on kysymys että nuori EI mene, niin mitä sitten....
- sanonko
sanoa, mene kirjoitti:
töihin,mutta kun juuri siitä on kysymys että nuori EI mene, niin mitä sitten....
mitä...kasvatuksen tulostahan tuo, jos uusavuttomia lapsia tulee, eikä penskat halua töitä tehdä..
- "tietoa".
saa lukiolainen kirjoitti:
mutta ei ammattikoulua käyvä.Sitä ei näissä tiedoissa, mistä minäkin olen etsinyt ja kyseisen tekstin olen ennenkin lukenut,ei suoraan mainita.Sanotaan vaan että ESIM.lukiota käyvä.Sen VOI saada jos käy toisen asteen yleisivistävää koulua,jos se harkitaan kohtuulliseksi, eli jos etällä on varaa.Kukaan ei kysy onko lähillä varaa.. Ammattiin valmistavaa koulua käyvä ei voi saada missään tapauksessa koulutusavustusta,siis ammattikoululainen.Ellei etä sitä vapaaehtoisesti suostu maksamaan
Kyllä meillä ainakin sos.työntekijä sanoi, että maksettava on ja poika käy ammattikoulua. Jos isä ei suostu vapaa-ehtoisesti maksamaan niin varataan lastenvalvojalle aika ja tehdään viralliset paperit. Koulutusavustus on silloin ulosottokelpoinen kun siitä on tehty paperit.
- luki lakikirjaa
"tietoa". kirjoitti:

ja sanoi että oli joku kolmas pykälä jotain..Asiasta ei jäänyt mitään epäselvää.Taitaa taas olla näitä juttuja mitä mm.lastenvalvojat saavat "tulkita" miten parhaaksi näkevät!Kyselin myös toisen kunnan lastenvalvojalta samaa asiaa, hänkään ei tuntunut tietävän varmasti.Neuvoi ottamaan yhteyttä oikeusaputoimistoon,mutta meinasi että tulisi niin kalliiksi että on plus miinus nolla tulos.
- mikä oli

mikä kunta?
- sitten
sanonko kirjoitti:
mitä...kasvatuksen tulostahan tuo, jos uusavuttomia lapsia tulee, eikä penskat halua töitä tehdä..
isä kasvattaa paremmin jos osaa
- tosiaan..
luki lakikirjaa kirjoitti:
ja sanoi että oli joku kolmas pykälä jotain..Asiasta ei jäänyt mitään epäselvää.Taitaa taas olla näitä juttuja mitä mm.lastenvalvojat saavat "tulkita" miten parhaaksi näkevät!Kyselin myös toisen kunnan lastenvalvojalta samaa asiaa, hänkään ei tuntunut tietävän varmasti.Neuvoi ottamaan yhteyttä oikeusaputoimistoon,mutta meinasi että tulisi niin kalliiksi että on plus miinus nolla tulos.
outoa jos löytyy monenlaista "totuutta".
Sorry, että epäilin tietojasi. ;o) - kysyä:
mikä oli kirjoitti:
mikä kunta?
Hämeenkyrö.
- tietoa ei
tosiaan.. kirjoitti:
outoa jos löytyy monenlaista "totuutta".
Sorry, että epäilin tietojasi. ;o)ilmeisestikään ole
- meuhkaamaan
"tietoa". kirjoitti:
Kyllä meillä ainakin sos.työntekijä sanoi, että maksettava on ja poika käy ammattikoulua. Jos isä ei suostu vapaa-ehtoisesti maksamaan niin varataan lastenvalvojalle aika ja tehdään viralliset paperit. Koulutusavustus on silloin ulosottokelpoinen kun siitä on tehty paperit.
Paperien teko tarkoittaa, että etä laittaa nimensä alle, ellei laita asian voi viedä käräjille. Ennakkotapausten valossa lukiolainen saa avustuksen, mutta ammattikoululaisella vaikeampaa, ei mahdotonta. Ammattikoululaisen katsotaan valmistuvan ammattiin, joten ensin on otettava opintolaina ja sitten etän kukkarolle, jos siellä on varaa. En sano, että tämä olisi oikein, mutta tämä on käytäntö.
- sossupaholainen
"tietoa". kirjoitti:
Kyllä meillä ainakin sos.työntekijä sanoi, että maksettava on ja poika käy ammattikoulua. Jos isä ei suostu vapaa-ehtoisesti maksamaan niin varataan lastenvalvojalle aika ja tehdään viralliset paperit. Koulutusavustus on silloin ulosottokelpoinen kun siitä on tehty paperit.
Siinä on vain semmoinen pieni ongelma, että jos isä ei suostu sitä sopimusta allekirjoittamaan, niin se ei ole voimassa eikä ulosottokelpoinen. Lastenvalvoja ei voi ketään pakottaa, oikeus voi sitten määrätä koulutusavustuksen vastoin vanhemman tahtoa, mutta ei lastenvalvoja.
- maikki
saa lukiolainen kirjoitti:
mutta ei ammattikoulua käyvä.Sitä ei näissä tiedoissa, mistä minäkin olen etsinyt ja kyseisen tekstin olen ennenkin lukenut,ei suoraan mainita.Sanotaan vaan että ESIM.lukiota käyvä.Sen VOI saada jos käy toisen asteen yleisivistävää koulua,jos se harkitaan kohtuulliseksi, eli jos etällä on varaa.Kukaan ei kysy onko lähillä varaa.. Ammattiin valmistavaa koulua käyvä ei voi saada missään tapauksessa koulutusavustusta,siis ammattikoululainen.Ellei etä sitä vapaaehtoisesti suostu maksamaan
2012 lokakuussa on käräjäoikeudessa määrätty etävanhempi maksamaan koulutusavustusta ammattikoulua käyville lapsilleen. Etävanhempi yritti vedota opintotukeen ja opintolainaan mutta käräjäoikeus määräsi etävanhemman maksamaan koulutusavustuksen lisäksi vastapuolen oikeudenkulut.
- Anonyymi00064
"tietoa". kirjoitti:
Kyllä meillä ainakin sos.työntekijä sanoi, että maksettava on ja poika käy ammattikoulua. Jos isä ei suostu vapaa-ehtoisesti maksamaan niin varataan lastenvalvojalle aika ja tehdään viralliset paperit. Koulutusavustus on silloin ulosottokelpoinen kun siitä on tehty paperit.
Koulutusavustusta vaatii 18 täyttänyt vanhemmiltaan itse. Yli 18 vuotias, ei kuulu enää lastenvalvojan valvottavien, vaan on juridisesti aikuinenElu hänen kuuluu jo itse elättää itseään.
- tuonne
alemmaskin jo vastauksen.
Eli siis meillä ammattikoululainen saa isältään koulutusavustusta. Isä ei olisi vapaa-ehtoisesti maksanut, mutta kun soitti lastenvalvojalle ja kysyi niin siellä sanottiin, että maksettava on. Sossusta oli kysytty, että mitä koulua käy, joten ei tyssännyt ammattikouluun.
Oletko muuten hakenut lapsellesi opintotukea? Täysi-ikäinen voi saada sitä, vaikka asuukin vielä kotona. Itsekään en tiennyt, että kotona asuva voi sitä saada. Kävin Kelassa toisen opiskelevan nuoreni asioissa, joka ei enää asu kotona ja siellä kuulin tästä asiasta. Haimme ja saimme. :o) Lähivanhemman tulot vaikuttavat määrään, muttei etävanhemman eikä äiti- tai isäpuolen.- siis..
kun kirjoitin "alemmas" vastauksen niin se olikin ylempänä kuin edellinen vastaukseni sinulle! ;o)
- kysyisin
opintotukea on haettu,saa muutaman kympin.Se ei varmaan miksikään muutu vaikka tulee 18 täyteen.
Oon tässä miettiny,että on niitä köyhempiäkin,eläkeläiset ja pitkäaikaistyöttömät ym.ettei meillä mitään hätää ole,mutta kun lapsi on meidän molempien niin tuntuu vaan niin väärältä ,kun, kaikki varmaan tietää ,jotka jotain tietää... - sulle
siis.. kirjoitti:
kun kirjoitin "alemmas" vastauksen niin se olikin ylempänä kuin edellinen vastaukseni sinulle! ;o)
asiallisista vastauksista :)
- varmaankin
kysyisin kirjoitti:
opintotukea on haettu,saa muutaman kympin.Se ei varmaan miksikään muutu vaikka tulee 18 täyteen.
Oon tässä miettiny,että on niitä köyhempiäkin,eläkeläiset ja pitkäaikaistyöttömät ym.ettei meillä mitään hätää ole,mutta kun lapsi on meidän molempien niin tuntuu vaan niin väärältä ,kun, kaikki varmaan tietää ,jotka jotain tietää...saman tyyliset ex-miehet.. ;o)
Kyllä on itseänikin harmittanut kun isä ei millään lailla kannusta opiskelemaan. Koska mielestäni se on kannustamista, että antaa taloudellisen mahdollisuuden siihen opiskeluun jos vaan on pystyy.
Minullakaan ei tee tiukkaa rahasta, eikä poika saanutkaan alle 18 vuotiaana ollenkaan opintotukea. Välikommenttina sanon, että bioisällä on kuitenkin isommat tulot ja vähemmän lapsia kuin minulla.
Nyt täysi-ikäisenä poika saa opintotukea, joten käy sinäkin tarkistamassa, josko tuki kuitenkin hiukan nousisi. Kelan sivulla on muistaakseni joku laskurikin, koita mitä se sanoo.
Eihän se todellakaan ole reilua, että toinen vanhemmista tarjoaa kodin, ruuan, vaatteet, taskurahan, koulukirjat muut tarvikkeet, yms. ja etävanhempi on vain tyytyväinen kun ei tarvitse enää elareita maksella. - nousikin, oli tullu
varmaankin kirjoitti:
saman tyyliset ex-miehet.. ;o)
Kyllä on itseänikin harmittanut kun isä ei millään lailla kannusta opiskelemaan. Koska mielestäni se on kannustamista, että antaa taloudellisen mahdollisuuden siihen opiskeluun jos vaan on pystyy.
Minullakaan ei tee tiukkaa rahasta, eikä poika saanutkaan alle 18 vuotiaana ollenkaan opintotukea. Välikommenttina sanon, että bioisällä on kuitenkin isommat tulot ja vähemmän lapsia kuin minulla.
Nyt täysi-ikäisenä poika saa opintotukea, joten käy sinäkin tarkistamassa, josko tuki kuitenkin hiukan nousisi. Kelan sivulla on muistaakseni joku laskurikin, koita mitä se sanoo.
Eihän se todellakaan ole reilua, että toinen vanhemmista tarjoaa kodin, ruuan, vaatteet, taskurahan, koulukirjat muut tarvikkeet, yms. ja etävanhempi on vain tyytyväinen kun ei tarvitse enää elareita maksella.joku korotus.Se on hyvä, kun nuori ei enää kasva niin vaatteet menevät kauemmin.Ja onhan minulla kaikki:olen saanut pitää lapseni ja olen siitä hyvin onnellinen ja kiitollinen hänen isälleen.Hän ei varmaan vaan tajua mitä on menettänyt.Kaikkea hyvää vaan hänelle,ja rikasta elämää kaikin tavoin.
- hakee lapsi
etävanhemmaltaan, jos asuu lähivanhemman luona, käy toisen asteen koulutusta. Koulutusavustus maksetaan lapsen tilille, ei lähivanhemman.
Jos lapsi ei avustusta hae, sitä ei yleensä tule, jollei etävanhempi sitä halua vapaaehtoisesti maksaa. Lähivanhempi ei voi koulutusavustusta hakea, koska lapsi on täysi-ikäinen ja vastaa omasta elämästään.
Oli kysymyksessä ammatikoulu, ammattikorkeakoulu, tai lukio, sillä ei ole väliä.- tuolta
vähä ylempää jos et huomannut lukea:
Vanhempi voi edustaa lasta koulutusavustusta koskevassa asiassa ja ajaa kannetta tarvittaessa oikeudessa, vaikka lapsi on tullut täysi-ikäiseksi.
Tottakai lapsi sitä hakee,en missään nimessä ole itselleni hakemassa lapselle kuuluvaa tukea.Nyt onkin kysymys siitä että kuuluuko se lapselle vai ei.
- lastensuojeluliiton
sivuilta tämä
Koulutusavustus
Työryhmän laatima ohje lapsen elatusavun suuruuden laskemisesta ei käsittele elatuslain 3 §:n 2 momentin mukaisen koulutusavustuksen suuruuden laskemista. Elatuslain koulutusavustusta koskevan säännöksen tulkinnanvaraisuuden johdosta koulutusavustus on jäänyt vähälle huomiolle ja käytölle.
MLL pitää tarpeellisena, että koulutusavustuksen suuruuden laskemisesta laaditaan myös oma ohje. Osallistuminen toisen asteen koulutukseen – lukiokoulutus tai ammatillisen koulutus – on yleensä vielä meneillään lapsen täyttäessä 18 vuotta. Lapsi jatkaa yleensä asumistaan lähivanhempansa luona toisen asteen koulutuksen ollessa kesken, joten koulutusavustuksen maksamista voidaan monissa tilanteissa pitää tarpeellisena ja perusteluna.
MLL:n mielestä on myös tarpeen tarkentaa elatuslain säännöstä koulutusavustuksesta. Säännöstä voitaisiin tarkentaa esimerkiksi siten, että vanhemmat vastaisivat lapsen perus- ja toisen asteen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista siihen saakka kunnes lapsi täyttää 20 vuotta, jollei kustannuksista vastaamista ole pidettävä kohtuuttomana.
Ota näistä nyt selvää - tietoa
Kuka maksaa koulutuksesta?
Elatusvelvollisuus päättyy lapsen täyttyessä 18 vuotta. Sen jälkeen vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Molemmat vanhemmat joutuvat usein ja aivan lain mukaan vastaamaan esimerkiksi lukion aikaisista lapsen kustannuksista. Koulutusavustus ei ole kuitenkaan sama asia kuin elatusapu.
Koulutusavustuksen tarvetta arvioitaessa otetaan huomioon lapsen taipumukset, koulutuksen kestoaika, siitä aiheutuvien kustannusten määrä sekä lapsen mahdollisuudet koullutuksen päätyttyä itse vastata koulutuksesta aiheutuneista kustannuksista opintotuella, opintolainoilla ja omalla työllään.
Niinpä koulutusavustukseen ei voida suoraan soveltaa elatusapua koskevia säännöksiä, vaan vanhempien vastuu koulutuskustannuksista on toissijainen, harkinnanvarainen ja täydentävä. Näin voidaan lukea korkeimman oikeuden tuomiosta 1997:26.
Vanhempi voi edustaa lasta koulutusavustusta koskevassa asiassa ja ajaa kannetta tarvittaessa oikeudessa, vaikka lapsi on tullut täysi-ikäiseksi.
Kari Kannala
asianajaja
Asianajotoimisto Bützow Nordia Oy
(Suomen Hammaslääkärilehti)- on opintojen
lue ketju kirjoitti:
äiti.
- paremmin
Esim. Saksassa vanhemmat velvoitetaan !!! huolehtimaan jälkikasvunsa koulutuksenaikaisesta toimeentulosta aina 27. ikävuoden loppuun saakka, mikäli nuori on vielä opiskelemassa ammattiin tähtäävässä koulutuksessa. Tosin valtio maksaa siinä tapauksessa vanhemmille myös lapsilisää 154-179 e/kk tuona aikana...
Olisi ihan kohtuullista, että meilläkin MOLEMMAT vanhemmat velvoitettaisiin osallistumaan opiskelevan lapsen elättämiseen, ei pelkästään lähivanhempaa!
Jos ei nyt ihan 28-vuotiaaksi asti, niin vähintään parikymppiseksi.- Ja höpöhöpö
Kaksikymppinen jos ei pärjää omillaan, niin huonosti on mennyt kasvatuspuolella.
- niitä etäkommennetteja
Ja höpöhöpö kirjoitti:
Kaksikymppinen jos ei pärjää omillaan, niin huonosti on mennyt kasvatuspuolella.
Kasvatuksesta ei ole asiassa ollenkaan kyse, vaan toimeentulosta.
Yritäpä itse elättää ja kouluttaa yksin kolme lasta ammattiin. Ei ihan lapsilisillä ja minimielareilla suju, varsinkin kun ne loppuu 17 - 18 vuoteen... - mieltä sinun
niitä etäkommennetteja kirjoitti:
Kasvatuksesta ei ole asiassa ollenkaan kyse, vaan toimeentulosta.
Yritäpä itse elättää ja kouluttaa yksin kolme lasta ammattiin. Ei ihan lapsilisillä ja minimielareilla suju, varsinkin kun ne loppuu 17 - 18 vuoteen...kanssasi ja tuon ikäiset kun käyvät vielä koulua eikä työpaikkoja saa!Kyllä meilläkin on haettu,sellaista paikkaa josta on jotain hyötyä.Kyllä ilmaisjakelulehtiä pääsisi jakamaan,mutta kun oltiin, ensin hajosi pyörä niiden lehtien painosta ja se palkka meni siihen.Että plus miinus nolla tulos.Senkin ajan olisi voinut lukea läksyjä.Ennen vanhaan koulut loppui aikaisin. 16 vuotiaana oli jo ammattikoulut käyty.Nykyään ne vasta menee silloin sinne.Ettei näitä aikoja voi verrata keskenään.
- taas kasvaattaakaan
Ja höpöhöpö kirjoitti:
Kaksikymppinen jos ei pärjää omillaan, niin huonosti on mennyt kasvatuspuolella.
äiti ja isä!
- tarkoittaa
tässä tapauksessa sitä,onko isällä varaa maksaa enää lapselleen.Kukaan ei kyseenalaista sitä onko kohtuullista äidille,että hän yksin elättää oman kattonsa alla yli 18v lapset.Lapsen pitäisi ehkä jättää koulut käymättä ja mennä töihin.Ammattiin valmistavaa kouluakin voi käydä vaikka kuinka kauan,armeijat siinä välissä.Mikä on kohtuullista ja kenelle?
- kertokaa
Mikä on tänä päivänä koulutusavustuksen suuruus nuorelle, joka kirjoittaa ensi vuonna? Ja v.....ilut tulossa joka tapauksessa, maksan mitä tahansa! Tarvin neuvoa, kiitos!
- etä
Kuuluko etäisälle maksaa 18 vuoden jälkeenkin, jos käy ammattilukiota neljä vuotta? Tai silloinkin kun pidetään ns. välivuosia esim ulkomailla, jolloin opiskeluaika voi olla jopa 5 vuotta.
