Ohilaukaus

Aina osuma ei ole kohtallaan. Ammuin viime viikonloppuna iltahämärissä hirveä, ikävin seurauksin. Kutsuin paikalle metsästyksen johtajan jolla oli koira mukana, koska epäilys oli että siihen osui.Haukku kuului pienen joen varresta. Pimeys haittasi kulkua, mutta koira ja hirvi löytyi. Joesta kuului ääniä, koiran haukkuessa rannalla. Minä näytin sähkölampulla valoa että kaveri näki ampua, olihan täysin pimeä. Hirvi tipahti siihen paikkan, osuma oli kaularanka. Seuraavana päivänä oli kova keskustelu osumista. Hirvi oli kulkenut ampumapaikalta noin 2.5 km. Metsästyksen johtajan ja muutaman kokeneen metsästäjän mielestä hirvi ei kulje näin pitkää matkaa kun luoti hipaisee keuhkoja. Kaularanka oli muuten ehyt, mutta luotin osumasta siitä oli irronnut muutamia kappaleita. Kummastusta heätti se kun he väittivät että hirvi tipahtaa paikalleen vaikka sitä osuisi keuhkoille. Kysyisin kuinka pitkästi hirvi voi kulkea keuhkoille haavoittuneena?
115220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

pitää ampua hämärissä, kun osuma ei ole kohdillaan.

Sitten ihmetellään juoksumatkoja. Voi kilin kellit teidän kanssanne!

Äänestä

jos sillä on on aikaa(sitä ei heti lähdetä ajamaan) niin melko pitkälle

Äänestä

keuhko-osuman jälkeen maksimissaan 300-400m. tässä ajassa veri tavallaan tukki keuhkot ja hirvi löytyykin ko. matkan päästä, yleensä pötköttämästä.
2,5km on mahdoton karkko keuhkolaukauksen jälkeen.

Äänestä

Keuhkoillehan se hirvi pitääkin ampua. Ei kaadu keuhko-osumasta paikalleen kuin harvoin, vaan kulkee muutamista metreistä muutamiin satoihin metreihin. Jos hirvi tippuu paikoilleen on sitä sattunut joko selkärankaan tai lapaluille, jolloin shokkivaikutus estää juoksemisen.

Äänestä

moro.. olen ampunut tänäsyksynä 4 hirveä ja kaikkia keuhkoille 2 aikuista on juossut korkeintaan 100m ja löytynyt kuolleena.. vasat on juossut n.30m aseena käytän 30-06 ja luoti on 14,3g vanhat parrat ei ole aina oikeassa!!!!!!

Äänestä
  • Hauskaahan se on kun on joukossa huumorimiehiä, niin kuin tu ritsamies. Olen kansasi samaa mieltä siitä että hirvi ei mene keuhko-osumasta pitkälle. mutta minun tapaukselle ei ole vaihtoehtoja. Minulla on 6.5 mm ase, johon itse lataan patruunat, käytän hirviluotina 9 ja 10.1 g.Syynä oli se, 9g luotia ei saa kiinni hylsyyn se jää heilumaan, ja kosteus pääsi sisään. Ehkä suurin syy oli liian heikko lataus, mutta sen olen korjannut. Nämä asiathan pitäisi hoitaa ennen metsästyksen alkua, mutta...

    Äänestä

minä ammuin kerran ritsoilla hirveä sydämmeen, oiskohan pari kolme vuotta sitten ja saakuti se hirvi juoksee vieläkin , vaikka olemme jäljestäneen sitä kokoajan saa nähdä millon se kupsahtaa, alkaa tympii tää perässä kävely, sillä onhan tässä jo noi pari kolme vuotta jo kävelty

Äänestä

keuhkoille saattaa juosta helposti 100m ja enemmänkin. Ainoastaan kaula ja selkä ranka osumat tipauttavat heti. Sydämestä läpi ammuttu hirvi juoksi myös lähes 100m.

Äänestä

Hämärissä pyytämisessä on juuri nuo riskit.
Olen ampunut ruottin mauserilla (6.5x55) kymmenisen hirveä. Joka kerralla keuhkolaukaus ja reilusti alle 100m päästä on elukka löytynyt
(yleensä n. 50m). Keuko-osuman jälkeen hirvi ei mielestäni koskaan tipahda sijoilleen vaan kuula on raapaissut rankaa tai käynyt säkään. Jos hirvi tipahtaa sijoilleen kannattaa olla tarkkana sillä säkäosuman jälkeen se saattaa hetken päästä ponnahtaa pystyyn.

Äänestä
  • ei katso millä pysyllä ampuu keuhkoille tä sydämmeen kun se aina juoksee jonkin matkaa. 100 metriäkin on joskus lyhyt matka tuollaisen laukauksen jälkeen.peurakin juoksee tuon matkan helposti keuhko-osumasta.eli ei hätää vaan antaa ruudin palaa kun hirvi astelee eteen.

    Äänestä

Semmoisellakin laukauksella olen nähnyt hirven kaatuvan, että se ensin putosi aivan kuin rankaosumasta. Noin 2-3 sekunnin kuluttua se pomppasi jaloilleen ja painoi laukalla 200 metriä. Sieltä sitten kuului lopullinen rusahdus. Ja avatessahan kävi ilmi, että luoti lävisti moelmpien keuhkojen yläkärjen, ja meni niin läheltä selkärankaa, että se pisti hervottomaksi muutamaksi sekunniksi. Aina ei hirven käytöksestä laukauksen jälkeen pysty osumaa päättelemään. varminta on ampua vain hyvissä olosuhteissa ja hätäilemättä. Näin kaadoin viikko sitten aikuisen hirven, joka meni sydänosuman jälkeen 70 metriä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lihanleikkaaja kirjoitti:

Aina osuma ei ole kohtallaan. Ammuin viime viikonloppuna iltahämärissä hirveä, ikävin seurauksin. Kutsuin paikalle metsästyksen johtajan jolla oli koira mukana, koska epäilys oli että siihen osui.Haukku kuului pienen joen varresta. Pimeys haittasi kulkua, mutta koira ja hirvi löytyi. Joesta kuului ääniä, koiran haukkuessa rannalla. Minä näytin sähkölampulla valoa että kaveri näki ampua, olihan täysin pimeä. Hirvi tipahti siihen paikkan, osuma oli kaularanka. Seuraavana päivänä oli kova keskustelu osumista. Hirvi oli kulkenut ampumapaikalta noin 2.5 km. Metsästyksen johtajan ja muutaman kokeneen metsästäjän mielestä hirvi ei kulje näin pitkää matkaa kun luoti hipaisee keuhkoja. Kaularanka oli muuten ehyt, mutta luotin osumasta siitä oli irronnut muutamia kappaleita. Kummastusta heätti se kun he väittivät että hirvi tipahtaa paikalleen vaikka sitä osuisi keuhkoille. Kysyisin kuinka pitkästi hirvi voi kulkea keuhkoille haavoittuneena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu