mitä tehdä?

Hei! Olemme asuneet toista kuukautta näin uusioperheenä. Minä, mieheni, tyttäreni 4v, mieheni poika 11v. Lapsilla omat huoneet, eli rauha vanhemmalle muksulle taattu. Mutta tuntuu että tästä ei tule mitään!! olen todella surullinen.. rakastan miestäni paljon, ja hän minua. Olemme kasvatus ym. asioissa samaa mieltä, eikä meidän ole tarvinnut vielä kertaakaan riidellä. Eli parisuhde on täydellinen. Mutta mieheni poika: ei voi hyväksyä minua, ja on erittäin mustasukkanen tyttärestäni. tyttöni on pieni, eikä se osaa ajatella että hänen pitää varoa puheitaan, kun toinen on niin mustis. joka päivä poika tilittää isälleen kun hän tulee töistä, että muutetaan pois, eletään kahdestaan. tiedän että perusasiat on kunnossa, itse olen illat himassa, kun mieheni tekee pitkää päivää. huolehdin puhtaat vaatteet ja ruuan. kysyn onko läksyt tehty. olen pojalle ystävällinen, ja kyselen kuulumiset. imelä en ole. autan sitä, jos hän apua pyytää, mutta toistepäin se ei suju. Nukkumaanmeno-ajoista tapellaan, ei ole kuulemma ennenkään tarvinnut mennä ajoissa nukkumaan. pitsaa pitäisi syödä joka päivä, koska kuulemma ennenkin on saanut. tuntuu että hakkaan päätäni seinään. poika on harvoin äidillään, käy silloin tällöin. poika kuulemma vihaa minua ja tytärtäni. isänsä on selittänyt että tykkää minusta, ja tytär kuuluu samaan pakettiin, ei sitä voi lähettää pois. on sanonut että ei isä halua yksin elää. nyt on ruennut siltä tuntumaan että tämä ei ole enää minun koti. ihan kuin tuon välinpitämättömyyden ja vihan voisi käsin tuntea.
juuri äsken poika ilmaisi että minä voisin muuttaa roskikseen ja äiti ja isä mennä yhteen..
olemme ajatelleet että annetaan ajan kulua, ja katotaan mitä poika ajattelee tammikuussa. hän tod.näk. kokee minut uhkana, joka vie hänen isänsä.? Mutta eikö toisaalta jo noin iso poika ole "vierottunut" isästään? toivottavasti tajuatte mitä tarkoitan, eikä tule turhia vastauksia edellisestä lauseestani..
91316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

on kysymyksessä kapinointi, koska isä ei olekaan enää pekkästään hänen. Noissa tilanteissa auttaa eteenpäin se, että tekee hänelle tiukasti selväksi, että te pysytte yhdessä vaikka hän miten niskuroisi. Ehkä hän myös hakee siihen varmuutta kapinoinnillaan. Isä voisi puhua hänelle kahdestaan, miten tärkeää hänelle on, että hänellä on oma nainen, jonka kanssa hän elää vielä silloinkin kun poika löytää itselleen vaimon ja perustaa oman perheen. Uskomattoman hyvin meillä on voitu asioista noin puhua.

Äänestä

on lyhyt aika! kunhan vuosi on kulunut niin sitten voita sanoa miten sujuu. Tilanne on uusi pojallekin eikä hänen mielipidettään kysytty kun muutitte yhteen. Anna aikaa sopeutua, ole tiukka mutta ystävällinen.

Voimia sinulle!

Äänestä

,,jos poika olisi äidilläänkin usein.
Meillä uusioperhe jossa minun 10- ja 11-vuotiaat tyttö ja poika ja yhteinen vauva tulossa.
Ei ole mustasukkaisuutta lainkaan.
Lapset ovat isällään n. puolet viikosta ( asumme eri kaupungeissa) ja puolet minulla kaikki lomat ym. luonani.
Joskus ovat kauemmin isällään jos haluan vähän levätä tai on jotain reissua.
Uuden mieheni ovat hyväksyneet täysin sydämin,
hakeutuvat kainaloon ja meillä huumori kukkii:-)

Äänestä

Pojalla vaatii aikaa sopeutua.
Sano miehellesi että pitäisivät vaikka kerran viikossa poika illan, menevät elokuviin lätkämatsiin tms. niin poika huomaa isän välittävän.
Älä tuputa itseäsi pojalle mitenkään, anna pojan tulla itse luoksesi. Äläkä missään nimessä yritä olla äiti vaan ystävä. Itse olen kokenut saman ja meistä tuli ikuiset ystävät uusperhe jo 29v.

Äänestä

aikuinen. Anna pojan kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja jos vielä voit kuitata ne huumorilla, olet jo pitkänmatkaa voittoon johtavalla tiellä! :)
11v ei ole vielä todellakaan voinut vieroittua isästään, vallankin jos on asunut tämän kanssa jonkun aikaa kaksistaan. Ymmärrä se. Ja anna pojan syödä pizzaa, se ei kenenkään maailmaa varmaan kaada jos hän saa sitä syödä. Ja syökää itsekkin! Pikkuhiljaa sitten voit ujutta muuta syötävää. Älä muuta kerralla paljoa. Pikkuhiljalleen. Lisäksi voisit järjestää itsellesi ja pojalle jotain yhteistä tekemistä, elokuvissa käyntiä tai jotain harrastusjuttuja jos hän harrastaa jotain.
Hauska juttu tuo, kun kerroit pojan sanoneen sinulle, että voisit pojan mielestä muuttaa roskikseen! :) Voi kun olisit ymmärtänyt laittaa sen leikiksi! "...jaa roskikseen...hmm,mutta mitähän ne hiiret siihen...oiskoos ne sitte tulleet tänne asuntoon...nii ja ei ois tervinnu sit sun käydä kaupas eikä laittaa ruokaa, ku ihmiset ois heittänyt sulle sinne jätteensä sulle syötäväks,yääk!" jotenkin tuon tapaisesti.(11v on kuitenkin vielä melkein lapsi mutta ymmärtää jo aika paljon huumoria)
t.kokemuksen syvä rintaääni

Äänestä

...eikä kaikki aina suju niinkuin haluaisi. Joustamista vaaditaan kaikilta, ennen kuin yhteiselo alkaa toimia. Älä yritä heti tehdä suuria muutoksia, esim. pojan ruokatottumusten ja nukkumaanmenon kanssa. Yhteen muuttaminen on jo sinällään niin kauhean iso juttu! Anna ajan kulua äläkä välitä pienistä vastoinkäymisistä. Kannattaa myös lukea Äitipuolen käsikirja. Siinä on ihan hyviä vinkkejä. Eiköhän tuo elämä muutamassa kuukaudessa rupea sujumaan. Onnea!

Äänestä

Eli muuta kuin pistä riita pystyyn pojan kanssa ja käytte kaikki asiat läpi mikä mättää hänen mielessä, ihan siis karkeasti sanottuna siis. Käytännössä siis kyselet suoraan pojalta miksi käyttäytyy niinkuin käyttäytyy ja kerrot omista tunteistasi hänelle aikuisena. Ja vaadit pojalta parempaa käytöstä perheessä. Tää kaikki kun sinä ja poika ootte kahden. Sitten kun asia on selvä, niin toivottavasti saat viedä pojan ja hän lähtee kanssasi vaikka elokuviin yms. sovinnon merkiksi. Ai niin ja tärkein kerrot että aikuisena sinä rakastat myös tätä poikaa, kuten omaasi ja yhtä paljon kuin tyttöäsi ja kuten hänen isänsä häntä.

Äänestä

meillä meni kaksi vuotta, ennenkuin voin sanoa, että minun ja mieheni lapset tunsivat olevansa kuin sisaruksen keskenään. mulla kax poikaa ja miehellä 3 lasta ja kaikki me asumme samankaton alla myös.
alkuun oli meilläkin itkua, hammasten kiristystä, tää on mun koti (muutin lasteni kanssa mieheni asuntoon) ja mustasukkaisuus oli kamalaa, mutta nyt ihan oikeesti lapset ikävöivät toisiaan, jos joku on vaikka viikon josain leirillä tms...

aikaa se vie ja jos muuten teidän kahden välillä kaikki on hyvin ja rakastatte toisianne, niin kannattaa se pitkä prosessi tehdä, niin se palkitaan.
kyllä tiedän myös sen, että se tulee aiheuttamaan kitkaa myös teidän kahden välille, mutta puhukaa ja olkaa yhdessä vahvoja ja älkää luovuttako, niin me teimme ja nyt me kaikki 7 ollaan onnellinen "pikku perhe"...heh

Äänestä

kirjoitin tuon aika ei riitä, niin meillä meni tuohon sopeutumiseen kaksi vuotta...terv. orvokki76, eli ei ihan muutamassa kuukaudessa. antakaa ajan kulua...enemmän kuin tammikuuhun, niin se palkitaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusioperheen onni kirjoitti:

Hei! Olemme asuneet toista kuukautta näin uusioperheenä. Minä, mieheni, tyttäreni 4v, mieheni poika 11v. Lapsilla omat huoneet, eli rauha vanhemmalle muksulle taattu. Mutta tuntuu että tästä ei tule mitään!! olen todella surullinen.. rakastan miestäni paljon, ja hän minua. Olemme kasvatus ym. asioissa samaa mieltä, eikä meidän ole tarvinnut vielä kertaakaan riidellä. Eli parisuhde on täydellinen. Mutta mieheni poika: ei voi hyväksyä minua, ja on erittäin mustasukkanen tyttärestäni. tyttöni on pieni, eikä se osaa ajatella että hänen pitää varoa puheitaan, kun toinen on niin mustis. joka päivä poika tilittää isälleen kun hän tulee töistä, että muutetaan pois, eletään kahdestaan. tiedän että perusasiat on kunnossa, itse olen illat himassa, kun mieheni tekee pitkää päivää. huolehdin puhtaat vaatteet ja ruuan. kysyn onko läksyt tehty. olen pojalle ystävällinen, ja kyselen kuulumiset. imelä en ole. autan sitä, jos hän apua pyytää, mutta toistepäin se ei suju. Nukkumaanmeno-ajoista tapellaan, ei ole kuulemma ennenkään tarvinnut mennä ajoissa nukkumaan. pitsaa pitäisi syödä joka päivä, koska kuulemma ennenkin on saanut. tuntuu että hakkaan päätäni seinään. poika on harvoin äidillään, käy silloin tällöin. poika kuulemma vihaa minua ja tytärtäni. isänsä on selittänyt että tykkää minusta, ja tytär kuuluu samaan pakettiin, ei sitä voi lähettää pois. on sanonut että ei isä halua yksin elää. nyt on ruennut siltä tuntumaan että tämä ei ole enää minun koti. ihan kuin tuon välinpitämättömyyden ja vihan voisi käsin tuntea.
juuri äsken poika ilmaisi että minä voisin muuttaa roskikseen ja äiti ja isä mennä yhteen..
olemme ajatelleet että annetaan ajan kulua, ja katotaan mitä poika ajattelee tammikuussa. hän tod.näk. kokee minut uhkana, joka vie hänen isänsä.? Mutta eikö toisaalta jo noin iso poika ole "vierottunut" isästään? toivottavasti tajuatte mitä tarkoitan, eikä tule turhia vastauksia edellisestä lauseestani..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu