Minun vaikea ongelmalapseni.

mitä hermostuneempi sinä olet.. sitä hermostuneempi on lapsesi.
Ensiksikin karsi ylimääräiset kotityöt.
teet vain välttämättömän.
Kotityöt kerkeet tehdä sitten joskus.....
nyt on aika antaa lapselle aikaa.

Tuon ikäiset ovat vähän hassussa iässä jotkut enemän jotkut vähemän. UUtta opitaan joka päivä ja silleen
hermoista tuskin lapsesi k äytös johtuu.
Puhekin tulee kun on sen aika ei tuon ikäisenä tarvi vielä osatakaan paljoa.

Jos sinua huolettaa asia ota rohkeasti yhteyttä neuvolaan he kertoo siellä sulle mitä pitäs tehdä.
ja laittavat jatkotutkimuksiin jos on aihetta.

Ja tuohon vastoinkäymisten kohtaamiseen poikasi oppii ajan kanssa. pysy itse rauhallisena niiden tultua niin esimerkilläsi voit neuvoa häntä.
Tiedän.. se ei ole helppoa kun kaikki painaa päälle ja lapsi marisee... mutta koita silti. se palkitaan sinullekin vielä.
tiedän kokemuksesta että oma suhtautuminen asioihin on tärkeää.
minulla oli kolme leikki ikäistä yhtä aikaa... ja täytyy myöntää että väliin ajattelin että kaikki ovat jotenkin poikkeavia käytökseltään.... niin hassuja he olivat.
Mutta... täysin normaaleja heistä kasvoi... 14 vuotialla pojalla on mbd oireyhtymä ja hänen kanssaan kaikki tehdään vaikeamman kaavan mukaan. mutta fiksu hänestäkin on kasvanut.

Voimia sinulle uusien haasteiden kohtaamiseen.

Kokeile kantoliinaa, pystyy tekemään kotitöitä samalla. Eikä sen puheen kanssa ole ollenkaan vielä kiire, muutenkin puheen kehitys tapahtuu hyppäyksittäin eikä tasaisesti. Oma tyttö alkoi puhua vasta kaksivuotiaana, nyt 2,5 ikäisenä juttua tulee vaikka kuinka.

Lapsi ei ole lelu, joka hymyilee äidin mieliksi
kun äiti tarvii lohtua. Ensinnäkin on ihan normaalia,
että tuon ikäinen penska ei puhu. Se oppii kieltä
kuitenkin ja huomaat sen siitä, että se reagoi
puheeseen ja osaa ehkä toimia kuitenkin ohjeen
mukaan.
Ex-eukko valitti ihan samaa, että penska tarvii
koko ajan seuraa. Lapsi tottuu siihen, että sitä
hyysätään. Lapsen ollessa kahdestaan mun kanssa,
ei ollu mitään ongelmaa. Mä sain tehdä ruokaa tai
siivota ihan rauhassa kunhan lapsi oli samassa
tilassa ja näki minut.
Lapsi aistii tunnetiloja herkästi. Jos olet itse
hermostunut ja ärtyinen, lapsi luultavasti hätään-
tyy ja tarvitsee lohtua ja läheisyyttä enemmän.

Mulla oli yksi hoidossa joskus joka rauhoittui musiikista. Sellaisesta iloisesta ja mukaansatempaavasta lastenmusiikista. Se pysähtyi kuuntelemaan, unohti itkunsa heti ja rupesi heilumaan musiikin tahtiin. Oli huvittava näky muuten! :)

Hei,
ota ihan iisisti, sellasia lapset joskus on.
Meidän pikkuneiti alkoi vierastamaan 8kk, jota kesti 6kk. Muut ei kelvanneet kuin äiti-ei edes isä. Vastoinkäymisiä varmasti piisaa lasten kanssa. Mutta anna lapselle leikkihetki ja aikaa. Kirjojen lukeminen on tosi mukavaa, tai piirtäkää sotkuja paperille. Ota keittiöstä yksi kaappi, jos sinulla kippoja muovisia ja kauhoja ja laita ne sinne. Lapsi kun oppii, että sieltä voi niitä
ottaa, niin kyllä on kivaa. Pari kattilaa ja kippoja mukaan, tietysti kauhoja kanssa. Siitä tulee oma paikka.
Anna touhuta omiaan välillä älä kiinnitä huomiota koko ajan-oppivat pikku hiljaa olemaan yksin. Lisäksi varmasti väsymys lisää omaa kärsimättömyyttä-jos mahdollista lähde yksin vaikka uimaan tai syömään tai johonkin. Äläkä pode huonoa omaatuntoa kun lähdet. Kyllä lapsi pärjää, ja pienet itkut ei tee mitään. Laita puhelin kiinni!
Yritä ulkoilla paljon myös lapsen kanssa, jotenkin sitä jaksaa paremmin sitten.
Pidä kiinni nukkuma-ajoista!
terveisin äiti 9v ja 5v.

Pojat oppivat yleensä puhumaan hitaammin kuin tytöt. Siis yleensä, poikkeuksiakin on.

Oma poikani puhui noin vuoden vanhana vielä omaa kieltään. Muutama oikea sana oli mutta muuten muu puhe oli ihan siansaksaa. Ymmärsin kyllä mitä hän sanoi. Kun lapsi sanoi lauseen, sanan, asian omalla kielellään, minä toistin sen asian suomeksi. Siis, lapsi: "joklijoklijokijokellusmukellus" Ja minä: "niin, ulkona sataa lunta" johon lapsi nyökkää. Hän tulee ymmärretyksi ja oppii samalla lisää sanoja.

Vietä tuokioita lapsen kanssa, lue: siinä kehittyy kieli ja keskittymiskyky. Anna lehtiä luettavaksi ja revittäväksi. Piirtele. Kun vietät selkeästi aikaa lapsen kanssa, hän saa huomiota sinulta eikä roiku sinussa koko ajan ja voit myös sanoa: ei nyt, nyt äidillä on töitä, sitten tehdään sitä- ja-sitä.
Joskus on päiviä, jolloin lapsi viihtyy itsekseen enemmän, joskus kaipaa huomiota ja syliä enemmän - niinhän me aikuisetkin!

minun poika oppi kävelemään kun oli 13kk, ja osaa sanoa vain äidin ja on nyt 1v,2kk.
Eikä minua huoleta yhtään se ettei puhu.
Jalassa roikkuu se on tavallista,eikä muu auta kun pysäyttää työt ja ottaa poika syliin.
Toisinaan laitan syöttötuoliiin ja annan leivän mitä alkaa nakertamaan mielellään.
Sinuna en huolta kntaisi asiasta, kyllä lapsi oppii myös olemaan ilman äidin seuraa kunhan vain hetki kuluu aikaa ....

Hmm...mitähän tuohon sanoisi, itselläni ei ole lapsia, enkä ole siinä iässäkään vielä, että hankkisin. Olen lukenut kaikkien mielipiteitä tästä asiasta, suurin osa on todella hyviä ja järkeviä. Mä aivan ensiksi ajattelin että sinä olet joku teiniäiti joka ei ole valmis äidiksi, mutta tajusin ettet olekkaan. Tuo että lpsi roikkuu ym. sehän on normaalia..tietysti myös välillä vaikeaa, ja V******* myös, mutta kyllä se siitä. Ja tuo vastoinkäymisjuttu, mä itse välillä vieläkin alan itkemään, kun joku tehtävä/työ ei mene oikein, ja saan sitten kamalan raivarin. Olen kyllä sitä mieltä, että lapsesi tarvitsee HUOLENPITOA JA SITÄ PITÄÄ JAKSAA HOITAA!!!!!!!Entäppä isä? Mä en oikein tajua.

siitä tuskin koskaan tulee

Tekstisi luettuani on pakko kysyä. Oletko _sinä itse_ menttaalisesti retardi?

Hui ei kai se vaikuta sinuun kun poikasi ei osaa vielä puhua..siten miten huomiot hänet.

Hiukan hyökkäävä on kirjoitukseni :((.

Mutta kun lisäsit sen loppuun jotenkin ylimääräisenä tokaisuna..ei vieläkään.

Omalla pojallani on vaikea-aseteinen puheenviivästymä!
Hän ei ole koskaan jäänyt mistään paitsi ei mistään..syliin pääsee kun haluaa jne.
Mutta ei ole kieltämättä roikkunut kiinni kun teen ruokaa..leikkinyt ja tienyt mitä teen..kertonut että nyt äiti tekee ruokaa..leikitkö sillä aikaa jne.

Mutta jos pojallasi olisi puheenviivästymää, mitä ei vielä voi sanoa..sanoisin he kommunikoivat hyvinkin paljon vartalollaan ja silmillään, eleillä..itse huomioin tämän jo pojan ollessa n. 10kk...jotenkin pisti silmään itsestään... eli tämäkin voi olla syy miksi kimpussasi haluaa katse/ele-kielellä puhua sinulle..kun ei muutakaan voi.

Sanoisin että ole tarkka ja luovuttamaton jos huomaat että 2vuotiaana ei tule sanoja kovikaan paljoa..älä vertaa muihin lapsiin!
Yritä heti saada apua siihen..jos tarvis..

Rakasta lastasi ja halaa mutta rajojen kerä luo luottamusta.

Paljonhan se sun mukulas puhuu kun jo sanoo äiti. Meidän kahden naapurin pojat oppivat ensimmäiset sanansa siinä nelivuotiaina eikä vielä kuusivuotiaanakaan kummankaan puheesta saanut kukaan muu kuin äidit jotain tolkkua. Tokaluokkalaisen tyttäreni luokalla on kaksi poikaa joiden puhe on edelleen täysin onnetonta mökellystä ja pisteenä iin päälle, tunnen vaikka kuinka monta miestä, jotka eivät saa kertakaikkiaan sanaakaan ulos suustaan, muuten kuin ehkä umpikännissä ja ainoa joka siitä mongerroksesta selvän saa, on äidin tilalle tullut uhrautuvainen vaimo. Niin että älä huoli.

Silloin kun lapsi on pieni pídä häntä sylissä, tiedän on kotitöitä ja milloin mitäkin, mutta lapsi ammentaa itselleen turvallisuutta sylistä, kotityöt ei karkaa ja mitä puhumiseen tulee, kyllä hän joku päivä puhuu vielä niin paljon, että sinusta voi tuntua rasittavalta,oletko kuullut sanonnan sanat jää jalkojen alle, meillä se piti aika hyvin paikkansa

RRRRRRRR