- ei kuulu.
Ammattilukiossa opiskeleva valmistuu opintojen jälkeen ammattiin ja silloin etävanhemman koulutusavustus on täysin hänen oma valintansa. Katsotaan että ammattikouluttautunut pääsee välittömästi työelämään ja siitä syystä hän voi opiskella velaksi.
Lastenvalvojan mukaan etän koulutusavustusvelvoite päättyy kolmannen lukiovuoden toukokuun viimeisenä.
Kuka vanhempi haluaa että tässä maailmantilanteessa ammattikoululainenkaan opiskelisi velaksi? - tä tilaa
ei kuulu. kirjoitti:
Ammattilukiossa opiskeleva valmistuu opintojen jälkeen ammattiin ja silloin etävanhemman koulutusavustus on täysin hänen oma valintansa. Katsotaan että ammattikouluttautunut pääsee välittömästi työelämään ja siitä syystä hän voi opiskella velaksi.
Lastenvalvojan mukaan etän koulutusavustusvelvoite päättyy kolmannen lukiovuoden toukokuun viimeisenä.
Kuka vanhempi haluaa että tässä maailmantilanteessa ammattikoululainenkaan opiskelisi velaksi?Jos etä ei vuosiin kelpaa kuin maksajan rooliin, niin voiko olla yllätys että maksut loppuu sopimuksen mukaisesti 18-vuotispäivänä.
- kyllllästynyt
tä tilaa kirjoitti:
Jos etä ei vuosiin kelpaa kuin maksajan rooliin, niin voiko olla yllätys että maksut loppuu sopimuksen mukaisesti 18-vuotispäivänä.
Ylläkerrottu on kestoselitys kostolle. "Minä en maksa koska lapsi ei välittänyt minusta". Millainen mies kostaa lapselle?
Lapsi on etän lapsi vaikka syyt tapaamattomuuteen olisivat mitkä.
Olen lukenut tuota samaa selitystä kouluavustusmaksuhaluttomuuteen jo pitkään eikä se miksikään muutu. Selitys omalle ahneudelle, ei muuta. Koulutusavustus maksetaan suoraan lapselle, mutta siihenkään et olisi halukas. Aikuinen mies kostaa lapselle, sitähän alle kaks'kymppinen oikeesti on. Entä sotilasavustus? Äiti maksaa sotilaan syömiset ja juomiset pidennettyinä viikonloppuvapailla. Sotapoika tarvitsee käteistä sen muutaman kympin viikossa kasarmilla, jonka valtio palveluksesta maksaa. Harvemmin teiltä koulutusavustusmaksuhaluttomilta löytyy lompakosta paria kymppiä silloin tällöin harmaissa olevalle. Taskurahaosio kuuluu lähille ja muille sukulaisille. Sinulaisesi ei edes yritä saada suhdetta lapseen kehittymään. Ahne valittava paska, sitä sinä olet.
Sinä olisit jättänyt elatusmaksutkin maksamatta, jollei niitä olisi sinulta väkisin siinä tapauksessa peritty. Aina löytyy selityksiä, milloin et ole halunnut lasta, milloin et ole saanut olla lapsesi arjessa tai jotain muuta. Suurin syy tapaamattomuuten olet sinä ja valintasi. Jos lapsi olisi ykkönen, hän tietäisi sen ja rakastaisi sinua vilpittömästi ja olisi tavannut sinua aina.
Sinä olet paska paketissa, eikä kääre asiaa miksikään muuta - &sädekehä
kyllllästynyt kirjoitti:

Sinä olet paska paketissa, eikä kääre asiaa miksikään muutaSotapojalle on ruokaa ja viikkorahaa myös isän luona. Isä on paska, jos ei maksa vaadittua koulutusavustusta lapselle, joka ei vuoteen vastaa puhelimeen eikä naamaansa näytä. Ja paska, jos maksaa jotain, varmaan yrittää lahjoa.
Mutta onneksi on äitijokayksinainakaikkivuodetmaksaakaikki. Ja vielä viikonloppuna syömisetkin. - osuvasti sanoit!
&sädekehä kirjoitti:
Sotapojalle on ruokaa ja viikkorahaa myös isän luona. Isä on paska, jos ei maksa vaadittua koulutusavustusta lapselle, joka ei vuoteen vastaa puhelimeen eikä naamaansa näytä. Ja paska, jos maksaa jotain, varmaan yrittää lahjoa.
Mutta onneksi on äitijokayksinainakaikkivuodetmaksaakaikki. Ja vielä viikonloppuna syömisetkin.Mutta onneksi on äitijokayksinainakaikkimaksaa-senjälkeenkinkunpakollinenelatusapupäättyy.
- hoitaaa
osuvasti sanoit! kirjoitti:
Mutta onneksi on äitijokayksinainakaikkimaksaa-senjälkeenkinkunpakollinenelatusapupäättyy.
Ja lapsen ei tarvitse mennä kesätöihin, kun mamma maksaa ja passaa. Vielä kun isä pistäis parisataa kuussa tilille, opintotukea nyt ei viitsi hakea kun sitä sais vaan muutaman hassun kympin.
- sun mammas
hoitaaa kirjoitti:
Ja lapsen ei tarvitse mennä kesätöihin, kun mamma maksaa ja passaa. Vielä kun isä pistäis parisataa kuussa tilille, opintotukea nyt ei viitsi hakea kun sitä sais vaan muutaman hassun kympin.
sua passaa, mutta toivotaan että polvi pojasta paranee
- ittellesss
sun mammas kirjoitti:
sua passaa, mutta toivotaan että polvi pojasta paranee
Täällähän on tää yksi sädekehämamma minäyksinmaksanjne etä on paska ja työt on liian raskaita lapsille.
Että voi olla ihmisellä huono tuuri:
- Etä ei IKINÄ maksa mitään yli 18-vuotiaalle.
- Yli 18v ei vaivaudu hakemaan opintotukea
- Yli 18v olis kerran soittanut etälle, mut just saldoloppu
- Olis kerran jakanut mainoksia mut tarakka meni rikki
- Olis kerran menny lapsenlikaks mut tuttipullosta puhkes kumi
- menisivät kesätöihin, mutta ei tarvi koska etän KUULUIS maksaa ja kun ei paska maksa 200 kk/lapsi, niinkuin elaria. Niin minäyksinkaikkivaikkavelaksi. - Tuuperoinen
ittellesss kirjoitti:
Täällähän on tää yksi sädekehämamma minäyksinmaksanjne etä on paska ja työt on liian raskaita lapsille.
Että voi olla ihmisellä huono tuuri:
- Etä ei IKINÄ maksa mitään yli 18-vuotiaalle.
- Yli 18v ei vaivaudu hakemaan opintotukea
- Yli 18v olis kerran soittanut etälle, mut just saldoloppu
- Olis kerran jakanut mainoksia mut tarakka meni rikki
- Olis kerran menny lapsenlikaks mut tuttipullosta puhkes kumi
- menisivät kesätöihin, mutta ei tarvi koska etän KUULUIS maksaa ja kun ei paska maksa 200 kk/lapsi, niinkuin elaria. Niin minäyksinkaikkivaikkavelaksi.Ei kaikki muumit laaksossa.
- LIssu 2.
Tuuperoinen kirjoitti:
Ei kaikki muumit laaksossa.
Minulla on sädekehä, olen Lissu toinen (II)
- tuki lukiolaiselle
Koitin lukea noista posteista lueskella ja taisi siellä yksi kysymyskin olla jo vuodelta 2007, alla lainaus:
"etävanhemman velvollisuus:
Mikä on tänä päivänä koulutusavustuksen suuruus nuorelle, joka kirjoittaa ensi vuonna? "
mutta vastausta ei ole oikein tullut.
Olisko joku lähi aikoina käynyt ko. keskusteluja joissa kohtuullinen korvaus olisi euromääräisenä saatu ja täällä kerrottavissa. - Itse TIENAAVA!
Vittu mitä luuseritouhua!
Vai pitäis sitä täysi-ikäiselle kersalle vielä puskea rahaa ilmaiseksi kouraan muka joku opiskelu verukkeena!
Eikö nyt jumalauta riitä se että kersa on saanut yhäriruikuttajaäipältään mallin jossa elellään tukiaisilla ja isän siivellä vaan pitää vielä täysi-ikäistä kersaa kannustaa jollain helevetin koulutusavustuksella siihen loisimiseen????
Itse ydinperheen lapsena ei tullut latiakaan kotoa rahaa mihinkään opiskeluun.
Muutin opiskelemaan ryhtyessäni 16v kersana vuokra-asuntoon, kävin ilta ja vkl töissä ja opintolaina tietenkin oli.
Ei käynyt edes mielessäkään että vanhemmillani olisi ollut mitään velvollisuutta maksaa yhtään mitään koulutukseeni liittyvää.
Ilta viikonloppu ja kesätöillä sain helposti rahat kasaan jotta pystyin opiskelemaan kaksi ammattia ja sen lisäksi maksoin itse autokoulun sekä ostin auton.
Vois hyvin vetää johtopäätöksen että kun olin työläisperheen lapsi niin en ollut saanut kotoa sitä tukihakemusten täyttelyn ja loisimisen mallia vaan tottakai pidin itsestäänselvyytenä että kun vanhempani hankkivat varansa painamalla töitä niin tottakai minäkin teen niin.
Tuollaisista yhäriruikuttajien loisimaan oppineista lapsista ei todellakaan voi tulla kunnon työläisiä kun loisimisen malli on iskostunut sen loisivan äipän kautta noihin lapsiin.
Ei ole ruusuiset näkymät suomella kun ulkomailta on pakko hankkia tulevaisuudessa ihmisiä tekemään noiden luusereiden työt ja hankkimaan heille tukiaisrahat!!!!!!- no mutta!!!!!
Ai, ruikuttajakunigas ihastui omaan tuotokseensa niin että päätti postata sen vielä omaksi aloituksekseen :D
Mitenkäs muuten sinä, noin ydinperheen kasvattina, alusta saakka itsesi elättäneenä, olet sössinyt elämäsi tuohon jamaan että makselet elareita hampaita kiristellen ja vikiset päivästä toiseen yh-palstalla? - Itse TIENAAVA!
no mutta!!!!! kirjoitti:
Ai, ruikuttajakunigas ihastui omaan tuotokseensa niin että päätti postata sen vielä omaksi aloituksekseen :D
Mitenkäs muuten sinä, noin ydinperheen kasvattina, alusta saakka itsesi elättäneenä, olet sössinyt elämäsi tuohon jamaan että makselet elareita hampaita kiristellen ja vikiset päivästä toiseen yh-palstalla?Ahaa... Ainakin sinä älähdit ;) (osui!)
- Ansio-yh-äiti
Itse TIENAAVA! kirjoitti:
Ahaa... Ainakin sinä älähdit ;) (osui!)
Kuningasruikkari on katkera kun ydinperheen vanhemmat hylkäsivät hänet ja vaimokin hylkäsi mutta että vielä lapsetkin hylkäsivät. Pitää ymmärtää pientä kuningasruikkaria, hänestä ei kukaan tykkää.
- Kerttu-Liisa
Olen miettinyt myös ylä olevaa asiaa. Meidän pitäisi etän kanssa mennä tekemään uusi elatussopimus, kun edellinen oli määräaikainen. Ajattelin että siihen olisi kirjoittanut sen, että etä-vanhemmalle tulisi jokin euromääräinen korvaus per kuukausi, niin kauan kunnes lapsi on opiskellut toisen asteen opintonsa loppuun. Edellyttäen että lapsi on jatkanut opintojaan heti peruskoulun jälkeen tai esim kymppiluokan jälkeen. Ei siis niin että sitä maksetaan vielä kun lapsi on 25 ;) toivottavasti lapseni eivät ole niin lusmuja :D
Korvauksen voisi maksaa myös lapsen tilille, jos lapsi on rahankäyttöön kykeneväinen.Eli siis niin että lapsi esim ostaisi koulukirjansa sun muut etän maksamasta avustuksesta ja minä sitten ruuat ja katon pään päällä..tai jotain...en ole asiaa loppuun asti miettinyt enkä asiasta sen kummemmin lasten toisen vanhemman kanssakeskustellut mutta ajatus kuitenkin olisi että sopimus olisi niin että lasten opintojen loppuun tätä maksettaisiin. En tiedä pitäisikö tätä maksaa myös silloin vaikka lapsi muuttaisi omilleen..tosin sekin tuntuisi hölmöltä että silloin etä olisi velvoitettu sopimuksen kanssa maksamaan jokin tietty summa ja lähi ei....ja sitten taas, jos muuttaa pois kotoa, niin TAVALLAAN elatusvelvollisuus mielestänioppuu siihen..siis minä ainakin ajattelen niin että lapsi saa asua kanssani niin kauan kunnes pystyy itse maksamaan omat vuorkansa ja kulunsa... no jaa...en tiiä miten tämä kaikki olisi mahdollisimman reilua ja miten tämä sopimukseen tulisi laittaa, mutta olen ajatellut olla "kaukaa viisas2 lapset on vasta 6 ja 3 :D - Äidin rakkaus
Näissä keskusteluissa tulee esiin se velka jonka suomalaiset naiset ovat luoneet lasten ja isän väliseen suhteeseen vieraannuttamalla lapset isästään.
Tätä velkaa lapset maksavat viranauttamisen aikana ja koko elämänsä sen jälkeen.
Valitettava tosiasia on että, kun isä poistetaan äidin ja yhteiskunnan toimesta kuvioista tekemällä tapaamissopimus jossa on minimaaliset tapaamiset ja osoitetaan lapsille ja isälle, että teidän suhde ei ole sosiaalisen verkoston silmissä hyväksyttävää ja lapsen biologinen isä on äidin renki.
Kun tähän yhdistetään suvereeni vallankäyttö keskittämällä rahavirtojen kulku äidille on seurauksena zombi lapsia ja aikuisia joilla on vakava identiteetti ongelma jota he osaltaan levittävät eteenpäin ja toteuttavat omassa elämässä ja parisuhteessaan.
Äidit päätyvät tukien loppuessa toimeentuloloukkuun, lapset on usein sairaalla tavalla liitetty äitiin ja hänen äitiytensä toteuttamiseen ja josta eivät ole pystyneet normaalisti irtautumaan.
Nyt nämä sairasta äiteyttä toteuttavat naiset haluaisivat yhteiskunnan eli meidän rahoilla jatkaa tätä samaa tuettua elämää, mutta kun se ei vaan ole mahdollista.
Jos isät tuettaisiin eroyhteydessä, heille mahdollistettaisiin tasavertainen mahdollisuus olla päättämässä ja tukemassa lastensa elämää, näitä keskusteluja joita näillä palstoilla loputtomasta käydään tarvitsisi lukea.
Lukekaa eromyrkky kirja ja käykää istlastenasialla.fi sivuilla niin ymmärrätte mistä tämä iso kuva tässä muodostuu.
Tärkeintä näille opiskeleville lapsille on irtautua äidistä, ottaa vastuu omasta elämästä, opiskella ja elää elämäänsä ilman äidin painostavaa äitiyttä ja läsnäoloa (=äidin läheisriippuvuus lapsesta).
Osaan jo kaikki vastaväitelauseet ulkoa, olisi virkistävää jos sieltä löytyisi joitain uutta, mutta tämän asian oikea akateemisen tutkimuksen systemaattinen estäminen ei sitä valitettavasti mahdollista.
Terveisin äiti - Maksaja
Vaikka koulumaailma mielletään "naisten" kotipesäksi, niin ei ainakaan oman lapsen koulutusavustuksesta päättänyt nais-tuomari asiasta mitään ymmärtänyt.
Joskus kauan sitten lukio saattoikin olla 3 vuotinen, mutta ei enää. Ja kun päätöksessä lukee, että koulutusavustusta (omassa tapauksessa vajaa 600eur/kk) maksetaan luokion ajan sen kummemmin tarkentamatta, niin sittenhän sitä maksetaan.
"Lapsi" on täyttänyt 20v, ja sai vielä siirrettyä viimeisiä kirjoituksia ensi syksylle.
Näinköhän tämä meikäläisen 16 vuotinen urakka elatus yms. avustusten osalta tulisi kenties joskus päätöseen? En jaksa uskoa, kyllä sitä saadaan taas jollain verukkeella siirrettyä. Eikä minua näin pikkumielisten ihmisten (sossut, lastenvalvojat, äidit) juutikaan jaksaa kiinnostaa. On se hyvä, että on edes joku pelikenttä, missä nainen voi määrätä kaapinpaikan.
Ennen niin lähteinen lapsi on käytännössä menetetty, siitä lapsen äiti on sannut pitää huolta. Onni onnettomuudessa on tietysti se, että olen saannut uusia lapsia uuden kumppanin kanssa. Rahalla saa korvattua isän, tai että raha on ainakin isää tärkeämpi asia, näin olen asian sisäistänyt kun prosessia on tässä useampaan kertaan käyty läpi.
Niille, jotka ette halua maksaa lapsille elatusapua pikku vinkki: hankkiutukaa työttömiksi ja menkää opiskelemaan. Ja parasta tietysti on, jos alla on omistusasunto velkoineen. - Anonyymi00065
Ei voida ja vieraannuttaja äiti ja rikollinen lastenvalvoja ei päätä mitään!!
- Anonyymi00066
Lukiolaiselle ei kuulu maksaa mitään eikä makseta äidin ja lastensuojelun rikoksissa
- Anonyymi00068
Lastensuojelu ei ole edes asianosainen vain ja ainoastaan lasten huoltajien vastuuseen kuuluvissa asioissa. Ehkä se sinun virheesi ja rikoksesi Kari oli vaan siinä että annoit exälle kaiken päätäntävallan kun yritit käyttää omia lapsiasi katkeruutesi välikappaleina ja mokasit. Nyt sitten syyttelet sellaisia joilla ei voi olla osaa ja arpaa nurheesi suossa.
- Anonyymi00069
Anonyymi00068 kirjoitti:
Lastensuojelu ei ole edes asianosainen vain ja ainoastaan lasten huoltajien vastuuseen kuuluvissa asioissa. Ehkä se sinun virheesi ja rikoksesi Kari oli vaan siinä että annoit exälle kaiken päätäntävallan kun yritit käyttää omia lapsiasi katkeruutesi välikappaleina ja mokasit. Nyt sitten syyttelet sellaisia joilla ei voi olla osaa ja arpaa nurheesi suossa.
Karilla ei ole lapsia edes enää
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471013
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha112960Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63758PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49547- 42519
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33491- 63463
- 22427
- 13411
Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt157375